Haluaisin nostaa esille vanhan artikkelini Everestistä ja sen ruuhkasta vuodelta 2019. Aihe on noussut esille ja tämän vuoden osalta tilanne tuskin tulee isosti muuttumaan. Artikkelin lopussa vielä näkemykseni tulevasta vuodesta ja oman retkikuntani tilannetta.
Ruuhka Everestillä 2019
Helsingin Sanomat ja Iltasanomat uutisoi 2019 Everestin ruuhkista ja siitä, miten ihmisiä on jäänyt jonottamaan useiksi tunneiksi yli 8000 metrin korkeuteen. Osa ei ole selvinnyt ruuhkasta, vaan kuolinsyyksi on epäilty ruuhkaan jumittumista. Täyttä varmuutta ymmärtääkseni ei tästä vieläkään ole, mikä on ollut virallinen kuolinsyy.
Ruuhka ei ollut ensimmäistä kertaa vuorella 2019, vaan samankaltaisia kuvia huipun tuntumasta on julkaistu aiemminkin. Kiipeilykautta usemman vuoden seuranneena nämä uutiset eivät ole tullut minulle yllätyksenä, mutta toki teidän lukijoiden ja lähipiirin kyselyiden määrästä päätellen, olisi hyvä että kerron omat fiilikseni ruuhkaan.
Ruuhkan syyt
Ruuhkan syy on yksinkertainen: kiipeilylupia myönnetään liikaa suhteessa siihen, kuinka paljon ihmisiä pystyy huipulle samaan aikaan kiipeämään. Toinen iso tekijä, joka vaikuttaa ruuhkien syntymiseen on sää. Vuonna 2019 huiputukselle sopivaa säätä on ollut vähemmän kuin yleensä, sillä myrsky iski Intian läheisyyteen ja vaikutukset näkyivät myös Nepalissa. Tämä tarkoittaa, että kaikki lähes neljä sataa kiipeilijää sekä heidän sherpansa yrittivät huipulle muutamana päivänä, jotka ovat mahdollisia kiipeämiselle.
Miksi kiipeilylupia sitten myönnetään niin paljon? Kyse on varmasti monesta asiasta, mutta yksi iso tekijä on Everestin kiipeämisen kaupallisuus. Jokainen kiipeilijä maksaa 11 000 dollaria kiipeilyluvasta ja toisaalta tuo samalla Nepaliin paljon rahaa tullessaan muutenkin.
Retkikuntaoperaattoreille kiipeily on liiketoimintaa, joten jos mietitään asiaa yrityksen tavoitteiden näkökulmasta, niin voiton maksimoimiseksi firmanhan kannattaa myydä mahdollisimman monta kiipeilypaikkaa retkikuntaansa. Se onko se oikein, on eri keskustelu, mutta jos asiaa mietitään vain liiketoiminnan tavoitteista, niin näin asiat varmasti menevät.
Eri reitit Everestille
Mielestäni lehtijutuissa ei tuotu esille sitä, että Everestin huipulle on mahdollista kiivetä useaa eri reittiä pitkin ja tämä Nepalin reitti, jolta myös lehtijuttujen kuvat ovat on suosituin reitti. Suosioon vaikuttaa monta asiaa ja yksi iso tekijä on se, että Nepaliin on suhteellisen helppo saada viisumi ja monet operaattorit tarjoavat reittiä listoillaan. Näin ollen retkikuntaan osallistuvat kiipeilijät ohjautuvat Nepalin reitille myös helposti.
Everestin retkikuntaan on siis käytännössä kenen tahansa mahdollista ostaa retkikuntapaikka. Ja tämä mahdollisuus tekee toiminnasta kaupallista, sillä monet retkikunnat myös myyvät paikan rahalla ilman minkäänlaista kiipeilykokemusta. Tämä on myös kaupallisuuden nurja puoli, sillä ruuhkat osittain aiheutuvat ihmisten määrästä, mutta myös siitä, että kiipeilijöissä on paljon kokemattomia kiipeilijöitä, jotka ehkä tarvitsevat enemmän tukea tietyissä tilanteissa kuin kokeneemmat kiipeilijät.
Olimme 2019 keväällä Nepalissa ollessamme siis yhden yön Everestin Eteläpuolen perusleirissä ja ruokateltassa oli kiipeilijä, joka oli ollut viimeiset 20 vuotta Everestillä. Hän puhui, kuinka usein kiipeilijöissä on ihmisiä, jotka ovat todella menestyneitä elämässään ja he lähtevät hakemaan elämälleen uusia haasteita. Everest on korkeutensa vuoksi näin ollen ultimaattinen tavoite, jonka he haluavat seuraavaksi tavoittaa. Näillä ihmisillä usein on myös varallisuutta, mutta ei välttämättä niin paljon kokemusta.
Olen lukenut muutaman lehtijutun siitä, että vuonna 2020 kiipeilylupia alettaisiin rajoittaa ja vaatimuksena luvan saamiselle olisi yhden yli 8000 metrin vuoren kiipeäminen. Tämä voisi karsia tietynlaiset kaupallisuuden ongelmat vuorelta ja näin ollen helpottaa ruuhkia. En tiedä, millainen tilanne rajoitusten kanssa on ja miten rajoitukset vaikuttavat 2020 lupien myöntämiseen.
Mielipiteeni ruuhkasta
Mutta sitten itse asiaa, mitä mieltä minä olen tästä? Kuvia ruuhkasta olen nähnyt aiemminkin, mutta tietenkin kuvat ovat pysäyttäneet miettimään asiaa tarkemmin. Olen lähdössä keväällä 2020 Everestille ja asia on mietityttänyt monta kertaa.
Tarkoitukseni ei ole kiivetä tuota reittiä, miltä kuvat ovat vaan olen päättänyt kiivetä Everestille Tiibetin puolelta. Tietenkin myös tuolla reitillä on muitakin kiipeilijöitä, mutta jos katsoo Himalayan Databasesta vuoden 2018 tilastoja, niin Pohjoisesta on kiivennyt selkeästi vähemmän ihmisiä kuin Etelästä.
Tiibetin reitti on tuulisempi, yleensä kylmempi, leirit ovat korkeammalla, perusleiriin pääsee autolla, helikopterievakuoinnit eivät ole mahdollisia, mutta toisaalta ruuhkaa on vähemmän. Olen myös käynyt Nepalin puolella perusleirissä ja nähnyt väenpaljouden, joten myös kevään 2019 reissu varmisti päätökseni kiivetä Tiibetin puolelta.
Uutisten tullessa myös Helsingin Sanomiin, olen ollut melko levollisin mielin päätöksestäni. Jos kiipeän Everestille, se tapahtuu Tiibetin puolelta eikä Nepalin puolelta. En halua lähteä todennäköiseen ruuhkaan huipulle ja mahdollisesti ottaa riskiä palelemisesta jonossa tai jopa pahemmasta. Ongelma Tiibetin puolella on se, että viisumin saaminen on haastavampaa ja viisumeita on evätty juuri ennen lähtöä. Vuonna 2020 koronavirus on edelleen yksi iso epävarmuustekijä, joka saattaa peruuttaa retkikunnan viime hetkillä.
Silloin kun olen päättänyt kiivetä Everestille, en ole ollut kokenut kiipeilijä. Kokemuksen myötä on tullut myös ymmärrystä ja ruuhka on yksi sellainen asia, josta en ole tiennyt 2013. Olen siis päättänyt, että ellei Tiibetin puolelta kiipeäminen onnistu, kiipeän ensi keväänä sitten jonkun toisen 8000 metrin vuoren. Nepalin puolelta en lähde Everestille, vaan valitsen mieluummin jonkun hiljaisemman vuoren, jossa ei tarvitse jonottaa huipulle.
Rajoituksia kiipeilyluville?
Toivoisin, että lupien myöntämiseen tulisi rajoituksia ja näin ollen myös retkikuntapaikat eivät myydä vain niille, joilla on rahaa vaan niille, joilla on myös kokemusta. Minulle on alusta asti ollut tärkeää omaa tavoitettani kohti mennessä, että silloin kun kiipeän Everestille, minulla tulisi olla tarpeeksi tietoja ja taitoja, jotta pystyn toimimaan mahdollisimman itsenäisesti. Näin ollen lupien rajoittaminen tukisi myös omaa ajattelumaailmaani.
On järkyttävää, että ihmiset maksavat tuhansia euroja päästäkseen jonoon ja ruuhka on ollut yksi isoimmista peloistani tulevaa matkaani ajatellen. Sää, akklimatisoituminen, kipeäksi tuleminen ja muut tämänkaltaiset asiat ovat asioita, joihin on vaikea vaikuttaa, mutta ruuhka on todellinen riski ja me kaikki huipulle haluavat aiheutamme sen. Ei ole ihmishengen arvoista jonottaa huipulle tai jäädä jumiin päästäkseen tavoitteeseen. Siksi toivon, että asiaan tulisi myös virallisilta tahoilta toimenpiteitä.
Raha määrittelee myös tässä harrastuksessa monia asioita, joten muutos lupien myöntämiselle vaatinee ison muutoksen myös niitä myöntävien tahojen puolella ja retkikuntaoperaattorien liiketoiminta kärsisi todennäköisesti myös radikaalisti, joten yritykset tuskin tukevat päätöstä ensimmäisenä jonossa.
Kallistunut kiipeilylupa
Kiina ilmoitti joulukuussa 2019 nostavansa kiipeilyluvan hintaa ja pelkän kiipeilyluvan hinta nousi 30 prosenttia. Altitude Junkies eli retkikunta, johon olen liittymässä, kysyi meidän kiipeilijöiden mielipidettä hinnan nostamisesta. Vaihtoehdot olivat joko maksaa korotettu kiipeilyluvan hinta tai siirtyä Nepalin puolelle.
Oli siis hyvä, että olin pohtinut ruuhkaa ja sen vaikutuksia jo keväällä 2019. Päätös hinnannoususta ja sen seurauksista oli melko selkeä: hattu kouraan ja hakemaan lisää sponsoreita, jotta nousseet kustannukset olisi mahdollista kattaa. Onneksi myös retkikunnan muut jäsenet olivat samaa mieltä ja suunnitelmat pohjoispuolesta pysyivät edelleen voimassa.
Kyse on näkemykseni mukaan myös tietynlaisesta valtapelistä, jossa paine retkikunnista siirtyy entisestään Nepalin puolelle, jossa kiipeily on tulevana keväänä ainakin kiipeilyluvan osalta edullisempaa. Toisaalta täytyy olla ennustajan kristallipallo kädessä, jotta tietäisi, miten kevään 2019 ruuhkakuvat ovat vaikuttaneet retkikuntien jakautumiseen ylipäätänsä Tiibetin ja Nepalin välillä.
Nyt viimeinen jännitys on koronavirus ja sen vaikutukset viisumien myöntämiseen. Toistaiseksi rajoja ei ole suljettu ja valmistautuminen jatkuu samalla tavalla kuin aiemmin, mutta enpä olisi arvannut, että virus olisi yksi mahdollinen retkikunnan riskitekijä ennen lähtöä. Odotamme siis mahdollisia päätöksiä tästä ja jatkamme valmistautumista normaalilla tavalla.
