Kuka muu haluaa nauttia talvisäästä?

Voi vitsit, että olemme saaneet nauttia täällä Etelä-Suomessa talvisäästä! Nyt menkää hyvät ihmiset ulos, mikäli ette ole sitä vielä tehneet. Millaisia asioita on tullut tehtyä, mikäli haluat nauttia talvisäästä? Luistelu Kaivoin viime viikolla erään uuden tuttavan innoittamana luistimet ullakolta esille. Olen harrastanut 10 vuotta taitoluistelua, mutta luistelu on viime vuosien aikana jäänyt aivan tyystin erilaisten […]

Onnistuminen on avain motivaatioon

Kirjoitin eilen Sportspotin blogiin toisen opin, jonka olen vuorilla oppinut. Se on motivaation merkitys tavoitteen toteuttamisen kannalta. Mikä toisaalta sitten motivoi minua? Yksi suurin asia motivaation kannalta on onnistuminen. Onnistuminen ruokkii motivaatio, sillä me kaikkihan tiedetään, että miltä onnistuminen tuntuu. Se on koukuttava, huumaava ja innostusta herättävä tunne, joka ruokkii ennen kaikkea itseluottamusta ja uskoa […]

Jääkiipeilyhuumaa

Huh, onpa meitä suomalaisia hellitty viimeisen viikon aikana aivan upealla talvisäällä! Hiihtolomat ovat käynnissä ja en yhtään ihmettele, miksi ihmiset ovat ulkona. Aivan upea talvisää, pakkasta reilut kymmenen astetta ja aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta. Viime viikonloppuna kävin ensimmäistä kertaa hiihtämässä vapaalla hiihtotyylillä reilut 40 kilometriä ja nautin todella Lahden upeista maastoista (ja jyrkimmillä mäkiosuuksilla mietin, […]

Suunnitelmia Coloradoon

Reilu kuukausi ja lähtö Coloradoon on edessä. Aika rientää ja olemme pikku hiljaa alkaneet suunnittelemaan, mitä me siellä Coloradossa oikein tehdään. Ensimmäinen iso epävarmuustekijähän on sää, sillä menemmä Coloradoon aikana, jolloin saattaa olla kymmenen astetta pakkasta tai viisitoista astetta lämmintä. Ajatus oli, että kävisimme jääkiipeilemässä, mutta voi olla, että kaikki jää on jo tuohon aikaan […]

Millaista on olla vuorikiipeilijä Helsingistä?

Olen helsinkiläinen ja asunut täällä jo muutamia vuosia. Alun perin olen kotoisin Lahdesta ja sen jälkeen opiskelin vuoden Helsingissä sairaanhoitajakoulussa ennen kuin hain lukemaan kauppatieteitä. Pääsykoerumban jälkeen päädyin Lappeenrantaan opiskelemaan. Kaikki kesät olen viettänyt Helsingissä kesätöiden vuoksi ja nyt viimeiset vuodet olen asunut Helsingissä ja tuntuu, että täällä se koti myös sijaitsee. Vaikka koti on […]

Kuka on Anni Penttilä?

Olen törmännyt tähän kysymykseen useasti, kuka on Anni Penttilä? Tänään minun profiilini on julkaistu Sporspot-nimisen yrityksen sivuilla, joiden kautta yritykset voivat tilata minut tapahtumiinsa puhumaan tai vaikkapa harjoittelemaan Malminkartanolle samalla tavalla kuin harjoiteltaisiin vuoria varten. Jos olet uusi lukija, niin ihan ensimmäisenä tervetuloa Vuorenvarma Suunnitelma -sivustolle! Tätä kautta pääset seuraamaan matkaani Mt. Everestin huipulle. Tavoitteeni […]

Päiväretkikohteita Helsingistä

Tekeekö mieli retkeilemään? Sinulla ei kuitenkaan välttämättä ole aikaa tai talvivaellukseen sopivia varusteita, jotta voisit viettää monta yötä ulkona pakkasessa? Ei hätää, voit lähteä päiväretkelle! Helsingistä on helppo mennä päiväretkelle useampaan paikkaan ja seuraavaksi esittelenkin omat lempipaikkani. Paikat on myös mahdollista saavuttaa ilman auton omistamista, sillä näihin paikkoihin pääsee busseilla, junilla tai suoraan Helsingin keskustasta […]

Vuorikiipeilyn retkikunnat

Tiedättekö monta tilannetta, jolloin tuntemattomat ihmiset ystävystyvät viikossa siten, että vielä monta kuukautta myöhemminkin muistellaan hymy huulilla yhteisiä hetkiä? Ryhmiä, joissa tuntemattomat ihmiset ystävystyvät nopeasti, on mielestäni vuorikiipeilyn retkikunnat ja toki erilaiset harrastusporukat muutenkin. Mutta erityisesti vuorikiipeilyssä olen huomannut tämän piirteen. Minä tiedän, sillä näimme eilen Kilimanjaron porukan kanssa ja kävimme yhdessä syömässä etiopialaisessa ravintolassa […]

Miten löysin intohimon?

Minulta on viime aikoina kysytty, miten löysin vuorille ja miksi erityisesti tykkään panostaa niin paljon aikaa, rahaa ja henkisiä resursseja harrastukseni takia. Uskon, että kyseessä on intohimoni ja se on suurin syy siihen, miksi todella jaksan. Intohimo on mielestäni todella syvää ja polttavaa tunnetta siitä, että haluat toteuttaa itseäsi tietyllä tavalla. Intohimo saa meidät ihmiset […]

Kehittävä lukuvinkki

Luin syksyllä Aki Hintsan Voittamisen anatomia -kirjan, josta olen jaksanut jauhaa kaikille monessa otteessa ja kirja olikin pitkästä aikaa yksi parhaimpia. Tuon kirjan innoittaman lähdin kirjakaupoille ja mukaani tarttui Dale Carnegien: Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa -kirja. Kirja on todellinen bestseller ja se on kirjoitettu jo hyvä tovin sitten. Kirjassa kerrotaan siis ihan konkreettisesti, […]