Rakkoja jaloissa

Liian pienet kengät, epäsopivat jalkineet, huono sukka, hikoileva jalka ja rikkoutunut iho. Tekijöitä, jotka aiheuttavat lähes varmasti rakkoja jalkoihin. Minulla on vuosien ajan ollut ongelmana se, että lähes kaikki ja varsinkin uudet kengät hiertävät. On kokeiltu eri sukkia, 20 eri lenkkaria ja rakkolaastareita.

Pahimmat rakot ovat syntyneet juostessa ja varsinkin viimeisten kuukausien aikana, jolloin olen juossut enemmän kuin aiemmin. Valmistautuminen Nuuksio Classicin polkujuoksumaratoniin on näkynyt myös jalkojen rakoissa. Viime viikkoina tilanne on hiukan myös kärjistynyt, sillä rakkoja pahensi vaellus Repovedellä, jossa myös vaelluskengät hiersivät jalkoihin.

rakkoja jaloissa

Seuraavaksi tulee kuvia rakoista, suosittelen skippaamaan jos olet herkkä!

Minulla on varsin pitkä rakkohistoria. Olen varmaan koko elämäni käyttänyt joko vääränkokoisia kenkiä tai sitten väräänlaisia sukkia tai jalat ovat hassun malliset, mutta melkeinpä kaikkien kenkien kanssa on ollut enemmän tai vähemmän ongelmia. Iho oli myös erityisesti käsistä koetuksella aktiivisen crossfit-uran aikana ja kädet olivat auki vähän väliä. Rakkojen hoitaminen ja niiden ehkäisy on siis tuttua puuhaa ja valitettavan tuttua on myös jo syntyneiden rakkojen hoitaminen.

Seuraavaksi tulee kuvia rakoistani, jotka on tietysti suhteellisen ällöttäviä. Suosittelen, että jos sua ällöttää muiden rakot, niin siirryt seuraavaan juttuun tai toiselle sivulleMinulla tulee näihin paikkoihin rakot ja tutkittuani Googlesta rakkoja hieman tarkemmin tajusin myös, että eihän nämä nyt pahimmasta päästä ole. Kipeitä, syviä ja aika ällöttäviä rakkoja tuntuu löytyvän Googlen kuvahausta aika paljon enemmän.

Pahimmat paikat, joihin minulla tulee rakkoja on siis molemmat isovarpaat ja kantapäät. Varpaiden rakot tulee juostessa, sillä jalka pääsee liikkumaan juoksulenkkarissa edestakaisin pitkän lenkin ajan ja rakko alkaa pikkuhiljaa muodostua jalkaan. Mihinkään ei satu juoksun aikana, mutta rakot tulee esiin aina lenkin jälkeen. Lenkin jälkeen huomaan aina, että jahas taas kerran täältä sukan sisältä löytyy ylläri. Vähintäänkin pari vesikelloa tai rullaantunutta ihoa.

rakkoja jaloissa

Rakko vasemmassa isovarpaassa

Kantapäiden rakot syntyi tällä kertaa tosiaan vaelluskenkien kanssa. Viime viikonloppuna oli melko lämmintä ja jalka pääsi hikoilemaan vaelluksen aikana. Minulla on useita vuosia vanhat vaelluskengät, joita olen käytännössä käyttänyt ihan kaikilla reissuillani vuodesta 2013 lähtien. Käytän aina vaelluskengässä kahta sukkaa: alussukkaa ja itse vaellussukkaa. Sukat on aina vaellussukkia ja yleensä käytän merinovillaisia sukkia. Olen löytänyt muutamat todella hyvät sukat, jotka lähtevät aina reissuun mukaan. Siksi olin ihmeissäni viime viikonloppuna, kun vaelluskengät alkoivat hiertää, yleensä näillä sukilla niin ei ole tapahtunut.

Otin vaelluskenkien ostamisen jälkeen sisäänajon tosissani ja kävelin noin 200 kilometriä kenkiä sisään ennen ensimmäistä reissua. Tämän jälkeen kengät eivät ole hiertäneet ennen viime viikonlopun reissua. Sitä aina miettii, että mistä hiertäminen johtuu ja tällä kertaa todennäköisesti kova hikoilu ja jo herkässä kunnossa ollut iho ovat varmasti isoimpia syitä hiertymien syntymiselle.

rakko oikeassa kantapäässä

Rakko oikeassa kantapäässä

Tein Repovedellä vielä kaiken lisäksi oikein aloittelijan mokan eli yritin sinnitellä mahdollisimman pitkään ennen kuin laitoin rakkolaastaria jalkaan. Olisi pitänyt vain reilusti pysähtyä heti, kun alkoi tuntua, että nyt kantapää hiertyy. No eipä mitään, purin hammasta vielä reilun tunnin ja rakko oli jo syntynyt kun viimein kaivoin rinkasta rakkolaastareita. Tässä vaiheessa ensiapu on selkeästi vaikeampaa kuin esimerkiksi tuntia aiemmin, jolloin iho ei olisi ollut vielä vesikellolla ja rullaaantuneena.

rakkoja oikeassa jalassa

Oikean jalan rakot eivät ole ollenkaan pahat

Koska kokemuksia rakoista on vuosien ajalta, niin repussa kulkee matkoilla aina kunnon rakkolaastareiden kokoelma. Löytyy isoja leikattavia laastareita, teippiä, pienempiä laastareita, erilaisia “pehmusteista”, joilla voi keventää rakkoa ja suojata ihoa.

Vaelluksella siis syntyi molempiin kantapäihin ihan kunnolliset rakot ja sen lisäksi isovarpaissa juoksemisesta omat rakot. Seuraavaksi tietenkin mietityttää se, että mitäs kun viikon päästä pitäisi juosta maraton tai reilun kuukauden päästä kulkea yli viisi viikkoa vaelluskengissä ja ylävuoristokengissä? Rakkoja täytyy alkaa hoitamaan ja parantamaan. Eihän reissuista tule muuten yhtään mitään.

Rakko vassemmassa kantapäässä

Vasemman kantapään rakko

Sain ystävältäni vinkkejä ihonhoitoon ja samoja menetelmiä olen nyt käyttänyt rakkojen hoitamiseen. Seuraavan viikon ajan onkin tärkeää, että saan hoidettua rakot kuntoon ja ihon kunnolliseksi. Kirjoittelen, mitä tuotteita olen käyttänyt, kun hoitotestien tulokset on ohitse. Luvassa on siis todellinen Tv-shop -kuvakollaasi ennen ja jälkeen kuvien kera. 

Onko teillä ollut kokemuksia rakoista? Miten hoidatte niitä? Vinkkejä?

 

Add a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *


The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.