Mietin tänään, ja oikeastaan havaihduin, että mietin tänään aika montaa asiaa:
– miksi valitsin ehkä maailman kalleimman harrastuksen – vuorikiipeilyn
– voi kun voittaisin lotossa
– voisiko joskus olla normaali talvisää
– elänkö elämääni vuorien kautta
– miksi vuoret kiehtoo
– miksi yläkroppa on niin heikko
– mutta samalla tiennyt, että kova työ palkitaan
– kehittyykö mukavuusalueella vain tiettyyn pisteeseen
– miksi pekoni on niin hyvää ja aliarvostettua
– kuinka paljon ihminen voi syödä lakuja mahan tulematta kipeäksi
– en kuitenkaan kokeillut
– miksi hyvät tv-sarjat aina muuttuu jossain vaiheessa huonoiksi
– toivoin vuoritarinani tuovan minulle voiton eräässä arvonnassa
– miksi farkkujen löytäminen on niin hankalaa
– onpa siistiä olla elämäni oma sankari
– miksi mun aina täytyy hölöttää hölmöjä tuntemattomille ihmisille, siten että ne näyttää kiusaantuvan
– miettinyt, mistä hyvällä tai huonolla tuulella oleminen lopulta riippuu
– miettinyt miksi luulin miehen puheessa ”puvun” tarkoittavan gore tex – pukua
miettinyt, miksi muutoksia omassa kropassa on niin vaikea nähdä
– elämä on oikeasti ihan kivaa kun voi urheilla ja ajatella näitä kaikkia asioita ja vuoria
– ja paaaaljon muutakin tämän lisäksi
Lopputuloksena voisi nähdä, että mietin aika paljon kuitenkin vuoria. Noin ylipäätään mahdollisuuksiani, miten pääsisin vuorille, miten treenaisin, jotta olisin vielä paremmassa kunnossa vuorilla, mitä tarvitsen vuoria varten. Vuoret, vuoret, vuoret… Voisihan sitä tietysti myös kutsua intohimoksi.
