Artikkelit

Kiipeilysolmut

Solmut ovat yksi tärkeimpiä osia kiipeilyssä. Niiden avulla turvataan, että pysytään köydessä turvallisesti ja toisaalta varmistetaan, että ankkurit pysyvät kiinni siten, että kiipeilijä on turvassa. Solmut ovat myös sellainen asia, joka on kaikkien kiipeilijöiden opeteltava: ilman niitä ei ole mahdollista käytännössä kiivetä juuri mitään vuoria, seiniä tai edes sisäseinällä.

Solmujen opettelu on ainakin itselleni ollut kunnon prosessi. Olen joutunut tekemään satoja kertoja solmuja, jotta ne ovat jääneet päähän kunnolla. Muutaman kerran olen myös väsyneenä tehnyt solmun väärin, jolloin olen tajunnut, että harjoiteltavaa riittää.

kiipeilysolmut

Kasisolmu

Seattlen reissulla unohdin väsymyksessä yhden kiipeilijän perussolmun eli kasisolmun tekemisen ja silloin päätin, ettei näin saisi käydä enää ikinä. Tuon reissun jälkeen olen ottanut viikko-ohjelmaani solmujen harjoittelemisen. Näitä on tullut toki harjoiteltua myös kiipeillessä, mutta olen tehnyt kotona sohvalla istuessa solmuja ja kerrannut erilaisia ankkureita ja opiskellut lisää aiheesta Youtube-videoiden ja muutaman erittäin hyvän kirjan avulla.

Nyt muutamia kuukausia harjoitelleena voin sanoa, että osaan kaikki tarvittavat solmut, mitä tarvitsen ankkureiden rakentamiseen, kiipeämiseen ja köysistössä liikkumiseen. Solmuja on toki paljon näiden lisäksi ja opittavaa riittää.

kiipeilysolmut

Tuplakasi valmisteilla

Jos mielit kiipeilyharrastuksen aloittamista, niin suosittelisin opettelemaan seuraavanlaisia solmuja. Näitä tarvitaan erityisesti vuorilla ja kalliokiipeillessä.

Tuplakasi

Kaiken perusta on tuplakasisolmu, joka kiinnitetään kalliokiipeilyssä köyden päästä omiin valjaisiin. Solmu on mentävä valjaiden molempien luuppien läpi ja oikein tehtynä solmuun piirtyy kaksi selkeää kahdeksikkoa.

Vuorikiipeilyssä ja jäätiköllä liikkuessa tuplakasi tehdään siten, että solmu sidotaan keskellä köyttä ja kiinnitetään sulkurenkaalla valjaiden luuppiin kiinni. Minulle on opetettu, että vuorilla valjaisiin ei juurikaan kiinnitetä solmuja vaan solmut tulevat sulkurenkailla kiinni valjaisiin.

kiipeilysolmut

Kasi melkein valmiina

Tuplakasin tekemiseen mielestäni on hyvä muistisääntö: tehdään lumiukolle pää, laitetaan lumiukolle kaulaliina ja nenä. Näin köysi liikkuu oikein ja siitä muodostuu kasi. Tämän jälkeen köyden toinen pää kiinnitetään joko valjaisiin tai sitten tehdään jo tehtyä kasia seuratan uusi kasi. Näin syntyy tuplakasi.

Siansorkka

Siansorkkasolmu on solmu, jolla pystytään kiinnittämään köysi ja rakentamaan ankkurin toinen pääty kiinni itse ankkuriin. Siansorkka on siitä hyvä solmu, että se kestää vetoa kumpaan tahansa suuntaan vedettäessä ja toisaalta sitä on mahdollista löysyttää tarpeen vaatiessa.

kiipeilysolmut

Siansorkkasolmun ”mikkihiiren korvat”

Siansorkka on ennen kaikkea ankkureiden rakentamiseen hyvä jää- ja kalliokiipeilyssä. Solmu tehdään siten, että tehdään “mikkihiiren korvat” köydestä ja sitten taitetaan korvat päällekkäin. Solmu sitten kiinnitetään sulkurenkaaseen ja sen avulla ankkuriin.

Kalastajansolmu

Kalastajansolmu tarvitaan siihen, että rakennetaan varmistussolmu. Kalastajansolmu on sellainen solmu, jossa saadaan pitävästi solmittua naru esimerkiksi lenkille. Kiinnitin kiipeilyn lisäksi myös esimerkiksi riippumaton puuhun juurikin kalastajansolmuja käyttämällä.

Kalastajansolmun avulla saadaan kiinnitetty sitten prusiknaru eli pelastusnaru köyteen, jonka avulla sitten taas kiipeilijä voi varmistaa omaa laskeutumista. Prusiknarua tarvitsee laskeutuessa yläankkurilta alas.

Perhossolmu

Perhossolmu on sellainen solmu, jossa köysistön keskivälissä olevat henkilöt voivat kiinnittyä köysistöön. Perhossolmu kestää vetoa molempiin suuntiin, joten köysistössä ja jäätiköllä liikkuessa se on erityisen hyvä jos esimerkiksi köysistön keskimmäinen jäsen tippuisi railoon ja köyteen tulee nopeasti vetoa solmun molemmilta puolilta.

Perhossolmu kiinnitetään köysistössä yhtä lailla myös sulkurenkaalla valjaisiin ja tätä siis käytetään vain köysistön keskimmäisillä jäsenillä. Köysistön ensimmäinen tai viimeinen käyttää aina solmuna tuplakasia.

kiipeilysolmut

Solmujen lisäksi olen harjoitellut köyden vyyhdittämistä

Solmuja on siis hyvin paljon näiden lisäksi ja huomasin, että kirjoittaminen, miten solmut tehdään onkin yllättävän vaikeaa selkokielisesti. Solmujen opetteluun mielestäni parhaita mahdollisuuksia ovat hyvä opettaja, videot ja erilaiset kuvat, jotka auttavat hahmottamaan, miten solmut oikeasti tehdään.

 

Valmistautuminen ensimmäiseen triathloniin

Kerroin muutama viikko sitten, kuinka ilmottauduin Vantaan triathlonin perusmatkalle. Perusmatkan kilpailu on nyt tulevana sunnuntaina ja jännitys on alkanut kasvamaan. Edessä on jotain täysin tuntematonta ja uutta, mikä kauhistuttaa, perhostelee ja kutkuttaa vatsan pohjassa.

Valmistautumisen suhteen en ole tehnyt mitään ihmeellisiä asioita. Kävin parisen viikkoa sitten harjoittelemassa elämäni ensimmäistä kertaa uintia, pyöräilyä ja juoksua putkeen Kuusijärvellä HUUB Pyrähdys -nimisessä tapahtumassa.

Oli erikoinen olo, kun vaihtoi pyöräilystä juoksuun. Tuntui, että jalat lentää ja juokseminen oli liitelevää ensimmäiset pari sataa metriä. Sen jälkeen alkoi tuntumaan ikävältä ja pian jalat alkoivatkin sitten tottumaan juoksuun. Pyrähdyksessä uitiin 300 metriä, pyöräiltiin 10 kilometriä ja juostiin 1,3 kilometriä. Tulevana viikonloppuna matkat ovat 1500 metriä, 40 kilometriä ja kymmenen kilometriä.

ensimmäinen triathlon

Mökillä valmistautumassa ensimmäiseen triathloniin

Koska elämä ja etenkin urheilu on aina sellaista aallonharjalla taiteilua, niin tähänkään kilpailuun valmistautuminen ei ole mennyt ilman ongelmia. Viime viikon lauantaina olin mökillä juoksemassa lenkkiä ja vasen jalkani äityi todella kipeäksi lenkin aikana. Kipu alkoi ensin vasemman jalan pakarasta, levisi takareiteen ja pian tuntui, että minulla puuttuisi vasen jalka kokonaan.

Lenkin jälkeen otin sitten projektiksi, että teen kunnolla lihashuoltoa ja yritin availla todella tukkoisen tuntuisia jalkoja pitkin iltaa. Venytyksiä, mutta ennen kaikkea pumppaavia dynaamisia venytyksiä, joiden tavoitteena oli saada ravinnerikasta verta kiertämään kireissä lihaksissa. Olo alkoi helpottumaan ja sunnuntaina oli jo parempi fiilis.

vantaa triahtlon valmistautuminen

Valmistautumista mökillä

Sunnuntaina sitten viestiteltiin Aleksin kanssa ja sovittiin, että nähdään maanantaina. Katsotaan jalkaa ja mitä sen kanssa kannattaisi tehdä. Maanantaina sitten suuntasin vastaanotolle Munkkiniemeen ja tulos olikin yllättävä.

Olin luullut, että minulla on vasen jalka jumissa. No näinhän asian laita oli, mutta syy siihen löytyi todennäköisesti oikeasta jalasta. Oikean polven operaation jälkeen minulla oli pitkään myös lonkka jumissa eikä lonkka päässyt liikkumaan optimaalisella tavalla. Tämä taas vaikeutti kävelyä, juoksua ja kaikkea liikkumista.

Jumittunut lonkka aukaistiin ja sen jälkeen olo helpottui. Nyt oli tilanne ihan sama. Oikea jalka niin jumissa, että todennäköisesti vasen jalka on joutunut niin kovasti töihin, että sen myötä pitkillä lenkeillä ja rasituksessa on myös vasen jalka on alkanut jumiutumaan ja kireytymään. Nyt hommaa on jatkunut niin kauan, että tilanne vain kärjistyi lauantain lenkillä.

Jalat, lonkat ja takareidet aukaistiin ja sain ohjeita, miten taas kerran pääsen jumppailemaan. Vasen pakara ei myöskään aktivoidu, joten työmaata jälleen kerran riittää. Hommahan menee niin, että heikkouksia on helppo löytää ja niiden parissa puuhastelu ei näköjään tunnu loppuvan oikein koskaan.

vantaa triahtlon valmistautuminen

Triathlon valmistautuminen

Sunnuntaina siis kilpaillaan ja valmistautuminen on mennyt tällä viikolla siten, että salitreenit ovat nyt jäämässä väliin kipeytyneen jalan vuoksi. Olin maanantaina pyöräilemässä ja eilen harjoittelemassa pyörän ja juoksemisen yhdistämistä. Kipuja ei ollenkaan eli nyt näyttää oikein hyvältä.

Nyt lepäillään ja tavoitteena on, että pääsisin matkaan mahdollisimman hyvin palautuneella kropalla. Vaikeinta onkin tässä vaiheessa lepääminen ja treenien selkeä keventäminen. Tuntuu, että hyvä kunto menee hukkaan.

Matkaan lähden onnellisen tietämättömänä siitä, mitä on oikeasti edessä. Tavoitteena on päästä maaliin ja siten, että lopussa tuntuisi, että nyt on tankit täysin tyhjennetty kisapaikalle.

Mitään riskejä ei ole kuitenkaan tarkoitus ottaa ja jos jalka kipuilee pahasti, niin jätän sitten kilpailun kesken, koska tällä hetkellä ei ole tarkoitus ottaa minkäänlaisia riskejä, jotka voisivat vaarantaa Baruntsen reissun.

 

Lämpöpohjalliset Baruntselle

Baruntsen reissun lähestyessä alkaa myös valmistautuminen varusterintamalla. Minulla alkaa olemaan aika hyvin kasassa kaikenlaisia vaatteita ja kiitos yhteistyökumppanini The North Facen -vaatepuoli on kunnossa.

Kiipeilyvarusteista on myös käytännössä kaikki kasassa. Ylävuoristokengät löytyvät ja kaikki kiinteillä köysillä kiipeämiseen tarvittavat varusteet löytyvät varastosta.

Aconcanguan reissulla vuoden 2015 alussa varpaita palelsi ikävästi ja mustat varpaankynnet huiputusyrityksen jälkeen pelästyttivät siihen, että mitäs jos ne olisivatkin oikeasti paleltunut ja siitä olisi tullut jotain ikäviä jatkotoimia.

Silloin Acolla huiputuspäivän aamuna satoi siis lunta aika sakeasti ja tuulta oli arviolta noin 20 metriä sekunnissa. Pakkasta arvioisin olleen parinkymmenen pintaan. Tuulen ja pakkasen yhteislukema tekee tietenkin sen, että pakkasen purevuus on paljon enemmän kuin mittarin näyttämä luku.

Tarvoimme huonossa kelissä muutaman tunnin siinä myrskyssä etsien reittiä ja pian päätimme, että käännytään takaisin. Tätä ennen minua oli jo sormia paleltanut ja varpaissa ei tuntunut juurikaan mitään. Kuulemma ensimmäisen vaaran merkki paleltumisessa on se, että ensin paleltaa ja sitten jossain kohtaa palelu loppuu ja silloin paikat voivat oikeasti paleltua.

No huiputusyrityksen jälkeen päästiin takaisin leiriin ja menimme telttaan. Otin ylävuoristokengät pois jalasta ja isovarpaan päät näyttivät tummuneilta ja kynsi mustuneelta. Juttelin oppaiden kanssa ja sovittiin, että käyn näyttämässä varpaita vielä perusleirin lääkärille. Perusleirissä kävin lääkärillä ja hänen arvio oli, että varpaat eivät ole pahasti paleltuneet ja tällä kertaa selvittiin säikähdykseltä.

thermic pohjalliset

Therm-ic pohjalliset

Varpaat turposivat verisille vesikelloille ja molemmat isovarpaan kynnet lähtivät kokonaan irti. Aika pitkään kesti ennen kuin varpaat alkoivat taas näyttämään normaalilta ja kävin reissun jälkeen vielä Suomessakin näyttämässä varpaita. Hetken aikaa siinä varpaita paranneltiin ja nyt kaikki on kuten ennen.

Se, mikä tuosta reissusta jäi kuitenkin päällimäisenä mieleen on se, että en missään nimessä halua palelluttaa varpaitani ja kuinka salakavala vihollinen tuo paleltuminen oikeasti on. Sama asia on auringon kanssa, sillä palaminen tapahtuu niin puolivarkain ja vahingossa.

Aconcaguan jälkeen olen myös huomannut sen, että jos varpaita paleltaa, niin aina paleltaminen alkaa noista isovarpaista. Sanotaan, että kerran paleltunut paleltuu myöhemmin herkemmin ja sen kyllä todella uskon.

 

Noista muistoista viisastuneena ostoslistalla Baruntsea varten on ollut lämpöpohjalliset, jotka laitetaan ylävuoristokenkään lämmittämään jalkoja. Näitä samoja pohjallisia voisi käyttää esimerkiksi laskettelumonossa, vaelluskengässä, luistimissa tai miksei vaikka hiihtomonossakin.

Kyseessä on siis pohjallinen, joka laitetaan kenkään ja pohjalliseen liitetään molempiin akut, joilla pohjalliset sitten lämpenevät. Pelkillä pohjallisilla siis ei tee mitään, vaan yhtä tärkeä varuste pohjallisten lisäksi on nuo akut.

Pohjalliset ja akut ovat Therm-ic -merkkiset. Akkujen kestoksi luvataan maksimissaan 17 tuntia ja lämpöä pystyy säätelemään kolmelle eri tasolle. Akuissa on myös hieno ominaisuus, sillä lämmön tasoa voidaan säädellä myös puhelimeen asennettavan appsin kautta ja akut saa yhdistettyä tähän appsiin. Vuorilla ei ehkä paras ominaisuus, mutta muissa aktiviteeteissa ehkä.

thermic pohjalliset

Näillä varusteilla ei varpaat palellu

Näiden pohjallisten ja akkujen tarkoitus on siis suojata varpaita paleltumasta. Tiedän, että hollantilainen ystäväni, joka on kiivennyt Everestille, käytti näitä samoja pohjallisia Everestillä. Itseäni ainakin arveluttaa, miten hyvin akut oikeasti kestävät kylmyyttä ja korkeutta. Googlen syöverit antavat kuitenkin positiivisia merkkejä siitä, että akkujen pitäisi toimia erittäin hyvin.

thermic pohjalliset

Pohjalliset ja akut

Näin on saatu käyntiin varusteiden hankkiminen Baruntselle. Suuria tarpeita ei tällä hetkellä ole, mutta pikku hiljaa tulee aina pieniä juttuja, mitä tarvitsee reissuun mukaan. Niistä lisää aina kun varusteiden hankkiminen on ajankohtaista.

thermic pohjalliset

Therm-ic akut

Pitääkö aina olla paras?

Olin keskiviikkona seinäkiipeilemässä ja minulla oli huono päivä. Aiemmin helpoilta tuntuneet seinät olivat vaikeita ja en meinannut päästä ylös oikein mitään reittejä. Tuntui, että minulla oli huono kiipeilyflow ja vaikka olin innoissani mennyt kiipeilemään, niin fiilis muuttui yksi toisensa huonon seinän jälkeen. Kiukutti, harmitti ja niin edelleen.

Tämähän on vain elämää. Välillä meillä kaikilla on huonompia päiviä ja toisaalta joskus on sitten parempia päiviä. Minulla oli eilen vain huono päivä ja urheilussa näitä tulee. Ajattelumalli on sinällään ihan terveellä pohjalla ja huonojen päivien hyväksyminen on nykyään ehkä piirun verran helpompaa kuin joskus aiemmin. Myönnän myös itkeneeni turhautumisitkua salilla, kun hommat eivät ole sujuneet suunnitelmien mukaan.

pyöräily

Tykkään pyöräillä, mutten ole siinä paras

Nämä ajatukset johtivat sitten kuitenkin toiseen ja monesti olen miettinyt sitä, että kuinka lähtökohtaisesti kaikenlainen liikunta on aina ollut itselleni melko helppoa. Pienistä ponnisteluista huolimatta lajin kuin lajin harrastaminen on toistaiseksi vielä onnistunut. Yleensä kehityskäyrä on myös nopea: alkuun otetaan selkeitä harppauksia eteenpäin ja kehittyminen on nopeaa.

Vaikka olen suhteellisen voimakas ja jaksan tehdä useita leukoja putkeen, silti kiipeily seinällä ja kalliolla on vaikeaa. No miksi? Koska kyseessä on tekniikkalaji! Voimalla pääsee tiettyyn pisteeseen asti, mutta oikeasti teknisesti parhaimmat kiipeilijät pääsevät ne vaikeimmat reitit ylös.

En ole paras kalliokiipeilijä, mutta harjoittelen

No, koska olen myös suhteellisen noviisi seinällä, niin tekniikka on puutteellista ja sehän näkyy suoraan siten, että en pysty kiipeämään kovin haastavia seiniä ylös. Ja sehän ottaa päähän. Miksi kuvittelen, että minun pitäisi olla aloittelijana myös paras seinäkiipeilijä?

Näissä pohdinnoissa mukaan taitaa tulla armollisuus. Olen aikamoinen piiskuri itseäni kohtaan ja vaatimustaso on korkealla. Se on usein hyvä asia, sillä korkea vaatimustaso auttaa myös suoriutumaan paremmin. Miekalla on kuitenkin toinenkin terä ja sen käsitteleminen onkin haastavaa.

Vuorilla liikkumista harjoitellaan myös

Harva meistä on niin lahjakas ja taitava, että on aloittaessaan uutta lajia myöskään paras. En tiedä onko se edes toiveiden tasolla mahdollista, mutta näitä uniikkeja yksilöitä saattaa löytyä muutama tältä maapallolta. Suurin osa meistä on siinä mielessä tavallisia, että lahjakkuuden esiintuomiseksi meidän täytyy nähdä vaivaa. Harjoitella ja olla nöyrä kovan työn tekemiselle.

Kiire ja itsensä ruoskiminen on uuden lajin aloittamisen parissa aikalailla kirosanoja ja jopa motivaation tappajia. Pohjaa täytyy rakentaa rauhassa, jotta voit tulla parhaaksi. Ammattilaiset ovat harjoitelleet tuhansia tunteja tullakseen parhaaksi ja silti he joutuvat koko ajan harjoittelemaan.

Tämä sama pätee vuorikiipeilyyn. Olen käynyt useamman reissun, jossa olen harjoitellut vuorilla tarvittavia taitoja. Olenko siltikään paras? No en ollenkaan ja sen vuoksi olen lähdössä heinäkuussa Norjaan jäätikölle, jotta oppisin lisää vuorikiipeilyssä tarvittavista taidoista. Norjan jälkeen lähdetään Nepaliin ja sieltä valmistautuminen jatkuu kohti Everestiä.

Omien heikkouksien myöntäminen on vaikeaa ja ainakin itselläni ottaa itsetunnon päälle, kun tai jos jokin asia ei mene suunnitelmien mukaisesti. Nöyryyttä, nöyryyttä ja nöyryyttä. Sitä toistelen usein päässäni, sillä kyllähän parhauden yksi osatekijä on myös nöyryys.

jääkiipeily

Jääkiipeilyä harjoittelemassa

Nöyränä osaa ottaa hyvät ja huonot hetket sellaisina, että ne vievät tässä projektissa eteenpäin. Oikeastihan ne hetket, jolloin on ottanut pannuun etten ole ollut paras, on myös vienyt minua suuria harppauksia eteenpäin.

Vastaus otsikon kysymykseen: ei tarvitse olla paras, mutta parhaaksi kannattaa tavoitella. Kaikista pienistä vaikeista hetkistä ei kuitenkaan kannata masentua vaikka pannuun saattaa ottaakin. Parhaaksi tuleminen on vuosien työ ja vaatii uhrauksia, panostamista ja aikaa parhaaksi tulemiseen. 

Oma tavoitteeni on olla joka päivä paras versio itsestäni. Vaalia niitä asioita, joista tykkään. Urheilla, pitää kroppa liikkeessä, hymyillä ja katsoa ihmisiä silmiin, tutustua uusiin ihmisiin, olla kiinnostunut elämästä ja sen kummallisuudesta, ymmärtää tätä maailmaa ja sen ihmisiä ja pitää hauskaa. Tsemppiä meille kaikille! Tavoitellaan joka päivä tämän päivän parasta!

 

Mökkiviikonloppu Pälkäneellä

Viime viikonloppuna vietettiin tämän kevään ensimmäistä mökkiviikonloppua. Suunnattiin perjantaina töiden jälkeen Pälkäneelle Tampereen suuntaan.

Mökki oli varattu Lomarengas-sivustolta ja pienellä porukalla oli tarkoitus juhlia kaverin 40-vuotis syntymäpäivää ja relata mökin rauhassa. Mökkeily on kyllä mukavaa ja vuokramökin hyvät puolet ovat kyllä ehdottomasti se, että mökki oli valmiina ja sen kuin vain nautti viikonlopusta. Mökkeilyssä parasta on hiljaisuus, aika jumpata ulkona ja nauttia luonnosta.

Mökkiranta

Mökki oli todella kauniilla paikalla järven rannalla ja pihassa oli useampi iso kivi ja rannasta avautui näkymät upeille kallioille. Heti mietin, että mistä löytyisi hyvät kiipeilypaikat. Ja kivenlohkareille pääsikin boulderoimaan mukavasti.

boulderointia pälkäne

Boulderointia

Lauantaina kävin juoksemassa ja sen jälkeen tein vielä päälle pidemmän intervallitreenin. Ohjelmassa on takaisin leg blaster -liikkeet, joita tein valmistautuessani Aconcagualle. Ai että, kyllä noita sarjoista saa räjähtävän tunteen jalkoihin. Nuo on myös yksi helpoimmista ja nopeista tavoista saada sykkeet korkealle.

kyykky

Leg Blaster -liikkeitä

Lenkin ja sporttailun jälkeen kävin järvessä uimassa tai pulahtamassa. Kylmä vesi teki kyllä hyvää lenkin jälkeen ja olo oli kuin uudestisyntynyt. En käynyt ollenkaan saunassa, koska pelkkä järveen pulahtaminen tuotti niin virkistyneen olon.

Päivällä sitten tehtiin perus mökkijuttuja: syötiin hyvää ruokaa, paistettiin makkaraa nuotiolla, katsottiin telkkua ja lepäiltiin sohvilla. Ihan kokonaisvaltaista relaamista ilman sen suurempia paineita tehdä yhtään mitään.

Sunnuntaina herättiin sitten vesisateeseen ja päivän suunnitelmat olivat relata lisää ja jossain kohtaa siirtyä takaisin Helsinkiä. Sain tehtyä vähän töitä mökin rauhassa ja mietittyä, millaisia asioita täällä blogin puolella olisi tulossa seuraavaksi eteen.

entercote

Grillikausi avattu

Pälkäne on kahden tunnin ajomatkan päässä Helsingistä ja matka taittuu suurimmaksi osaksi moottoritietä eli hyvää tietä pitkin. Paikkakunnan saavutettavuus on todella näppärä pk-seutulaisen näkökulmasta ja mökillä oltiin jo ihan luonnon rauhassa ilman lähinaapureita.

Oiva viikonloppukohde ja rentouttava viikonloppu takana! Tänään elettiin tämän viikon maanantaina, oli muuten vaikea aamu ja päivä kaikenkaikkiaan. Tästä lisää seuraavalla kerralla. Mukavaa viikon jatkoa!

 

Millaisilla treeneillä kohti 7000 metrin vuorta?

Toipuminen Jenkkien matkasta ja sitten heti perään Sipoonkorpi Trailista alkaa olemaan hyvässä vauhdissa. Sehän tarkoittaa tietenkin sitä, että katse on siirrettävä seuraavaksi myös tämän vuoden seuraavien tavoitteiden suuntaan ja miettiä, että mitä asioita on vielä otettava huomioon ennen tämän vuoden päätavoitettani eli Nepalin 7000 metrin vuorta, Baruntsen reissua.

Olen lähdössä heinäkuussa Norjaan jäätikkökurssille ja se on seuraava isompi reissu, joka on tiedossa. Hieman vajaat pari viikkoa Norjassa harjoitellaan jäätikkötaitoja ja näin tällä viikolla kurssin vetäjän Kiipeilyareenalla ja tuli tosi hyvä fiilis, että kurssi on varmasti erittäin hyvää harjoittelua syksyn reissua varten.

Heinäkuun Norjan reissua varten tulee oleellisinta olemaan se, että yleiskunto on hyvä ja se takaa nauttimisen matkalla. Mitään juuri tätä reissua varten tehtävää erityisvalmisteluja ei ole tarkoitus tehdä, vaan seuraavan puolen vuoden pääfokus on ensimmäisen 7000 metrin vuoren tavoittelussa.

Nepaliin suunnataan sitten tämän vuoden lokakuussa ja tavoitteena on kuuden viikon aikana kiivetä yksi 6000 metrin vuori ja sitten suunnata elämäni ensimmäiselle 7000 metrin vuorelle. Tämä jos joku on mahtava tavoite, mutta tavoitteen täyttämiseksi täytyy tehdä paljon hommia. Yksi iso asia, mihin pystyn itse vaikuttamaan on se, kuinka hyvässä kunnossa olen tulevaa reissua varten.

Seuraavien kuukausien tavoite on siis parantaa kuntoa siten, että olisin mahdollisimman timanttisessa kunnossa lokakuussa. Se, onko huippukunto vielä heinäkuun reissua varten, ei ole tärkeintä vaan tämän vuoden suurin pääfokus on nimenomaan lokakuussa.

Olen tässä syksyn ja kevään aikana hapuillut, miettinyt eri vaihtoehtoja treenaamiseen, miettinyt tavoitteitani ja pohtinut, että mikä olisi paras tapa saavuttaa omat tavoitteet. Valmiiden ohjelmointien kanssa olen pohtinut sitä, että ne eivät ota lähtötasoani huomioon eivätkä myöskään surullisen laajaa vammahistoriaa. Olen myös miettinyt valmentajan palkkaamista, mutta en ole toistaiseksi löytänyt ainoastaan vuorikiipeilyyn erikoistunutta valmentajaa. Yksi vaihtoehto on ollut kokonaan oman ohjelmoinnin tekeminen ja se ei ole tässä kohtaa tuntunut täysin oikealta vaihtoehdolta. Nämä vaihtoehdot huomioon ottaen parhaimmaksi vaihtoehdoksi on jäänyt yhdistää näitä kaikkia edellä mainittuja.

Seuraavat kuukaudet ennen heinäkuun reissua, minulla on seuraavanlainen suunnitelma. Kaksi kertaa viikossa voimaharjoittelua, johon minulla on nyt apua ja valmentaja. Voitaisiin sanoa, että minulla on voimaharjoittelun valmentaja ja teemme yhdessä töitä, jotta kasvatamme minulle erityisesti kestävyysvoimaa, jota tarvitaan vuorilla.

coretreenit

Voimaharjoitteluun kuuluu isona osana core-treenit

Voimaharjoittelun lisäksi tavoitteena on pitää vähintäänkin yksi kiipeilykerta viikossa, jolla varmistaa, että köysitaidot pysyvät hallussa. Köysitaitoja on siis tarkoitus harjoitella kerran viikossa ja esimerkiksi käydä harjoittelemassa nimenomaan vuorikiipeilyn kannalta oleellisia taitoja kuten kiinteän köyden kiipeilyä.

kiipeily

Kiipeily osana valmistautumista Baruntselle

Nyt viikon seitsemästä päivästä on suunniteltu kolme. Jäljelle jää siis kolme päivää, sillä viikossa tulee aina olemaan vähintäänkin yksi lepopäivä. Tarpeen vaatiessa enemmänkin. Vuorilla yksi oleellisimmista ominaisuuksista on kestävyys ja kestävyyttä varten täytyy harjoitella peruskestävyystreenejä.

Käytännössä tämä siis tarkoittaa, että kolme muuta päivää jää kestävyysharjoittelulle. Porrastreenejä, polkujuoksua, sauvakävelyä, rinkan kanssa vaeltamista, melontaa, soutua, pyöräilyä ja mäkien tunkkaamista ylös ja alas. Helppoa toteuttaa, ilmaista ja ennen kaikkea kesällä suurin osa viikosta tulee oltua ulkona.

polkujuoksu

Polkujuoksua osana valmistautumisessa

Tämä peruskestävyyden harjoittelu tulee edelleen olemaan yksi isoimpia pääpainoja tulevan reissun valmistautumisessa ja heinäkuussa, kun palaan Norjasta tulee jaksotus myös hiukan muuttumaan siten, että ohjelmaan lisätään selkeästi kovemmalla volyymilla treenejä rinkan ja ylävuoristokenkien kanssa.

porrastreenit

Porrastreenit osaksi valmistautumista

Ykköstavoite on kuitenkin nauttia ja pitää hauskaa. Vaikka treenataan tosissaan, niin silti tarkoitus on pitää huolta kropasta ja järki päässä. Nyt ei ole varaa loukkaantumisiin, joten pääasia on pitää kroppa kasassa, jotta syksyn reissu toteutuu.

Seuraavien kuukausien aikana tulen varmaan aika paljon kirjoittelemaan treenaamiseen liittyvissä asioissa, koska ne tulevat täyttämään myös arkeni varsin tehokkaasti. Olen tosi innoissani ensinnäkin siitä, että voimatreeneihin tulee järkeä ohjelmoinnin ja valmentajan avulla ja nyt viikko-ohjelma näyttää siltä, että seuraavaksi tärkein tavoite on vain tehdä asioita suunnitelman mukaisesti.

 

Colorado: Aspen ja kuumat lähteet

Lensin Helsingistä Denveriin, jossa kaverini olivat minua vastassa lentokentällä. Heti lentokoneesta suoraan hyppäsimme autoon ja aloitimme lyhyen roadtripin kohti Coloradon luontoa.

Olin itse valmistautunut matkaa varten verrattain huonosti, sillä olin ulkoistanut matkasuunnitelmat kavereilleni, jotka olivat käyneet osassa paikoissa jo aiemmin. Toisaalta tämä suunnittelemattomuus oli aika mukavaa, sillä kaikki, mitä eteen tuli olivat täysiä yllätyksiä ja suunnitelmat toisaalta muuttuivat reissun aikana monta kertaa.

Automme lähti Denveristä kohti Aspenia ja vuoria. Aspen on tunnettu muutamasta asiasta: filmitähdistä ja upeista vuorista. Jostain syystä alue on houkutellut julkkikset paikalle ja me mentiin vuorien perässä.

Kohti vuoristoa

Tavoitteena oli siirtyä luontoon trekkaamaan ja telttailemaan. Nyt oli vielä keväinen ajankohta, joten otimme myös lumikengät mukaan jos niitä tarvittaisiin. Ja hyvä oli, että lumikengät olivat mukana.

Lentoni oli Denverissä kahdeksalta illalla ja ajomatka Aspeniin kesti kolme tuntia. Olin nukkunut melkein koko matkan koneessa ja automatkan, mutta nukkumaanmeno venyi pitkälle aamuyöhön. Seuraavana aamuna herättiin sitten ajoissa keittelemään aamupuuroa ja yöunet olivat parilta edelliseltä yöltä aika pienet. Tähän päälle vielä yhdeksän tunnin aikaeroväsymys.

Väsymyksestä huolimatta lähdettiin seuraavana aamuna kävelemään kohti Conundrum Hot Springejä eli kuumia lähteitä. Matkaa oli edessä koko päivän edestä ja nostettiin reippaina rinkat selkään.

Kohti kuumia lähteitä

Tässä kohtaa oltiin jo melko korkealla, sillä aloituspisteessä korkeutta oli 2400 metriä. Tämä tuntuu pieneltä, mutta ainakin omalla kohdallani jo tässä korkeudessa tuntui, että nyt alkaa happea olemaan vähemmän.

Matkaa autolta kuumille lähteille kertyi reilut 16 kilometriä ja käytännössä koko päivä käveltiin ylämäkeen. Nousu oli tasaista ja vasta viimeinen neljä kilometriä oli jyrkempää nousua.

Noususta haastavaa teki upottava, sulava lumi, korkeus ja väsymys. Olin vielä hiihtänyt viikon alle aika reilusti ja jossain kohtaa tämän päivän aikana tuntui, että mä en jaksa kävellä perille asti. Siitä kuitenkin yksi askel kerrallaan lähestyttiin leiripaikkaa ja lohduttavalta tuntui se, että myös matkaseurueen muille jäsenille ylämäki tuntui olevan suhteellisen raskas.

Kahdeksan tuntia myöhemmin saavuimme leiriin, joka sijaitsi 3500 metrin korkeudessa. Sieltä avautui upeat maisemat, jossa joka puolella näkyi vain vuoria, lunta, metsää ja kaiken tämän kauneuden keskellä oli kuuma lähde höyryämässä pakkasilmassa.

Lepohetki kesken päivän

Laitettiin leiri pystyyn ja pulahdimme kuumaan lähteeseen. Ai että, millainen palkinto oli rankan päivän päätteeksi pulahtaa ihoa hellivään kylpyyn. Lähteeseen, joka oli viiden tähden paikalla vuorien keskellä ja tämä paikka oli täysin ilmainen. Päivä oli täytynyt vain kävellä saavuttaakseen tämä paikka.

Kuumat lähteet

Lähde oli niin kuuma, että välillä täytyi tulla vilvoittelemaan pakkaseen. Olimme onnekkaita, sillä koko päivän paistoi aurinko täysin pilvettömältä taivaalta. Auringossa oli jo lämmin ja osan päivästä pystyi kävelemään kevyellä varustuksella. Auringonlaskun jälkeen ilma viilentyi reilusti pakkasen puolelle ja yöllä oli arvioni mukaan kymmenisen astetta pakkasta.

Auringosta muuten sen verran, että opin aikamoisen läksyn reissun ensimmäisen päivän hölmöilyn vuoksi. Kuka lähtee puolen vuoden Suomen pimeyden jälkeen aurinkoiseen vuoristoon ilman aurinkorasvaa? Tai oikeastaan pitää aurinkorasvaa repussa, mutta ei laita sitä kasvoihin? No minä tietenkin. Hölmöä, typerää ja mitä tästä seurasi? Paloin ja muuten tosi pahasti.

Varoituksen sana! Laitan ja laittakaa sitä rasvaa

Kasvot olivat muuten aika kipeät seuraavat päivät. Ja sitten rasvattiin ja pidettiin pitkiä vaatteita, etten palaisi lisää. Joo, olisi pitänyt jaksaa ja ajatella, että ihoni ei todellakaan kestä noin voimakasta säteilyä. No tästäkin selvittiin ja läksyt opittiin.

Yö nukuttiin teltassa ja ruuat keiteltiin retkikeittimellä. Seuraavana aamuna vielä pulahdettiin kuumaan lähteeseen ja sitten käveltiin viidessä tunnissa takaisin autolle. Autolle pääsyn jälkeen lähdettiin ajamaan kohti autiomaata ja Utahin osavaltiota.

Aspen ja Conundrum Hot Springs oli aivan upea paikka. Emme tavanneet muita ihmisiä kahden päivän aikana, vaikka reitti oli täysin käveltävissä lumikenkien avulla. Jos katsoo kuvia Googlesta kyseisestä paikasta, niin olen todella onnellinen, että olimme ainoat lähteillä ja saimme nauttia todella omasta rauhasta vuorien ja luonnon keskellä.

Aspen kohteli hyvin

Upeat vuoret ja Aspenissa olisi voinut viettää aikaa paljon pidempää. Matka kuitenkin jatkui kohti täysin erilaisia maastoja. Näistä lisää seuraavalla kerralla.

 

Naisena vuorikiipeilyretkikunnassa

Kukaan ei varmaan eilen missannut, mutta toivottelen näin jälkikäteen oikein ihanaa, pinkkiä, suukkojen täyteistä naistenpäivää kaikille naisille! Toivottavasti teitä on siellä ruudun toisella puolella sankoin joukoin.

Vuorikiipeilyssä naisiin törmää harvemmin. Olen kuitenkin tavannut jo useamman suomalaisen sekä ulkomaalaisen supernaisen, jotka ovat erityisen vahvoja ja todella kovia kiipeilijöitä. Ehdottomasti mun idoleita ja esikuvia.

Vuorikiipeily on hyvin maskuliininen maailma ja valtaosa harrastajista ja kiipeilijöistä on miehiä. Se onkin hyvä kysymys, miksi näin on ja minulla on monta hyvää arvausta.

Naiset saattavat lopettaa kiipeilyn siinä vaiheessa, kun perustetaan perhettä. Harva pienten lasten äiti kiipeilee kasitonnisilla ympäri maailmaa ja vaarantaa oman henkensä ja riskeeraa sitä, että lapset jäävät ilman äitiä.

Hyvää naistenpäivää!

Toisaalta laji on fyysinen ja vaatii monia muitakin uhrauksia, joten ehkä monet naiset sitten haaveilevat jostain toisenlaisista asioita. Monilla naisilla myös riskinottoalttius tuntuu olevan selkeästi pienempi kuin miehillä. Tämä ei sinänsä ole huono asia, sillä riskejä täytyykin punnita todella tarkkaa ja niiden kanssa täytyy olla mahdollisimman rehellinen itselleen.

No, nyt on paasattu, että me naiset ollaan vähemmistöä vuorikiipeilyretkikunnissa. Mutta millaista on olla nainen retkikunnan mukana? Tässä seuraa muutama asia, jotka olen itse huomannut.

Poikien jutut

Juu, reissuilla pitää kestää poikien juttuja. Tiedättekö niitä juttuja, joista välillä ainakin minulla punastuu kasvot ja mietin, että huhhu. Vitsien laatu on myös välillä aika erikoista ja ihan kaikkea ei ehkä kannata ottaa tosissaan.

Poikien juttuihin myös kuuluu mielestäni se, että miesten kanssa on mielestäni jollain tavalla rennompaa toimia. Ei välttämättä ollenkaan stressata siitä, miltä näytetään aamulla, missä käydään vessassa tai onko nyt viikon päällä ollut haiseva paita päällä vai ei. Ei niillä oikeasti ole väliä vuorilla.

Eikä siinä mitään, poikien jutut on mielestäni myös hauskoja. Oikeasti meillä naisilla olisi paljon opittavaa siitä rentoudesta ja rempseydestä, mitä monilla miehillä on.

Vessahommat

Yksi asia, jota miesten voi olla vaikea ymmärtää (ja naisten miesten juttuja), on se millaista on käydä naisena vessassa vuorilla. Se ei olekaan ihan yhtä yksinkertaista kuin miehillä.

Tämä tuntuu hassulta jutulta, mutta välillä se on säätämistä. Aika monet ovat kysyneet, miten köysistössä käydään vessassa ja kyllä, silloin pyydetään muiden köysistön jäseniä kääntämään päätä ja käydään siinä paikassa asioilla. Köydestähän ei meinaa lähdetä yhtään mihinkään, koska aina on riski, että jotain sattuu.

Sinua pidetään kovana naisena

Olen melkein kaikilla retkillä törmännyt erityisen positiiviseen asiaan ja se on ollut se, että minua on pidetty kiipeilevänä naisena erityisen kovana mimminä. Ei sillä, ettenkö olisi, mutta mielestäni retkikunnassa oleminen on täysin normaalia ja sitähän tekee tosi moni muukin.

Naisena minut on otettu huomioon esimerkiksi silloin, kun painavia varusteita on jaettu porukan kesken, olemme istuneet messiteltassa viettämässä aikaa tai ruokaillessa minulle on tarjottu ensimmäisenä ateria. Siis ihan luksusta ja miehet ovat olleet super huomioonottavia. Sehän jos jokin on imartelevaa!

Toisin sanoen, minut on aina otettu huomioon erityisellä lämmöllä ja olen todella otettu siitä.

Lopulta kaikki ovat tasa-arvoisia

Olkookin kiipeilijä nainen tai mies, lopulta vuorilla ollaan tasa-arvoisia. Ja se on aivan mahtavaa. Oikeasti aika nopeasti unohtuu, mitä sukupuolta olet ja kaikkein eniten sillä on merkitystä, miten kohtelet kanssakiipeilijöitä.

En ole kertaakaan kohdannut vähättelyä tai ala-arvoista käytöstä keneltäkään mieheltä tai naiselta retkikunnassani. Tämä kokemus saattaa toki olla vielä edessä päin, mutta toivottavasti ei.

Yhteenvetona: te kaikki ihanat naiset ja miehet, kiitos että olette jakaneet kokemukset vuorikiipeilyretkikunnassa. Ne ovat olleet ja tulevat olemaan erityisen ainutlaatuisia myös seuraavien reissujen aikana

Naistenpäivä

ps. Jos ruudun takana on kiipeileviä naisia tai miehiä, saa ilmoittautua!

Baruntsen retkikuntapaikka varattu

Toinen kerta toden sanokoon. Eilen on vahvistettu paikat ensi syksyn Baruntsen reissulle. Eli Nepalissa ollaan loka-marraskuussa 2018.

Baruntse

Baruntse on 7162 metriä korkea vuori Nepalissa Khumbun laaksossa. Reissu Baruntselle etenee siten, että ensin lennetään Kathmanduhun ja sieltä Luklaan, josta lähdetään sitte kävelemään kohti Baruntsen eteläpuolen seinämää.

Vuoren huipulta on upeat näkymät Everestille, Lhotselle, Makalulle, Kangchenjunga, Makalu ja Cho Oyolle. Kuulemani mukaan maisemat ovat täysin omaa luokkaansa ja vuori on monen sen kiivenneen henkilön (jotka ovat kiertäneet maailmaa enemmänkin) yksi suosikki.

Nepali

Retkikuntaoperaattoriksi on valikoitunut viime vuoden malliin Summit Climb, jonka mukana olin myös Seattlessa Mt. Rainierin jäätiköllä. Valintaan on vaikuttanut hinta, ajankohta, muiden kokemukset ja omat kokemukset Seattlesta.

Vaelluksesta Baruntsen perusleiriin sanotaan, että se on yksi kauneimpia koko maailmassa ja vaelluksen aikana kuljetaan kylien läpi ja saavutaan perusleiriin. Toisin kuin Everestin reitillä, tällä reitillä myös väkeä on selkeästi vähemmän.

Perusleiri on 5300 metrin korkeudella ja sieltä käsin aloitetaan matka kohti yläleirejä. Ensimmäinen yläleiri on 6100 metrin korkeudessa, toinen yläleiri 6400 metrin korkeudessa ja toisesta yläleiristä lähdetään sitten kohti huippua.

Mera Peak

Eikä Baruntsessa kaikki, vaan aklimatisoitumisena kiivetään ennen Baruntsea 6476 metriä korkealle Mera Peakille. Saman reissun aikana siis kaksi korkeaa huippua tiedossa, jos kaikki menee hyvin.

Mera Peakillä päästään testaamaan kuntoa ja vointia korkeassa ilmanalassa ja toisaalta myös aklimatisoitumaan korkeampaa vuorta varten. Mera Peakillä vielä harjoitellaan taitoja, joita tarvitaan Baruntsen kiipeämistä varten.

Island Peak

Olen ihan todella innoissani ja samaan aikaan jännittynyt. Tänä vuonna olen oikeasti menemässä vuorelle ja viime vuoden epäonni on viimein kääntymässä oikeaan suuntaan.

Seuraavaksi keskityn Coloradon reissulta turvallisesti kotiin pääsemiseen ja siihen, että reissussa kaikki menee hyvin. Tavoite on pitää ennen kaikkea hauskaa Coloradossa.

Kun palaan huhtikuussa kotiin, tarkoituksena olisi aloittaa uusi treeniohjelmointi ja panostaa täysillä valmistautumiseen Baruntsea varten. Paljon on vielä tehtävää, mutta onneksi aikaa on ja valmistautuminen on ollut käynnissä jo reilun vuoden ajan.

Joka päivä tulee tehtyä päätöksiä Baruntsea varten ja mietittyä, että miten nämä päätökset vaikuttavat tulevaan matkaan ja siihen, miten selviän pitkällä ja varmasti todella raskaallakin reissulla.

Olen tosi tyytyväinen, että päätin viime vuonna siirtää reissua vuodella ja tänä vuonna olen jo tähän mennessä ehtinyt kehittyä monella eri osa-alueella, mitä uskoisin myös tarvitsevani reissulla.

Kaipaan tavoitteellista treenaamista

Olen useaan otteeseen kirjoittanut, siitä miten tärkeää ensinnäkin treenaaminen on minulle ihan yleisesti, mutta myös vuorien vuoksi. Urheilu on ollut osa elämääni jo vuosien ajan ja viimeiset pari vuotta hommaa on tullut tehtyä taas nuoruusvuosien kilpauintiuran jälkeen todella tosissaan. Aina on ollut selkeä tavoite, mitä seuraavaksi ja siihen on pyritty kaikin mahdollisin keinoin.

Pian tulee vuosi siitä, kun olkaluuni katkesi ja loukkaantumisen myötä myös tavoitteellinen treenaaminen jäi. Kaikki panostukset ovat olleet kuntoutumisessa ja siinä, että palaan vielä takaisin urheilemaan ensinnäkin ilman kipuja ja toisekseen entistä vahvempana.

Nyt kuntoutusprojektit ovat edenneet siten, että käytännössä pysty tekemään hyvinkin paljon juuri sitä, mitä haluan. Rajoitteita ja pieniä epätasapainoja on tietenkin edelleen, mutta niiden eteen on tehty todella reilusti myös töitä viimeisen vuoden aikana.

Alkuvuosi on mennyt selkeällä treenisuunnitelmalla, mutta silti huomaan, että olen olosuhteiden: lue kiireiden ja oman innostuneisuuden vuoksi tehnyt paljon kaikkea muutakin kuin sitä, mitä olen ajatellut. Tämä on toki johtanut siihen, että lajivalikoima on viimeisten viikkojen aikana ollut todella paljon laajempaa kuin esimerkiksi vuosi sitten, mutta toisaalta tekeminen on ollut vähän sitä sun tätä.

Helmikuun treenit

Sitä sun tätällä tarkoitan sitä, että välillä tekemisestä on puuttunut punainen lanka ja ennen kaikkea suunnitelmallisuus. Tämä on toisaalta johtanut myös siihen, että kehityskään ei ole optimaalisinta.

Sitä sun tätä on kuitenkin ollut myös rentouttavaa, sillä se on tarjonnut joustavuutta ja myös ihan uudenlaista rentoutta vain nautiskella siitä, että tänään saan tehdä mitä haluan tai oikeasti olla tekemättä mitään, jos ei huvita.

Vaikka tämä kaikki on ollut tosi kivaa ja rentouttavaakin, huomaan päivä päivältä kaipaavani taas kerran enemmän ja enemmän suunnitelmallisuutta ja sitä, että teen asioita tavoitteellisesti. Tiedän, en vain voi luonnolleni mitään ja minussa selkeästi asuu jokin sellainen tyyppi, joka haluaa päästä säännöllisesti rääkkäämään itseään urheilun parissa.

Tämähän sitten käytännössä tarkoittaa sitä, että olen alkanut miettimään, minkälaista tavoitteellisuutta etsin tällä hetkellä. Selkeä iso tavoite on ensi lokakuussa, kun lähden Baruntselle ja siinä reissussa olisi tarkoitus olla mahdollisimman kovassa kunnossa. Asioita täytyy siis tehdä sillä näkökulmalla.

Matkalla vuorille

Suunnitelmat ovat nyt edenneet siihen vaiheeseen, että olen ajatellut aloittaa suunnitelmallisen ohjelmoinnin keväällä, kun palaan Coloradosta. Toteutus vain vielä puuttuu.

Olen miettinyt valmiita ohjelmointeja ja valmentajan ottamista mukaan projektiin. Olisi kiva, että joku fiksu tyyppi olisi valvomassa vähän, mitä teen ja kuinka paljon, mutta toisaalta haluaisin ottaa itse enemmän vastuuta myös. Siksi olen osaltaan ajatellut valmiiden ohjelmointien sopivan tässä kohtaa. En tietenkään ole sulkenut myöskään ammattitaitoisen valmentajan ottamista mukaan. Tätä asiaa täytyy siis vielä pohdiskella ja kartoittaa eri vaihtoehtoja laajemminkin.

Toki vaihtoehtoja tässä maailmassa riittää, joten seuraavaksi alkaa niiden vaihtoehtojen haravointi ja miettiminen, mikä olisi sopiva ohjelmointi keväälle ja kesälle. Sen täytyy olla haastava, mutta järkevä ja sellainen, joka tukee syksyllä olevaa tavoitetta. Tärkeintä on tietenkin pysyä terveenä.