Tavoitteita ja toiveita vuodelle 2018

Tammikuuta on eletty jo hetken aikaa ja kirjoitin vuoden vaihtuessa viime vuodesta ja sen hyvin yllättävistäkin käänteistä. Uuden vuoden tullen meillä ihmisillä on tapana aina luvata jotain. Toiset aloittaa laihduttamisen, toiset lupaavat olla enemmän tässä hetkessä ja toiset toivovat uuden vuoden tuovan elämää kääntäviä hetkiä.

Minun tavoitteeni ja toiveeni tälle vuodelle liittyvät selkeästi, yllätys yllätys, vuoriin ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tavoitteluun. Seuraavaksi hieman tarkemmin siitä, millaisia tavoitteita olen asettanut itselleni vuodelle 2018.

Kiipeilytavoitteet

Tämän vuoden selkeä teema tulee olemaan kiipeilytavoitteet. Tavoitteeni on mennä kiipeilemään ja tehdä kiipeilyä tukevia reissuja eri puolille maailmaa. Ensimmäinen varma reissu on Leville maaliskuussa, sitten heinäkuussa lähden Norjaan jäätikölle ja lokakuussa Nepaliin Baruntselle. Tämän lisäksi tekisi vielä mieli tehdä yksi reissu ja kohdetta ollaan tässä kovasti kiipeilykavereiden kanssa pohdittu.

Ennen kaikkea tämän vuoden suurin tavoite on tulla paremmaksi, varmemmaksi ja taitavammaksi kiipeilijäksi. Tavoitteeni on oppia erityisesti teknisiä taitoja ja hyödyntää niitä oikeasti myös kiipeillessä. Joka päivä on mahdollisuus oppia ja tämä vuosi on mahdollisuus myös panostaa vihdoin ja viimein myös tähän puoleen.

Olen päättänyt, että koska jouduin perumaan monta reissua muutaman vuoden aikana, tämä vuosi tulee olemaan minun vuoteni. Se vaatii tosin paljon töitä, josta päästääkin seuraavaan tavoitteeseen.

Kiipeilytavoitteet vuodelle 2018

Pysyä terveenä

Toinen iso ja ehkä isoin tavoite lopulta tälle vuodelle on pysyä terveenä. Ja oikeasti tämän asian eteen on minun tehtävä töitä ihan joka päivä ja pidettävä huoli siitä, että puheet eivät jää vain puheiksi.

Opettelen joka päivä, tunnistamaan niitä asioita, joista huomaan mopon lähtevän keulimaan ja opettelen huomaamaan, jos asiat muuttuvat hyvästä draivista negatiiviseen pakonomaiseen suorittamiseen.

Suhtaudun todella intohimoisesti melkeinpä kaikkeen, mitä teen ja välillä on tosi vaikeaa tehdä puolivaloilla mitään. Tämä on johtanut silloin tällöin siihen tilanteeseen, etten enää itsekään tunnista, milloin olisi järkevämpää hieman hellittää.

Tällä hetkellä kalenterissa on melko täyttä ja kiirettä piisaa. Nyt on siis hetki ottaa oppimani asiat käyttöön ja tunnustella koko ajan, että missä vaiheessa kroppa tai mieli viestii kovasta väsymyksestä.

Uskon, että oman fiiliksen tunnustelu koko ajan sekä fyysisen että henkisen jaksamisen suhteen on tosi oleellista tällä hetkellä ja avain siihen, että tästä vuodesta tulee mahtava. Merkit siitä, että olen oppinut viime vuodesta, on nähtävissä monellakin saralla. Olen vähentänyt iltaisin ruutuaikaa, jättänyt treenejä välistä väsyneen olon vuoksi ja toisaalta ottanut rennomminen esimerkiksi ruokavalion suhteen.

Tavoite on pysyä terveenä

Ammatillinen kasvu

Toiveeni ja tavoitteeni tälle vuodelle on myös ammatillinen kasvu. Tämä blogi on kasvanut alle vuodessa aivan valtavasti ja kovasti olen tehnyt töitä blogin eteen. Toisaalta päivätyössäni hakusanamainonnan konsulttina, olen päässyt kehittymään aivan valtavasti ammatillisesta näkökulmasta myös.

Seuraava tavoite olisi tehdä töitä erityisesti yhteistyökumppaneiden suuntaan ja hankkia mieleisiä yhteistyösopimuksia lisää. Motivoidun aivan valtavasti yhteistyökuvioista ja nautin kovasti niiden tekemisestä. Kyseessä on myös win-win -tilanne, jossa pystyn tarjoamaan yhteistyökumppaneille jotain ja toisaalta saamaan itse vastavuoroisesti asioita kumppaneiltani. Pystyn erityisesti kumppanuuksissa hyödyntämään päivätyöni taitoja myöskin.

Tämä blogi on ollut myös täydellinen opiskelualusta sille, miten tehdään omat sivut, hypätään maailmaan josta en käytännössä tiennyt mitään, optimointia eri sisällöille ja analytiikan hyödyntämistä sisällön tekemisessä. Todella tärkeitä asioita, joiden opettelu jatkuu joka päivä ja toisaalta näiden asioiden oppiminen tarjoaa omia haasteita ratkottavaksi.

Olen myös pohtinut laajemmin strategiaani, miten kasvattaa lukijamäärää, millainen sisältö kiinnostaa, suunnitellut tulevaa vuotta ja ennen kaikkea tehnyt bloggaamisesta systemaattisempaa. Strategian suunnittelu helpottaa myös tavoitteiden ja toiveiden toteuttamisen.

Tavoitteena on ammatillinen kasvu

Nauti matkasta

Tämän vuoden toive on nauttia enemmän tästä matkasta. Kamppailin viime vuoden aikana useaan otteeseen tunteen kanssa, etten oikein nauttinut matkastani. Nyt vihdoin tuntuu, että matka on juuri sellainen, kun sen pitääkin olla.

Toiveeni on siis nauttia tänä vuonna joka ikisellä solullani matkastani kohti tavoitettani ja näyttää nautinto myös teille lukijoille. Mehän eletään täällä vain kerran ja päivääkään ei kannattaisi hukata murehtimiseen. Vuoret ovat mielessä ihan joka päivä ja fiilistelen tulevaa vuotta jo nyt.

Tavoitteena on nauttia matkasta

Add a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *


The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.