Lähtö Lobuche Eastille

Moikka! Huomenna matka kohti Nepalia alkakoon. Tein juuri lennoille check-inin ja seuraavaksi onkin edessä viimeisten tavaroiden pakkaaminen. Kävin eilen Capeuniversalin ystävämyynneissä hakemassa reissuun viimeiset päivityksen varustepuolelle The North Facen mallistosta ja pääsen testaamaan vuorilla uusia housuja sekä teknistä kerraston paitaa. Jos teitä kiinnostaa, niin Capeuniversalin myynnit ovat käynnissä myös tulevan viikonlopun ajan ja The North […]

Iltalehden juttu minusta ja Barusta

Barun huikea tarina on saanut paljon julkisuutta ja syyttä, onhan Baru ehkä maailman rohkein vuoristokoira ja tiettävästi ensimmäinen koira, joka on kiivennyt yli 7000 metrin korkeuteen. Iltalehti kirjoitti viime viikolla juttua minusta ja Barusta. Juttu on luettavissa tästä linkistä. Mukavaa maanantaita!

Baru – julkkiskoira Nepalista

Hyvää sunnuntaita blogin lukijat! Kirjoitin jo aiemmin vuoristokoira Barusta ja koko jutun löydät täältä. Tuon artikkelin jälkeen Baru rikkoi myös kansainvälisen uutiskynnyksen ja koirasta sekä sen upeasta tarinasta on kirjoitettu useaan eri kansainvälisesti isoonkin mediaan. Juttuja löytyy täältä  ja esimerkiksi BBC kirjoitti Barusta tässä artikkelissaan. Tänään MTV Uutiset julkaisi jutun, jossa haastateltiin minua ja kerroin heille […]

Telttapaikkojen top 5

Katselin tässä Instragramista kuvia eräänä iltana ja jollain telttavalmistajalla oli upea kuva öisestä maisemasta, jossa oli teltta ja teltan lähistöllä ihmisiä otsalamppuineen. En telttaile Suomessa joka viikko, vaikka siitä kovasti pidänkin, mutta vuorilla telttamajoitus on hyvinkin tuttu. Telttapaikkoja on tähän mennessä ollut useita erilaisia ja haluaisin jakaa tässä artikkelissa teidän kanssanne minun tähän mennessä top […]

Mitä vuorilla syödään? Lue makumuistojani eri puolilta maailmaa

Ensinnäkin kiitos kaikille, jotka kommentoi viimeisintä artikkelia tavoitteistani vuodelle 2019. Olen saanut monta uutta inspiraation lähdettä näistä ja pää tuntuu olevan uusia ideoita. Sain myös muutama viikko sitten kysymyksen lukijalta, joka kysyi, että mitä ruokaa vuorilla syödään ja mitä siellä juodaan? Tämä on muuten yksi kysytyimpiä kysymyksiä, enkä ole sitä koskaan täysin täällä blogin puolella […]

Baru – rohkea vuoristokoira

Te, jotka seuraatte minua Instagramissa, tiedättekin vuorikoira Barusta. Koira, joka seurasi meitä Baruntsen reissulla melkein kolme viikkoa ja joka kiipesi meidän perässä Baruntsen huipulle. Kyllä! Koira on varmasti ensimmäinen koira Baruntsen huipulla ja yksi sitkeimmistä koirista, joita olen koskaan nähnyt. Koiralla ei tietenkään ollut nimeä, mutta sen aloitettua seuraamaan meitä, aloimme kutsua sitä Baruntsen perusleirissä […]

Artikkeleita Baruntselta

Nyt on vihdoin Baruntsen reissukirjoitukset takana. Tämän jälkeen olen ajatellut käsitellä, mitä kaikkea opin itsestäni, varusteista ja kiipeilystä yleisesti. Jos teillä on toiveita näihin aiheisiin, niin pistä kommentti tai minulle sähköpostia, niin käsittelen toiveaiheita myös täällä blogin puolella. Todella paljon on tullut kysymyksiä erityisesti varusteisiin liittyen ja matkaan muutenkin. Montaa aihetta olen ehtinyt ruotimaan myös […]

Baruntsen huiputuspäivä

Olimme Nepalissa ensin trekannut Khareen, kiivennyt Mera Peakin, siirtynyt Baruntsen perusleiriin ja viimeisenä yläleireihin, joihin olimme jääneet useammaksi päiväksi jumiin. Lopulta sää alkoi muuttumaan suotuisempaan suuntaan ja sääikkuna alkoi aukeamaan. Lähtisimme yrittämään Baruntsen huipulle kiipeämistä. Millainen huiputuspäivästä lopulta tuli? Aamuyön kylmät tunnit Heräsimme yhdeltä yöllä 7.11.2018 ja sääennusteen mukaisesta 100 km/h myrskytuulet olivat laantuneet. Teltassa […]

Camp 2 elämää myrskytuulen keskellä

Baruntsen perusleirielämän jälkeen koitti hetki, jolloin Sherpamme olivat laittaneet köydet yläleireihin ja me kiipeilijät olimme valmiita siirtymään ylös korkeammalle, askel askeleelta kohti Baruntsen huippua. Tämä oli myös merkittävä hetki Baruntsen reissulla, sillä tästä lähtien vasta oikea kiipeily alkoikin. Olimme keskustelleen perusleirissä nousutahdista ja siitä, millaisella aikataululla lähtisimme yrittämään Baruntsen huiputusta. Tästä aikataulusta oli hieman erimielisyyksiä […]

Baruntsen perusleiri

Mera Peakin kiipeämisen jälkeen sanoimme hyvästit osalle retkikunnan jäsenistä, jotka kiipesivät pelkästään Meran. Tämä oli piste, jossa lähdimme samalla myös kohti Baruntsen perusleiriä. Perusleiriin oli vielä kolmen päivän matka, mutta ajatuksissa alkoi valmistautuminen kohti uusia haasteita. Baruntse on 7129 metriä korkea vuori ja teknisyydeltään jo selkeästi haastavampi kuin Mera Peakin kiipeäminen. Huipulle pääseminen vaatii usean […]