Miten syyskuu meni?

Noin niinkuin treenien suhteen… Mielestäni erittäin hyvin. Tässä suoraa faktaa: Salilla on tullut vietettyä eniten aikaan, jopa 38 tuntia syuskuussa. Yhteensä treenasin siis 44:28h. Käytän treenatessani Suunnon Ambit 3 kelloa, joka on osoittautunut erittäin hyväksi apuvälineeksi. Tykkään seurailla sykettäni, juostessa vauhtia ja käyttää erilaisia sovelluksia. Muutamia erittäin hyviä sovelluksia, joita minulla kellossani on esimerkiksi vedenkulutusmittari, […]

Neiti painohädässä

Kävipä tuossa salilla niin, että sähläsin painojen kanssa. Ja pian olinkin autettava neiti painohädässä. Ilmeisesti tämä painolevyjen pois saaminen tangosta näytti niin epätoivoiselta, että eräs mies tuli hätiin ja auttamaan minua niiden saamiseksi pois. Mikä oli oma reaktoni? Tietenkin kiitin, mutta huomasin ärsyyntyväni. Näytinkö tosiaan niin heikolta, että minua täytyy auttaa? Jälkeen päin mietin, oliko […]

Omenavarkaissa

Kävelimme viikko sitten erään Lappeenrantalaisen kadun ohitse, jossa pihoissa oli yksi toisensa kauniimpia omenapuita täynnä tuota suomalaisen syksyn kultaa. Tässä vaiheessa on pakko myöntää, että pari omenaa tarttui mukaan. Nämä olivat kuitenkin puolustukseksi tippunut kadun puolelle! Tästä se idea kuitenkin sitten lähti: seuraava askel on mennä koputtelemaan oville ja kysymään saisiko omenoita poimia. Myyntipuheet, miksi […]

Saanko esitellä Jane Fondan ja Scotty Bobsin

”Näytti niin kivalta tuo sun treenis, miten sie oikein treenaat?” kysyi eräs nainen tänään salin pukkarissa. Ilahduin kovasti tästä kysymyksestä, sillä oloni oli treenin jälkeen kaikkeni antanut. Olin hypellyt, vetänyt leukoja, tehnyt burpeita (joista muuten tänään tuli uusi inhokkiliikkeeni askelkyykkyjen tilalle), juossut ja tehnyt staattisia selkälihasten pitoja. Treenaan tällä hetkellä Strong With Durablen Big Mountain […]

Millettiä mä metsästän

… Tahdon saada lämpimät. Kenkä on vuorikiipeilijän tärkein väline. Väitän minä, kun kyseessä on vaeltaminen tai kiipeäminen. Tänään tein elämäni kalleimman, pisimpään harkitun ja odotetun kenkähankinnan tulevaa Aconcaguan matkaani varten. Millet kuvailee kenkiä: ”…Has played a major role in the history of mountaineering – and maybe in your story too…” Upeaa myyntipuhetta, toimii ainakin minuun! […]

Aconcagua

Se nimihirviö, joka on työkaveiretteni keskuudessa saanut lempinimen Guacamole. Tämä onkin mielestäni hyvä lempinimi, se on huomattavasti helpompi muistaa kuin vuoren oikea nimi. Se myös muistuttaa minua toisesta rakkaasta harrastuksestani kokkailusta ja näin ollen onkin saatu taiottua lempinimei vuorelle, joka tuo samalla mieleen tuon syntisen hyvän herkun. Se on seuraava kohteeni. Aconcagua tai Guacamole, päätä […]

MIKSI?

Istuimme Buenos Airesissa bussiin edessä 20 tunnin matka Iguazun vesiputouksille, jotka ovat muuten jollain luokituksella yksi maailman seitsemästä ihmeestä, ja puheeksi tuli tämä Vuorenvarma Suunnitelmani. Ystäväni kysyin fiksuna, että miksi? Ja aina seuraavaa miksi – kysymystä seurasi seuraava miksi? Keskustelu päättyi siihen, kuinka ihmiseltä täytyy kysyä viisi kertaa miksi, jotta pääsee jo melko syvälle siihen, […]

Vuorenvarma Suunnitelma

”Ehdottoman varma. esim. Vuorenvarma asema politiikassa. Oli vuorenvarma voitostaan. Se on ainakin vuorenvarmaa, että – -.” (Sanakirja.org) Yksi vuori vuodessa vie kohti unelmia, haavetta ja sitä suurinta tavoitetta Everstiä kohti. Kaikki alkoi lehtijutusta vuonna 2009, jossa kerrottiin Annapurna Circuit vaelluksesta Nepalissa. Lehtijutun luettuani olin varma, että tuon vaelluksen haluan toteuttaa jonain päivänä. 2013 tämä päivä sitten […]