Lähdenkö Baruntselle?

Alun perin tarkoituksenahan oli, että lähden tämän vuoden lokakuussa Baruntse-nimiselle vuorelle Nepaliin. Baruntse olisi ollut ensimmäinen yli 7000 metrin ylittävä kokeilu ja siten myös korkein sekä pisin retkikunta, mihin tähän mennessä olen osallistunut.

No sitten tapahtui muutama juttu. Ensin katkesi olkakuu  ja sitten pamahti oikeasta polvesta kierukkaSuunnitelmat ovat siis siitä asti ollut hiukan vaakalaudalla ja sain nyt elokuun alkuun asti miettimisaikaa, perunko vai lähdenkö Baruntselle. Ja oikeasti päätöksen tekeminen olikin todella vaikeaa. Miksi?

Sen takia, että käsi on kuntoutunut hyvin. Huomaan sen heikkoudet enää muutamissa jutuissa ja lokakuuhun mennessä käsi on varmasti aika hyvä. Polvi on kuntoutunut myös suunnitelmien mukaisesti. Polven kanssa on vielä tekemistä ja kuntoutuminen jatkuu koko ajan pikku hiljaa eteenpäin. Eli siis loukkaantumisista huolimatta, kuntoutuminen on ollut nopeaa ja hyvää. Jossain kohtaa aika toivottomalta tuntunut tilanne on alkanut pikku hiljaa kääntymään paremmaksi ja paremmaksi.

Jos toukokuussa joku olisi kysynyt, mitä aiot tehdä Baruntsen suhteen, olisin varmasti vastannut, että perun reissun. Kuitenkin heinäkuun aikana koko ajan eteenpäin menevä kuntoutus toi mukanaan myös toivoa. Mitä jos sittenkin? Mitä jos lähtisin kokeilemaan. Jos en lähde, niin huiputukselle ei ole mitään mahdollisuuksia, mutta jos lähden on kuitenkin olemassa joku mahdollisuus, että pääsisin Baruntsen huipulle. Toivo siis matkasta eli koko aika ja joka päivä kuntoutuksen edetessä myös toivo kasvoi. Sitten alkoikin armoton pohdinta, onko lähteminen järkevää.

Monen mielestä vastaus on hyvinkin selvä: ei ole järkevää lähteä. Niin se oli tietyllä tavalla myös minunkin mielestä, mutta sitten kuitenkin oli se pieni mahdollisuus päästä huipulle. Mietin asiaa aika pitkälti sitä kautta, että millainen riski lähtemisessä olisi.

Baruntsen reissu on ensinnäkin hyvin pitkä, lähes kuusi viikkoa, joista suurin osa ajasta kuitenkin liikutaan ja kiivetään. Reissu on siis selkeästi kovempi kuin yksikään aiempi. Tämä mielestäni siis tarkoittaa myös sitä, että reissuun lähtiessä täytyisi olla hyvässä kunnossa. Ehjä treenijakso takana ja treenit ajateltu kiipeämistä varten. Baruntsella kannetaan myös omat tavarat, joka tarkoittaa sitä, että isomman rinkan kantamista kannattaa ehdottomasti totutella jo kotona.

Toisekseen fakta valitettavasti vain on se, että olen ollut pitkään loukkaantunut. Reilun vuoden minulla on ollut koko ajan joku paikka remontissa tai vähintäänkin kuntouttamisvaiheessa. Se tarkoittaa automaattisesti sitä, että ensimmäisen kohdan ehjä treenijakso ei ole käytännössä toteutunut. Vaikka paikat on kuntoutunut, niin loukkaantumiset ovat vaikuttaneet silti monellakin tapaan sekä treenaamiseen että valmistautumiseen.

Sitten päästäänkin kolmanteen ja ehkä kuitenkin ehdottomasti yhteen merkittävimpään tekijään eli siihen, millaisessa kunnossa pääkoppa on tässä kohtaan. Voin ihan suoraan kertoa, että viimeinen vuosi on ollut aikamoinen ja olen joutunut käymään todella syvällä myös henkisen jaksamisen kanssa. Välillä on vain tehnyt mieli luovuttaa, ihan oikeasti vain heittää hanskat tiskiin ja antaa kaiken olla. Tyyliin lopettaa urheilu, tämä blogi ja vuorista haaveilu. Onneksi noista kaikista pahimmista fiiliksistä on kuitenkin päästy yli ja koko ajan fyysisen kuntoutumisen ohessa on myös tapahtunut henkistä kuntoutumista. Mielestäni Baruntsen kaltaiselle vuorelle lähtiessä sekä fyysisen että henkisen kapasiteetin pitäisi olla kunnossa. Pelko loukkaantumisesta, siitä kestääkö kroppa, epäily omista tekemisistä ja lähitapahtumat vaikuttavat siihen, että nyt lokakuussa en usko olevani vielä oikeasti valmis henkisellä tasolla Baruntsen kaltaiseen koitokseen, jossa vaikeita päiviä varmasti tulee ja pienet kolotukset kuuluvat asiaan.

Eli lopputuloksena näistä pohdinnoista alkoikin kehkeytymään päätös, että perun matkani. Siirrän Baruntsea vuodella, hoidan kuntoutumisen huolella nyt maaliin ja saan sen ehjän treenijakson sekä olen valmiimpi myös henkisesti isommalle vuorelle. Päätös oli vaikea tehdä ja itkin vuolaasti surkeaa fiilistäni, kun päätös vihdoin oli tehty. Välillä näissä asioissa pitää myös pyrkiä vain ajattelemaan järjellä eikä tunteella. Vaikka huipulle pääsemiseen olisi ollut pieni mahdollisuus, niin silti riski on vain liian iso, että jotain sattuisi vaikkapa heti alkumatkasta ja tällöin kallis reissu jäisi siihen ja harmi olisi täysin käsittämätön.

Perumisen jälkeen alkoi tietysti suunnittelu, että mihin sitten käyttäisin lomani, jotka ovat lokakuussa. Aika selvää oli, että tavoitteena olisi kuitenkin pyrkiä vuorille. Helpompaa maastoa, ei teknistä kiipeilyä, mutta kuitenkin korkealle ja johonkin uuteen kohteeseen. Pallottelin eri vaihtoehtoja ja lopulta päädyin Afrikkaan ja Kilimanjaroon. Kilin lisäksi tarkoituksena olisi mennä myös safarille ja Sansibarille. Eli yhdessä paketissa vähän kaikkea: vuoria, safaria ja rantalomaa. Kuulostaa aika täydelliseltä.

Kilimanjaro on käveltävä huippu. Suurimmat riskit taitavatkin liittyä nopeaan nousutahtiin, jolla huipulle pyritään. Eli käytännössä vuoristotaudin riskit on selkeästi olemassa. Mitään teknistä kiipeilyä, ylävuoristokenkiä tai muita sellasia ei ole tiedossa. Kili on kuitenkin mielestäni tähän kohtaan aika täydellinen vaihtoehto ja nyt minulla on selkeä tavoite lokakuulle.

Kilimanjaron matka on nyt varattu ja nyt alkoikin hiukan yllättäen valmistautuminen hiukan erilaisempaan vuorireissuun kuin aiemmin oli ajatuksissa, mutta pääasia, että vuoria on syksylle tiedossa. Tätä varten oli myös heti tietysti päästävä ulos testaamaan, miten jalalla pystyy tällä hetkellä retkeilemään. Suuntana oli Nuuksio ja yhden yön lyhyt reissu.

Ai vitsit ja jalkahan kestää. Ei ollut suurempia ongelmia vaan pienet matkat sujui ihan mutkitta. Fiilistä toi eniten se, että pääsi oikeasti ulos. Keittelemään iltapalat ja aamupalat keittimellä sekä nukkumaan teltassa.

Välillä suunnitelmiin on tehtävä muutoksia, jotta päästäisiin lopulliseen tavoitteeseen. Omalla kohdallani suunnitelmien muutos tarkoittaa nyt Baruntsen siirtämistä vuodella eteenpäin ja tämän vuoden vuoreksi hieman maltillisempaa Kilimanjaroa. Lopullinen tavoite ei vieläkään ole siis muuttunut, mutta matka sinne jo moneen kertaa. Edelleen kuitenkin tavoitteet kirkkaana mielessä on hyvä jatkaa valmistautumista ensin Kilimanjarolle ja sitten seuraaville vuorille.

 

 

2 replies
  1. Sanni
    Sanni says:

    Fiksu päätös! Varmasti hyvä kuntoutella rauhassa ja palata vasta sitten isompien retkikuntien pariin. Siihen kolmeenkymppiin on vielä matkaa, joten ei tarvitsekaan kiirehtiä. Me ”vanhukset” koitetaan nyt sitten pitää Baruntsella Suomen mainetta yllä tänä syksynä. Kili varmasti juuri sopiva mesta testata kuntoa ja nautiskella kevyemmästä vaelluksesta, onnea matkaan!

    Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *