Kirjoittelin jo aiemmin, että tämän kesän yksi tavoite on päästä kokeilemaan olympiasoutuvenettä ja olympiasoutua. Idea oikeastaan lähti sisäsoudun sm-kisoista.
Eilen kävin näyttämässä jalkaa taas kerran Tulikouran vastaanotolla. Kaikki on hyvin ja hän antoi luvan kokeilla soutua tänään ja oli jopa innoissaan, että haluaisin soutaa sisäsoutulaitteen lisäksi ihan vesilläkin. Jalalla saa nyt rauhassa ruveta tekemään enemmän ja hän oli kirjoittanut kesälle minulle selkeän aikataulun, jonka mukaan sitten aloittaisin kuntouttamaan jalkaa yhä eteenpäin.
Soittelin muutama viikko sitten Smark-soutuseuraan ja kerroin haluistani tulla kokeilemaan olympiavenettä. Päiväksi sovittiin tämä päivä. Pari päivää aiemmin alkoi sään kyttääminen, että onko keliherkällä Helsingin soutustadionin lähivesillä mahdollista päästä kokeilemaan soutua. Viime hetken sateesta ja ukkoskuurosta huolimatta sain päivällä viestin, että tervetuloa.
Astelin pelonsekaisin tuntein soutustadionille. Käytiin läpi paikat, soututekniikkaa sisäsoutulaitteella ja seuraavaksi olinkin jo lähdössä vesille kokeneemman soutajan kanssa, joka pitäisi venettä pystyssä, kun pääsisin hieman kokeilemaan soutua. Lähdettiin siis kokeilemaan kapeaa, kaksipaikkaista olympiasoutuvenettä, jossa soudetaan kahdella airolla. Noita veneitä on siis myös sellaisia, joissa soudetaan vain yhtä airoa.
Ai vitsit mua jännitti, koska ensinnäkin jo veneeseen meno oli oma projektinsa, mutta pääsin veneeseen näppärästi istuen ensin laiturille ja sitten kiipeämällä veneeseen. Kaveri, joka oli veneessä kanssani sanoi: ”tasapainottele sinä, niin minä soudan meidät tuonne tyynelle alueelle”. Siinähän sitten tasapainoteltiin ja syke heilui jossain 100 pinnassa pelkästä kiikkerässä veneessä istumisesta. Kaikki hyvin ja vene ei kaatunut.
Seuraavaksi sain ohjeen aloittaa pelkkien vetojen vetämisen. Soutaminen oli todella haastavaa, siis todella todella haastavaa. Airojen kääntäminen oikeaan aikaan, sopivan rytmin löytäminen, veneen tasapainottelu ja kaiken sen liikkeen yhdistäminen oli oikeasti vaikeaa. Vesi on elementtinä aika paljon haastavampi kuin olin edes muistanut. Soudeltiin rauhakseen vajaa tunti ja vitsit, ne muutamat vedot, jotka onnistui ja jolloin airo ei haukannut vettä tuntui aika huikeelta. Palaute tekemisestä on todella välitöntä.
Siistiä oli myös istua niin lähellä veden rajaa. Vene alkoi mennä aika kovaa, varsinkin silloin, kun kaveri alkoi myös soutamaan. Ajatuksen pitäminen koossa olikin aika tärkeässä osassa, hetken pienikin ajatuksen herpaantuminen ja airo haukkasi vettä tai jotain muuta tapahtui. Haasteita nyt ainakin siis riittänee.
Vene ei kaatunut, polvi ei vääntynyt, käteen ei sattunut, vaan fiilis oli pitkästä aikaa oikeasti aika loistava. Nyt sitten kesällä onkin aika mukavasti aikaa harjoitella soututekniikkaa ja nauttia ulkoilmasta, joka oli tänäkin iltana kaikista vesisateista huolimatta aika mahtava.
Olympiasoutukokeilu meni siis hyvin ja tässä onkin aika mukava uusi haaste tulevalle kesälle. Hyvää harjoittelua myös ajatellen vuoritavoitteita varten ja uutta haastetta henkisesti.
