Lepäämisen ihmevoimat

Kehitys tapahtuu levossa superkompensaation kautta, niin sanoi jo keväällä Firstbeatin hyvinvointianalyysin palautteen antanut hyvinvointikonsultti. Treenimäärät ovat olleet ainakin tarpeeksi kovia, mutta olen laiminlyönyt lepoa, sitä oleellisinta osaa, jolla kehitys tapahtuisi. Kummasti kasetti on ollut jumissa ja treenit ovat takunneet. Volyymi ja teho on ollut ajoittain liian kovaa suhteessa levon määrään. Lepo on ollut itselleni aina […]

Ai minäkö levoton?

Havaihduin eilen kommenttiin: ”susta on tullut ihan levoton koko ajaksi”. Koko ajan tuntuu olevan jokin projekti työn alla. Askarrellaan kenkäpaikkaa, ostetaan puuttuvia tavaroita, testataan tavaroita, askarrellaan, leivotaan, näperrellään tai muuten vaan päässä sinkoilee sata asiaa samaan aikaan. Mitä lähemmäs matka on alkanut tulemaan, sen nopeammaksi ajatusten juokseminen on muuttunut. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ajastani […]

Mieltä nakertaa

Vaikka tänään on ollut niin ihana talvinen päivä ja jopa aurinkokin näyttäytyi, niin siitäkin huolimatta minun oma mieleni on nakertunut monesta kohtaan ja jonkunasteista paniikkia on ollut nähtävissä. Homma lähti siitä, että aloitin tarkastamaan varustelistaa ja vertaamaan sitä omiin varusteisiini. Vaikka koen, että minulla on hyvät varusteet, samalla kuitenkin nousi epäilys, että ovatko ne kuitenkin […]

Todellinen Ranska

Terveiset Rasnkasta! Upea reissu takana. Olimme Provencen maakunnassa, lensimme viikko sitten torstaina Nizzaan, josta jatkoimme matkaa 1,5h autoilla golfresorttiimme. Golfkenttä sijaitsi aivan meren läheisyydessä ja oli aivan upea maisemiltaan, tuoksuiltaan ja mikä parasta pääsimme nauttimaan auringosta muutaman päivän ihan kunnolla. Pelasimme neljä kierrosta golfia. Vietin lepoviikkoani näin ja tuntuukin, että jalat palautuivat vaikka toki tuli […]

Lepoviikko

Kymmenen viikon harjoitusohjelmastani on nyt neljä ensimmäistä, lihasvoimaa ja erityisesti corea vahvistavaa viikkoa takana. On lepoviikon aika. Mitä lepoviikko tarkoittaa tässä tapauksessa? Maanantaina lenkkeilin koirien kanssa, tiistaina kävin salilla tekemässä entisen ohjelmani. Oli hienoa huomata, että niillä entisillä painoilla saliohjelma oli muuttunut kevyeksi. Pylly tosin löytyi keskiviikkona taas… Eri kohta oli tullut kipeäksi tästä uudesta […]