Epävarmuuden sietäminen vuorikiipeilyssä

Olen pitänyt hetken blogitaukoa Everestin reissun peruuntuessa. Alunperin perustin blogin, jotta voin kirjoittaa matkastani Everestille. Lopulta blogista on muokkaantunut tarinani Everestille, mutta se on sisältänyt paljon tarinoita myös epäonnistumisen ja toisaalta onnistumisten hetkistä. Nyt reissu siirtyy ainakin vuodella koronaviruksen vuoksi ja fiilikset ovat seilanneet laidasta toiseen viime viikkojen aikana. Tottakai ymmärrän, että kyse ei ole […]

Miltä tuntuu kolme kuukautta ennen lähtöä?

Tasan kolme kuukautta lähtöön Everestille. Miltä oikein tuntuu? Olen törmännyt tähän kysymykseen useamman kerran viime aikoina. Jännittää, ei voi uskoa todeksi, hermostuttaa, innostuttaa, kauhistuttaa, kihelmöi ja niin edelleen. Fiilikset sahaavat laidasta toiseen ja päätä on välillä vaikea pitää kylmänä ja se näkyy erityisesti treenipuolella erilaisena hermoiluna milloin mistäkin. Valmistautuminen Everestille on ollut omalla kohdallani todella […]

Treeniviikonloppu Repovedellä

Vietän tänä vuonna kesälomani vasta syksyllä Nepalissa, kun lähden pidemmälle reissulle Baruntselle. Tämä tarkoittaa, että viikonloput ja arki-illat ovat niitä hetkiä, jolloin ehdin nauttimaan kesäsäästä ja ulkoilemaan. Päivät tulee vietettyä töiden parissa. Viikonloppuna suuntasimme treenaamaan Kouvolan lähellä olevaan Repoveden kansallispuistoon. Ihan loistava viikonloppukohde, jonne ajaa Helsingistä reilut pari tuntia. Matkalla voi näppärästi käydä Kouvolassa ostamassa […]

Millaisilla treeneillä kohti 7000 metrin vuorta?

Toipuminen Jenkkien matkasta ja sitten heti perään Sipoonkorpi Trailista alkaa olemaan hyvässä vauhdissa. Sehän tarkoittaa tietenkin sitä, että katse on siirrettävä seuraavaksi myös tämän vuoden seuraavien tavoitteiden suuntaan ja miettiä, että mitä asioita on vielä otettava huomioon ennen tämän vuoden päätavoitettani eli Nepalin 7000 metrin vuorta, Baruntsen reissua. Olen lähdössä heinäkuussa Norjaan jäätikkökurssille ja se […]