Vaikeuksien kautta voittoon

Te blogia pidempää seuranneet tiedättekin, millainen parin viime vuoden matka on ollut. Matkaan on mahtunut todella paljon vaikeuksia ja erilaisia huonoja vaiheita. Viimeinen vuosi on ollut kuitenkin kuin nousukiitoa, sillä kroppa on pysynyt ehjänä ja olen päässyt tekemään upeita reissuja ympäri maailmaa. Tällä hetkellä valmistaudun pitkäaikaiseen haaveeseen eli ensimmäiselle 7000 metrin vuorelle kiipeämiseen. Viimeinen vuosi […]

Pelkkää hymyä

Aloitin tyhjentämään kamerani muistikortteja ja puhelimen kuvakokoelmaa, jotta tulevan matkani kuvat mahtuvat kameralle sekä puhelimelle. Samalla hymy nousi korviin, muistoja, joita ei päivittäin muista, mutta kuvien muodossa vievät hetkeksi siihen hetkeen, jonka olen reissussa viettänyt. Etenkin ihmisiä, joiden kanssa olen reissannut tuli kova ikävä – mahtavia ystävyyksiä, yllättävie tilanteita ja tietyn epämukavuuden sietämistä. Olen todella […]

Matkailijan yksi merkkipaalu saavutettu

Valmistautuminen tulevaa Aconcaguan matkaani varten aloitin tosissani toukokuun lopussa kun saavuin vaihdostani Suomeen. Tiesin siinä vaiheessa, että kovasti töitä on edessä ja kovasti töitä onkin tehty. Nyt matkaan ollessa muutama viikko aikaa on hyvä ehkä kerrata tämän puolivuotista matkaa, mitä on tullut tehtyä ja mitä ehkä on jätetty tekemättä. Toukokuun lopussa treenit alkoivat siten, että […]

Hups, ei mun pitänyt… Mutku!

Eilen matkasin Helsinkiin tarkoituksena ostaa kiipeilykypärä ja nähdä telttakamua. Kävin myös Amer Sportin Brandstoressa Suunnon huollossa tarkastuttamassa kelloni. Amer Sportin brändeihin kuuluu muun muassa Arctreryx, jonka varusteita olen tässä pikku hiljaa haalinut itselleni.  Kirjoittelen varusteista vielä tarkemmin, mutta mielestäni kyseinen merkki on yksinkertaisesti paras. Parhautensa lisäksi varusteet ovat törkeän hienoja! Värit on mahtavia ja vaatteet […]

Sä pystyt mihin vaan

Treeniviikko 10/10 lähtee käyntiin tänään illalla. Aikamoista, miten treeniprojekti Aconcaguaa varten alkaa loppua vaikka juurihan se alkoi. On ollut happoa, kyykkyä ja hikeä. Välillä tunne, että reidet räjähtää ja henki ei kulje. Viime viikolla alkuviikosta mietin juoksumatolla juoksun tuntuessa tosi nihkeeltä, että taistellen vaikka koko matka. Treeniviikkoen kuluessa on oma usko fyysiseen kuntoon parantunut. Alkutilanne, […]