Kuukausi oikeaa crossfittiä

Nyt on kuukausi kulunut siitä kun sain crossfitin peruskurssini päätökseen ja pääsin niin sanotusti ”oikeisiin treeneihin”. Aikamoinen kuukausi on ollut ja paljon erilaisia huomioita on noussut omaa treenaamista kohtaan.

Crossfit on vaikeaa, siis älyttömän monipuolista ja vaikeaa. En tiedä, kuinka kauan tulee kestämään ennen kuin opin tempaamaan, kippaamaan, seisomaan käsillä, nostamaan isoja rautoja ja niin monen montaa muuta asiaa.

Treenit ovat myös todella erilaisia, mitä olen syksyllä esimerkiksi tehnyt. WODeissa eli päivän jumpassa, kuten oikea crossfittaaja puhuu, on usein treenejä, joissa mennään kovaa. Oikeastaan niin kovaa kuin päivän kunto sallii. Liikkeet tietysti vaihtelee ja mikään päivä ei ole tismalleen samanlainen. Nyt tavoitteena on vain suorittaa täysiä 5-20 minuuttiin kestäviä treenejä kun syksyllä vedin 1-2 tunnin mittaisia kestävyystreenejä.

Olen kokenut olevani surkea, niin surkea, että olen kyseenalaistanut kaikki ne kovalla työllä salilla vietetyt tunnit, että onko minusta todella mihinkään. Olen sählännyt salilla niin paljon, että olen välillä miettinyt olenko ensimmäistä kertaa elämässäni tangon ja painojen ääressä. Minua on opastettu ihan rautalangasta vääntämällä ja olen varmaan monen monta kertaa näyttänyt siltä, että olen niiin kahvilla kuin ihminen voi olla. Ja niinhän minä olen ollutkin. Sähläilyni on näkynyt myös käden nahkojen repeilynä, mustelmina ja lihaskipuna.

Olen myös pelännyt. Outoa, että treeneihin on liittynyt pelkoa, sillä pelkään noin yleisesti vähän. Olen pelännyt tankoa. HÄH? Tankoa, kyllä. Olen pelännyt, että tanko satuttaa minua. Olen jopa nähnyt unta, että tempauksessa tanko tippuu päähäni niin, että neliraajahalvaannun. Olen ihan tosi ajatellut, että minusta ei ole tähän, enkä opi. Mieli on tehnyt itkeä, parkua, huutaa ja kiukutella. Kotona olen saattanut pari kertaa asiasta myös mainita… Samalla olen myös pelännyt, että rikon paikkani ja se ei tietenkään ole tarkoitus.

Crossfit kuulostaa tässä kohtaa tekstiä melkoiselta hirviölajilta. Mutta voi kuulkaa, olen oppinut aikalailla ihan kuukaudessakin. Olen ollut iloinen, yllättynyt ja innostunut. Vedin maasta 100 kiloa, ihan oikean kaksilukuisen numeron. Tempasin viime viikolla ensimmäistä kertaa niin, etten vain halunnut juosta tankoa parkuen karkuun vaan tempaaminen oli kivaa. Kippaamisen kanssa olen päässyt vaiheeseen ”sehän alkaa sujumaan” – valmentajan silmin.

Crossfit on sopinut hyvin kilpailuhenkiselle luonteelleni. Ja mikä parasta, kuten syksyn harjoitusohjelmakin niin myös seuraavan vuoreni Mt. Blancin valmistautuminen on alkanut hyvää vauhtia enemmän voimaharjoittelulla ja tulen lisäämään nyt pikku hiljaa myös kestävyysharjoittelua ohjelmaani.

Uskon myös vahvasti, että crossfit tukee vuorikiipeilyharrastustani. Toki pelkkä tämän kaltainen harjoittelu ei minua huipulle vie, sillä tarvitaan pitkäkestoisia treenejä ennen vuorille lähtöä. Tämä on oiva off-season-treenimuoto ja luo pohjaa pitkäkestoisille treeneille. Koko ajan näissäkin treeneissä on mielessä vuoret ja ne ovat tavoitteeni, joiden mukaan toivon myös kehittyväni.

Kuukausi oikeaa crossfittiä on ollut melkoinen vuoristorata, mutta olen vielä hengissä ja tullut treeneistä kotiin iloisesti yllättyneenä, että tänään sujui. Mielen treeniä tämä myös on ollut, ja sitähän myös vuorilla tarvitaan. Ei kannata lannistua, vaikkei suju. Tahdolla pääsee myös pitkälle.

Add a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *


The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.