Olen kamppaillut tämän kysymyksen ääressä jo hetken aikaan. Välillä se pahenee ja välillä se on poissa mielestä pitkiäkin aikoja. Olen mielestäni perusluonteeltani melko itsevarma ja sinänsä sinut itseni kanssa, että yritän olla mahdollisimman paljon ajattelematta, mitä muut ihmiset minusta ajattelet. Teen niin kuin minusta tuntuu oikealta tehdä.
On kuitenkin niitä hetkiä, kun tämä itsevarmuus on tipo tiessään ja peilistä katsoo milloin mikäkin muutaman kiloa liian painava, finni keskellä nenää tai jenkkakahvoissa kolme kiloa liikaa rasvaa. Nämä päivät ovat kyllä raastavia, sillä yleensä tämä itsensä soimaaminen alkaa jo aamusta ja olohan ei siitä kovin usein päivän mittaan parane. On myös samaan aikaan lohdullista, mutta surullista, että tiedän tämän samankaltaisen ajattelutavan olevan monen naisen ja miksei myös miehen arkipäivää tai ainakin osa sitä.
Alunperin menin fysioterapeutille tänä syksynä terveydenhoitajan suosituksen myötä, sillä hänestä tämä kyseinen fysioterapeutti tietää syömisestä ja ravintoon liittyvistä asioista todella paljon. Ja kyllähän hän tiesikin. Vastaanottokäynti alkoi kyllä hyvin erikoisesti, sillä fyssari sanoi ensi sanoikseen, että hän ei näe minun ongelmaani. Fyssarin mielestä näytin hyvältä. Ja tässä vaiheessa pääni sanoi aivan jotain muuta, mutta miksi?
Luulen, että yksi osasyy on se, että aloitin toukokuussa taas kovaan treenaamisen ja tavoitteeni olivat ja ovat edelleenkin mielestäni korkealla. Toukokuussa kuntoni oli huono, mutta kovalla työllä pikku hiljaa, siis todella hitaasti olen saanut muutettua kehonkoostumustani ja ennen kaikkea kuntoni on kasvanut. Lähdin tähän projektiin sillä mielellä, että en halua laihduttaa vaan haluan olla hyvässä kunnossa. Olen kuitenkin huomannut, että haen tuloksia myös vaa’alta. Niitä ei kuitenkaan ole tullut, vaan painoni on noussut. Lihas tietenkin painaa enemmän kuin rasva, mutta vaa’an kasvavat luvut ovat silloin tällöin tehneet pahaa.
Tässä onkin kuva toukokuulta.
Meillä oli tänään yliopistolla hyvinvointimessut, joissa oli esillä erilaisia hyvinvointiin liittyviä yrityksiä, yhdistyksiä ja järjestöjä. Kävin mittauttamassa hemoglobiinini ja kiertelemässä nopeasti messuilla. Yksi piste oli mielenterveyteen liittyvä piste, jossa sai kirjoittaa paperille huolensa ja silputa sen saman tein silppurissa. Kirjoitin huoleni ylös ja silppusin sen, eihän ongelmat toki näin häviä, mutta kumma kyllä silppuaminen tuntui helpottavalta. Tästä silppuamisoperaatiosta sain palkinnoksi tarroja, joista muutama päätyikin kalenterini kanteen.