Artikkelit

Colorado: Aspen ja kuumat lähteet

Lensin Helsingistä Denveriin, jossa kaverini olivat minua vastassa lentokentällä. Heti lentokoneesta suoraan hyppäsimme autoon ja aloitimme lyhyen roadtripin kohti Coloradon luontoa.

Olin itse valmistautunut matkaa varten verrattain huonosti, sillä olin ulkoistanut matkasuunnitelmat kavereilleni, jotka olivat käyneet osassa paikoissa jo aiemmin. Toisaalta tämä suunnittelemattomuus oli aika mukavaa, sillä kaikki, mitä eteen tuli olivat täysiä yllätyksiä ja suunnitelmat toisaalta muuttuivat reissun aikana monta kertaa.

Automme lähti Denveristä kohti Aspenia ja vuoria. Aspen on tunnettu muutamasta asiasta: filmitähdistä ja upeista vuorista. Jostain syystä alue on houkutellut julkkikset paikalle ja me mentiin vuorien perässä.

Kohti vuoristoa

Tavoitteena oli siirtyä luontoon trekkaamaan ja telttailemaan. Nyt oli vielä keväinen ajankohta, joten otimme myös lumikengät mukaan jos niitä tarvittaisiin. Ja hyvä oli, että lumikengät olivat mukana.

Lentoni oli Denverissä kahdeksalta illalla ja ajomatka Aspeniin kesti kolme tuntia. Olin nukkunut melkein koko matkan koneessa ja automatkan, mutta nukkumaanmeno venyi pitkälle aamuyöhön. Seuraavana aamuna herättiin sitten ajoissa keittelemään aamupuuroa ja yöunet olivat parilta edelliseltä yöltä aika pienet. Tähän päälle vielä yhdeksän tunnin aikaeroväsymys.

Väsymyksestä huolimatta lähdettiin seuraavana aamuna kävelemään kohti Conundrum Hot Springejä eli kuumia lähteitä. Matkaa oli edessä koko päivän edestä ja nostettiin reippaina rinkat selkään.

Kohti kuumia lähteitä

Tässä kohtaa oltiin jo melko korkealla, sillä aloituspisteessä korkeutta oli 2400 metriä. Tämä tuntuu pieneltä, mutta ainakin omalla kohdallani jo tässä korkeudessa tuntui, että nyt alkaa happea olemaan vähemmän.

Matkaa autolta kuumille lähteille kertyi reilut 16 kilometriä ja käytännössä koko päivä käveltiin ylämäkeen. Nousu oli tasaista ja vasta viimeinen neljä kilometriä oli jyrkempää nousua.

Noususta haastavaa teki upottava, sulava lumi, korkeus ja väsymys. Olin vielä hiihtänyt viikon alle aika reilusti ja jossain kohtaa tämän päivän aikana tuntui, että mä en jaksa kävellä perille asti. Siitä kuitenkin yksi askel kerrallaan lähestyttiin leiripaikkaa ja lohduttavalta tuntui se, että myös matkaseurueen muille jäsenille ylämäki tuntui olevan suhteellisen raskas.

Kahdeksan tuntia myöhemmin saavuimme leiriin, joka sijaitsi 3500 metrin korkeudessa. Sieltä avautui upeat maisemat, jossa joka puolella näkyi vain vuoria, lunta, metsää ja kaiken tämän kauneuden keskellä oli kuuma lähde höyryämässä pakkasilmassa.

Lepohetki kesken päivän

Laitettiin leiri pystyyn ja pulahdimme kuumaan lähteeseen. Ai että, millainen palkinto oli rankan päivän päätteeksi pulahtaa ihoa hellivään kylpyyn. Lähteeseen, joka oli viiden tähden paikalla vuorien keskellä ja tämä paikka oli täysin ilmainen. Päivä oli täytynyt vain kävellä saavuttaakseen tämä paikka.

Kuumat lähteet

Lähde oli niin kuuma, että välillä täytyi tulla vilvoittelemaan pakkaseen. Olimme onnekkaita, sillä koko päivän paistoi aurinko täysin pilvettömältä taivaalta. Auringossa oli jo lämmin ja osan päivästä pystyi kävelemään kevyellä varustuksella. Auringonlaskun jälkeen ilma viilentyi reilusti pakkasen puolelle ja yöllä oli arvioni mukaan kymmenisen astetta pakkasta.

Auringosta muuten sen verran, että opin aikamoisen läksyn reissun ensimmäisen päivän hölmöilyn vuoksi. Kuka lähtee puolen vuoden Suomen pimeyden jälkeen aurinkoiseen vuoristoon ilman aurinkorasvaa? Tai oikeastaan pitää aurinkorasvaa repussa, mutta ei laita sitä kasvoihin? No minä tietenkin. Hölmöä, typerää ja mitä tästä seurasi? Paloin ja muuten tosi pahasti.

Varoituksen sana! Laitan ja laittakaa sitä rasvaa

Kasvot olivat muuten aika kipeät seuraavat päivät. Ja sitten rasvattiin ja pidettiin pitkiä vaatteita, etten palaisi lisää. Joo, olisi pitänyt jaksaa ja ajatella, että ihoni ei todellakaan kestä noin voimakasta säteilyä. No tästäkin selvittiin ja läksyt opittiin.

Yö nukuttiin teltassa ja ruuat keiteltiin retkikeittimellä. Seuraavana aamuna vielä pulahdettiin kuumaan lähteeseen ja sitten käveltiin viidessä tunnissa takaisin autolle. Autolle pääsyn jälkeen lähdettiin ajamaan kohti autiomaata ja Utahin osavaltiota.

Aspen ja Conundrum Hot Springs oli aivan upea paikka. Emme tavanneet muita ihmisiä kahden päivän aikana, vaikka reitti oli täysin käveltävissä lumikenkien avulla. Jos katsoo kuvia Googlesta kyseisestä paikasta, niin olen todella onnellinen, että olimme ainoat lähteillä ja saimme nauttia todella omasta rauhasta vuorien ja luonnon keskellä.

Aspen kohteli hyvin

Upeat vuoret ja Aspenissa olisi voinut viettää aikaa paljon pidempää. Matka kuitenkin jatkui kohti täysin erilaisia maastoja. Näistä lisää seuraavalla kerralla.

 

Naisena vuorikiipeilyretkikunnassa

Kukaan ei varmaan eilen missannut, mutta toivottelen näin jälkikäteen oikein ihanaa, pinkkiä, suukkojen täyteistä naistenpäivää kaikille naisille! Toivottavasti teitä on siellä ruudun toisella puolella sankoin joukoin.

Vuorikiipeilyssä naisiin törmää harvemmin. Olen kuitenkin tavannut jo useamman suomalaisen sekä ulkomaalaisen supernaisen, jotka ovat erityisen vahvoja ja todella kovia kiipeilijöitä. Ehdottomasti mun idoleita ja esikuvia.

Vuorikiipeily on hyvin maskuliininen maailma ja valtaosa harrastajista ja kiipeilijöistä on miehiä. Se onkin hyvä kysymys, miksi näin on ja minulla on monta hyvää arvausta.

Naiset saattavat lopettaa kiipeilyn siinä vaiheessa, kun perustetaan perhettä. Harva pienten lasten äiti kiipeilee kasitonnisilla ympäri maailmaa ja vaarantaa oman henkensä ja riskeeraa sitä, että lapset jäävät ilman äitiä.

Hyvää naistenpäivää!

Toisaalta laji on fyysinen ja vaatii monia muitakin uhrauksia, joten ehkä monet naiset sitten haaveilevat jostain toisenlaisista asioita. Monilla naisilla myös riskinottoalttius tuntuu olevan selkeästi pienempi kuin miehillä. Tämä ei sinänsä ole huono asia, sillä riskejä täytyykin punnita todella tarkkaa ja niiden kanssa täytyy olla mahdollisimman rehellinen itselleen.

No, nyt on paasattu, että me naiset ollaan vähemmistöä vuorikiipeilyretkikunnissa. Mutta millaista on olla nainen retkikunnan mukana? Tässä seuraa muutama asia, jotka olen itse huomannut.

Poikien jutut

Juu, reissuilla pitää kestää poikien juttuja. Tiedättekö niitä juttuja, joista välillä ainakin minulla punastuu kasvot ja mietin, että huhhu. Vitsien laatu on myös välillä aika erikoista ja ihan kaikkea ei ehkä kannata ottaa tosissaan.

Poikien juttuihin myös kuuluu mielestäni se, että miesten kanssa on mielestäni jollain tavalla rennompaa toimia. Ei välttämättä ollenkaan stressata siitä, miltä näytetään aamulla, missä käydään vessassa tai onko nyt viikon päällä ollut haiseva paita päällä vai ei. Ei niillä oikeasti ole väliä vuorilla.

Eikä siinä mitään, poikien jutut on mielestäni myös hauskoja. Oikeasti meillä naisilla olisi paljon opittavaa siitä rentoudesta ja rempseydestä, mitä monilla miehillä on.

Vessahommat

Yksi asia, jota miesten voi olla vaikea ymmärtää (ja naisten miesten juttuja), on se millaista on käydä naisena vessassa vuorilla. Se ei olekaan ihan yhtä yksinkertaista kuin miehillä.

Tämä tuntuu hassulta jutulta, mutta välillä se on säätämistä. Aika monet ovat kysyneet, miten köysistössä käydään vessassa ja kyllä, silloin pyydetään muiden köysistön jäseniä kääntämään päätä ja käydään siinä paikassa asioilla. Köydestähän ei meinaa lähdetä yhtään mihinkään, koska aina on riski, että jotain sattuu.

Sinua pidetään kovana naisena

Olen melkein kaikilla retkillä törmännyt erityisen positiiviseen asiaan ja se on ollut se, että minua on pidetty kiipeilevänä naisena erityisen kovana mimminä. Ei sillä, ettenkö olisi, mutta mielestäni retkikunnassa oleminen on täysin normaalia ja sitähän tekee tosi moni muukin.

Naisena minut on otettu huomioon esimerkiksi silloin, kun painavia varusteita on jaettu porukan kesken, olemme istuneet messiteltassa viettämässä aikaa tai ruokaillessa minulle on tarjottu ensimmäisenä ateria. Siis ihan luksusta ja miehet ovat olleet super huomioonottavia. Sehän jos jokin on imartelevaa!

Toisin sanoen, minut on aina otettu huomioon erityisellä lämmöllä ja olen todella otettu siitä.

Lopulta kaikki ovat tasa-arvoisia

Olkookin kiipeilijä nainen tai mies, lopulta vuorilla ollaan tasa-arvoisia. Ja se on aivan mahtavaa. Oikeasti aika nopeasti unohtuu, mitä sukupuolta olet ja kaikkein eniten sillä on merkitystä, miten kohtelet kanssakiipeilijöitä.

En ole kertaakaan kohdannut vähättelyä tai ala-arvoista käytöstä keneltäkään mieheltä tai naiselta retkikunnassani. Tämä kokemus saattaa toki olla vielä edessä päin, mutta toivottavasti ei.

Yhteenvetona: te kaikki ihanat naiset ja miehet, kiitos että olette jakaneet kokemukset vuorikiipeilyretkikunnassa. Ne ovat olleet ja tulevat olemaan erityisen ainutlaatuisia myös seuraavien reissujen aikana

Naistenpäivä

ps. Jos ruudun takana on kiipeileviä naisia tai miehiä, saa ilmoittautua!

Baruntsen retkikuntapaikka varattu

Toinen kerta toden sanokoon. Eilen on vahvistettu paikat ensi syksyn Baruntsen reissulle. Eli Nepalissa ollaan loka-marraskuussa 2018.

Baruntse

Baruntse on 7162 metriä korkea vuori Nepalissa Khumbun laaksossa. Reissu Baruntselle etenee siten, että ensin lennetään Kathmanduhun ja sieltä Luklaan, josta lähdetään sitte kävelemään kohti Baruntsen eteläpuolen seinämää.

Vuoren huipulta on upeat näkymät Everestille, Lhotselle, Makalulle, Kangchenjunga, Makalu ja Cho Oyolle. Kuulemani mukaan maisemat ovat täysin omaa luokkaansa ja vuori on monen sen kiivenneen henkilön (jotka ovat kiertäneet maailmaa enemmänkin) yksi suosikki.

Nepali

Retkikuntaoperaattoriksi on valikoitunut viime vuoden malliin Summit Climb, jonka mukana olin myös Seattlessa Mt. Rainierin jäätiköllä. Valintaan on vaikuttanut hinta, ajankohta, muiden kokemukset ja omat kokemukset Seattlesta.

Vaelluksesta Baruntsen perusleiriin sanotaan, että se on yksi kauneimpia koko maailmassa ja vaelluksen aikana kuljetaan kylien läpi ja saavutaan perusleiriin. Toisin kuin Everestin reitillä, tällä reitillä myös väkeä on selkeästi vähemmän.

Perusleiri on 5300 metrin korkeudella ja sieltä käsin aloitetaan matka kohti yläleirejä. Ensimmäinen yläleiri on 6100 metrin korkeudessa, toinen yläleiri 6400 metrin korkeudessa ja toisesta yläleiristä lähdetään sitten kohti huippua.

Mera Peak

Eikä Baruntsessa kaikki, vaan aklimatisoitumisena kiivetään ennen Baruntsea 6476 metriä korkealle Mera Peakille. Saman reissun aikana siis kaksi korkeaa huippua tiedossa, jos kaikki menee hyvin.

Mera Peakillä päästään testaamaan kuntoa ja vointia korkeassa ilmanalassa ja toisaalta myös aklimatisoitumaan korkeampaa vuorta varten. Mera Peakillä vielä harjoitellaan taitoja, joita tarvitaan Baruntsen kiipeämistä varten.

Island Peak

Olen ihan todella innoissani ja samaan aikaan jännittynyt. Tänä vuonna olen oikeasti menemässä vuorelle ja viime vuoden epäonni on viimein kääntymässä oikeaan suuntaan.

Seuraavaksi keskityn Coloradon reissulta turvallisesti kotiin pääsemiseen ja siihen, että reissussa kaikki menee hyvin. Tavoite on pitää ennen kaikkea hauskaa Coloradossa.

Kun palaan huhtikuussa kotiin, tarkoituksena olisi aloittaa uusi treeniohjelmointi ja panostaa täysillä valmistautumiseen Baruntsea varten. Paljon on vielä tehtävää, mutta onneksi aikaa on ja valmistautuminen on ollut käynnissä jo reilun vuoden ajan.

Joka päivä tulee tehtyä päätöksiä Baruntsea varten ja mietittyä, että miten nämä päätökset vaikuttavat tulevaan matkaan ja siihen, miten selviän pitkällä ja varmasti todella raskaallakin reissulla.

Olen tosi tyytyväinen, että päätin viime vuonna siirtää reissua vuodella ja tänä vuonna olen jo tähän mennessä ehtinyt kehittyä monella eri osa-alueella, mitä uskoisin myös tarvitsevani reissulla.

Kaipaan tavoitteellista treenaamista

Olen useaan otteeseen kirjoittanut, siitä miten tärkeää ensinnäkin treenaaminen on minulle ihan yleisesti, mutta myös vuorien vuoksi. Urheilu on ollut osa elämääni jo vuosien ajan ja viimeiset pari vuotta hommaa on tullut tehtyä taas nuoruusvuosien kilpauintiuran jälkeen todella tosissaan. Aina on ollut selkeä tavoite, mitä seuraavaksi ja siihen on pyritty kaikin mahdollisin keinoin.

Pian tulee vuosi siitä, kun olkaluuni katkesi ja loukkaantumisen myötä myös tavoitteellinen treenaaminen jäi. Kaikki panostukset ovat olleet kuntoutumisessa ja siinä, että palaan vielä takaisin urheilemaan ensinnäkin ilman kipuja ja toisekseen entistä vahvempana.

Nyt kuntoutusprojektit ovat edenneet siten, että käytännössä pysty tekemään hyvinkin paljon juuri sitä, mitä haluan. Rajoitteita ja pieniä epätasapainoja on tietenkin edelleen, mutta niiden eteen on tehty todella reilusti myös töitä viimeisen vuoden aikana.

Alkuvuosi on mennyt selkeällä treenisuunnitelmalla, mutta silti huomaan, että olen olosuhteiden: lue kiireiden ja oman innostuneisuuden vuoksi tehnyt paljon kaikkea muutakin kuin sitä, mitä olen ajatellut. Tämä on toki johtanut siihen, että lajivalikoima on viimeisten viikkojen aikana ollut todella paljon laajempaa kuin esimerkiksi vuosi sitten, mutta toisaalta tekeminen on ollut vähän sitä sun tätä.

Helmikuun treenit

Sitä sun tätällä tarkoitan sitä, että välillä tekemisestä on puuttunut punainen lanka ja ennen kaikkea suunnitelmallisuus. Tämä on toisaalta johtanut myös siihen, että kehityskään ei ole optimaalisinta.

Sitä sun tätä on kuitenkin ollut myös rentouttavaa, sillä se on tarjonnut joustavuutta ja myös ihan uudenlaista rentoutta vain nautiskella siitä, että tänään saan tehdä mitä haluan tai oikeasti olla tekemättä mitään, jos ei huvita.

Vaikka tämä kaikki on ollut tosi kivaa ja rentouttavaakin, huomaan päivä päivältä kaipaavani taas kerran enemmän ja enemmän suunnitelmallisuutta ja sitä, että teen asioita tavoitteellisesti. Tiedän, en vain voi luonnolleni mitään ja minussa selkeästi asuu jokin sellainen tyyppi, joka haluaa päästä säännöllisesti rääkkäämään itseään urheilun parissa.

Tämähän sitten käytännössä tarkoittaa sitä, että olen alkanut miettimään, minkälaista tavoitteellisuutta etsin tällä hetkellä. Selkeä iso tavoite on ensi lokakuussa, kun lähden Baruntselle ja siinä reissussa olisi tarkoitus olla mahdollisimman kovassa kunnossa. Asioita täytyy siis tehdä sillä näkökulmalla.

Matkalla vuorille

Suunnitelmat ovat nyt edenneet siihen vaiheeseen, että olen ajatellut aloittaa suunnitelmallisen ohjelmoinnin keväällä, kun palaan Coloradosta. Toteutus vain vielä puuttuu.

Olen miettinyt valmiita ohjelmointeja ja valmentajan ottamista mukaan projektiin. Olisi kiva, että joku fiksu tyyppi olisi valvomassa vähän, mitä teen ja kuinka paljon, mutta toisaalta haluaisin ottaa itse enemmän vastuuta myös. Siksi olen osaltaan ajatellut valmiiden ohjelmointien sopivan tässä kohtaa. En tietenkään ole sulkenut myöskään ammattitaitoisen valmentajan ottamista mukaan. Tätä asiaa täytyy siis vielä pohdiskella ja kartoittaa eri vaihtoehtoja laajemminkin.

Toki vaihtoehtoja tässä maailmassa riittää, joten seuraavaksi alkaa niiden vaihtoehtojen haravointi ja miettiminen, mikä olisi sopiva ohjelmointi keväälle ja kesälle. Sen täytyy olla haastava, mutta järkevä ja sellainen, joka tukee syksyllä olevaa tavoitetta. Tärkeintä on tietenkin pysyä terveenä.

 

Jääkiipeilyhuumaa

Huh, onpa meitä suomalaisia hellitty viimeisen viikon aikana aivan upealla talvisäällä! Hiihtolomat ovat käynnissä ja en yhtään ihmettele, miksi ihmiset ovat ulkona. Aivan upea talvisää, pakkasta reilut kymmenen astetta ja aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta.

Viime viikonloppuna kävin ensimmäistä kertaa hiihtämässä vapaalla hiihtotyylillä reilut 40 kilometriä ja nautin todella Lahden upeista maastoista (ja jyrkimmillä mäkiosuuksilla mietin, että miksi ihmeessä olen täällä). Hiihtolenkin jälkeen seuraavana päivänä tuli sitten ulkoiltua jäällä äitini koirien kanssa.

Tällä viikolla ihana ulkoilusää on sitten vienyt hiihtoladuille ja Pirunkalliolle jääkiipeilemään. Eilen ilalla useamman kiipeilytunnin jälkeen minulla oli niin hirvittävä jääkiipeilyhuuma, että siitä on päästä kirjoittamaan heti myös tänne blogin puolelle.

Jääkiipeily

Pirunkallio

Pirunkallio on tosiaan Helsingissä sijaitseva jääseinämä, joka jäädytetään keinotekoisesti joka vuosi. Paikalle pääsee näppärästi julkisilla kulkuvälineillä ja jopa arki-iltoina ehtii kiipeilemään useamman tunnin ennen kuin kello näyttää ihan mahdottomia.

Adventure Partners -niminen yritys pyörittää ja jäädyttää paikan ja heidän kauttaan on tosiaan myös mahdollista vuokrata välineitä ja he järjestävät erilaisia jääkiipeilykokeiluja ja –kursseja.

Olin ennen tätä talvea kiipeillyt vastaavanlaisella jääseinämällä muutamia kertoja ja siksi aloitin uuden aluevaltauksen jääkiipeilyn peruskurssilla, jossa opetettiin rakentamaan ankkurit ja toimimaan putouksella turvallisesti.

Pirunkallion jääputous

Tämän kurssin jälkeen on tullut sitten viikottain käytyä kiipeilemässä ja hiomassa taitoja. Millaista huumaa jääkiipeily sitten oikein on?

Alkuun kiipeily oli vaikeaa, miten asetellaan jaloissa olevat jääraudat ja miten asetellaan kädessä olevat jäähakut jäähän. Miten hyvin voi luottaa, että välineet pysyvät jäässä eivätkä lipsahda alas ja kuinka kovaa esimerkiksi hakkuja täytyy lyödä jäähän.

Olin juuri ostanut myös välineet vuorikiipeilyä varten eli minulla on esimerkiksi vaellushakku ja -jääraudat. Hakkua ei esimerkiksi voi oikein puhtaassa jääkiipeilyssä käyttää ja raudatkaan eivät ole optimaalisimmat. Tämän vuoksi olen sitten lainannut tavaroita Adventure Partnersin välinevarastosta. Pikku hiljaa olen alkanut katsomaan, että mitäs jos kuitenkin ostaisi omat välineet myös tähän touhuun.

Ensimmäiset seinät jäällä olivat haastavia ja erityisesti epävarmalta tuntui se, että kuinka hyvin välineisiin voi luottaa. Jalat ja kädet lipsuivat seinältä ja tuntui, että koko ajan olen hieman hassuissa asennoissa. En myöskään luottanut, että välineet toimii.

Nyt useampia reittejä kiivenneenä homma alkaa tuntumaan aika paljon luottavaisemmalta, sillä jokaisen seinän aikana tuntuma jäähän ja välineisiin paranee eikä jokainen nousu ole täyttä taistelua.

Parasta koko hommassa on se, että onnistuminen motivoi. Pääset reitin paremmin ja ilman lipsumisia ylös, löydät jäästä uusia ulottuvuuksia ja pääset haastamaan itsesi. Tuntuu hassulta, että pääasiassa kiipeämme koko ajan samaa seinää, mutta silti jokainen nousu on ainakin tähän mennessä tuntunut täysin uniikilta.

Jääkiipeilyä Pirunkalliolla

Ja parasta lopulta kuitenkin on se, että saa olla ulkona ja touhuta upeassa talvisäässä jotain näin haastavaa ja mielenkiintoista. Tekninen jääseinän kiipeily ei ole suoraan sama asia kuin vuorikiipeily, mutta näistä taidoista ei varmastikaan ole missään nimessä haittaa vuorilla.

Esitän avoimen kutsun kiipeilemään, eli mikäli olet kiinnostunut lähtemään Pirunkalliolle, niin nakkaa meiliä tai kommentoi tähän alle. Sovitaan aika, milloin sinäkin pääset kokeilemaan!

Millaista on olla vuorikiipeilijä Helsingistä?

Olen helsinkiläinen ja asunut täällä jo muutamia vuosia. Alun perin olen kotoisin Lahdesta ja sen jälkeen opiskelin vuoden Helsingissä sairaanhoitajakoulussa ennen kuin hain lukemaan kauppatieteitä. Pääsykoerumban jälkeen päädyin Lappeenrantaan opiskelemaan.

Kaikki kesät olen viettänyt Helsingissä kesätöiden vuoksi ja nyt viimeiset vuodet olen asunut Helsingissä ja tuntuu, että täällä se koti myös sijaitsee. Vaikka koti on täällä ja kotiin on aina ihana palata reissuilta, niin silti veri vetää koko ajan ulkomaille.

Minun Helsinki

Suurin syy reissuihin on tietenkin harrastukseni ja unelmani vuorilla. Helsingissä ei ole vuoria ja niitä varten täytyy reissata korkeimmille paikoille. Jos haluaa harrastaa vuorikiipeilyä, niin vuorille täytyy myös matkata harjoittelemaan. Se on fakta, mutta ei yhtään hullumpi sellainen.

Vuoret ovatkin vieneet minua jo aika moneen paikkaan ja unelmat vievät myös tulevaisuudessakin vuorille ja seikkailuihin eri puolille maailmaa.

Helsinkiläisenä vuorikiipeilijänä on omat haasteensa. Täytyy etsiä mäkiä, joissa treenata ja kerätä rahaa, jotta pääsee vuorien perässä reissuille. Ilman autoa nämä haasteet ovat välillä haastaviakin, sillä aina täytyy myös sumplia, että milläs niille mäille lähdetään täältä kaupungin ytimestä.

Helsinkiläisenä on myös paljon etuja vuorikiipeilijänä, sillä palvelut ovat tarjolla ja sisäliikuntaan sopivat paikat ovat ihan kävelymatkan päässä kotoa käsin. Sisäliikunta- ja ulkoliikuntapaikkoja on myös aivan laidasta laitaan ja vuorikiipeilijä kuin muutkin harrastajat löytävät kyllä omansa. Helsingissä myös pääsee kaikkialle kävellen.

Suomi on maa, missä ei ole yhtään vuorta, mutta Helsingistä löytyy silti useampi varusteisiin erikoistunut kauppa, joissa pääsee kokeilemaan vuorikiipeilyyn sopivia varusteita ennen niiden ostamista. Jos vuoret olisivat takapihalla, niin en tiedä osaisinko arvostaa aikaani vuorilla näin paljon. Olen oppinut siis nauttimaan ajastani vuorilla ihan tosi erityisellä tavalla ja olen pyrkinyt imemään kaiken sen fiiliksen itseeni.

Töölönlahti, yksi lempipaikoistani

Täältä käsin pääsee myös aika näppärästi lentokentälle junalla, joka maksaa muutaman hassun euron. Tämähän on aika kiva juttu, varsinkin kun harrastus vie monesti ulkomaille. Helsinki-Vantaan lentokentältä lähtee myös todella kattavasti lentoja ympäri maailmaa ja hinnat eivät ole aivan mahdottomia edes pidemmille lennoille.

Helsingin lähellä on myös paljon ihan tosi hyviä retkikohteita, joissa voi viettää useamman päivän tai mennä vain päiväretkelle. Kaikki on alle 50 kilometrin päässä keskustasta ja useimpiin paikkoihin on yllättävänkin helppo päästä.

Helsinki on koti ja ihana sellainen, vaikka vuorikiipeilijänä on omat haasteensa, niin silti kotiin on kiva palata vuorilta.

 

Vuorikiipeilyn retkikunnat

Tiedättekö monta tilannetta, jolloin tuntemattomat ihmiset ystävystyvät viikossa siten, että vielä monta kuukautta myöhemminkin muistellaan hymy huulilla yhteisiä hetkiä?

Retkikunta Kilimanjaro

Ryhmiä, joissa tuntemattomat ihmiset ystävystyvät nopeasti, on mielestäni vuorikiipeilyn retkikunnat ja toki erilaiset harrastusporukat muutenkin. Mutta erityisesti vuorikiipeilyssä olen huomannut tämän piirteen.

Minä tiedän, sillä näimme eilen Kilimanjaron porukan kanssa ja kävimme yhdessä syömässä etiopialaisessa ravintolassa Helsingissä. Siinä illallisen lomassa ja kotiin kävellessä tuli pohdiskeltua sitä, että on se aika ainutlaatuista, että 11 täysin tuntematonta ihmistä tapaa uudelleen vielä monta kuukautta reissun jälkeen.

Retkikunta Aconcagua

Muistelimme tietysti reissua ja sen kaikkia käänteitä. Huiputuspäivän hidas kävely ja alamäet puhuttivat ainakin. Toisilla oli fiilis, että ei enää ikinä telttaan ja toiset olivat jo varanneet seuraavat reissut. Tuntui, että reissukärpänen oli puraissut kaikkia.

Jotenkin eniten minua ilahduttaa kuitenkin se, kuinka tuo upea Kilin reissu mahdollisti taas kerran sen, että tutustuin 14 muuhun vuorista kiinnostuneeseen ihmiseen ja kuinka nopeasti meistä hitsaantui noin hyvä jengi.

Omat sisäpiirivitsit, epämukavat tuntemukset huiputuspäivän aikana ja ennen kaikkea me jaettiin yhteinen tavoite eli vuoren huippu ja ryhmänä se myös saavutettiin turvallisesti ja onnistuneesti. Kaikki noi jutut on sellaista, mitä on vaikea edes selittää ihmisille, jotka eivät olleet mukana reissussa.

Retkikunta Peru

Olen ainakin itse ihan todella kiitollinen kaikista näistä uusista ihmisistä, joihin olen tutustunut viimeisten muutaman vuoden aikana reissatessa. Näistä ihmisistä on jäänyt monen monta hauskaa muistoa, uutta ystävää ja tulevia matkakumppaneita. Seuraava seikkailu on Coloradossa juurikin Seattlessa tapaamieni ihmisten kanssa.

Jotenkin koen, että olen myös saanut aivan valtavasti näiltä kaikilta ihmisiltä, jotka ovat olleet reissuilla mukana. He ovat tulleet erilaisista työpaikoista, elämäntilanteista, paikkakunnilta ja maista, mutta kaikilla on ollut oma uniikki tarina kerrottavana.

Ennen kaikkea nämä ihmiset ovat opettaneet minulle elämästä ja ihmissuhteista. Hymyilyttää, koska olen tosi kiitollinen kaikista kohtaamisista ja miten onkaan mahdollista, että toistaiseksi reissuilla on ollut vain ja ainoastaan ihan super mukavia tyyppejä.

Retkikunta Seattle

Retkikunnat ovat mielestäni siinä mielessä suuri vahvuus, että ne tarjoavat aina mahdollisuuden tutustua uusiin ihmisiin. Ja toistaiseksi minulla on todella positiiviset kokemukset retkikunnista.

Suosittelenkin kaikkia kokeilemaan. Ja retkikuntaan voi liittyä ilman läheistä kaveria, sillä avoimen mielen avulla, meillä kaikilla on mahdollisuus löytää uusia ystäviä.

 

Miten löysin intohimon?

Minulta on viime aikoina kysytty, miten löysin vuorille ja miksi erityisesti tykkään panostaa niin paljon aikaa, rahaa ja henkisiä resursseja harrastukseni takia. Uskon, että kyseessä on intohimoni ja se on suurin syy siihen, miksi todella jaksan.

Intohimo on mielestäni todella syvää ja polttavaa tunnetta siitä, että haluat toteuttaa itseäsi tietyllä tavalla. Intohimo saa meidät ihmiset syttymään ja silmät loistamaan ja suupielet nousemaan korviin.

Mawenzi-vuori Afrikassa

Intohimo voi tietyissä tapauksissa myös kääntyä itseään vastaan ja muuttua pakkomielteeksi. Intohimon muuttuessa pakkomielteesi, ollaan usein ongelmissa ja pystyn tunnistamaan itsestäni myös näitä piirteitä.

Suhtaudun todella intohimolla vuorikiipeilyyn. Voi, että millaisia kylmiä väreitä vuorien ajattelu minussa aiheuttaa. Olette olleet varmaankin joskus ihastuneita ja tunteneet sen, miltä ihastus tuntuu. Unohdat kaiken muun ja vatsassa pyörii perhosia. Tuo tunne minulla on aina, kun pääsen fiilistelemään vuoritunnelmia.

Olen kuin rakastunut siihen tunteeseen, joka saa minut kerta toisensa jälkeen lähtemään vuorille ja suunnittelemaan seuraavaa reissua. Suunnittelu ja valmistautuminen on osa tätä prosessia ja sitä kutkutuksen tunnetta vatsanpohjassa.

Mt. Rainier -vuori Yhdysvalloissa

Intohimon ymmärtämiseen ei aina löydy keinoja, mutta vuorihimoon on olemassa joitakin osia, mitä osaan paremmin selittää. Edelleen jaksan toitottaa siitä, kuinka minun ajatusmaailmaani auttoi viiden miksi-kysymyksen miettiminen. Eli kysyt viisi kertaa itseltäsi, että miksi haluat tehdä sitä, mitä haluat tehdä. Jos löydät jokaiseen kysymykseen järkevän selityksen, olet todennäköisesti jo paljon pidemmällä intohimosi selittämisessä.

Miksi haluan lähteä vuorille?

Koska rakastan luontoa ja siellä liikkumista. Vuoret ovat kauniita ja maisemat lähes henkeäsalpaavia.

Miksi haluan kiivetä Everestille?

Haluan testata oman henkisen ja fyysisen rasituksen rajoja. Projekti on kokonaisvaltainen ja sellainen, jonka jälkeen olen oppinut todennäköisesti elämästä ja elämisestä todella paljon.

Miksi juuri Everest?

Mt. Everest on maailman korkein vuori ja sen vuoksi haluan saavuttaa jotain sellaista, mitä korkeammalle ihminen ei tällä hetkellä omin jaloin voi päästä. Mt. Everest kuuluu myös seitsemän mantereen korkeimpaan huippuun eli 7 Summitsiin.

Miksi haluan haastaa itseäni?

Olen todella projekti- ja tavoiteorientoitunut tyyppi ja Everestin kaltainen projekti on tarpeeksi uhkarohkea, vaikea, haastava, pelottava ja kovalla, systemaattisella sekä hyvällä asenteella saavutettavissa. Projekti ei varmasti tule olemaan helppo (tämä on muuten jo huomattu), mutta jaksan uskoa siihen todella vahvasti joka päivä. Ja uskon, että minulla on myös täydet mahdollisuudet onnistua.

Miksi haluan vuorikiipeillä?

Vuorikiipeily on minulle tapa olla todella perusasioiden äärellä ja terävöittää niitä aisteja, jotka lukemattomien näyttöjen maailmassa niin helposti unohtuu. Vuorilla tärkeintä on opetella tuntemaan oman kropan tuntemuksia, syödä hyvin, nukkua hyvin, kävellä, kiipeillä ja nauttia. Puhutaan todella yksinkertaisista asioista ja minua kiehtoo näiden asioiden tekeminen todella paljon.

Tunturin päällä Lapissa

Onko sinulla haaveita? Tavoitteita? Jospa kysyisit sinun viisi miksi-kysymystä vielä kerran! 

 

Fiksuilla on suunnitelma, haaveilijalla pelkkiä tarinoita

Fiksut ihmiset suunnittelevat tulevaa, haaveilijoilla on pelkkiä tarinoita siitä, mitä he haluaisivat tehdä. Suunnitelma on kaikki kaikessa. Siihen perustuu myös minun matkani Mt. Everestin huipulle. Ja vitsit, suunnitelma toteutuu, se on varmaa.

Everest vasemmalla

Olen viime viikkoina suunnitellut tätä ja tulevia vuosia. Tällä hetkellä suunnitelma minun suunnitelma vuodelle 2018 on aikalailla valmis. Tänä vuonna siis olen ehtinyt jo olemaan Seattlessa kiipeilemässä, lähden maaliskuussa Leville ja Coloradoon, heinäkuussa Norjaan ja lokakuussa Nepaliin Baruntselle tavoittelemaan ensimmäistä 7000 metrin huippua.

Matkojen lisäksi on täytynyt suunnitella sitä, miten saavutan nämä tavoitteet. Olen yrittänyt kaikin voimin keskittää energiani siihen, että pysyn jatkossa terveenä ja huolehdin siitä, että työ sekä lepo ovat tasapainossa. Tavoitteen lisäksi olen suunnitellut sitä, miten minun täytyy harjoitella fyysisiä koitoksia varten.

Nepalissa 2014

Suunnitelmaa suunnitelman perään ja näiden suunnitelmien lisäksi olen suunnitellut, miten lähden viemään elämäni muita haaveita eteenpäin kuten uraan tai asuinpaikkaan liittyviä haaveita.

Miksi fiksuilla sitten on suunnitelma? Sen vuoksi, että fiksu pysyy myös suunnitelman avulla kärryillä, missä mennään ja sadan pallon ollessa ilmassa, on vielä mahdollisesti todennäköistä, että korttipakka ei kaadu ihan niin helposti.

Rakastan myös suunnitelmien tekemistä, mikäli ette ole huomanneet. Ja yhden suunnitelman tullessa valmiiksi, yleensä tulilla on jo seuraava suunnitelma. Tämä on vain minun luontoni ja sen kanssa joudun välillä kamppailemaan itse, mutta tästä välillä kärsivät myös elämässäni mukana olevat ihmiset. Tiedättekö sen, jolla on aina uusi idea? Täältä niitä meinaa löytyy.

Suunnitelmat ovat saaneet vauhtia Nepalin maisemista

Olen myös tehnyt monta virhettä, koska minulla ei ole ollut suunnitelmaa. Perustin oman sivuston ilman minkäänlaista kokemusta ja tietoa asiasta. Aikaa on mennyt ihan valtavasti asioiden opetteluun ja virheiden korjaamiseen. Toisaalta olen joutunut oppimaan kantapään kautta, miten oman kropan tunteminen olisi voinut auttaa loukkaantumisten välttämisessä. No, tälläistä elämä myös on. Asioiden oppimista ja opettelua.

Tarinatätejä ja -setiä tässä maailmassa riittää. Tiedätte niitä tyyppejä, jotka kertoo tekevänsä ja yhtä ja toista. Ikinä mitään ei kuitenkaan tapahdu, mutta silti tuntuu, että suurin meteli syntyy sieltä suunnalta. Tämä on myös varmaankin luonnekysymys, sillä toisilla asioiden julkistaminen on toisille motivaattori, kun taas toisille se ei välttämättä tarkoita yhtään mitään.

Ainakin itse ihailen suuresti ihmisiä, joilla on suunnitelma ja he kertovat siitä. Me kaikki tiedetään, että aina kaikki ei mene suunnitelmien mukaan. Tässä kohtaa tuleekin sitten tärkeä kohta, sillä suurimman arvostuksen saavat ainakin minun silmissäni ne ihmiset, jotka yrittävät silti. Mitä sitten vaikka tulee turpiin? Ylös vaan ja uusi yritys. 

Minulta kysyttiin hiljattain, että minkä ohjeen antaisit ihmiselle, joka haaveilee vuorille lähtemisestä. Selkein ohjeeni on se, että tee suunnitelma. Milloin haluat lähteä? Kenen kanssa? Mitä vaaditaan, että pääset reissuun? Listaa nämä asiat ylös ja pilko suunnitelma pieniksi paloiksi. Sellaisiksi, että sinun on mahdollista saavuttaa ne.

Everest Base Camp trekking varrelta 2014

Tämä sama neuvo muuten pätee ihan mihin tahansa muuhunkin projektiin. Töissä on iso projekti edessä, jolla on yleensä deadline. Pilko projektia ja suunnittele, mitkä asiat sinun täytyy hoitaa, jotta pääset tavoitteeseen eli projekti valmistuu. Suunnitelman toteuttaminen vaatii ihan varmasti energiaa ja puskemista tylsienkin tilanteiden läpi. Varaudu myös niihin, mutta muista nauttia. Näitä asioita muistuttelen itsekin mieleen ihan viikottain.

Ja muista, fiksu suunnittelee ja haaveilijalla on pelkästään tarinoita. Suunnitelman avulla haaveilu konkretisoituu pieneksi askeleiksi yhdestä asiasta toiseen. Tsemppiä kaikille suunnitelmien tekemiseen!

 

Harjoittelun peruspilarit vuorikiipeilyyn

Tämän vuoden reissut ja vuoret ovat nyt suunniteltuna ja seuraava vaihe on miettiä, millaista treeniä näitä reissuja varten täytyisi sitten tehdä. Treenaaminen on ollut osa arkeani jo hyvin pitkää ja myös tuleva vuosi tulee olemaan urheilupainotteinen.

Soutukilpailut

Ensi viikolla on edessä sisäsoudun soutukilpailut Helsingissä. Mennään soutamaan Crossfit Central Helsingin joukkueella joukkuekilpailuun.

Olin alkuun ajatellut, että jättäisin kilpailut välistä, mutta kilpailuvietti on ehdottomasti vahvempi. Alkuperäisessä päätöksessä pysyin siinä mielessä, että en aio edelleenkään soutaa yksilökilpailussa, mutta joukkuekilpailuun on tosi hauska mennä soutamaan.

Joukkuekilpailussa ei tiedetä etukäteen matkaa, vaan se ilmoitetaan vasta ensi lauantaina paikan päällä. Todennäköisesti, perustuen aiempien vuosien matkoihin, edessä on melko lyhyt ja kova veto.

Olen nyt soutanut todella paljon vähemmän ja oikeastaan kaikki kovat treenit ovat jääneet pois. Tällä viikolla on sitten hiukan tullut testailtua, miltä ne maitohapot kropassa tuntuikaan.

Kiipeily

Kun soutukilpailut ovat taputeltu, seuraava panostuksen kohde on kiipeilyssä. Tavoitteena olisi päästä vähintään kerran viikossa kiipeilemään joko jäälle tai sisälle.

Ei mahdoton tavoite ollenkaan, mutta vaatii omat järjestelynsä, sillä mukaan tarvitaan aina myös tietenkin kiipeilykaveri. Kaveri toki tekee kiipeilystä myös entistä hauskempaa.

Kiipeilyä on myös tarkoitus harjoitella tulevaa Coloradon reissua varten, sillä tulemme Coloradossa kiipeilemään enemmänkin.

Kiipeilyharjoituksia Seattlessa

Kiipeily on siis harjoitteluni tekniikkaosuus eli hiotaan erilaisia teknisiä taitoja, joita tarvitsen vuorikiipeilyä ja kiipeilyä varten.

Voimaharjoittelu

Tykkään kovasti käydä myös kuntosalilla ja voimaharjoittelu on ollut osa arkipäiviäni jo muutamien vuosien ajan. Jossain kohtaa tuli pyörittyä lähinnä crossfit-salilla ja jossain kohtaa enemmän niin sanotulla perinteisellä kuntosalilla.

Koen, että voimaharjoittelusta on ollut hyötyä monessa eri kohdassa: soutamisen aloittamisessa, hiihdossa, pyöräilyssä, polkujuoksussa ja ennen kaikkea vuorikiipeilyssä.

Tällä hetkellä tarkoituksena on siis pitää pari hyvin perinteistä voimaharjoitusta viikossa, jotta korjataan vieläkin loukkaantumisten jälkeisiä lihasepätasapainoja ja toisaalta rakennetaan pohjaa vuorikiipeilyä varten.

Voimaharjoittelu osana vuorikiipeilyä

Voimaharjoittelu on toinen harjoitteluni tärkeä osa ja tavoitteena on pitää vielä toistaiseksi kaksi voimaharjoitusta viikossa. Painotus tulee muuttumaan, kun ollaan lähempänä esimerkiksi Nepaliin lähtöä tulevana syksynä.

Peruskuntoharjoittelu

Viimeisen parin kuukauden aikana harjoitusohjelmani on muuttunut hyvin paljon ja erityisesti peruskuntoharjoittelun määrä on lisääntynyt.

Olen käynyt juoksemassa, hiihtämässä, pyöräilemässä ja soutamassa. Näiden lisäksi on tullut tampattua Malminkartanon mäkeä ja Lahden mäkihyppyreiden portaita. Pitkiä aikoja ja maltillisemmalla sykkeellä.

Välillä on turhauttanut, sillä peruskuntoharjoittelu on saattanut ajoittain olla tylsää, mutta toisaalta tällä viikolla kovia soututreenejä tehdessä olen ollut yllättynyt, kuinka paljon hyötyä näistä tunneista on ollut.

Vuorikiipeily on hyvin pitkälti kovaa peruskuntoa vaativaa urheilua ja sen vuoksi tämän vuoden pääpaino tulee olemaan peruskunnon täydelliseksi viilaamisessa. Syksyllä laktaattitestissä todettiin, että minulla on lähes puutteellinen peruskuntoalue ja sen jälkeen asiaan ollaan kiinnitetty erityisen paljon huomiota.

Hiihtämässä

Peruskuntoharjoittelun määrä tulee olemaan kaikista suurin osuus harjoittelussani. Tämä sen vuoksi, että se on myös yksi oleellisimpia tekijöitä vuorilla selviämisen kannalta.

Eli tällä hetkellä harjoittelussa on kolme selkeää kokonaisuutta: kiipeilyn tekniikkaharjoittelu jäällä ja sisällä, voimaharjoittelu ja peruskuntoharjoittelu. Näillä sitten rakennellaan 5-6 treenikertaa viikkoon ja tavoitteena on ennen kaikkea pitää homma järkevänä ja sellaisena, että kunto kehittyy optimaalisesti ilman suuria riskejä.

Jos siellä lukijoiden puolella on paljon eri lajien harrastajia omilla tavoitteilla, tekisi mieli kovasti kuulla, millaisia treenipainotuksia tai suunnitelmia teillä on? Kommentoi alle!