Päijänteen kansallispuisto – melontaretki Kelventeelle

Olimme viime viikonloppuna melomassa Päijänteen kansallispuistossa. Tämä oli minulla ensimmäinen kerta vuosiin Päijänteen maisemissa ja pitkä tauko oli ehtinyt edellisestä melontaretkestäkin vierähtämään. Mieli teki retkeilemään ja melonta on tässä kohtaa jo sallittujen liikuntamuotojen listalla. Olimme alunperin lähdössä Loviisaan melomaan, mutta kajakkien vuokrauspaikasta oli kaikki kajakit jo vuokrattu, joten melko nopealla päätöksellä soitin Padasjoen Ladun melontajaoston […]

Coloradon kansallispuistot

Kävimme Coloradon reissulla useammassa kansallispuistossa ja useita jäi käymättä. Kansallispuistoja ja toisistaan täysin erilaisia on joka puolella ja maisemat ovat joka kerta ihan käsittämättömän kauniita. Reissun aikana kolusimme kolme eri kansallispuistoa: Canyonlands (Utahin puolella), Mesa Verden ja Black Canyon of the Gunnison. Nämä kolme olivat myös todella erilaisia ja keskenään kuin eri maasta. Helpoin tapa […]

Torres del Paine

Reissasin Etelä-Amerikassa 2015, kun olin vaihto-opiskelemassa Buenos Airesissa. Puolen vuoden aikana tuli koluttua Argentiinasta monen monta paikkaa, Chilen eri osia, seikkailtua Perussa ja Brasiliassakin. Kuitenkin yksi kauneimpia paikkoja oli Patagonia. Patagonialla tarkoitetaan Chilen ja Argentiinan eteläosassa olevaa aluetta, jossa on paljon erilaisia isoja kansallispuistoja. Puistoissa on vuoria, jäätiköitä ja aivan upeaa luontoa. Patagonia on edelleen […]

Suomen luonnon päivän retki

Tiesittekin varmaan, että eilen 26.8 vietettiin Suomen luonnon päivää. Ensimmäisenä maana maailmassa Suomessa liputettiin luonnolle ja sille, että meillä kaikilla on mahdollisuus täysin ilmaiseksi nauttia luonnosta ja esimerkiksi poimia marjoja ja sieniä metsästä. Päivä on osa tämän vuoden juhlavuotta, jolloin Suomi täyttää 100 vuotta. No sen kunniaksi lähdettiin Nuuksioon retkeilemään. Tai oikeastaan juhlapäivä selvisi, kun […]