Taas kerran ollaan kolmen raajan varassa, mikäli puhutaan valmistautumisesta Baruntselle. Mikäs siinä, tämähän on tavallaan ihan tuttu juttu.
Nyt neljäs puuttuva raaja on vain tällä kertaa oikea käsi eikä jalka. Treenit lähtivät jo reilu viikko sitten käyntiin, kun kädestä poistettiin hakaset ja hikoilukielto poistui. Mitä sen jälkeen on ollut ohjelmassa?
Vatsalihastreeniä, boksille nousuja, pyöräilyä, kyykkäämistä vyö lanteilla ja yhden käden voimaharjoittelua. Rakennetaan edelleen kuntoa, mutta vain kolmen raajan avulla. Käsi on koko ajan apteekin kertakäyttömitellassa, jotta treenaaminen ja hikoileminen onnistuu.
Tarkoituksena ei ole, että vasemmasta kädestä kasvatetaan yksipuolinen mutaatio, joka on kolme kertaa isompi kuin oikea käteni. Tarkoituksena on, että vasemman käden treenillä hermotetaan oikeaa kättä jo valmiiksi sitä päivää varten, kun taas taas aloittaa kuntouttamisen muutenkin kuin käden koukistuksilla ja ojennuksilla.
Olen nyt myös kävellyt aika paljon. Salimatkoja, lenkkeillyt iltaisin ja ohjelmoinnissakin on ollut pidempää lenkkiä. Sitä kuuluisaa peruskestävyystreeniä, joka luo pohjaa sitten kovemmille sykkeille ja tahdeille. Ihan mukavaa pitkästä aikaa vetää pidempiä treenejä ja rentoutua sitä kautta eri tavalla. Rakastan sitä veren makua suussa, joka kovista treeneistä tulee, mutta pidän myös pitkistä ja ehkä hieman ”tylsistäkin” treeneistä. Ei tarvitse kuin tehdä eikä ajatella.
Ohjelmointi valmentajan JP:n kanssa on jatkunut samaan malliin kuin aiemminkin. Joka päivä saan ohjelmoidusti treenit ja teen niiden mukaan, mitä käsketään. Treenit on ollut jo ihan rankkoja ja niissä on ollut tekemisen meininki… Mutta myös tatti on ollut otsassa, sillä välillä vain ottaa niin paljon pannuun olla taas kolmen raajan varassa.
Onni on, että pystyy liikkumaan, sillä pää pysyy kasassa sen avulla ja jokainen tehty työtunti on kohti Baruntsea ja vuoria ylipäätänsä.
