Huh, mikä viikko on takana! On ihanaa olla takaisin arjessa mukana, mutta arvatkaapa vain: en ollut muistanut, kuinka kiireistä voi arkena olla.
Aamu seitsemästä ilta kahdeksaan tuntuu olevan tällä hetkellä normaalin päivän pituus. Siihen päälle vielä aamulla polven kuntoutusjumpat ja illalla sama kuvio. Polven jumpat on viimeinen asia, josta olen valmis luopumaan joten viimeisilläkin voimilla kyykätään ja tasapainoillaan tasapainolaudalla.
Olen myös tällä viikolla havahtunut ihan tosissani. Syksy on jo alkamassa, tai voidaanko jo tässä vaiheessa puhua syksystä? Illat on jo oikeasti pimeitä, aamulla tarvitsee pitkähihaista tai jopa takkia, jotta ei palella. Yhtenä aamuna harmittelin, etten ottanut hanskoja. Eilen kävin katsomassa uusia vaatteita… Neuleita, kevytuntsikoita ja kaikkea tosi syksyistä. Ihan noin vain kesä valahti sormien läpi ja nyt vähän niin kuin odotellaan jo syksyä.
Vaikka arki on iskenyt kiireisyydellään avokämmenellä naamaan, olen niin onnellinen että pystyn tällä hetkellä elämään näin. Polvi rajoittaa ja on mielessä ihan koko ajan, mutta pystyn kuitenkin elämään normaalisti. Tällä viikolla olen jopa treenannut kuudesti, kyllä näistä paljon on myös ollut polven jumppaamiseen liittyviä pyöräilyjä ja voimatreenejä yläkropalle.
Paljon ehtii kiireessä myös tapahtua, paljon tosi jännittäviä asioita. Minulla alkaa viikon päästä perjantaina viimeinen kouluvuosi, viiden sellainen ja jäjellä on ainoastaan gradun kirjoittaminen. En tässä kesällä saanut vielä sen kummempaa inspiraatiota tutkimuksen aiheelle. Nyt todella ison sattuman ja pienen onnen poikasenkin myötä aihe tai ainakin aihepiiri alkaa olla hahmottumassa. Se, mikä tässä kaikessa on hienointa, niin tämä blogi on yksi aihetta inspiroinut lähde.
Viestittelimme meidän Lutin tietojohtamisen erään professorin kanssa graduseminaarikurssin aikataulusta ja hän sattui kysymään, mikä tämä Vuorenvarma Suunnitelma on. Minähän sitten kerroin ja hän kertoi meneillä olevastaan tutkimusprojektista/tutkimusaiheesta. Tämän jälkeen ollaan nyt päästy siihen pisteeseen, että olen päättänyt kirjoittaa graduni vuorikiipeilystä. Vuorikiipeily retkikuntien ad-hoc tiimien muodostumisesta ja tiimin jäsenten välisestä luottamuksesta.
Aloitin kirjoittamaan tätä blogia sen vuoksi, että voisin inspiroida ihmisiä, jakaa omia kokemuksia ja sen vuoksi, että minulla on jotain sanottavaa. Tämä graduaiheen muotoutuminen blogin kautta sellaiseksi, mistä olen todella innoissani on vastaa juuri tämän blogin perustamisen ideaa. Näin toivoinkin jossain vaiheessa käyvän.
Arki on muuttunut taas kiireiseksi, mutta ei kuitenkaan negatiivisessa mielessä vaan muistutuksena siitä, että arki on tämän kaltaista jos haluaa tehdä asioita, joista oikeasti tykkää.
