Viimeinen voitelu

Tänään oli vihdoinkin sen päivä, kun kävelin Ilkka Tulikouran vastaanotolle toivottavasti viimeistä kertaa ihan vähän aikaan. Fiilis on aika huikea, sillä olimme sopineet viime kerralla, että tulen ennen Kilimanjaron reissua ”viimeiseen voiteluun” hakemaan varmistuksen, että kaikki on hyvin ja olen valmis reissuun.

Millainen polku tässä on takana?

Keväällä kaikki alkoi, kun polveni jäi salilla lukkoon. Enpä olisi uskonut, millainen tie silloin oli edessä. Ja ehkä hyvä niin. Keväällä 2016 polveni tosiaan leikattiin Tulikouran toimesta ensimmäisen kerran. Silloin paikattiin molemmat repeytyneet kierukat, poistettiin ohut repaleinen acl ja täytettiin aiemmat ruuvien reiät biopankista otetulla luumassalla.

Siitä alkoi sitten kova kuntoutus neljän kuukauden päähän, johon odotettiin, että biomassa luutuu ja uusi acl voidaan ruuvata polveen. Jänne otettiin tällä kertaa vasemman jalan takareiden jänteestä eli tiedossa oli molempien jalkojen leikkaus.

Vuosi sitten tehtiin toinen polvileikkaus, josta toipuminen lähti hyvin liikenteeseen ja pian olinkin jo täydessä treenivauhdissa. Kunto kasvoi ja voimatasot nousivat koko ajan. Kaikki menikin todella hyvin, kunnes toukokuussa polvi jäi useamman kerran loppuun ja viimeinen kerta päätyikin sitten Töölön sairaalaan ambulanssilla, kun lukko ei lähtenyt itsestään auki.

Magneettikuvassa nähtiin, että polven sisäkierukka oli haljennut täysin uudesta kohtaan ja toinen puolikas oli nivelen välissä. Edessä oli taas kerran tähystys, kierukan kiinnitys ja kuukausi kävelemättä. Tämän jälkeen jalan hermottaminen ja kuntoutus edessä kolmatta kertaa vuoden sisään.

Mitä tänään tapahtui?

Näiden reilun puolentoista vuoden aikana olen käynyt noin 20 kertaa Tulikouran vastaanotolla. Olemme jokaisen kerran jälkeen sopineet aina seuraavan kontrollin ja toipuminen on ollut koko ajan kontrolloitua myös lääkärin puolelta. Tänään tiedossa oli viimeinen kontrolli.

Viimeinen kontrolli, eikä seuraavaa kontrollia toistaiseksi sovittu. Kaikki on mennyt hyvin ja nyt näyttää siltä, että toipuminen on onnistunut ja perustan rakentaminen on myös toiminut todella hyvin kuntoutumisen kannalta. Iso kiitos tästä kuuluu maailman ammattitaitoisimmalle luotto-osteopaatille ja valmentajalle Aleksille.

Tämän hoitojakson aikana minulla on kehittynyt Tulikouran kanssa aikamoinen suhde. Hän on kohdannut minut ennen kaikkea ihmisenä. Kuunnellut, tsempannut, auttanut, neuvonut, mentoroinut ja tarjonnut asiantuntemuksensa polven hoitamiseksi. Olen itkenyt vastaanotolla ja silti hän on jaksanut luoda uskoa, että jalasta tulee hyvä.

Olen ollut todella tyytyväinen saamaani hoitoon ja tänään on muutaman kerran tullut kyynelehdittyä, kun miettii millainen tie on takana.

Miten viimeinen voitelu meni?

Tulikoura on tyytyväinen siihen, millaisessa tilanteessa jalan kuntoutuminen on. Tästä eteenpäin jatketaan edelleen kovalla tsempillä ja nyt kaikista tärkeintä tulee olemaan vammojen ennaltaehkäisy.

Hän toivotti kovasti tsemppiä reissuun ja toivoi postikorttia matkalta. Viimeinen voitelu on nyt sitten tehty ja olen siltäkin osin valmis reissuun.

Olen myös kuulemma tervetullut vastaanotolle, mikäli tarvitsen vielä apua. Toivottavasti näiltä kerroilta vältytään, vaikka kovasti Tulikourasta pidänkin.

Mietin kovasti, miten voisin edes vähän kiittää häntä tehdystä työstä. Olenhan sen tietenkin hänelle sanonut, mutta halusin myös jotain kiitoksen lisäksi. Näin viime kerralla vastaanotolla hänen pöydällään pullan ja siitä se ajatus sitten lähti: jos kaikki menisi hyvin ja tämä kerta jäisi toistaiseksi viimeiseksi kontrolliksi, söisimme yhdessä korvapuustit.

Vaikka fiilis on nyt todella mahtava, niin silti takaraivossa kolkuttelee koko ajan pelko. Mitä jos vielä jotain sattuu? Miten voin välttyä vammoilta? Mitä voin tehdä oikein, jottei mitään tälläistä enää tapahtuisi? Paljon avoimia kysymyksiä, joihin vastausten etsiminen täytyy löytyä yhä järkevämmästä tekemisestä. Perustan rakentamisesta, paljon kehonhuoltoa ja oman kropan kuuntelusta.