Jääkiipeilyn peruskurssi Pirunkalliolla

Olin sunnuntaina koko päivän Adventure Partnersin järjestämällä jääkiipeilyn peruskurssilla Helsingissä Pirunkalliolla. Kurssi kesti päivän ja sen aikana oltiin suurin osa aikana ulkona harjoittelemassa, mitä eri asioita täytyy osata jääkiipeilyä varten. Lopuksi päästiin vielä ihan tosissaan kiipeilemään.

Pirunkallio Helsingissä

Olen kiipeillyt ihan jääputouksilla muutaman kerran, mutta edellisestä kerrasta on loukkaantumisten takia jo aikaa. Sen takia päätin, että menen vielä suomeksi opetettavalle kurssille ja parannan taitojani ennen kuin aloitan uudestaan kiipeilyharrastuksen tosissaan. Tämä osoittautui erittäin hyväksi ideaksi.

Päivän tarkoituksena oli siis opetella taidot, joita tarvitaan yläköysivarmistuksen kanssa kiivettäessä jääputouksella.

Millaisia asioita päivän aikana käytiin kurssilla?

Turvallisuus

Koko päivän ajan kurssilla painotettiin turvallisuutta. Jääkiipeily on huonosti tai väärin tehtynä vaarallista ja tärkeintä koko hommassa on se, että kiipeily suoritetaan turvallisesti ja koko ajan mietitään, mitä asioita pitää ottaa huomioon, jotta kiipeily voidaan tehdä turvallisesti.

Kouluttaja piti mielestäni koko ajan hyvin esillä sen, että mitä jos ankkurin kiinnittää väärin tai jos klippaat itsesi väärin, tapahtuu. Eli oikeasti kiipeillessä pitää tietää, mitä teet ja ennen kaikkea me kaikki ollaan itsestämme vastuussa ja sen jälkeen myös kiipeilykaveristamme.

Aamu alkoi kahden tunnin teoriaosuudella, jossa käytiin vielä kaikki varusteet läpi ja kertasimme turvallisuusasioita.

Ankkurit

Kurssilla opeteltiin tekemään muutama erilainen ankkuri, johon kiipeilyköysi voidaan sitten kiinnittää. Nämä olivat tosi hyviä harjoitteita ja nyt osaan tehdä ankkurin muutamalla eri tavalla. Toki näitä täytyy vielä käytännössä harjoitella moneen kertaan.

Ensin harjoiteltiin ankkureiden tekemistä tasamaalla ja sen jälkeen siirryttiin kallion päälle. Kalliolta oli sitten tarkoitus laskeutua alas ja laskeutuminen olikin super hauskaa jälleen kerran.

Laskeutuminen

Kiipeilytekniikka

Tämän jälkeen aloitimme harjoittelemaan jääkiipeilyä. Kävimme läpi jääkiipeilyn perustekniikkaa ja kokeilimme erilaisia hakkuja. Tämän jälkeen päästiin kiipeilemään jääseinämää pitkin. Kiipeilytekniikassa mennään pienin askelein kahdella hakulla ja jääraudat jalassa ylöspäin. Meillä oli siis yläköydessä varmistus eli kaveri varmistaa kiipeilyä koko ajan ja köysi on ylhäällä ankkurissa kiinni.

Lähdössä laskeutumaan

Kiipeily oli tosi hauskaa, mutta erittäin haastavaa. Olen kiivennyt puhdasta jääkiipeilyä muutaman kerran aiemmin, mutta tämäkin kerta todisti sen, että kyseessä on todella haastava laji.

Vuorilla usein kiivetään kiinteässä köydessä nousukahvaa hyväksikäyttäen, jolloin etenemistapa on hyvinkin erilainen kuin puhtaassa jääkiipeilyssä. Myös kaikki tekniikat, miten laskeudutaan, miten köysi kiinnitetään ja niin edelleen on vuorikiipeilyssä erilaisia kuin puhtaassa jääkiipeilyssä.

Haluan myös oppia paremmin teknistä jääkiipeilyä ja seinällä hakkujen ja jäärautojen avulla eteneminen on jännittävää ja haastaa monella eri tasolla myös tulevia vuorireissuja varten.

Kallion päällä työskentelyä

Kurssin suurin anti oli se, että nyt voin mennä kiipeilykavereiden kanssa seinälle harjoittelemaan ja mitä enemmän tämän talven aikana on mahdollista päästä seinälle, sen parempi tietenkin. Toivotaan, ettei Helsingin talvi ollut vielä tässä vaan pääsemme nauttimaan pakkasista myös tulevien viikkojen aikana.

Suosittelen kurssia kaikille, jotka ovat kiinnostuneita jääkiipeilystä eikä oikein tiedä, mistä aloittaisi. Todennäköisesti tapaat kurssilla uusia ihmisiä ja saat sitä kautta myös uusia kiipeilukavereita.

Add a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *


The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.