Viime syksynä Tulikoura sanoi minulle polven viimeisessä tarkastuksessa, että eihän se luolamieskään juossut leijonia karkuun joka päivä. Kommentti tuli vastauksena siihen, kuinka kerroin vähentäneeni kovatehoista harjoittelua ja lisänneeni matalatehoista pyöräilyä, soutua ja kävelyä.
Mitä on sitten viime syksyn jälkeen tapahtunutkaan? Unohtui, ettei se leijona jahtaa joka päivä ja viisaat sanat tuolla vastaanotolla katosi teille tuntemattomille. Olen juossut leijonaa karkuun lähes joka päivä viime syksystä lähtien tai jos en joka päivä, niin ainakin monta kertaa viikossa. Stoppi tuli lauantaina keskeytyneellä maratonilla. Pahinta on se, etten olisi varmaan tajunnut koko asiaa ilman epäonnistumista.
Tein viime syksynä soutuergolla laktaattitestin, jossa katsottiin sykealueitani soutuun ja millaiset sykealueet harjoittelua varten minulla on. Jo tuolloin testin palautteessa lukee sanatarkasti näin: “Tätä voi pitää merkkinä siitä, että peruskestävyysalueesi ei ole kovin selkeästi muodostunut ja tälle alueelle tulisi kohdistaa enemmän harjoittelua… kehityt parhaiten harjoittelulla, joka tähtää peruskestävyytesi (aerobinen kynnys) sekä anaerobisen kynnyksesi kehittämiseen. Käytännössä tämä tarkoittaa runsasta määrää pitkäkestoista peruskestävyysharjoittelua (mielellään vähintään 80% kokonaisharjoittelusta)…Sen sijaan suosittelisin välttämään harjoittelua VK1-alueella sekä sykkeen että tehon puolesta.”
Ok, tämä tuli sisäistettyä, mutta vain osittain. Olen elänyt täydellisessä illuusiossa, että olen panostanut peruskestävyysalueen harjoitteluun koko viime syksyn, talven, kevään ja vielä tämän kesän. Hiihdin paljon talven aikana, kesällä olen uinut, pyöräillyt ja juossut. Ja paljon, keskimäärin reilun 10 tuntia koko tämän vuoden jokaisena viikkona.
Yllä oleva kuva on Suunnon Movescountista, jossa näkee jo monen vuoden ajalta dataa treenaamisestani, sillä kello on ollut kädessä yötä päivää monta vuotta. Tunneissa on vain “oikeat treenit” ja esimerkiksi päivittäistä 5-10 kilometrin kävelyä, työmatkapyöräilyä ja muuta hyötyliikuntaa ei ole otettu mukaan näihin tilastoihin. Tämä kuva näyttää vielä ihan hyvältä. Treenitunteja on kertynyt, matkaa ja nousuakin mukavasti. Fiilis on ollut hyvä ja kaloreita on palanut. Mitä näyttää sykealueiden jakauma koko vuodelta?
Siltä, että leijona on jahdannut minua ja paljon. On tullut juostua kovaa karkuun yli 54 tuntia. Huippukova tarkoittaa minulla yli 191 sykkeen ylitystä (maksimini on 207). Käytännössä olen siis treenannut 14,09 % kaikesta tämän vuoden treeneistäni täysiä. No, eipä siinä mitään jos tuo kevyesti ja maltillisen treenin määrä (jota siis suositeltiin olevaan yli 80 % kaikesta) olisi sopiva. Olen todellisuudessa treenannut suositellulla sykealueella vain 47,29 % kaikesta ajasta.
Alueella, jolla laktaattitestin suositusten mukaan minun ei kannattanut treenata, olen kuitenkin harjoitellut yli 47 tuntia. Olen toisin sanoen vetänyt treenejä liian lujaa ja aika paljonkin, jolloin käytetty aika ei tosiaan ole käytetty parhaalla mahdollisella tavalla. Olen vaan pinkonut sitä leijonaa karkuun ja hankkinut itselleni velkaa.
Velkaa on tullut hankittua myös tekemällä pitkää päivää töissä, nukkumalla huonosti ja reissaamalla ilman lepäämistä ympäri maailmaa. Menin muun muassa suoraan Norjan reissulta aamulautalta töihin ja Jenkeistä palatessani olin jo seuraavana päivänä vetämässä vk-sykealueella sisäpyörätreenin. Ei mitään järkeä, ihan tosissaan jos asiaa miettii.
Tässä näkyy myös hyvin se, kuinka esimerkiksi heinäkuussa kuorma on kasvanut reilusti ja suurin yksittäinen tekijä oli Norjan reissu, jossa tehtiin pitkiä kiipeilypäiviä matalalla sykkeellä.
Ei tarvitse olla ydinfyysikko tajutakseen, että tämä luolanainen on mennyt liian kovaa nyt vähän liian pitkään. Nyt onkin sitten kerättyjen velkojen takaisinmaksuaika. Onneksi merkkejä palautumisesta on, sillä olen treenimäärän vähennyttyä saanut nukuttua kunnolla ja syyskuun agenda on palautella liian kovaa vedetty kausi, jotta olen iskussa lokakuun reissua varten. Onneksi pystyin myös perustelemaan itselleni lauantaina, että lokakuun reissu on tärkeämpi kuin maratonilta maaliin pääsy.
Tämä kaikki tieto on ollut myös koko ajan tiedossa. Miksi en ole hyödyntänyt sitä? On ollut liian kivaa mennä kovaa ja olen täysin laiminlyönyt peruskestävyysalueen harjoittelun. Minulla ei ole ollut kestävyysharjoitteluun omaa valmentajaa, jolle olisin joutunut selittämään liian kovaa harjoittelua vaan olen tyytyväisesti ollut väsyneeseen kroppaan onnellinen ja seuraavana päivänä jatkanut rasittamista rasituksen päälle. En ole myöskään kyseenalaistanut ollenkaan omia touhuilujani vaan antanut vaan mennä, koska urheilu on myös samalla rentouttanut ja purkanut stressiä.
Peruskunto on myös vuorilla liikkumisen perusta ja oikeastaan maksimikestävyyttä tarvitaan vain ajoittain. Työkalut on siis hyvin tiedossa ja tulevan talven fokus myös. Tavoite on kasvattaa peruskestävyysharjoittelua vähintään tuolle 80 % viikko-ohjelmasta tasolle ja tehdä niin eikä vain joka kerta painella menemään kovempaa. Selittely on tekosyy ja nyt on tehtävä asioita, jotka oikeasti vievät eteenpäin eikä syö pohjaa oikealta tavoitteelta.
Tässä on aika hyvä esimerkki siitä, mitä innostunut treenaaja saa aikaiseksi. Oletko sinä varma ettet juokse leijonaa koko ajan liian kovaa karkuun? Suosittelen tsekkaamaan dataa, joka meillä monilla treenaajilla on käytössä urheilukellojen myötä. Nyt seuraava steppi on tehdä fiksuja päätöksiä ja levätä. Tosi vaikeaa muuten, tuntuu että on ihan luuseri kun ei käy joka päivä tuntien lenkillä ja jo eilen tuntui, että nyt voisi mennä vaikkapa pyöräilemään.
