Vaikka tänään on ollut niin ihana talvinen päivä ja jopa aurinkokin näyttäytyi, niin siitäkin huolimatta minun oma mieleni on nakertunut monesta kohtaan ja jonkunasteista paniikkia on ollut nähtävissä.
Homma lähti siitä, että aloitin tarkastamaan varustelistaa ja vertaamaan sitä omiin varusteisiini. Vaikka koen, että minulla on hyvät varusteet, samalla kuitenkin nousi epäilys, että ovatko ne kuitenkin riittävän hyvät? Google on hyvä kaveri näissä asioissa ja eri tuotteista löytyy sitä kautta runsaasti tietoa.
Seuraava kohta, jossa mieltäni alkoi nakertamaan oli hetki, jolloin laitoin ylävuoristokengät jalkaani. Eilisen kävelyn myötä oikean jalkani nilkan ulokeluu sisäsyrjässä on kipeytynyt. Kenkä painaa luuhun, mutta ei hierrä. Tuntuu kuin jalassa olisi mustelma vaikkei mitään näy. Eniten tässä ehkä nakertaa se, että tätä hetkeä ennen kengät eivät ole painaneet vaan tuntuneet oikein hyvältä. Manasin kotona, että miksi ihmisen evoluutio on ylipäätään jättänyt jälkeensä kyseisen ulokkeen jalkaan? Eihän siitä ole mitään hyötyä!
Päätin, että tänään on välipäivä kengistä ja huomenna uudella tarmolla kenkien kanssa pihalle temmeltämään. Onneksi minulla on muutama ässä hihassa, joilla yritän saada niskalenkin kenkien painamisesta.
Sain viime viikolla treeniohjelmani päätökseen ja kirjoitin jo aikasemmin, kuinka aion levätä tämän viikon. Tiedostan hyvin vahvasti järkisyyt, miksi minun täytyy levätä, miksi kroppa vaatii lepoa ja moni eri taho on tästä asiasta minua muistuttanut. Kirjoitin eilen sähköpostia jenkkifirmaan, josta olen ohjelmani ottanut ja ohje oli selkeä: totaalilepoa tai kevyttä treeniä tämä viikko, seuraavat kaksi viikkoa saa taas painaa täysillä ja viikko ennen matkaa totaalilepo.
Menin tänään salille ja tarkoitukseni oli tehdä kevyt treeni, jossa poljin ensin tunnin pyörällä sillä ajatuksella, että sykkeeni ei saa nousta liian korkeaksi. Olin asettanut rajaksi 150 jonka alla minun täytyi pysyä. Pakko myöntää, että kenkänakerrus mielessäni muutaman kerran teki mieli luukuttaa pyörän päällä niin kovia spurtteja kuin jaloista olisi lähtenyt. Maltoin kuitenkin mieleni sillä ajatuksella, että myös tätä taitoa tulen tarvitsemaan Aconcagualla: malttia, etenemistä hitaasti ja kärsivällisyyttä. Syke pysyi mukavasti rajan alla ja tuntui kuin tuota vauhtia olisi pystynyt polkemaan käytännössä loputtomiin.
Mieli oli taas ravitun oloinen treenin jälkeen ja ruuanlaitto sujui ihan uudella energialla, verrattuna siihen mielentilaan, jolla olin salille lähtenyt. Mieli todella tarvitsee liikuntaa, siitä tulee hyvä olo ja kroppa tuntuu toimivalta liikunnan myötä. Liikunnan myötä olen myös sata kertaa onnellisempi ja paremmalla fiiliksellä noin yleisesti ottaen. Tämän päivän kohokohta on ollut treenin ohella myös testipäikkärit makuualustalla olohuoneen lattialla… Kyllä on hyvä patja!
