Denali on Alaskassa sijaitseva Pohjois-Amerikan korkein vuori 6190 metriä korkealla. Lähdin kesäkuussa Alpine Ascents -nimisen operaattorin kanssa kiipeämään kohti huippua. Jo aiemmista jutuista on selvinnyt, mitä reissulla tapahtui, joten jos se kiinnostaa niin suosittelen lukemaan aiemmat jutut täältä.
Tässä artikkelissa kerron tarkemmin, millaista reissulla oli ja mitkä asiat koin itse raskaaksi ja mitkä asiat toisaalta yllättivät matkalla. Alkuun voisin pohjustaa sen verran reissua, että olin valmistautunut huolella ja erityisesti hoitanut fyysisen puolen kuntoon. Alpine Ascents oli kevään aikana lähettänyt lukuisia meilejä, joiden ydinviesti oli selkeä: harjoitelkaa ennen kuin tulette tänne.
Olin tyytyväinen millaiseen kuntoon olin päässyt ja reissun suhteen ei ollut sen puolesta epäilystä, olisiko kunto tarpeeksi hyvä vai ei. Tämähän ei tietenkään yksistään takaa onnistunutta huiputusta vaan lukuisien muiden asioiden pitää myös sattua täydellisesti kohdalleen. Denali on tunnettu kylmistä, tuulisista ja jopa myrskyisistä säistään ja tarinoita joissa ollaan teltassa useita päiviä myrskyä pitämässä on aika yleisiä tuolta vuorelta.
Denalilla kannetaan tavarat itse ja henkilökohtaisten tavaroiden lisäksi kannetaan myös retkikunnan tavaroita kuten ruokaa, teltat, polttoainetta ja vessat sekä tuotokset kulkee myös mukana. Tavaraa kuljetetaan rinkassa ja ahkiossa. Jäätiköllä liikutaan lumikengillä tai suksilla tai splitboardin avulla. Me liikuttiin lumikengillä sekä rinkan ja ahkion yhdistelmällä.
Lento jäätikölle Talkeetnasta
Reissu Suomesta alkaa pitkällä lennolla Anchorageen ja sieltä kuljetuksella pieneen Talkeetnan kylään, josta lennetään pienillä potkurikoneilla Denalin kansallispuistoon ja perusleiriin 2600 metrin korkeuteen. Lennolle lähdetään ylävuoristokengissä ja ne jalassa ollaan käytännössä koko ajan, kun ollaan jäätiköllä. Monet teistä lukijoista on käynyt esimerkiksi Nepalissa, jossa ylävuoristokengät laitetaan vasta huiputukseen päälle, Denalilla liikkuminen tapahtuu siis koko kolme viikkoa isoissa kengissä.
Lento jäätikölle on yksi hienoimmista lennoista, joilla olen tähän mennessä ollut. Lentokoneet lentävät vain hyvällä säällä, joten näkymät Denalin jäätiköille ja sen viereisille huipuille on maagiset. Lentokone lensi todella läheltä vuoren seinämiä ja minulla tulee vieläkin kylmät väreet, kun mietin tuote lentoa. Laitan tästä Instagramiin videota, joten käy sieltä kurkkaamassa jos haluat nähdä tarkemmin, mistä on kyse.
Jäätiköllä liikkuminen
Saavuimme perusleiriin ja vietimme siellä kaksi yötä. Kävimme yhdeksän hengen ryhmämme kanssa ensimmäisenä päivänä jäätiköllä liikkumiseen vaadittavia taitoja vielä yhteisesti läpi ja pakkasimme ahkioita valmiiksi seuraavan päivän liikkumista varten. Olin ehkä hieman yllättynyt siitä, kuinka perusasioista lähdimme liikenteeseen, sillä olin Alpine Ascentsin viestinnästä saanut sellaisen kuvan, että mitään perusasioita ei enää jäätiköllä opetella, vaan reissussa kaikki nuo asiat tulisi olla osallistujille täysin selvää.
Toisaalta ymmärrän operaattorin näkökulmaa, että tuo on tapa monitoroida jäsenten taitotasoa ja jos perusleirissä selviää, että ihmiset ovat todella pihalla kaikista perusjutuista kuten solmujen tekemisestä, tarkoittaisi se myös oppaiden kannalta eri asioita.
Jäätiköllä liikutaan aina ja koko ajan köysistössä. Meillä oli neljän hengen köysistöt ja jäätiköllä liikuttiin yhtäjaksoisesti tunnin ajan ja sitten pidimme 5-15 minuutin tauon. Tauon aikana oli mahdollisuus juoda ja syödä eväitä. Tällä tavoin liikuimme yllättävän tehokkaasti ja varsinkin ensimmäisten päivien aikana liikuimme myös kilometreissä melko paljon. Vuorillahan yleisesti puhutaan enemmänkin ajasta kuin kilometreistä, koska liikkuminen ohuessa ilmanalassa ja mäkisessä maastossa on yllättävän hidasta jos mietitään vain kilometrejä.
Köysistössä siis ollaan koko ajan ja siitä irrottautuminen ei ollut sopivaa ennen leiriä. Koko ajan oltiin jäätiköllä, jossa on railojen riski. Leirit sondattiin eli katsottiin turvalliseksi ennen köysistöstä irrottautumista. Tämän vuoksi kulkeminen Denalilla on tavallaan aika itsenäistä. Köysistön jäsenenä täytyy pitää huolta, että pitää oikeanlaista väliä edessä olevaan kiipeilijään, mutta muuten liikutaan aikalailla omien ajatusten kanssa. Kesken tunnin lekin ei kuitenkaan oikein pystynyt pitkiä keskusteluja käymään köysistön muiden jäsenten kanssa.
Kuorman kantaminen
Tosiaan niin kuin jo mainitsin, Denalilla kannetaan kaikki tavarat. Minulla ensimmäisenä päivänä ahkio ja rinkka painoivat useita kymmeniä kiloja ja ensimmäisen puolen tunnin aikana oli yllätys, että kylläpä kuorma painaa. Olin toki harjoitellut tätä varten, mutta silti lumikenkien, valjaiden, rinkan, köysistössä liikkumisen ja ahkion yhdistelmä oli ensimmäisen lekin aikana omanlainen yllätys. Lohduttavaa oli se, että tuo tapa liikkua tulisi tulevien viikkojen aikana kyllä tutuksi.
Kannoimme 3500 metriin asti koko kuormaa eli pakkasimme aamulla leirin ahkioihin ja rinkkoihin ja siirryimme seuraavaan leiriin. Tästä ylöspäin aloitimme sitten kantamaan ensin yhden kuorman ylöspäin, hautasimme sen ja palasimme alemmaksi leiriin. Seuraavana päivänä siirrettiin loppukuorma sitten seuraavaan leiriin ja siitä seuraavana päivänä laskeuduttiin alas keräämään haudatut tavarat myös mukaan. Tämä on yleinen tapa ja erityisesti korkeammalla vuorella ihan järkevä taktiikka sekä aklimatisoitumisen että voimien säästämisen kannalta.
Kannoin itse pitkälti kamoja yläleirien välillä pelkän rinkan avulla, sillä 105 litraiseen rinkkaani mahtui aina kaikki, mitä oli kannettavana. Yleensä kannettiin sekä retkikunnan että henkilökohtaisia tavaroita. Retkikunnan tavarat jaettiin tasaisesti jokaiselle jäsenelle, joten jokaisella oli sitten riippuen omista tavaroista suunnilleen saman verran tavaraa kannettavana.
Yleisesti kuorman kantaminen ei mielestäni ollut kovinkaan paha rasti. Raskasta se kyllä oli ja kaikille Denalille haaveileville sanoisin, että harjoittele. Kyllä vuorella fyysistä kuntoa vaaditaan ja retkikunta liikkuu samassa tahdissa, hitaasti, mutta tuossa tahdissa on pystyttävä pysymään. Mitä parempi kunto on, sen vähemmän energiaa kuluu ensimmäisten päivien aikana, jotka ovat pitkiä ja voimia säästyy vuoren korkeimpiin osioihin. Päivien kestot vaihtelivat 4-9 tunnin välillä.
Leiriin saapumisen jälkeen hommat eivät tietenkään loppuneet siihen vaan sitten aloitettiin kaivamaan teltoille paikkoja ja pystyttämään leiriä, sulattamaan vettä ja laittamaan ruokaa. Eli päivät jatkuivat aktiivisena siihen saakka, että käytiin nukkumaan.
Sääolosuhteet
Olin varustautunut kylmyyteen ja suurimpana yllätyksenä minulle tuli se, kuinka polttavan kuuma lumipeitteisellä jäätiköllä olikaan. Olen toki useasti ollut sellaisissa paikoissa aiemminkin, mutta tuo Denalin kuumuus oli jotain todella yllättävää.
Päivisin kun aurinko paistoi ja ei tuullut, jäätiköllä tuntui olevan 30 astetta lämmintä. Lumen heijastelämpö on niin kuumaa, että sitä on vaikea edes kuvailla. Samaan aikaan aurinko tekee jäätiköstä petollisen paikan, sillä kuumassa ilmassa tekee mieli riisua ja samaan aikaan nahka kärähtää auringossa ihan hetkessä. Ja edes se 50 aurinkovoide ei välttämättä auta ja jos nahka palaa heti alkumatkasta, altistavat nuo palovammat sitten myöhemmin paleltumille.
Kuumuudessa siis piti liikkua pitkät vaatteet päällä ja ne isot vuoristokengät jalassa. Välillä kuumuus oli jopa ahdistavaa. Onneksi olin saanut Mons Royalelta ohuen ja hupullisen merinovillapaidan mukaan, sillä tuo paita pelasti minut palamiselta auringossa. Huppu oli päässä lähes koko ajan, lippis päässä, hanskat kädessä ja aurinkolasit visusti silmillä ihan koko ajan.
Alaskassa paistaa kesäisin aurinko 22 tuntia vuorokaudesta, joten koko ajan oli valoisaa. Yöllä kuitenkin lämpömittari painui reilusti pakkasen puolelle ja paksu talvimakuupussi on tärkeä varuste. Aamulla ennen kuin aurinko nousi leiriin oli kylmä, mutta nopeasti auringon tultua leiriin lämpötila nousi taas korkeaksi.
Ja sitten kun tuuli alkoi puhaltamaan, tuli nopeasti kylmä. Tämän vuoksi varusteiden kanssa saa kyllä pelata jokaisella tauolla ja hyvät varusteet korostuivat mielestäni reissulla. Mukaan ei kannata painon takia ottaa mitään turhaa, koska kaikki paino on omassa repussa, joten valinnat on tehtävä huolella ja mukaan kannattaa ottaa minimaalinen määrä vaatteita.
Yleisesti Alaska oli kyllä todella upea paikka ja erosi mielestäni esimerkiksi Nepalista siinä mielessä, että jäätiköllä ollaan koko ajan. Denalilla kiivetään myös kiinteitä köysiä West Buttress -reitillä ja vuoret ovat koko ajan lähellä. Tunnelma on myös erilainen ja valoisuus on mukavaa, tällä reissulla otsalamppu ei tarvita. Erityinen ympäristö ja todella upea sellainen.
