Viikonlopun retkikohteet – suosituksia pääkaupunkiseudulle

Aurinko pilkottaa pilvien välistä ja monen viikon kurja sadekeli näyttäisi tänä viikonloppuna olevan vain muisto. Föhn-tuuli puhaltaa Norjan vuorilta ja jo eilen ilmassa oli tosi keväinen tuulahdus. Ainakin omalla kohdalla viikonloppu on mahdollisuus tehdä päiväretkiä ulos ja tässä on lempparikohteeni pääkaupunkiseudulta.

Sipoonkorvi

Sipoonkorpi on kansallispuisto Sipoossa ja Vantaalla. Autolla tai bussilla pääsee kaikista näppärimmin Kuusijärvelle, josta voi sitten lähteä retkeilemään. Kuusijärvellä on myös mahdollisuus käydä saunassa ja avannossa retken jälkeen. Sipoonkorvesta on tullut yksi lempparipaikkani, koska siellä alkoi esimerkiksi polkujuoksuharrastus.

Sipoonkorpeen juoksemaan

Sipoonkorpeen juoksulenkille

Sipoonkorvessa lenkkejä saa tehtyä muutamasta kilometristä useisiin jopa kolmenkymmenen kilometrin mittaisiin seikkailuihin metsässä. Suosittelen suuntaamaan Bisajärven suuntaan. Sipoonkorvesta löytyy vaihtoehtoja perinteiseen retkeilyyn ja näin talvella myös hiihtolatuverkosto on kattava.

Kopparnäs

Kopparnäs on Helsingistä noin 40 kilometrin päässä sijaitseva merellinen ulkoilualue, jossa pääsee nauttimaan kallioille ulkoilusta. Voin vain uskoa, että näin talvella maisemat ovat todella kauniit ja ainakin syksyllä, kun viimeksi kävin Kopparnäsissä oli kalliot ehdottomasti yksi lempipaikkani.

Kopparnäs retkeily

Syksyllä Kopparnäsissä eväitä syömässä

Jos suuntaat Kopparnäsiin, niin suosittelen olemaan erittäin varovainen rantakallioilla, sillä ne voivat olla todella liukkaassa kunnossa. Osa lumista on sulanut viime viikkojen vesisateiden jälkeen ja sen vuoksi kallioilla todennäköisesti on erilaisia sulamiskohtia, joita kannattaa varoa.

Nuuksio

Nuuksion kansallispuisto on erinomainen ulkoilukohde myös talvella ja viimeksi olen siellä itse käynyt sauvakävelemässä poluilla. Nuuksio on ollut erittäin suosittu kohde ainakin viimeisen parin vuoden aikana ja kannattaa Nuuksioon suunnatessa varautua siihen, että metsässä tulee vastaan muitakin ihmisiä. Sehän ei sinänsä ole ongelma, mutta jos kaipaat metsän rauhaa, niin Nuuksion suosituimmat polut kuten Haukkalammen maasto ei ole siinä tapauksessa suositteluni.

Harjoittelu vuorikiipeilyä varten

Tapaninpäivän pk-lenkki Nuuksiossa

Nuuksiossa tykkään erityisesti heidän luontokeskus Haltian maastoista ja Nuuksiossa on niin ikään näin talvella hyviä mahdollisuuksia myös hiihtämiseen eikä ainoastaan vain retkeilyyn. Näin talvella on hyvä puoli, että Nuuksiossa liikkuu enemmän porukkaa, sillä polut ovat todennäköisesti tallautunut ja liikkuminen onnistuu melko vaivatta ilman, että itse täytyy aurata polkua alusta alkaen.

Hiihtoladut Paloheinässä ja Hakunilassa

Jos retkeily tai ulkoilu ei kiinnosta, vaan olet enemmän hiihtomiehiä tai -naisia, niin suosittelen suuntaamaan Paloheinään tai Hakunilaan. Nämä suositukset toimivat erityisesti vapaan hiihtotavalle, ja perinteisellä Oittaa taitaa olla yksi suosituimpia paikkoja käydä hiihtämässä.

Paloheinässä kymmenen kilometrin mittainen peltolenkki mahdollistaa sen, että vähän kokemattomampikin hiihtäjä pääsee nauttimaan laduista ja hiihtoladulla ei tarvitse mennä verenmaku suussa. Hakunilassa sen sijaan maastot ovat selkeästi jyrkempiä ja maasto sopii erityisesti haasteita kaipaavalle oman elämänsä Krista Pärmäkoskille ja Iivo Niskasille.

Maksimaalinen hapenottokyky

Harjoittelemassa Lahdessa

Itse aion nyt lauantaina suunnata ulos rauhalliselle lenkille ja todennäköisesti käydä ulkoilemassa lähimaastoissa pidemmän pk-lenkin. Huomenna sen sijaan ajatus oli mennä hiihtämään pidempi lenkki, mutta kohde on vielä päättämättä. Lahti on myös yksi vaihtoehto hiihtokohteelle ja Lahteen pääseekin näppärästi hiihtämään myös Helsingistä käsin.

Tärkeintä kuitenkin on, että menee näin upealla kelillä ulos ja nauttimaan keväästä! Aurinkoista viikonloppua!

Add a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *


The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.