Pohjois-Norjan vaellus- ja kiipeilykohteet

Matkamme jatkui Blåvatnetilta ja Lyngenistä kohti Tromssaa. Kävimme pyörähtämässä kaupungissa ja kipuamassa kaupungin korkeimmalle kohdalle ennen siirtymistä Kvaloyan saarelle. Kvaloya osoittautui sellaiseksi paikaksi, jonne olisin voinut mielelläni jäädä pidemmäksikin aikaan. Kiipesimme ensin Kvaloyalla Store Blåmann -nimisen vuoren, joka on saaren korkein vuori. Matkalla oli vielä melko paljon lunta ja selkeästi haastavia kohtia, joissa pääsi jo […]

Lyngen ja Blåvatnet

Riisitunturilta matka jatkui kohti Kilpisjärveä ja Norjaa. Pysähdyimme Kilpisjärvellä kauppaan, mutta suuri ihmismäärä sai kääntymään nopeasti ajatukset suoraan Norjaan ajamisesta. Olimme ajatelleet, että käymme nopeasti Saana-tunturin huipulla, mutta päätös ajaa suoraan Lyngeniin, oli onnistunut päätös. Lyngen on tunnettu erityisesti vapaalaskupaikoista ja tiedän paljon ihmisiä, jotka käyvät useita kertoja vuodessa Lyngenissä nimenomaan talvella. Eikä ihme – […]

Ajoreitti Pohjois-Norjan ja Suomeen

Minä ja moni muu suomalainen on suunnannut kesän aikana joko kotimaan matkakohteisiin tai Pohjois-Norjaan. Viimeiset kolme viikkoa onkin vierähtänyt tien päällä ja ensi viikolla olisi tarkoitus palata Helsinkiin. Reissua suunnitellessa on kiva, että on jonkinlainen reittisuunnitelma, minne on menossa. Tässä jutussa annan vinkkini ajomatkaan sen perusteella, missä kävimme matkan aikana. Tykkään itse matkustella mahdollisimman väljillä […]

Retki Trondheimiin Norjaan

Olin viime viikolla retkellä Norjassa Trondheimissa. Tapasin Norjassa pari vuotta sitten Juhan ja kiipeilimme silloin Norjassa yhden ison retken. Tuon retken jälkeen olemme pitäneet yhteyttä ja hänen muuttaessa opiskelemaan Trondheimiin avautui minulle samalla hyvä syy mennä moikkaamaan häntä ja tekemään retki Norjassa. Juhan toinen kiipeilykaveri oli samaan aikaan työmatkalla Trondheimissa ja saimme näin ollen pienen […]

Mitä vuorilla syödään? Lue makumuistojani eri puolilta maailmaa

Ensinnäkin kiitos kaikille, jotka kommentoi viimeisintä artikkelia tavoitteistani vuodelle 2019. Olen saanut monta uutta inspiraation lähdettä näistä ja pää tuntuu olevan uusia ideoita. Sain myös muutama viikko sitten kysymyksen lukijalta, joka kysyi, että mitä ruokaa vuorilla syödään ja mitä siellä juodaan? Tämä on muuten yksi kysytyimpiä kysymyksiä, enkä ole sitä koskaan täysin täällä blogin puolella […]

Kuinka kiipeilijä jaksaa huiputuspäivän?

Jaksaminen on yksi olennainen osa kiipeilyä. Täytyy pitää mieli kirkkaana ja jaksaa keskittyä tuntien ja tuntien ajan täysillä. Tulee hetkiä, jolloin on vaikeampaa ja toisaalta hetkiä, jolloin kiipeilyflow ottaa täyden vallan ja aika kuluu vain maisemia ihaillessa. Jaksamiseen vaikuttaa myös se, mitä kiipeilijä syö huiputuspäivän aikana. Polttoainetta päivään tuo eväät. Valmistaudun aina huolella pitkään huiputuspäivään. […]

Store Smorstabbtind-vuoren kiipeäminen

Norjan reissulla seuraava kohde oli Falketind-niminen vuori. Uranostindin jälkeen olin epävarma Falketindin-vuoren teknisistä osuuksista. Tämä seuraava vuori tehtiin myös reissukaverini Kallen kanssa kahdestaan, sillä köysistön kolmas jäsen lähti jatkamaan omaa reissuaan toisaalle. Kyseltiin vinkit ja katseltiin karttaa, mistä löytyisi meille sopiva vuori. Toinen asia, jonka halusin Falketindin lisäksi tehdä oli ajaa tie 55. Se on […]

Uranostind-vuoren huiputus

Norjan jäätikkökurssin jälkeen meillä oli reissua Norjassa jäljellä viisi päivää, joiden aikana oli tarkoitus jatkaa seikkailua. Pakuun oli pakattu kaikki mahdolliset harrastusvälineet: löytyi märkäpuvut, maastopyörät, kalliokiipeilykamat ja omat köydet. Oli avoinna, että mitä kaikkea ehtisimme tekemään tai tekisimme. Kurssin jälkeen tietysti teki mieli jäätikölle ja kurssin pitkän retken peruuntuessa kehnon sään vuoksi, teki mieli myös […]

Jäätikkökurssi Norjassa

Ilmoittauduin jäätikkökurssille, vaikka olin juuri vuoden vaihteessa ollut Seattlessa ja Mt. Rainierilla kurssilla. Syy, miksi halusin lähteä mukaan oli se, että kurssin pitäisi Kari Heimonen, hän on yksi parhaimmista oppaista, joita olen tähän mennessä tavannut. Hän myös suositteli Jostedalin aluetta Norjassa, joten ilmoittautuminen oli todella helppoa. Edelliseltä Jenkkien kurssilta oli myös muutama asia, jotka olivat […]

Terveisiä Norjasta

Moikka moi kamut! Terveisiä Norjasta. Ihan huikea reissu takana. Päästiin jäätikkökurssilla harjoittelemaan paljon jäätiköllä liikkumista ja kurssin jälkeen pääsimme vielä tekemään omatoimisesti muutaman vuoren huiputuksen. Ajoimme eilen kaasu pohjassa Norjan ja Ruotsin läpi lautalle ja tulimme yölautalla Suomeen. Koska aikaa oli verrattaen vähän ja paljon upeaa tekemistä, optimoin reissun siten, että kävin pyörähtämässä vain kotona […]