Retkieväät talvella

*Kaupallinen yhteistyö Jalotofun kanssaOlin syksyllä kiipeämässä Nepalissa ja Ama Dablamin jälkeen olen viettänyt talvea Ylläksellä. Päätös pidemmästä ajanjaksosta Lapissa syntyi jo kesällä ja heinäkuussa aloin etsimään majapaikkaa Ylläkseltä. Aina hetkittäin syksyn aikana kävi mielessä, että olikohan tämä oikea päätös. Ensimmäisen hiihtolenkin jälkeen Ylläksellä päätös tuntui jo täysin oikealta. Olen ollut Ylläksellä nyt kuusi viikkoa ja […]

Jääkiipeily – ensi kertaa Korouomalla ja Lyngenissä

Puhun usein harrastavani kiipeilyä. Tarkemmin ottaen harrastan siis pääasiassa vuorikiipeilyä ja kiipeily termi sisältää alleen useita erilaisia alalajeja. Näin esimerkiksi Suomen Kiipeilyliitto kuvailee eri kiipeilyn lajeja. Olen harrastanut myös esimerkiksi köysikiipeilyä ja boulderointia, mutta ne ovat omassa kiipeilyn monimuotoisuudessaan minulle selkeästi uudempia juttuja kuin vuorikiipeily. Kävin 2018 jääkiipeilyn peruskurssin ja kiipesin kyseisenä talvena aktiivisesti eri […]

Näin pysyt lämpimänä kylmällä pakkasella

Hyvää vuotta 2022! Kirjoitin Instagramissa yhteenvetoa vuodesta 2021 ja vuosi oli vuorikiipeilyn näkökulmasta todella onnistunut. Vietän nyt kaksitoista viikkoa talvea Ylläksellä ja viime viikot ovat olleet melko kylmiä. Pakkanen on vaihdellut –30 ja –10 välillä ja välillä tuuli on tehnyt pakkasesta entistä purevamman tuntuisen. Olen vuorilla tottunut kylmiin olosuhteisiin ja Ama Dablamin reissulla kävimme perusleirissä […]

Ama Dablam huiputusrotaatio

Edellinen artikkeli kertoi Ama Dablamin reissusta yleisesti ja reitistä tarkemmin. Tässä artikkelissa ajattelin tarkemmin avata meidän huiputusrotaatiota ja sitä, miten liikuimme vuorella perusleirin yläpuolella. Kuten jo edellisessä postauksessa kerroin, niin jouduimme nopeuttamaan kiipeämiseen ajateltua aikataulua sääennusteiden takia. Artikkelin kuvat on ottanut kiipeilykaverini Alexando Dazio. Vaikka reissu oli huiputusmielessä onnistunut, niin mielestäni olisimme voineet tehdä parempiakin […]

Ama Dablam 6812 metriä – millainen reitti?

Terveisiä Nepalista! Saavuin jo reilu viikko sitten kotiin Ama Dablamin matkalta. Olipa hieno reissu, mutta myös monella tapaa opettavainen ja omalla tavallaan rankkakin matka. Saavuin lopulta viikkoa aiemmin kotiin kuin oli tarkoitettu ja syy tähän oli odotettua nopeampi nousutahti. Yritän tässä artikkelissa purkaa retkikuntaa, kiipeilyajankohtaa ja reitin haastavuutta mahdollisimman yksityiskohtaisesti. Retkikunta Liityin Altitude Junkiesin kansainväliseen […]

Kiipeilysyksy

Olen tänä syksynä käynyt kiipeilemässä sisällä ja ulkona enemmän kuin koskaan aiemmin. Ostin keväällä itselleni Kiipeilyareenalle vuosijäsenyyden ja päätin, että haluan Everestiltä palattuani ottaa intensiivisen jakson boulderointi, yläköysi ja lead-kiipeilyä. Tavoitteenani oli, että saisin nostettua omaa tasoani ylöspäin ja saisin varmuutta sisä- ja ulkokiipeilyyn. Olen halunnut halunnut kuulua suomalaiseen kiipeily-yhteisöön todella paljon. Olen toivonut löytäväni […]

Sport-lehti kansikuva

Sain vielä Kathmandussa ollessani kutsun Sport-lehden ja Helsingin Sanomien haastatteluun. Lehti on nyt julkaistu ja minusta tehtiin myös kansikuva. Lehti löytyy kauppojen hyllyltä. Kiitos kutsusta ja olipas mukava kokemus! Kuvauksissa oli todella mukava tunnelma ja minulla oli kyllä tosi kaunis olo kuvissa. Niistä tulikin mielestäni tosi hienot! Oli haastavaa kertoa koko kahdeksan vuotta kestänyt projekti […]

Parhaaksi todetut retkieväät

*Kaupallinen yhteistyö Fiksuruoan kanssa Kerroin viime viikolla, että lähden marraskuussa Nepaliin kiipeilemään. Olen vieraillut Everestin laaksossa useamman kerran ja joka kerta ihaillut kauempaa mielestäni yhtä kauneinta vuorta, jonka olen nähnyt. Ama Dablam on 6856 metriä korkea vuori, jolle on kauniit näkymät Everest Base Camp -vaelluksella. Suuntaan marraskuussa siis Ama Dablamille kiipeilemään ja vuori tulee olemaan […]

Jäin koukkuun maastopyöräilyyn

Ostin keväällä ennen Everestin matkaani elämäni ensimmäisen maastopyörän. Olin katsellut pyöriä viime syksystä lähtien, mutta pyörien vertailu ja itse ostaminen oli jäänyt muiden kiireiden kiilatessa edelle. Maaliskuussa haaveilin Canyonin pyörän ostamisesta ja huomasin, että lähes kaikki pyörät olivat loppuunmyytyjä. Siitä pyöräkuume vasta iskikin ja sattumalta eräänä lauantaina minulla tuli Facebookissa vastaan Lappeenrantalaisen pyöräliikkeen mainos, jossa […]

Kasvispainotteinen ruokavalio vuorikiipeilijällä

*Kaupallinen yhteistyö Jalotofun kanssa Mt. Everestin kiipeäminen on ollut yksi raskaimmista suorituksista, joita olen koskaan tehnyt. Liikkuminen ohuessa ilmanalassa on hidasta, mutta samanaikaisesti täytyy jopa haukkoa henkeä. Happea ei ole saman verran käytettävissä kuin kotona merenpinnan tasolla. Otin huiputuspäivänä yhden askeleen ja askeleen jälkeen jouduin pysähtymään hengittämään kaksi kertaa syvään. Raskaissa hetkissä minua auttoi jaksamaan […]