Kuten edellisessä tekstissä kerroin, niin kokemusperäinen tieto on mielestäni valtaisan arvokasta. Puhuttiinpa sitten työelämästä, urheilusta tai ihan vaan elämästä ylipäätään. Kokemusperäisen tiedon avulla voi ehkä välttää elämän ilmeisiin harhakuoppiin astumista ja niistä voi myös oppia sekä muokata oman harkinnan varassa itselle mieleistä muotoa.
Kirjoitan tällä hetkellä tosiaan graduani, viimeinen ja viides opiskeluvuosi lähti hyvin vauhdikkaasti elokuussa käyntiin graduseminaarikurssilla, joka on viimeinen kurssini yliopistossa. Jäljellä on siis se viimeinen puristus gradu.
En kesällä inspiroitunut oikein mistään aiheesta, kun mietin graduani. Pää oli oikeastaan aika tyhjä ja vain ja aioastaan polven kuntoutusprojektissa ja sen ympärillä pyörivistä asioista. Gradun kirjoittaminen, aiheen valitseminen ja sen miettiminen lähinnä nosti niskavillat pystyyn ahdistuksesta, että pitäisi päättää. Onhan kyseessä isoin itsenäisesti tehtävä työ koko yliopiston aikana tai ylipäätään koskaan.
Aiheen valinnasta toitotetaan monessa kohtaa ja se onkin yksi tärkein elementti hyvän gradun valmistumiselle. Aiheen tulisi kiinnostaa ja olla sellainen, ettei sen kanssa joudu painimaan loputtomasti… Onhan kaikilla tiedossa, mitä tapahtuu jos aihe ei kiinnosta tai inspiroi, gradu ei myöskään ikinä valmistu. Olin ajatellut, että haluaisin kirjoittaa graduni sellaisesta aiheesta, joka liittyisi joko urheiluun tai vuoriin ja mieluusti molempiin. Tämä aihe yhdistettynä tietojohtamiseen olisi mielestäni vähintäänkin mielenkiintoinen.
Sitten tapahtuikin niin, että kysyin graduseminaarin vetäjältä seminaarin aikataulusta, jotta osasin suunnitella toisen leikkauksen aikataulua paremmin. Samaan aikaan olin muuttanut Google+ – profiilistani tähän blogiin liitetyn nimen Vuorenvarma Suunnitelmaksi, enkä ollut tajunnut että muutos muuttaisi kakki sähköpostini myös niin, että lähettäjän olisi ”Vuorenvarma Suunnitelma”. Seminaarin vetäjä vastasi ja kysyi, mikä tämä Vuorenvarma Suunnitelma on. Kerroin ja linkitin blogin.
Näin päästiin keskusteluun, jossa aiheekseni alkoi muodostumaan se, kuinka luottamus on merkittävä tekijä vuorikiipeilyretkikunnassa. Mielenkiintoista olisikin, miten luottamus syntyy ja mitkä tekijät siihen mahdollisesti vaikuttavat. Tarkoituksena olisi käyttää tämän blogin ideaa, Everestiä empiirisenä aineistona ja tutkia nimenomaa luottamusnäkökulmaa suomalaisten vuorikiipeilijöiden mielestä.
Näin ollen homma on kehittynyt tähän pisteeseen, jossa olen sopinut haastatteluja suomalaisten vuorikiipeilijöiden kanssa. En voisi olla oikeastaan iloisempi, sillä pääsen haastattelemaan esikuviani: onnistuneesti Mt. Everestin huipulle kiivenneitä suomalaisia. Näin ollen päästään tämänkin tekstin otsikkoon eli kokemusperäisen tiedon hyödyntämiseen. Pääsen kysymään, analysoimaan ja keräämään sellaista tietoa, josta uskon olevan minulle hyötä tulevaisuudessa sekä vuorilla että muussakin elämässä.
Kokemus, joka näillä kiipeilijöillä on kaikista heidän retkikunnistaan on varmasti ihan huikeaa. Vaikeinta koko hommassa tulee olemaan se, kuinka suhtaudun heihin objektiivisena tutkijana, en Annina, joka on halkeamassa innostuksesta päästäkseen puhumaan vuorista ja Everestistä.
Pääsen keräämään kokemusperäistä tietoa, joka graduni ohjaajanikin mukaan, tulee todennäköisesti olemaan todella hedelmällistä oman tavoitteeni täyttämiseksi. Ja näin vahvasti uskonkin. Odotan haastatteluja ja aineiston keruuta siis todella paljon ja olen tästä innoissani – todennäköisesti graduni myöskin siis valmistuu.
