Sporttikiipeilyreissu Sveitsiin

Sain kaverilta viestin muutama viikko sitten, että lähtisinkö Sveitsiin kiipeämään pitkiä sporttimultipitch-reittejä hienoja maisemissa? Ja samalla pääsisin ensimmäistä kertaa Alpeille tutustumaan paikkoihin. Ajankohta sopi kalenteriin, mutta mielessä painoi kipeä jalkapöytä ja jo siinä kohtaa olin ollut kiipeilemättä useamman viikon. Täytyi vain toivoa, että jalka alkaa parantua ja minulla oli sovittu ortopedille kontrollikäynti, jossa sitten viimeistään […]

Vastoinkäymisiä ja tulevia suunnitelmia

Blogitaukoa on tullut jonkin aikaa. Olen seuraillut ahkerasti kevään kiipeilykautta ja moneen otteeseen huomannut pohtivani, että teinkö oikean päätöksen jäädessäni kotiin. Toisaalta eteen on tullut pieniä vastoinkäymisiä, jotka ovat vahvistaneet päätöksen olleen oikean. Kaaduin marraskuussa Ama Dablamilla tullessani alas ja satutin rytäkässä nilkkani. Kävin heti Suomeen tullessa näyttämässä nilkkaa ja se ei ollut murtunut. Sain […]

Kaikkien aikojen hiihtokausi

Kiitos talvi 2021-2022! Siitä tulikin kaikkien aikojen talvikausi. Vietimme talvesta yhteensä 12,5 viikkoa Ylläksellä ja Ylläksellä oleminen mahdollisti sekä hiihto- että laskukaudesta kaikkien aikojen parhaimman. Tulimme viikonloppuna takaisin Helsinkiin ja nyt tuntuu, että kesä on toden teolla alkanut. Hiihtokausi Ostin ensimmäiset luistelusukset talvella 2017, edelliset hiihdot olivat tapahtunut joskus aikoinaan koulun liikuntatunneilla. Sen jälkeen hiihtoinnostus […]

Aventura x Raatamo – vuorikiipeilijän fyysinen harjoittelu ja Lobuchen kiipeilymatka Nepaliin 2022–2023

Oletko aina haaveillut vuorista ja kiipeämisestä maailman upeimmille huipuille Himalajalla? Elokuussa 2022 alkava projekti vie sinut kohti Nepalia ja 6119 metriä korkeaa Lobuche Eastin huippua.  Aventura ja Raatamo järjestävät yhteistyössä vuoden mittaisen ryhmävalmennuksen, joka valmistaa sinut fyysisesti ja psyykkisesti edessä odottavaan haasteeseen. Valmennusjakso käynnistyy elokuussa 2022. Jakson aikana treenaat fyysisen kuntosi tehtävän vaatimalle tasolle motivoivassa […]

Seuraavia suunnitelmia vuorilla

Everestin kiipeämisen jälkeen minun on täytynyt miettiä, että mitäs nyt seuraavaksi? Minulle on koko ajan ollut selvää, että kiipeily jatkuu vuorilla, kalliolla, jäällä ja erilaisissa ympäristöissä Everestistä huolimatta. Itseasiassa kahdeksen vuoden aikana Everest-tavoite muuttui pelkästä vuoren huipusta matkaksi, jota en oikeastaan osannut odottaa. Tärkeämpää ei ollutkaan yhden vuoren huippu vaan kaikki ne tapahtumat viimeisen kahdeksan […]

Ylläksen hiihtoladut – suositukset reiteistä ja kahviloista

Olen harrastanut maastohiihtoa muutaman vuoden ja se on todella hyvä tapa pitää kuntoa yllä talven ajan vuorikiipeilyä ajatellen. En voi sanoa itseäni hiihtäjäksi, mutta hiihtokilometrejä tulee vuodessa 800-1200 kilometrin verran ja tänä talvena pitempi ajanjakso Ylläksellä on mahdollistanut myös parhaimman hiihtotalven ikinä. Olen aiemmin kirjoittanut Pyhän hiihtoreiteistä ja Rukan hiihtoreiteistä. Ylläksen latuverkosto Ylläksellä on parhaimmillaan […]

Retkieväät talvella

*Kaupallinen yhteistyö Jalotofun kanssaOlin syksyllä kiipeämässä Nepalissa ja Ama Dablamin jälkeen olen viettänyt talvea Ylläksellä. Päätös pidemmästä ajanjaksosta Lapissa syntyi jo kesällä ja heinäkuussa aloin etsimään majapaikkaa Ylläkseltä. Aina hetkittäin syksyn aikana kävi mielessä, että olikohan tämä oikea päätös. Ensimmäisen hiihtolenkin jälkeen Ylläksellä päätös tuntui jo täysin oikealta. Olen ollut Ylläksellä nyt kuusi viikkoa ja […]