Vaeltaessa ja kiipeilyssä riskejä itsensä loukkaamiseen riittää. Jalka voi livetä, nilkka pyörähtää ympäri, voi kompastua ja rikkoa kätensä, polvet saattavat vaivata ylä- tai alamäessä ja niin edelleen. Lukemattomia eri skenaarioita, mitä voi tapahtua. Siksi edes murto-osaan näistä pitää varautua jo etukäteen.
Olen tämän syksyn aikana opiskellut tietojohtamisen maisteriohjelmaa ja törmännyt koulun kautta skenaarioanalyysien tekemiseen lähes joka kurssilla. Jos en ole kurssilla asiaan törmännyt, olen vastaavasti itse ajautunut lukemaan skenaarioista tai etsimään tieteellisiä julkaisuja niistä. Skenaarioanalyysien tekemiset ovat näissä tapauksissa aina koskeneet liiketoiminnallisia sovelluksia, niitä on tullut ajateltua myös Aconcagua – näkökulmasta. Yksi tärkein keino riskien ja huonojen skenaarioiden ennakoimiseen on pyrkiä varautumaan niihin jo etukäteen. Tämän takia sain oppitunnin kinesioteippauksen perusteista, joilla ennakoidaan mahdollisia loukkaantumisia tai kiputiloja vuorella.
Eilen minulla oli teippikoulu. Minulle on laitettu kinesioteippiä jo ennen tätä teippikoulua polveeni sekä kyynerpäähän. Olen suhtautunut kinesioteippiin aina kovin varauksella, lähinnä sen takia, etten ole ymmärtänyt, miten oikeasti teipillä on mahdollista tehdä kipuilevat kohdat kivuttomaksi? Näin se vain on. Kipu on joka kerta helpottanut teipin avulla ja mahdollistanut täyden treenaamisen.
Iiro opetti eilen minulle muutaman teippitekniikan, joilla mahdollisia ongelmia pystytään poistamaan vuorilla. Mitä opin? Niinkuin vuorilla, myös teipillä täytyy olla ”base”. Vuorilla se on base camp, josta aloitetaan kiipeileminen kun taas teipissä se on kohta, jolla teippi kiinnitetään ihoon ilman venytystä. Teippiä ei myöskään vain läntätä ihoon summan mutikassa, vaan on tärkeää ymmärtää laitetaanko teippiin venytystä vai ei ja minne suuntaan base tulee ja mihin suuntaan venytys tulee. Ja ainiin! Mikä tahansa teippi ei käy – sen täytyy olla kestävää ja ammattilaisille tarkoitettu teippi on parasta.
Opettelimme kolme teippaustekniikkaa: lihastekniikan, ligamenttitekniikan ja faskiatekniikan. Näistä selkeästi helpoin oli lihastekniikka ja faskiatekniikassa teippiä piti jo ymmärtää venyttää oikein ja ymmärtää laittaa teippi oikeassa järjestyksessä ihoon. Ligamenttitekniikka taas voisi sopia kipeytyneelle kyynerpäälle, jossa teippiä ja kudosta venytetään teippiä laitettaessa.
Teippaaminen ei ollut ihan helppoa, vaan se vaatii tarkkuutta ja vähän myös älliä. Täytyy miettiä, mihin base laitetaan ja laitetaanko venytyksiä tai mihin suuntaan venytys tulee. Onneksi minulla on huonoa teippiä vielä reilusti jäljellä, jolla voin etukäteen harjoitella eri teippauksia kotona ennen matkaa.
Olen alkanut todella uskomaan teipin tehoon ja tulen varmasti, tilanteen sitä vaatiessa, käyttämään teippiä myös Aconcagualla. Teippikoulu oli kyllä ehdottomasti mielenkiintoista ja kotiin päästyäni tutkiskelin vielä eri tekniikoita netistä. Uutta voi siis oppia joka päivä!
