Viime viikolla otettiin polven kuntoutuksessa aikamoinen loikka eteenpäin. Ihan siis konkreettinen loikka, sillä aloitettiin loikkien tekeminen osana polven kuntoutusta. Käytiin fyssarini Aleksin kanssa katsomassa, millaisia loikkia saan aloittaa nyt tekemään ja siitähän homma sitten alkoikin.
Nyt siis kuntoutus on edennyt siihen pisteeseen, että saan tehdä loikkia ja juosta ilman kevennettyä Alter G -juoksumattoa. Juoksut on edelleen ollut tosi lyhyitä ja kevään traumat juoksusta lukkoon jääneestä polvesta kalvaa vielä hyvin mielessä. Toistaiseksi juoksut tulisi tehdä pehmeällä alustalla eli hiekalla tai juoksuradalla ja loikat hyvin kontrolloidussa ympäristössä esimerkiksi juurikin tuolla juoksuradalla. Suhde juoksuun on itselläni tosi ristiriitainen. Halu juosta on kova, mutta samalla pelko painaa takaraivossa vähintäänkin yhtä kovasti.
Loikat ei tällä hetkellä kuulu mitenkään omiin vahvuuksiini ja ne on oikeastaan vähän ikäviäkin. Ikäviä siitä syystä, että olen niissä huono ja jalan kontrolloinnissa on edelleenkin aikamoisia haasteita ja loikat on tosi vaikeita. Olin kuitenkin monta kuukautta tekemättä oikeastaan minkäänlaisia tärähdyksiä jaloilla. Kehityskäyrä kuitenkin lähtee varmasti melko jyrkkään nousuun nyt, kun pääsee taas loikkimaan.
Juokseminen tuntuu kyllä pitkästä aikaan tosi siistiltä. Juoksukunto on aikalailla nolla ja sen rakentaminen paremmaksi on oikeastaan alkanut eilen. Minulla on nyt treeniohjelmassa myös hölköttelyä, joten juoksua täytyy käydä tekemässä viikottain ihan sitäkin kautta. Tavoitteena olisi päästä takaisin 3000 metrin cooperin kuntoon ja sitten tietysti myös pidemmille matkoille. Katsotaan, miten käy vai kipeytyykö jalka juoksemisesta.
On tosi jännä, että hommat loikkasi kuntoutuksen puolella reilun loikan eteenpäin ihan muutamassa viikossa. Pari viikkoa sitten ei ollut vielä puhettakaan loikista ja nyt olen jo tehnyt useamman loikkatreenin ja hyppinyt pitkästä aikaa tuplanaruhyppyjäkin. Edelleen takaraivossa kolkuttelee ajatus, että nyt menee liian hyvin ja kohta kuitenkin taas sattuu. Ei välttämättä satu, mutta selkeästi työmaata vielä pään kasassa pitämisen kanssa riittää.
Loikkia on otettu vähän muillakin osa-alueilla eteenpäin, sillä koko ajan tuntuu, että henkinen puoli vain vahvistuu ja koko ajan voittaa uusia mörköjä sekä kuntoutuksen että muun elämän puolella. On jotenkin paljon levollisempi olo nyt, kun tuntuu, että palanen kerrallaan alkaa loksahtamaan paikalleen. Elämä on kokenut aikamoisen täysmyllerryksen ja välillä on tuntunut, että suunta on niin hukassa, ettei oikein edes tiedä miten kaikista myllerryksistä selviää. Moni asia on toki vielä ratkeamatta täysin, mutta yksi asia kerrallaan tuntuu asiat menevän oikeille kohdilleen.
