Seattlen jäätikkökurssi lähenee kovaa vauhtia ja lähtöön on enää pari viikkoa. Tämä käytännössä myös tarkoittaa sitä, että reissuun lähdetään sillä kunnolla, mikä tällä hetkellä vallitsee.
Kilimanjarolla huomasin suurimmaksi haasteeksi koko reissulla alamäkeen kävelyn. Olimme huiputuspäivänä kävelleet työpäivän verran ylämäkeen ja huipun jälkeen matkaa alas oli vielä toisen työpäivän verran.
Useasti kuulee sanottavaksi, että alamäki on monta kertaa rankempaa kuin ylämäki. Tähän samaan mantraan voisin yhtyä, sillä ylämäki tuntui alkaneen alamäen jälkeen lähestulkoon helpolta. Alamäessä jalkojen lihakset saavat olla töissä aktiivisesti lähes koko ajan ja jalat väsyvät nopeammin. Me kaikki ollaan varmasti tunnettu se spagettifiilis jaloissa, jolloin tuntuu, että jalkojen liikuttaminenkin vie jalat alta ja jokaiseen pieneenkin lihakseen särkee.
Kilimanjaron alamäessä tajusin myös sen tosiasian, että vastikään moneen kertaan leikattu polvi ei vielä olisi ollut valmis vieläkin kovempaan rääkkiin vaan Kilin alamäki tarjosi sopivasti haastetta. Huiputuspäivän jälkeen paikkoja kolotti: molempia polvia ja etureisiä hapotti ja kivisti. Päivä oli siis ollut raskas ja siltä se myös paikoissa tuntui.
No, saapuessani reissusta Suomeen, otin asian puheeksi Aleksin kanssa ja Aleksi laati suunnitelman, jolla pureudutaan tähän ongelmaan. Pyrittäisiin vahvistamaan jalkoja siten, että ne kestäisivät entistä paremmin ylämäet, mutta ennen kaikkea alamäet.
Ensimmäinen tavoite olisi selvitä kunnialla Seattlen jäätikkökurssilta ja vahvistaa reilussa kuukaudessa lihaksia ja kestävyyttä sen verran, mitä ehtii. Vielä tärkeämpänä tavoitteena on ensi syksyn Baruntsen reissu ja reissua varten valmistautuminen.
Perusvoimaa: eli ihan perusvoimaa harjoittavia liikkeitä. Olen puhunut, että käyn bodailemassa. Olen siis kyykännyt, tehnyt maastavetoja ja paljon askelkyykkyjä. Tämän lisäksi edelleen kuntoutetaan oikeaa kättä ja yritetään elvyttää kadonneita voimatasoja takaisin.
Salitreeni on kuitenkin ollut vain alle 50 % viikon treeneistä ja suurin aika on tullut vietettyä ulkona. Sauvakävelyä poluilla, ylämäkitreenejä, maastojuoksulenkkejä ja hiihtolenkkejä. Olen todellakin päässyt tekemään pitkäkestoisia peruskestävyystreenejä.
Viime viikolla kävin Vierumäellä hiihtämässä pari tuntia. Voi vitsit, miten hyvää liikuntaa tuo hiihtäminen on. Minulla oli jotenkin tosi pahat traumat yläasteelta, jolloin koululiikunnassa pakotettuna täytyi hiihtää. Kuitenkin nyt marraskuussa Levillä ollessa, pääsin vuosien tauon jälkeen ladulla ja olin hetkessä innoissani.
Koko talven on sitten tullut toivottua lunta myös tänne Helsinkiin, mutta toistaiseksi lumisaldo on ollut melko kehno. Tänään onkin ollut kunnon mörköpilvi taivaalla, mutta lumi ei taida ainakaan toistaiseksi jäädä pysyvästi maahan.
Matkasin nyt sitten kuitenkin äitini luo Lahteen ja sieltä Vierumäelle hiihtämään, jossa oli ajettu tykkilumesta 1,2 kilometrin latu. Sitä tuli sitten hiihdeltyä ympäri 20 kilometrin verran.
Nyt tulevana viikonloppuna olen menossa hiihtoleirille Lahteen. Eli hiihtämään koko viikonlopuksi, toivottavasti tällä kertaa vähän pidempää lenkkiä kuin tuo 1,2 kilometriä.
Hiihto on myös erittäin hyvä harjoittelumuoto peruskestävyyttä silmällä pitäen sekä jalkojen voimantuottoa ajatellen. Ja olen oikeasti nauttinut ladulla olemisesta sen verran paljon, että tekisi mieli heti buukata lennot pohjoiseen hiihtolomaa varten.
Jalkoja siis vahvistetaan tällä hetkellä perus bodaamisen ja pitkien lenkkien avulla. Kasvatetaan jalkojen voimatasoja ja ennen kaikkea valmistellaan niitä Baruntsen kaltaista koitosta varten.