Eilen oli yllätyksellinen päivä. Kävin salilla treenailemassa ja ennen treeneja eräs kanssatreenaja kysyi, että onko minulle kuitenkin tullut fiilis että saan treenattua kunnolla? No kyllä ja ei. Tällä hetkellä kaikki kovalla intesiivillä tehtävät treenit on tietenkin jäänyt välistä ja kuolemaa lähentelevä olo ei ole ollut treeneissä läsnä.
Tällä hetkellä kävely tuntuu kuitenkin edelleen vaikealta. Etenkin aamun ensimmäiset askeleet ovat jäykkiä ja kipeitä. Lähentelen 90-vuotiasta etanaa vauhtini tiimoilta ja kaikki liikkuminen on hidasta. Huomaan myös, että kävelyn ollessa hankalaa sitä ei myöskään tee mieli tehdä. Jätän mieluummin pienet kävelyt välistä kuin astelen huvikseni säätämään jotakin. Tämä seikka on aika mielenkiintoinen jos sitä miettii vähänkin pidemmälle: samaan aikaan minunhan tulisi kovasti kuntouttaa jalkaa ja niin olenkin tehnyt. Varjopuolena on kuitenkin se, että etenkin kävelystä ajattelen, onko minun oikeasti ihan pakko? Näiden kahden vaihtoehdon välillä tasapainoillessa yritän kävellä sopivasti ja jumpata jalkaa ohjeiden mukaan.
Mutta, mitä tuo otsikon yllätyksellinen kehitys sitten on? Olinhan kuitenkin viimeisen kuukauden käytännössä hyvin hyvin rauhallisesti ja treenikertoja tuli vain muutama. Tämä paussi teki varmasti monella tapaa myös hyvää kropalle. Kauhealla vimmalla olen paahtanut viime kesästä lähtien ajatellen vain vuoria ja treenaamista. Nyt on tullut eteen tilanne, jossa on vain pakko keskittyä paranemiseen. Olen myös samaan aikaan sivistänyt itseäni, lukenut monta kirjaa, aamulla hartaudella Hesaria ja googlannut mielenkiintoisista asioista lisää, koska on ollut vain aikaa. Olen myös katsonut telkusta Sinkkuillallisien ja Neljät Häät jaksoja keskellä päivää. Ja tietysti nukkunut vain.
Eilen tein kuitenkin salilla myös lisäpainoleukoja. Saavutin 10 leuan tavoitteeni keväällä, pari kuukautta toivottua myöhemmin, mutta saavutin kuitenkin. Ennen sitä ohjeeksi sain voiman kasvattamisen, jotta tuo kymppi menisi rikki. Voimaa kasvatettiin lisäpainoleuoilla. Keväällä jaksoin hädin tuskin tehdä 10×3 lisäpainoleukaa 4 kilolla. Eilen sama sarja meni 10 kilolla!!!! Ja vielä helposti.
Polvi ja kaikki jalkojen voimailut ovat nyt tovin jos toisenkin poissa pelistä, mutta kehittymistä voi saada aikaan muilla saroilla. Fiilis eilisen jälkeen oli tietysti päätä huimaava ja ihana, koska olen paininut tunteiden kanssa, että en pääse urheilemaan ja miksi hyvä treeniputki katkesi.
Vastaus kanssatreenaajan kysymykseen onkin: kyllä, eilen minulla oli oikeasti olo, että treenasin. Yllätyksellinen kehitys leuanvedossa tulikin juuri oikeaan saumaan.
