Palautuminen treeneistä

Aloitin Denalille valmistautumisen heti vuoden 2019 alussa ja olin saanut vuoden alkuun mennessä karisteltua Nepalin kiipeilypölyt pois ja palauduttua matkasta. Tämän vuoden teemana on ollut perusteiden parantaminen ja aloitin tammikuussa myös yhteistyön Jussi Immosen kanssa, josta tuli samalla valmentajani. Jussin myötä mukaan on tullut myös uudenlaista mittaamista ja erityisesti treenien tehojen sekä palautumisen mittaamista. Minulle […]

Treenit on alkanut Denalia varten

Kerroin, kuinka tämän vuoden päätavoitteeni on kiivetä Pohjois-Amerikassa Alaskassa Denalin huipulle kesäkuussa. Matka tulee olemaan fyysisesti haastava ja sehän tarkoittaa hikipisaroita kuntosalilla ja lenkkipoluilla. Tällä kertaa ajattelin kuitenkin olla fiksumpi ja miettiä vielä tarkemmin, millaisella treenillä olisi hyvä Denalin huippua lähteä tavoittelemaan. Yksi kysytyimpiä kysymyksiä täällä blogin ja sosiaalisen median kanavissa on, kuinka oikein treenaan […]

Mökkiviikonloppu Pälkäneellä

Viime viikonloppuna vietettiin tämän kevään ensimmäistä mökkiviikonloppua. Suunnattiin perjantaina töiden jälkeen Pälkäneelle Tampereen suuntaan. Mökki oli varattu Lomarengas-sivustolta ja pienellä porukalla oli tarkoitus juhlia kaverin 40-vuotis syntymäpäivää ja relata mökin rauhassa. Mökkeily on kyllä mukavaa ja vuokramökin hyvät puolet ovat kyllä ehdottomasti se, että mökki oli valmiina ja sen kuin vain nautti viikonlopusta. Mökkeilyssä parasta […]