Viisi vinkkiä hiihdon aloittamiseen

Ehdin olla 12 tuntia kotona, ennen kuin rupesin jo suunnittelemaan, minne sitä seuraavaksi lähtisi. Viikonloppu oli edessä ja teki mieli päästä hiihtämään. Otin junan alle ja tulin Lahteen äitini luo. Lahdessa on maa valkoisena ja useammassa paikassa hiihtoladut ovat ajettu ja hyvässä hiihtokunnossa. Aloitin tänä talvena useamman vuoden tauon jälkeen hiihtämään ja olen ollut aivan […]

Jäätiköllä opittua

Palasin pari päivää sitten Seattlesta ja Mt. Rainierilta. Lupasin kirjoittaa tarkemmin siitä, millaisia taitoja opin reissullani ja millaisia uusia asioita tuli taas kerran opittua kantapään kautta. Solmut Ihanat, vaikeat ja haastavat solmut, mutta kuitenkin niin tärkeät jos haluat tehdä jotain kiipeilyyn liittyvää. Aloitettiin solmujen kertaaminen ja uusien opettelu jo ennen itse jäätikölle siirtymistä. Tämä oli hyvä […]

Seattle ja Mt. Rainier

Moikka moi pitkästä aikaan! Ja terveisiä Mt. Rainierilta! Saavuin tänään aamupäivällä Seattlen jäätikkökurssilta ja nyt on pientä aikaeroväsymystä havaittavissa. Tosiaan aikaeroa on huimat kymmenen tuntia ja keskellä päivää tuntuu, että olisi keskiyö. Tästä se aikaero taas kuitenkin alkaa taittumaan oikeaksi. Seattle Matkani alkoi siten, että saavuin Seattleen juuri ennen uuden vuoden vaihtumista. Olin matkustanut lähes 20 […]

Vuosi 2017 – koko vuosi kertauksena

Vuosi 2017 on loppumaisillaan. Millainen tämä vuosi oli? Täynnä vaikeita hetkiä, epäonnistumisia ja vastapainona todella upeita onnistumisia. Paljon muistoja mummonpäiville. Mitä kaikkea vuoden aikana ehti tapahtua? Tammikuu Tammikuu aloitettiin crossfitin klassikkotreenillä Murphillä. Tuolloin yläkropan voimatasot olivat ihan huikeat ja pystyin helposti punnertamaan esimerkiksi tuon 200 kertaa. Tammikuu oli muutenkin hyvin treenipainotteinen ja kehityin joka päivä […]

Vinkkejä luistelusuksien ostoon

Tulin viikonlopuksi ”hiihtolomalle” Lahteen. Edellisellä kerralla itsenäisyyspäivänä hiihdin äitini vanhoilla luistelusuksilla ja monoilla. Kyllähän se sujui, mutta välineet eivät olleet minun ja siltä se seuraavana päivänä tuntuikin. Päätin, että panostan omaa rahaa vähintäänkin kunnon monoihin ja lopulta olinkin lähdössä kaupasta uusien monojen sekä suksien kanssa. Millaisia asioita opin suksien ostamisesta? Etsi asiantunteva myyjä Mikäli olet […]

Salaisuuteni selviytyä pimeydestä

Tänään töissä eräs asiakas aloitti sähköpostin: ”näinä pimeinä aikoina”. Kyllä vain, kaikki Suomessa marraskuussa elävät ihmiset tietävät, kuinka pimeää täällä todella on ja pimeää on oikeastaan lähes koko ajan. Mikä on minun salaisuuteni, miten selviän pimeästä? Urheilu Yllätys yllätys, urheilu antaa näinä pimeinä aikoina voimaa. Se antaa toki voimaa myös valoisina aikoina. Nyt on useampana […]

Nordic Outdoor Blogger Award 2017

Sain viime viikolla ilahduttavan sähköpostin. Minua kysyttiin mukaan Nordic Outdoor Blogger Award 2017 ehdokkaaksi. Kilpailussa on kaksi osaa: ensin äänestetään Suomen suosituin ulkoilublogi ja sen jälkeen raati valitsee Pohjoismaiden parhaan ulkoilublogin. Tämä on kiva homma sen takia, että blogini on huomattu ja minua pyydettiin mukaan. Olen tehnyt kevään ja kesän aikana aika paljon töitä blogin […]

Seuraava matkakohteeni

Tiedättekö sen tunteen, kun saavut lomalta ja mieli tekee jo seuraavalle? Ainakin itse kärsin todella pahasti tästä tunteesta. Kyse on siis melkein mistä tahansa reissusta. Jopa reissu Nuuksioon tai kotikotiin Lahteen aiheuttaa näitä tunteita. Kilimanjarolta palatessani seuraava reissu oli jo tiedossa. Suunnattiin Lappiin ulkoilemaan ja urheilemaan. Lapista saavuttaessa varmaa oli, että ennen ensi syksyn Baruntsen […]

Keskittymistä tärkeisiin asioihin

Olen joutunut miettimään syvällisesti sitä, että mitkä asiat ovat minulle tärkeitä tässä elämässä. Iso tekijä tähän on ollut se, että olin pitkään telakalla niin kovasti pitämästäni asiasta eli liikkumisesta. Reissussa tuli mietittyä näitä asioita, mutta etenkin kotiin palaamisen jälkeen. Keskittyminen oikeisiin asioihin tuntuu olevan aika tärkeä osa onnistumista. Täytyisi koko ajan pitää mielessä, miksi teen […]

Mitä tehdä marraskuussa Levillä?

Tosiaan matka jatkui Kilimanjaron, safarin ja Sansibarin jälkeen kohti Leviä. Tarkoituksena oli viettää viisi päivää Levillä ulkoillen ja urheillen. Ensin ajattelimme, että tekisimme reissukaverin Lotan kanssa tarkan suunnitelman siihen, mitä aikoisimme tehdä. Me molemmat taisimme olla melko kiireisiä nyt syksyn aikana ja saimme oikeastaan ainoastaan varattua vuokra-auton ja asunnon saunalla Levin keskustasta. Päätimme, ettemme lähde Leviltä […]