Saavuimme takaisin perusleiriin ensimmäiseltä rotaatiolta yläleireihin. Aloitimme sen jälkeen kyttäämään, millaista säätä on luvattu seuraavien päivien ja viikkojen aikana. Tarkoituksemme oli katsoa sellainen sääikkuna, jonka aikana pääsisimme lähtemään takaisin yläleireihin ja kiipeämään huipulle.
Odottamisen taito
Odottaminen perusleirissä oli mielestäni yksi tylsin ja rankin osuus koko retkikuntaa. Minulla oli oma teltta ja vietin aikaa todella paljon itsekseni. Olin yllättynyt, kuinka yksinäiseksi välillä tunsin itseni ja kaipasin sekä läheisiä että kotiakin ajoittain. Vaikka olin todella motivoitunut itse kiipeämisestä, niin silti odottaminen ja tekemättömyys oli välillä vaikeaa. Luin perusleirissä kuusi kirjaa viikkojen aikana, kuuntelin musiikkia, nukuin päiväunia ja vain kulutin aikaa tekemättä mitään. Harvoin arkielämässä tulee hetkiä, jolloin olisi noin paljon aikaa olla tekemättä mitään ja ajottain minulla oli tylsää. Tylsyyden, tekemättömyyden ja ajan tappamisen taito on yllättävän isossa roolissa isommilla vuorilla. Olen melko kärsimätön luonne ja välillä kaikki pitäisi saada nyt heti, mutta sitten vuorilla pinnaa ja odottamisen taitoa on löytynyt – on löytynyt täysin uusi puoli kärsimättömältä ihmiseltä.
Odotimme perusleirissä viisi päivää ja sääennuste näytti mahdollista pientä sääikkunaa, jonka aikana olisi mahdollista kiivetä huipulle. Huipulle fiksattiin köydet samana iltana kun olimme päässeet ensimmäiseltä rotaatiolta takaisin perusleiriin ja sen suhteen kiipeilyreitti oli avoinna kaikille. Bahrainin tiimi huiputti todella aikaisessa vaiheessa 12.5.2021 ja olimme heitä muutaman päivän jäljessä. Sääennusteet näyttivät siltä, että 15.5.2021 voisi mahdollisesti olla sellaiset tuuliolosuhteet, joissa voisi kiivetä huipulle.
Perusleiristä kakkosleiriin
Toisella rotaatiolla kiipesimme suoraan perusleiristä kakkosleiriin 6400 metrin korkeuteen. Lähdimme kahdelta yöllä liikkeelle ja pääsimme etenemään täysin omassa vauhdissa, sillä muita ei näkynyt jäätiköllä. Tämä rotaatio oli minulle vaikea, sillä koko yön kiipeily tuntui raskaalta. Repussa oli vähemmän painoa kuin ensimmäisellä rotaatiolla, mutta silti tuntui raskaalta ja jäin Danten sekä Nelsonin kiipeilytahdista. Suoraan sanottuna harmitti, etten pystynyt kiipeämään samaa vauhtia. Päätin kuitenkin edetä täysin omaa tahtiani, sillä liian kova tahti lähinnä polttaisi turhaan energiaa ja sillä ei lopulta ole lopputuloksen kannalta mitään merkitystä, kuinka nopeasti etenen perusleiristä kakkosleiriin.
Saavuin kakkosleiriin seitsemässä ja puolessa tunnissa, vain vartti myöhemmin kuin muut. Phil ei tällä kertaa kiivennyt kanssamme, sillä hänellä oli kiipeilylupa Lhotselle ja sen vuoksi eri suunnitelmat nousun suhteen. Phil kuitenkin onnitteli radion välityksellä nopeasta ajasta ja olin ihmeissäni, että oliko tämä todella nopea aika vaikka Khumbun ylityksessä tuntui niin raskaalta ja lähinnä siltä, että olen maailman hitain kiipeilijä.
Liikkumisessa ohuessa ilmanalassa on mielestäni yksi tärkeä asia ja se on jatkuva liikkuminen. Ei ole väliä, kuinka hitaasti liikkuu, mutta pysähtyminen hidastaa menoa huomattavasti. Yritän aina liikkua jatkuvasti, mutta vaikka sitten todella hitaasti. Jokainen askel on kuitenkin aina lähempänä määränpäätä. Tätä samaa sanon aina vetämilleni ryhmille matkanjohtajana: edetään hitaasti, mutta päättäväisesti.
Lepopäivä kakkosleirissä
Pidimme lepopäivän kakkosleirissä ja seuraavana aamuna tarkoituksemme oli lähteä kohti kolmosleiriä 7100 metrin korkeuteen. Lepopäivän aikana ehti syödä hyvin, nukkua päiväunet ja odotella seuraavaa ruokaa. Kakkosleirissä on auringon paistaessa paahtavan kuuma ja teltan sisälämpötila nousee sellaiseksi, että teltassa on pakko olla mahdollisimman pienissä vaatteissa ja laittaa makuupussi teltan katolle auringon suojaksi.
Jaoin kakkosleirissä teltan Pasangin kanssa ja juttelimme ryhmien johtamisesta, kiipeilystä ja nepalilaisesta kulttuurista. Yritin opetella nepalilaisia sanoja, mutta kieli oli lähinnä solmussa ja sanojen oppiminen oli vaikeaa. Söimme illalliseksi todella hyvää Dahl Batiha, joka on nepalilaisten yksi suosituimmista ruokalajeista. Siinä on riisiä eli bathia, linssimuhennosta eli dahlia, currylla maustettuja kasviksia ja tällä kertaa kanaa.
Lepopäivän aikana saimme useamman sääennusteen ja ne olivat heikentyneet siitä, kun lähdimme perusleiristä. Sääikkuna näytti pienemmältä ja tuulisemmalta. Päätimme kuitenkin odottaa ja lähteä seuraavana päivänä yrittämään kohti kolmosleiriä.
Kohti 7000 metriä
Kakkosleiristä näkee kolmosleiriin, joka sijaitsee noin 7100 metrin korkeudessa keskellä Lhotse Facea. Käytännössä kolmosleiri on keskellä vuoren seinämää ja välimatka kilometreissä on vain muutama kilometri. Nousu tulee kuitenkin reilusti ja nousu tulee juuri ennen kolmosleiriä Lhotse Facella, joka on noin 60-70 astetta jyrkkä rinne.
Kakkosleiristä lähdettäessä kuljetaan melko tasaista jäätikköä pitkin Lhotse Facen alkuun ja siitä lähdetään kiipeämään kohti kolmosleiriä. Matka on jyrkkä ja korkeuden vuoksi rankka. On tärkeää, että löytää oman tahdin kiivetä ylöspäin ja minulla se oli yksi askel ja yksi hengitys. Tätä tahtia pystyin liikkumaan ja kiipeämään jatkuvasti ylöspäin. Viime talvi oli Nepalissa hyvin vähäluminen ja Lhotse Facella oli näkyvissä useammassa kohdassa ihan puhdasta sinistä jäätä. Näiden kohtien kanssa sai olla tarkkana, miten jääraudat asettelee ja miten luottaa omiin jalkoihin.
Keli, jossa etenimme kohti kolmosleiriä, oli todella tuulinen. Untuvapuvun huppu piti pitää päässä ja minulla oli kädessä jo paksummat hanskat. Lhotse Facella tuuli sen verran navakasti, että sormia alkoi paleltamaan. Mietin, että mitenhän sormien kanssa käy jos paleltaa jo nyt ja matkaa huipulle on lähes 2000 vertikaalimetriä vielä. Jouduin vaihtelemaan kättä, jolla pidin nousukahvaa, jotta sormet pysyivät jollain tasolla lämpiminä.
Pääsimme kolmosleiriin ja tuuli oli niin kovaa, että emme saaneet pystytettyä heti telttoja. Muita retkikuntia ei juuri näkynyt ja pidimme tuulta hetken teltassa, joka oli pystyssä leirissä. Tuuli riepottelee telttakangasta ja irtolumi lentää kasvoille sellaista vauhtia, että lumihiutaleet tuntui pieniltä jäätikuilta. 60 km/h tuuli on lähes 17 m/s eli myrkytuuli ja sellaisia Suomessa koetaan melko harvoin. Liikkuminen tuulessa on raskasta, koska välillä täytyy pysähtyä nojaamaan tuulta vasten.
Päätös kääntyä alas
Nukuimme yön 7100 metrin korkeudessa, kova tuuli riepotteli telttaa yön aikana ja sain nukuttua pätkissä koko yön aikana muutamia tunteja. Sain aamulla sääennusteen inReach-laitteeseen ja näytti, että tuuli ei ole lähipäivinä laantumaan päin. Päätimme yhdessä aamulla, että käännymme alas ja laskeudumme takaisin perusleiriin.
Harmitti, ärsytti ja mietitytti, että oliko tämä nyt tässä. Lähdimme laskeutumaan kohti perusleiriä ja viiden tunnin kuluttua saavuimme perusleiriin. Laskeutuminen oli raskasta ja olin tyytyväinen, kun pääsimme takaisin perusleiriin turvallisesti. Khumbun jäätiköllä paistoi aurinko ja olin laittanut huolimattomasti aurinkorasvaa kasvoihini. Naama oli päivän aikana palanut pahasti ja jo illalla iho hehkui kirkkaan punaisena.
Motivaatio sai pienen kolauksen epäonnistuneesta huiputusyrityksestä. Ajatus uudesta kiipeämisestä ylös tuntui raskaalta ja siltä, että jaksaakohan sitä vielä uudestaan. Onneksi pari päivää lepoa perusleirissä teki tehtävänsä ja motivaatio alkoi nousta uudestaan ja ajatukset siirtyivät matkan tavoitteeseen eli Mt. Everestin huippuun.
