Hei me lennetään Nepaliin. Eilen syksyn reissu eteni yhden askeleen konkreettisemmalle tasolle, sillä lokakuussa palataan vihdoinki tuonne vuorien paratiisiin. Lentoliput ovat nyt takataskussa.
Reissu ajoittuu siis lokakuun puolesta välistä marraskuun puoleen väliin. Tämä tarkoittanee noin viittä viikkoa ja 34 yötä matkalla. Melkoisen pitkä reissu siis tiedossa. Sehän on tietysti mukavaa, sillä tuossa ajassa ehtii jo mukavasti imeä vuori-ilmaa itseensä, kiipeämään kaksi eri vuorta ja nauttimaan noista upeista maisemista.
Lennot kulkee Helsingistä, Tukholman ja Dohan kautta Kathmanduhun ja matkat kestänee noin 20 tuntia suuntaansa. Suurin haaste on taas kerran olemaan tavaroiden ja erityisesti kilojen sämplääminen ja tällä kertaa on lähes pakko ottaa yksi ylimääräinen laukku lennoille.
Kathmandusta matka jatkuu sitten pienillä potkurikoneilla kohti Luklaa, jota sanotaan yhdeksi ”maailman vaarallisimmiksi lentokentiksi”. Tämä johtuu siitä, että Luklan kiitorata on käytännössä ylä- tai alamäki, riippuen siitä, ollaanko tulossa vai menossa. Tullessa laskeudutaan ylämäkeen ja lähtiessä otetaan alamäestä vauhtia. Kiitorata on vuorten välissä ja siksi hyvin sääherkkä paikka. Luklaan siis lennetään aina käytännössä hyvässä säässä ja välillä ihmiset joutuvat odottamaan parempaa lentosäätä pienessä Luklan kylässä.
Ai että, jotenkin helpotti eilen, kun lennot on nyt ostettu. Lähtö on jollain tasolla konkreettisempaa, kun on lennot ja retkikuntapaikka eikä vain jossittelua, että varatakko vai eikö varata.
Nyt voi keskittyä täysillä vain matkalle valmistautumiseen, jotta retkikuntapaikasta ja lennoista tulee konkreettisesti totta.
