Vuoristotauti on yksi potentiaalinen riski, joka korkeassa vuoristossa liikkuessa on. Ihmiset kyselevät paljon, että olenko itse koskaan saanut oireita ja ajattelin avata nyt hiukan tarkemmin, mitä tiedän vuoristotaudista ja millaisia oireita minulla on itselläni ollut matkojen aikoina.
Nämä tiedot ovat opittuja reissujen aikana ja on hyvä ymmärtää, että en ole itse lääkäri tai asiaan erikoistunut asiantuntija. Jos haluat tietää asiasta lisää, niin suosittelen lukemaan erilaisia tieteellisiä julkaisuja aiheeseen liittyen (mm. Lääkäri Heikki Karinen on tutkinut asiaa ja tässä linkki hänen väitöskirjaansa).
Vuoristotauti on siis yksi yleisin sairastumisen syy vuoristossa ja hyvä uutinen on se, että omilla toimilla voi myös pyrkiä ehkäisemään oireita. Yksi oleellisimmista asioista on järkevä etenemisvauhti ja sopiva nousuvauhti, jotta keho tottuu korkeaan ilmanalaa. Mitä vuoristotaudista kannattaa tietää?
Mistä vuoristotauti johtuu?
Vuoristossa liikuttaessa, mitä korkeammalle liikutaan, sen pienemmäksi ilmanpaine laskee. Merenpinnan tasolla ilmanpaine on noin 13,9 kPa ja yli 8000 metrissä ilmanpaine on laskenut noin 3,9 kPa tasolle. Paine siis laskee, mitä korkeammalle noustaan.
Usein kuulee puhuttavan ja olen itsekin varmasti viljellyt, että happea on vähemmän. Ilmassa on 21 % happea ja tämä sama prosentti pysyy vaikka liikuttaisiin merenpinnan tasolla tai sitten yli 8000 metrissä. Laskevan ilmanpaineen takia keuhkot ja keho muutenkin saa vain tästä happimäärästä vähemmän käyttöön ja tunne “vähenevästä” hapesta tulee esille.
Se, mistä vuoristotauti sitten tulee, johtuu siitä että ihmiset eivät ole tottuneet pienempään ilmanpaineeseen ja keho ei ole tottunut siihen, että keho saa käyttöönsä alenevan ilmanpaineen takia vähemmän happea. Hiilidioksidipitoisuus kropassa alkaa nousemaan ja tätä samaa ilmiötä kutsutaan hypoksiaksi eli hapenpuutteeksi.
Vuoristossa liikkuessa on hyvä ymmärtää, mitä korkeudesta tulevia riskejä on olemassa
Se, millaisessa korkeudessa oireita vuoristotaudista voi tulla, on hyvin yksilöllistä ja esimerkiksi itse olen huomannut 3500 metrin olevan itselleni sellainen korkeus, jossa ensimmäisiä oireita saattaa tulla jos nousutahti korkeuteen on ollut liian kova. Olen lukenut, että ensimmäisiä oireita saattaa tulla jopa 2500 metrin korkeudessa ja yli 3000 metrissä vuoristotauti on jo selkeästi yleisempää.
Tärkeää on ymmärtää, että vuoristotaudin synnyssä yksi merkittävä tekijä on se, kuinka nopeasti korkealle noustaan, sillä liian nopeaa nousua pidetään yhtenä isoimpana syynä vuoristotaudin syntymisessä.
Erilaisia vuoristotauteja?
Yleisin vuorilla liikkuvan vuoristotauti on akuutti vuoristotauti (AMS eli acute mountain sickness) ja sen yleisimpiä oireita ovat päänsärky, ruokahaluttomuus, oksentaminen, huimaus, vetämätön olo ja yleisesti oireet muistuttava kovaa krapulaa.
Jos oireiden tullessa jatkaa vain nousua korkeammalle tai ei huomioi oireita, saattaa akuutti vuoristotauti kehittyä vakavammaksi keuhkoödeemaksi (HAPE eli high altitude pulmonary edema), jossa keuhkoihin alkaa kertymään nestettä ja pahimmillaan tauti voi olla hengenvaarallinen. Tämän lisäksi on mahdollista kehittyä aivoödeeman oireita (HACE eli high altitude cerebral edema), jossa vastaavasti nestettä alkaa kertymään aivoihin ja samaan tapaa nämä oireet on otettava erittäin vakavasti. Vakavissa oireissa on yksi ja ainoa hoitokeino, se on laskeutuminen alemmas korkealta.
Yläleirissä Amphu Labtsa passin kohdalla Nepalissa
Tärkeintä vuoristotaudin hoidossa on ehkäisy eli lähtökohtaisesti halutaan välttää kaikkia oireita ja sitä kautta pidemmälle kehittyviä vuoristotaudin muotoja.
Millaisia kokemuksia minulla on vuoristotaudista?
Minulla on ollut reissuilla oireita vuoristotaudista ja yleisin oire on ollut päänsärky. Nepalissa nyt syksyllä ensimmäisen yön jälkeen 3200 metrissä huomasin, että kasvoni ovat selvästi turvonneet. Nestettä oli siis kertynyt kroppaan. Turvotus kuitenkin alkoi laskea, sillä vietimme seuraavan yön samassa korkeudessa. Oleellisin asia vuoristotaudin ehkäisyssä on nukkumakorkeuden vähittäinen lisääminen ja suositeltu tahti 300-500 vertikaalimetriä yössä. Välillä nousua joudutaan leiripaikkojen takia ottamaan enemmänkin, jolloin on hyvä tiedostaa, että isoja hyppyjä ei ole mahdollista ottaa joka päivä.
Mera Peakin yläleiriin 5800 metrin korkeuteen saavuttaessa, minulla jyskytti päähän ja otin Panadolin päänsärkyyn. Päänsärky alkoi helpottamaan oloa ja join reilusti vettä leirissä, sillä olin päivän aikana juonut huonosti nesteitä liikuttaessa. Minulla yleisimmät oireet vuoristotaudista ovat olleet päänsärky ja turvotus. Kilimanjarolta alas kävellessä tunsin, kuinka päänsärky oli kuin vasaralla olisi hakattu päätä ja oireet helpottivat alas mennessä.
Nepalissa ensimmäistä kertaa minulla oli oikeasti sellainen tunne, että en saa happea. Olimme kiipeämässä toiseen yläleiriin 6100 metrin korkeudessa ja jouduin pysähtymään ottamaan ja haukkomaan happea noin viiden askeleen välein. Jo pelkästään leirissä teltassa makoilu piti sykkeen 110 tasolla ja syödessä piti myös muistaa pitää hengitystaukoja. Tämä ei varsinaisesti ole vuoristotaudin oire, mutta havaintoja, joita korkealla tein.
Usein retkikunnassa jollain henkilöllä on enemmän oireita kuin toisilla ja syy siihen on niin yksilöllinen, että etukäteen on vaikea edes arvata kuka kärsii oireista ja kuka ei. Hyvä on ymmärtää se, että varsinkaan kunnolla ei ole asian kanssa juurikaan tekemistä ja välillä jopa “parhaimmassa kunnossa” olleet ovat saattaneet olla niitä, jotka saavat ensimmäisenä oireita.
Hyvä indikaattori ihmisten oireista on kokemukseni mukaan myös se, kuinka puheliaina ja virkeän oloisina ihmiset pysyvät. Jos itsellä on tunne, että viisi vasaraa hakkaa päätä, niin samaan aikaan ei tee juurikaan mieli heittää hauskaa läppää vaan oikeastaan ainoa ajatus on itsellä siinä hetkessä vain se, miten päänsäryn saisi pois.
Tältä näyttää pääkipuinen Anni – ei näytä siltä, että hyvä läppä lentäisi
Ruokahalun häviäminen on yksi yleisimmistä ensioireista akuutissa vuoristotaudissa, mutta itse en ole koskaan kokenut ruokahalun menettämistä. Ruoka on aina maistunut hyvin ja hyvältä, mutta reissukavereista on joskus nähnyt, miten inhottavaa syöminen voi olla jos voi huonosti. Edelleen jos haluat samaistua tilanteeseen ja mietit elämän pahinta krapulaa ja heti ensimmäisenä sinulle tarjottaisiin siinä tilanteessa esimerkiksi kaurapuuroa, niin mikä olisi reaktiosi?
Oleellista on mielestäni olla rehellinen omista oireita. Ei ole heikkoutta myöntää, että päätä särkee tai ruoka ei maistu. Tärkeintä on, että kaverit retkikunnassa tietää missä mennään jos oireet pahentuvat tai muuttuvat vaarallisiksi ja erityisesti vaara piilee jos oireita piilottelee muilta. Tiedän itsekin, että voi olla vaikea myöntää, että nyt muuten on korkeudesta johtuvia oireita, mutta en usko kenenkään ajattelevan asiaa negatiivisesti, itse en ainakaan niin tee. Vuoristotauti on inhimillistä eikä kukaan sitä halua niin kuin mitään muutakaan sairautta, tärkeintä on vain tiedostaa oireet ja tehdä oikeanlaisia päätöksiä, jotta hölmöilystä ei koidu ikäviä seuraamuksia. Rehellisyys siis maanperii – vuorillakin.
Tämä artikkeli ei ole pelotteluksi vaan lisäinformaatiota niille, jotka ovat miettineet vuoristotautia ja jotka ovat minulta kysyneet, miltä se tuntuu tai olenko koskaan itse saanut oireita. Toivottavasti tästä ja Heikki Karisen väitöskirjasta on helppo aloittaa vuoristotaudista lukeminen!
