Denalille valmistautuminen: miten sujuu?

Havahduin eilen saadessani Alpine Ascentsilta meiliä, että Denalin matka lähestyy kovaa vauhtia. Kevät on ollut kiireinen tähän mennessä, mutta treenirutiinit on pysynyt hyvänä alkuvuodesta saakka. Pääpaino on ollut perusasioissa: peruskestävyyden ja perusvoiman kasvattamisessa, jotta tulevat reissut sujuvat mahdollisimman mutkitta.

En ole treeneistä viime aikoina kovin paljon kirjoitellut, sillä tekeminen on tuntunut sellaiselta “perusjaksolta”, että suuria ylä- tai alamäkiä siihen ei ole kuulunut. Kovasti treenitunteja kuitenkin viikottain on kertynyt ja lisääntynyt arkiliikunta on lisännyt mukavasti aktiivisuutta ihan jokaiseen päivään.

Treenien intensiteetissä ollaan valmentaja-Jussin kanssa haettu sopivaa tasoa ja sen pohjalta ohjelmointia on muutettu ja viilattu paremmin tavoitteisiin sopivaksi. Muutoksia ovat vauhdittaneet palautumiseen liittyvä data, jota ollaan kerätty Firstbeat-laitteen avulla. Urheilu ja valmistautuminen on sellaisen jatkuvan sopivanlaisen tasapainon etsimistä ja tällä hetkellä esimerkiksi työt vaikuttavat tasapainon löytämiseen melko paljon. Tärkeintä onkin minun mielestä ollut se, että muutoksia on ollut mahdollista ylipäätään tehdä ja edistymistä seurataan aktiivisesti.

Fyysiset vaatimukset Denalille

Sain eilen tosiaan kirjeen retkikuntaoperaattorilta, jossa vielä painokkaasti kehotettiin harjoittelemaan fyysisesti ennen matkaa. Tähän on muutama syy: Donin mukaan yksi isoimpia syitä epäonnistumiselle on huono kunto tai kunnon loppuminen kesken ja Alpine Ascents painottaa, että valmistautuminen on tärkeää sekä yksilön että koko retkikunnan kannalta.

Operaattori suosittelee, että harjoitusmääriä kannattaisi olla viitenä päivänä viikossa ja vähintään kolme kertaa kuukaudessa kannattaisi tehdä vähintäänkin kolmen tunnin treenisessio. Vauhti reissussa pitäisi olla 300 vertikaalimetriä tunnissa, joka tarkoittaa korkeassa ilmanalassa melko nopeaa tahtia vaikka liikkumisnopeus hidastuu merenpinnan tasolla tapahtuvaa liikkumiseen.

Valmistautuminen Denalin kiipeämiseen Alaskassa

Valmistautuminen Denalille on sisältänyt paljon hiihtolenkkejä

Tämän lisäksi suositellaan, että ylipainoa ei olisi mahdottomasti, mutta liian laihakaan ei saa olla. Hassua oli ohjeissa mielestäni se, että verrataan painoindeksiä, mutta ehkäpä sen tarkasteleminen on yksinkertaisin mittari ylipainon mittaamiselle. Pointti taisi olla se, että tulkaa Denalille kiipeilemään ilman ylimääräisiä liikakiloja kropassa, joita joudutte kantamaan koko reissun ajan itse.

Muistutuksena kerrottiin myös se, että parhaimmastakin valmistautumisesta huolimatta, huippu saattaa jäädä saavuttamatta. Vuorikiipeily on aina toimintaa olosuhteiden armolla ja Denalilla on myös hyvin yleistä kovat tuulet ja myrkykelit, jotka saattavat vaikeuttaa kiipeämistä tai jopa estää sen kokonaan.

Missä mennään vaatimuksien suhteen?

Treenimäärät ovat kohdillaan niin kertojen kuin määrien suhteen. Nimenomaan matalatehoista harjoittelua on lisätty ohjelmaan ja sitä kautta haetaan peruskestävyyskuntoa entistäkin rautaisemmaksi. Keskimäärin treenitunteja tulee kymmenisen joka viikko ja siihen jokaiselle päivälle vähintään 10 000 askelta lisäksi.

Ohjelmointia on jouduttu keventämään, sillä palautuminen ei ole koko ajan ollut kohdallaan. Minulla piti alkaa vauhtikestävyyttä parantava kausi, mutta jo ensimmäisten viikkojen jälkeen tuntui, että aloin heräilemään ja valvomaan öitä ja olo oli koko ajan tukkoinen. Lisättiin Jussin kanssa kevyitä harjoituksia ohjelmaan ja nimenomaan sitä peruskestävyysharjoittelua. Tasapaino on sen jälkeen palautumisen ja treenin välillä ollut parempi.

Denalille valmistautuminen

Kävelylenkillä

Olen käynyt sauvakävelemässä, hiihtämässä, pyöräilemässä sisällä, juoksemassa ja kävelemässä juoksumatolla ja ulkoilemassa peruskestävyysharjoittelun merkeissä. Vähän oman fiiliksen ja kelin mukaan. Tämän lisäksi ohjelmassa on ollut kaksi kertaa viikossa perusvoimaharjoittelua salilla ja silloin tällöin seinäkiipeilyä.

Joka viikko ohjelmassa on ollut vähintään yksi pidempi, yleensä hiihtolenkki tai sauvakävelyä. Eli pitkiä treenejä on tullut tasaisesti myös tässä alkuvuoden aikana. Seuraavat oikeasti pitkät päivät ovat edessä hiihtoladuilla Pyhällä ja Nepalissa, joka onkin hyvä harjoittelu monta päivää putkeen vaeltamista ja sitten viimein kiipeämistä.

Valmistautuminen on mennyt ihan hyvillä mielin ja tuntuu ihan hullulta, miten nopeasti aika on mennyt. Denalille lähtöön on kolme kuukautta aikaa ja Nepaliin lähtöön alle kuukausi, joten aika tulee rientämään tässä ennen reissuja ihan mieletöntä vauhtia. Olen kyllä todella innoissani lähdössä reissuun ja odotan sitä vuorillaolemisen raukeaa fiilistä ja sitä, että on läsnä siinä hetkessä kaikilla aisteilla.

Nyt edessä on vain valmistautumista reissuille ja viimeisten hankintojen tekemistä kuten 8000 metrin untuvatakin metsästäminen oikeankokoisena minulle. Muuten varusteiden suhteen on melko hyvä tilanne, sillä suurimmat hankinnat olen tehnyt jo aiempia matkoja varten ja pärjään niillä myös tuleville matkoilla.

 

Add a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *


The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.