Artikkelit

60 päivää Baruntselle – mitä mietteitä?

Tupsahti tuossa Summit Climbin kirje sähköpostiin: 60 päivää Baruntsen retkikunnan alkuun. Kuulostaa pitkältä ajalta, mutta aika tulee menemään todella nopeasti. Millaisia mietteitä tuleva matka aiheuttaa?

Valmistautuminen

Valmistautuminen on mennyt hyvin. Olen tosi tyytyväinen, kuinka hyvin olen päässyt treenaamaan talven ja syksyn aikana. Keväällä ja alkukesästä myös tein 10 viikon voimaharjoittelujakson, jossa voimaa tarttui aika mukavasti.

Kirjoitin treeneistä ja siitä, millainen suunnitelma minulla on niiden suhteen. Totuudenmukaisesti olen hiukan tehnyt eri asioita, mitä suunnittelin. Maantiepyörän ostaminen on tehnyt sen, että olen pyöräillyt aika paljon viime viikkojen aikana. Tämän lisäksi on tullut juostua poluilla ja tehtyä kaikenlaista mukavaa ulkoaktiviteettia. Norjan reissu oli myös omalta osaltaan erittäin hyvää treeniä.

Valmistautumista on ollut myös henkisellä puolella, sillä muistan viime kesän olleen niin synkkää aikaa, etten oikein uskonut itseeni kiipeilijänä. Vastoinkäymiset olivat vieneet intoa, elämänjanoa ja tuntui, että kriisi toisensa jälkeen vain tuli ja polki itsetuntoa alaspäin. Itkin, etten ole mikään kiipeilijä.

Nyt kun takana on hyvää, ehjää valmistautumista, niin myös itsetunto on kasvanut. Usko omiin taitoihin on parempi kuin koskaan, sillä onnistunut Kilimanjaron huippu, jäätikkökurssi Seattlessa, kiipeilyt Coloradossajäätikkökurssi Norjassa ja kiipeilyt Suomessa ovat vain entisestään kasvattanut itsetuntoa tulevalle matkalle.

baruntse

Nepalissa 2014 – seuravaaksi Baruntselle

Olen myös oppinut viimeisen vuoden aikana ihan valtavasti itsestäni, mutta myös teknisistä taidoista. Lepäämisen merkityksestä, harjoittelun monipuolisuudesta, ihan teknisistä kiipeilytaidoista lähtien oman taidot ovat syventyneet ja koko ajan on ollut mielessä se, että näiden asioiden pitää tukea mun tavoitetta seisoa Mt. Everestin huipulla.

Rönsyily on myös vähentynyt, vaikka sitä edelleen on. Rönsyilyllä meinaan sellaisen järkevän fokuksen kadottamista ja vääriin asioihin keskittymistä. Välillä unohtuu, että mikä olikaan tärkeintä. Oliko sillä väliä, että monta grammaa sinkkiä saan päivässä jos laiminlyön jatkuvasti yöunia? Tai monta leukaa pystyn vetämään jos peruskuntoni on huonossa kunnossa? Tai onko aika kaikkeen pakko sanoa kyllä, aina ei välttämättä ole järkevää kilpailla vaan välillä voi vain relata. Tätä joudun muistuttelemaan mieleeni aika usein ja kysymään, että miten tämä minun toimi vie mua tavoitetta kohti ja hyödynkö tästä.

Olen kyllä tyytyväinen siihen pisteeseen, jonka olen nyt saavuttanut. Tässä on siis tasan kaksi kuukautta vielä aikaa treenata ja toisaalta aion levätä kunnolla ennen reissua, jotta saan itsestäni kaiken mahdollisen irti sitten Nepalissa.

Hoidettavia asiat

Tämän päivän sähköposti toi myös tullessaan paljon tehtävää ja hankittavia asioita. Pitää päivitellä The North Facen kanssa varusteita, hankkia neljän kilon edestä eväitä, kuivamuonaa yläleiriin ja miettiä, mitä kaikkea ostoslistalta vielä puuttuu.

Olen pohtinut tässä kunnollisen aurinkokennon ostamista, jonka avulla hoituisi akkujen lataaminen reissussa. Tämän lisäksi tiettyä elektroniikkaa tekisi mieli ostaa kuten esimerkiksi kameran vakauttaja ja parempi kamera. Isoja investointeja ja katsotaan, mihin kaikkeen riittää paukut rahapussissa.

Baruntsen kiipeäminen

Baruntsen huippu 2014 vuodelta

Näiden lisäksi retkikunta vaatii lääkärintodistuksen, että olen ymmärtänyt, mihin olen lähdössä ja olen tarpeeksi terve tekemään tämän. Näiden lisäksi retkikunta vaatii todistuksen matkavakuutuksesta, passin kopion, passikuvan ja lomakkeen, josta löytyy kaikki tietoni. Paperihommia ja juuri tällä viikolla täytin uuden passin hakemuksen.

Näiden lisäksi yksi iso päivitettävä asia on tietenkin lääkevarastot ja apteekin puolittainen tyhjennys on taas edessä. Pitää varautua kaikenlaiseen ja kaikkeen, joten ensiapupakkauksesta tulee löytymään vaivaan kuin vaivaan lääkettä. Toivottavasti suurin osa jää käyttämättä.

Yleinen fiilis reissusta

Yleinen fiilis reissuun lähtemisestä on ihan huikea. On ollut paljon tekemistä tässä kesän aikana ja aika on hujahtanut ihan super nopeasti. Käytännössä joka viikonloppu on ollut tekemistä ja kotona ei ole juuri tullut oltua. Nyt huomaa, että tauko viikonloppureissaamisesta tekisi ihan hyvää.

Tuo päätön ja välillä aika kovatahtinenkin meno on aiheuttanut sen, että välillä on unohtanut olevansa lähdössä. Aika menee ihan siivillä ja tajuaa, että vitsit, kohtahan sitä tässä mennään. Hoidettavien asioiden lista on pitkä ja ajatukset, että sehän on vasta syksyllä, ovat pinnalla ja pian ymmärrän, että syksyhän on melkein täällä.

baruntse nepal vuorikiipeily

Nepalista 2014

Vuoret ovat kyllä mielessä ihan päivittäin ja mietin myös Baruntsea joka päivä. Harrastuksesta on tulossa työ ja päiväni kyllä sisältävät paljon fiilistelyä vuorista. Ensi vuoden reissut ovat suunnitteilla ja sponsorihakemukset käyvät kuumana.

Niinä hetkinä kun havahdun, että olen lähdössä, tulee perhosia vatsaani. Oikeasti olen suunnitellut tätä matkaa kaksi vuotta ja nyt viimein se on lähempänä kuin koskaan ja se on lähempänä joka päivä. Fiilis, että tulen viettämään reilut viisi viikkoa vuorilla, on viedä mennessään ja tuntuu ihan käsittämättömän upealta päästä reissuun. Vaikka tänä vuonna on jo upeita reissuja takana, niin tätä olen kuitenkin odottanut eniten. 60 päivää ja lähtö Helsingistä odottaa.

 

Juttu Retkipaikka.fi-sivustolla

Olin viime viikolla iloisesti yllättynyt, kun Retkipaikka.fi -sivuston Jonna Saari laittoi viestiä ja kysyi, että olisinko kiinnostunut haastettaluun kuukauden blogisuositusta varten.

No tietenkin olin ja meillä oli oikein mukava juttutuokio Jonnan kanssa viime viikolla. Sain jutun käsiini ja voi vitsit, kyllä olin imarreltu!

retkipaikka.fi

Retkellä Norjassa ja tulevia retkiä suunnittelemassa

Jonnan kirjoittaman jutun Retkipaikka.fi -sivulta löydät tästä linkistä.

Aurinkoista maanantaita kaikille ruudun toisella puolella oleville!

Store Smorstabbtind-vuoren kiipeäminen

Norjan reissulla seuraava kohde oli Falketind-niminen vuori. Uranostindin jälkeen olin epävarma Falketindin-vuoren teknisistä osuuksista. Tämä seuraava vuori tehtiin myös reissukaverini Kallen kanssa kahdestaan, sillä köysistön kolmas jäsen lähti jatkamaan omaa reissuaan toisaalle. Kyseltiin vinkit ja katseltiin karttaa, mistä löytyisi meille sopiva vuori.

Toinen asia, jonka halusin Falketindin lisäksi tehdä oli ajaa tie 55. Se on yksi hienoimpia Norjan maanteitä ja sitä on kehuttu useaan eri otteeseen usean eri henkilön toimesta. Tämä tie meidän täytyi myös päästä ajamaan ja onneksi menimme, sillä maisemat olivat huikeita koko ajomatkan ajan. Vuoria, jäätiköitä, laaksoja ja vuonoja. Maisemat vaihtelivat ja välillä mentiin jyrkkää serpentiinitietä ylös ja toisaalta lasketeltiin alas.

Jotta pääsimme tälle tielle, valitsimme seuraavan kiivettävän vuoren sellaisesta kohtaa, josta tien ajaminen olisi järkevää ja mahdollista. Näiden kriteerien ja Uranostindin köysistön kolmannen jäsenen suosituksen seurauksena valitsimme kiivettäväksi vuoreksi Store Smorstabbtindin. Kävimme matkalla leiripaikkaa myös todella sympaattisessa kaupungissa nimeltään Lom, missä oli erittäin ihana kahvila, jossa tankattiin pullaa ja kunnon kahvia.

Leiripaikalle päästyämme ihastelimme maisemaa ja päätimme kaivaa vielä maastopyörät pakettiautosta esiin. Olimmehan ottaneet ne matkalle mukaan ja olisi ollut sääli ellei matkan aikana olisi tullut ajeltua yhtään. Onneksi lähdimme pyöräilemään, sillä tunnin lenkillä oli upeat maisemat. Vuoria ja yksi selkeä tavoite: Storebjorn-niminen teknisesti haastavampi vuori. Tämä jäänee siis seuraavaan reissuun.

maastopyöräily norja

Maastopyöräilyreittejä tarkistamassa

Leiripaikalla oli mukava ilta ja pääsimme pitkästä aikaan “suihkuun” eli pulahtamaan jäätiköstä sulaneeseen jokeen. Yllätykseksi joko Norjan helteet tai muuten vain, mutta vesi ei ollutkaan jäätävän kylmää vaan miellyttävän viilentävää ja joessa pulahtamisen jälkeen oli taas parempi ja ennen kaikkea viilentyneempi olo.

norjan vuoristosuihku

Norjan vuoristosuihku

No, mutta sitten seuraavaan päivään ja Store Smorstabtindin huiputukseen. Päivä oltiin suunniteltu siten, että lyhyen lähestymismarssin jälkeen ylittäisimme ison jäätikön ja jäätiköltä siirtyisimme harjanteelle. Huippu näkyi jo leiristä, joten suunnistaminen tuntui olevan selkeää. Olimme myös saaneet vinkin, että jäätiköllä kannattaa suunnata kohta “kivikasaa”.

Aloitimme aamun aikaisemmin kuin muina päivinä, sillä tarkoituksemme oli ajaa vielä huiputuksen jälkeen lähemmäksi Ruotsia, jotta seuraavan päivän ajomatka Ruotsiin ja kotilauttaan ei olisi niin pitkä. Olimme sopineet, että herätyskello soittaa 5:30 ja siitä lähdemme heti matkaan, kun olisimme valmiita.

Kello 6:20 pääsimme sitten vuoren huiputukseen ja aamu alkoi taas kerran helteisenä, vaikka kello olikin vain vasta vähän. Lähestymispolku oli selkeästi helpompaa kuin Uranostindille ja olimme kulkeneet jäätikön reunalle alle tunnissa. Jäätikön reunalla virittelimme ensimmäistä kertaa siis kahden henkilön köysistön ja sovittiin, että minä lähden ensimmäisenä kulkemaan jäätiköllä ja navigoimaan meille reittiä.

Jäätikön alku oli melko helppokulkuista ja pian pääsimme alueille, joissa joutui poukkoilemaan railojen ylitse ja miettimään tarkemmin reittiä. Edessä alkoi näkymään myös se suunnistukseen tarkoitettu “kivi” eli seinämä, josta jää oli sulanut.

Huomasimme, että kivikohdan vieressä oli myös jyrkkä jääseinämä, joka näytti kiivettävältä jääseinältä ilman isoja railoja. Päätettiin, että mennään jääseinämää pitkin ylös ja kiivetään niin pitkään kuin päästään reittiä kulkemaan. Ja mehän mentiin ja kiivettiin se seinämä. Olipa mahtavaa! Jääkiipeily on tehnyt tehtävänsä, tuntui meinaa itsevarmalta ja siltä, että tätähän me juuri tultiin Norjaan tekemään: kiipeämään jäistä seinämää kaikki kiipeilykamat päällä.

norjan jääkiipeily

Vihdoinkin jääseinämällä

Seinämä jälkeen jatkoimme sitten pitkään lumipeitteisellä jäätiköllä ylämäkeen ja sen jälkeen melko pitkään ihan tasaista jäätikköä. Ja piru vie, että jäätiköllä oli kuuma! En ollut pakatessani reissua varten arvannut, että tulemme hikoilemaan samanlaisessa helteessä kuin Suomessa. Etenkin jäätiköllä kuumuus oli todella polttavaa ja pitkät vaatteet eivät auttaneet paahtumisongelmaan. Kaikki takkien ja housujen tuuletusaukot auki ja matka jatkui.

Norjan kuuma jäätikköä

Norjan jäätikköä

Jäätikön jälkeen pääsimme harjanteelle, josta sitten kipusimme kohti huippua seuraavan 1,5 tuntia. Oli jo melkoista kiipeilyä ja haastavaa siitä teki sen, että emme suinkaan pitäneet jalassa kiipeilytossuja vaan ylävuoristokenkiä. Tällä kertaa emme käyttäneet varmistuksia vaan “scramblasimme” eli kuljimme kaikkien raajojen avulla ylös harjannetta.

norja ja kalliokiipeily

Nähdään pian! huipulle

Huipulla oli upeaa ja maisemat olivat henkeäsalpaavat. Ihmettelimme useaan otteeseen, miten hyvä tuuri kävi, että tulimme tälle 2208 metriä korkealle vuorelle, josta avautui todellinen Norjan alppimaisema. Joka puolella oli jäätikköä, lumisia huippuja ja näkyvyys oli täydellinen. Huipulla ei myöskään tuullut, joka on kuulemma erittäin harvinaista. Pidimme pidemmän tauon ylhäällä, söimme lounaseväät ja ihastelimme oloa ja vuorifiilistä, joka piirtyy verkkokalvolle ikuisesti.

store smorstabbtind

Store Smorstabbtind 2208 metriä korkealla vuoren huipulla

Lähdimme takaisin alas ja koko reissuun meni yhteensä 9 tuntia. Sen aikana nousimme 1116 metriä ja kuljimme 13 kilometriä. Kaikista hitainta oli matka alas ja siinä ollut jääseinämän laskeutuminen. Päivä oli onnistunut: olimmehan kiivenneet kahdestaan vuoren huipulle ja päässeet turvallisesti sekä ylös että alas. Olin myös super fiiliksissäni siitä, että suunnittelimme tämän aivan itse ja kaikki meni ihan nappiin.

norja store smorstabbtind

Huipulla toisesta kulmasta

Norjan jälkeen on itseluottamus kasvanut ihan huikeasti, sillä nyt oikeasti olen mennyt siihen suuntaan, jota olen tavoitellutkin. Tavoitteeni ennen Everestiä on alun alkaenkin ollut hankkia tietoja ja taitoja, joilla voisin periaatteessa toimia itsenäisesti vuorella. Sen vuoksi tavoitteeni on ollut kiipeillä mahdollisimman paljon ennen vuotta 2020 ja tämä vuosi on ollut erinomainen näiden taitojen opettelussa.

Norjan reissun jälkeen on tullut sellainen olo, että nyt vain taivas on rajana, sillä tästä eteenpäin tiedän pystyväni myös suunnittelemaan itsenäisiä reissuja ja osaan toimia jäätiköllä. Tämähän ei toki tarkoita sitä, että huomenna lähtisin valloittamaan itsenäisesti 8000 metrin vuoria tai muuta vastaavaa vaan omatoimisten reissujen tekeminen alkaa helpommista vuorista ja niiden tekeminen voi siitä sitten jatkua ja jatkua. Olen todella fiiliksissäni siitä.

 

Uranostind-vuoren huiputus

Norjan jäätikkökurssin jälkeen meillä oli reissua Norjassa jäljellä viisi päivää, joiden aikana oli tarkoitus jatkaa seikkailua. Pakuun oli pakattu kaikki mahdolliset harrastusvälineet: löytyi märkäpuvut, maastopyörät, kalliokiipeilykamat ja omat köydet. Oli avoinna, että mitä kaikkea ehtisimme tekemään tai tekisimme.

Kurssin jälkeen tietysti teki mieli jäätikölle ja kurssin pitkän retken peruuntuessa kehnon sään vuoksi, teki mieli myös päästä valloittamaan selkeä vuori ja kohde. Sattuikin todella sopivasti, että viime vuoden kurssille osallistunut henkilö tuli vastaan leirintäalueella Jostedalissa ja illan aikana saimme yhteisen sävelen siitä, minne meidän kannattaisi mennä kiipeilemään ja jäätikölle. Kaiken lisäksi saisimme kolmen hengen köysistön, jossa liikkuminen on varmempaa kuin kahdestaan.

Kävi vielä siinä mielessä tuuri, että meidän köysistön uusin jäsen Juha oli ollut oman porukkansa kanssa viikkoa aiemmin kiipeilemässä ja hän oli tutustunut todella hyvin Jotunheimin alueeseen ja osasi käytännössä ulkoa kaikki huiput, kylät, tiet, reitit ja puhui vielä norjaa päälle. Hänen suositusten perusteella päätimme siis suunnata Uranostind-nimiselle vuorelle, joka on 2157 metriä korkea vuori.

uranostind

Nähdään pian! Uranostindin huipulle

Uranostindin huiputusta varten täytyi lähestyä leiripaikalta useampi kilometri melko haastavaakin polkua ja etsiä omaa reittiä kiintopisteiden kautta. Lähestymisen jälkeen ylitimme muutaman järven, jotta pääsimme jäätikön alkuun. Jäätikölle virittelimme köysistön, jonka avulla liikuimme sitten kohti huippuharjannetta.

Huippuharjanne oli isoa pyörivää rakkakiveä ja kivikossa saikin olla aika tarkkana, että katsoo mihin jalkansa laittaa. Kuulemma yleisin vamma tässä pyörivässä kivessä on murtunut nilkka tai ranne. Me selvittiin kyllä onneksi ilman mitään ongelmia.

uranostindin jäätikkö

Uranostindin jäätiköllä

Kävipä meille myös perinteiset huippuharjanteella: ennen reissua kuulimme legendaa siitä, että norjalaiset tulevat jollain haastavalla paikalla hyppien ja nauraen ohi, kun suomalaiset varmistavat kalliovarmistuksilla kiipeilijää ja on kevyesti epävarmoja omien jalkojen kantamisesta. Uranostindin huippuharjanteella tämä sitten kävi meille. Olimme varmistaneet harjanteella usean kalliovarmistuspisteen ja sitten ryhmä norjalaisia tulee shortseissa ja t-paidassa ilman mitään varmistuksia meidän ohitse huipulle.

No, varmistaminen ei ole häpeä ollenkaan, sillä sitä kannattaa tehdä kokemuksen kartoittamisen vuoksi ja ennen kaikkea tilanteissa, joissa on hieman epävarma omista jaloista. Huippuharjanteelta tippuessa olisi ollut varmaa, että tippuvalle ei käy hyvin, joten oli parempi rakentaa varmistukset kuin kokeilla onneaan ilman.

uranostindin huippuharjanne

Uranostindin huippuharjanne

Retki parkkipaikalta Uranostindin huipulle oli 18 kilometriä ja päivän aikana kiivettiin 1140 metriä vertikaalimetrejä. Jäätiköllä liikuttiin seitsemän kilometriä ja loput ajasta mentiin pyörivällä rakkakivellä tai merkkaamattomalla polulla. Suunnistaminen oli melko helppoa, koska meille sattui upea sää vuoren kiipeämiselle. Aikaa meillä meni 10 tuntia ja 14 minuuttia. Suunnitelma oli 10 tuntia ja 15 minuuttia eli pysyimme todella hyvin aikataulussa.

Päivä oli myös siinä mielessä merkittävä, että tämä oli minun ensimmäinen omatoimisesti kiivetty vuori. Kaikki aiemmat vuoret ovat olleet jonkun porukan ja oppaan päätösvallan alla kiivettyjä. On todella upeata huomata, että omatoimisten reissujen tekeminen on mahdollista.

uranostind huipulla

Uranostindin huipulla

Tämä oli myös siinä mielessä onnistunut päivä, että käytännössä me kolme tuntematonta ihmistä pystyimme tekemään onnistuneen retken, jossa kaikki meni hyvin ja aininkin minulla oli ihan huikean hauskaa koko päivä. Opin paljon uutta köysistön muilta jäseniltä ja tutustuin lisää sellaisiin tyyppeihin, joiden kanssa myös tulevaisuudessa olisi mahdollista tehdä yhteisiä retkiä.

Uranostind-vuoren kanssa samassa laaksossa on legendaarinen Falketind-niminen vuori, jonka mukaan muun muassa vaatemerkki Norrona on nimennyt vaatteitaan, jolle olimme ensin lähdössä seuraavaksi. Kalliokiipeilytaidot kuitenkin epäilytti ja sanoin suoraan, etten halua lähteä opettelemaan kalliovarmistusten tekemistä vuorelle. Varsinkin, kun köysistöstä yksi jäsen siirtyi reissullaan seuraavaan paikkaan.

uranostind

Matkalla Uranostindille

Tämän vuoksi seuraavan päivän aikana siirryimme toiseen laaksoon, jossa kävimme ensin Lom-nimisessä kylässä upeassa kahvilassa ja sitten maastopyöräilemässä ja katselemassa maisemia. Tästä seuraavana päivänä ajatus oli lähteä kiipeämään Store Smorstabbtind -nimistä vuorta, jonka valloituksesta kirjoittelen seuraavaksi lisää.

 

Jäätikkökurssi Norjassa

Ilmoittauduin jäätikkökurssille, vaikka olin juuri vuoden vaihteessa ollut Seattlessa ja Mt. Rainierilla kurssilla. Syy, miksi halusin lähteä mukaan oli se, että kurssin pitäisi Kari Heimonen, hän on yksi parhaimmista oppaista, joita olen tähän mennessä tavannut. Hän myös suositteli Jostedalin aluetta Norjassa, joten ilmoittautuminen oli todella helppoa.

Edelliseltä Jenkkien kurssilta oli myös muutama asia, jotka olivat jääneet epäselväksi. Näistä suurin oli railopelastus. Halusin vielä oppia syvällisesti, että jos kaverini tippuu railoon, niin miten saan hänet pelastettua turvallisesti. Ennen kurssia pelastaminen ei olisi nimittäin onnistunut ja sehän ei ole kovin hyvä tilanne jos lähdetään jäätikölle liikkumaan.

Jo ensimmäisen päivän aikana huomasin, että moni asia oli vuoden vaihteen kurssin jälkeen unohtunut tai en ollut tiennyt asioista tai olin ymmärtänyt jonkin asian täysin väärin. Kertaaminen, uuden oppiminen ja taas kerran kertaaminen oli siis ihan paikallaan. Köysistössä liikkuminen ei ole arkipäivääni, vielä ainakaan, joten asioiden kertaaminen tulee olemaan myös jatkossa avainasemassa.

Kurssin Jostedalenissa ja Jostedalsbreenin suurella jäätiköllä järjesti Adventure Partners ja kurssia veti siis Kari Heimonen. Tänä vuonna kursseja oli kaksi: aloittelijoiden kurssi ja jatkokurssi. Molemmilla kursseilla taidettiin käydä ylätasolla samat asiat, mutta jatkokurssilla keskityttiin paljon siihen, miten kurssin jälkeen meistä kurssilaisista tulisi omatoimisia jäätiköllä liikkujia ja pystyisimme toteuttamaan omatoimisia Norjan ja miksei muidenkin vuorten valloituksia.

Kurssin sisältö

Kurssi kesti yhteensä viisi päivää ja olimme koko ajan yötä samassa paikassa eli Jostedalin leirintäalueella. Oli jopa hassua, että koko ajan oli saatavilla sisävessa ja kunnon keittiö, jossa pystyi kokkaamaan omat ruuat. Alkuun kaipasi erämaatunnelmaa, mutta menihän se näinkin.

Yöpymiseen oli muutama eri vaihtoehto tarjolla. Leirintäalueella oli kahden eri kokoisia mökkejä neljälle ja kuudelle hengelle, tämän lisäksi oli mahdollista yöpyä teltassa tai vaikkapa omassa pakussa tai asuntoautossa. Ihan perinteistä leirintäaluemeininkiä siis toisin sanoen. Tällä kertaa päätimme reissukaverin kanssa, että olemme koko ajan teltassa ja homma toimi tosi kivasti myös teltalla.

Kurssi alkoi siten, että kävimme yhdessä läpi kaikkien toiveet kurssia varten ja kurssin sisältö muokkaantui osittain meidän toiveiden ja valmiiden kokonaisuuksien perusteella.

Ensimmäinen päivä

Ensimmäisenä päivänä lähdimme etsimään lunta ja tarkoitus oli harjoitella lumella liikkumista, lumiankkureiden tekemistä, köysistön muodostamista ja self-arrest -pelastautumista jäähakulla.

Päivä alkoi köysistön muodostamisella ja jo tässä kohtaa opin täysin uuden tavan muodostaa köysistön kaverin kanssa. Tässä tavassa köysistö muodostetaan siten, että lasketaan köysistöön tarvittavat köysivälit ja kaverin kanssa mitataan valjaat päällä köysi sopivan mittaiseksi siten, että köysistön jokaiseen väliin tulee sopivan verran köyttä.

jäätikkökurssi norja

Ensimmäisen päivän lumipeitteinen rinne

Sitten lähdimme lumipeitteelle opettelemaan self-arrest -pelastautumista jäähakulla ja juoksimme lumista rinnettä alasta ja harjoittelimme pelastautumista. Tämä on elintärkeä taito siinä kohtaa jos lähtee lumipeitteiseltä rinteeltä liukuun tai jos köysistössä joku toinen jäsen tippuu. Harjoittelimme myös sitä, että miltä tuntuu jos kaveri lähtee köysistössä liukuun ja mitä siinä kohtaa täytyisi tehdä.

jäätikkökurssi norja

Ensimmäisen päivän näkymät

Päivän aikana kuljimme lumipeitteistä rinnettä köysistössä ja fiilistelimme Norjan maisemia. Nehän ovat ihan uskomattomia ja täysin eri maailmasta kuin Suomessa.

Toinen päivä

Toisena päivänä suuntasimme Nigardsbreen-nimiselle jäätikölle harjoittelemaan jäätikkötaitoja. Päivä alkoi tunnin lähestymisellä jäätikölle ja kun pääsimme jäätikön reunaan olivat maisemat taas kerran upeat. Kuivaa jäätä riitti silmin kantamattomiin ja tuntui, että vihdoin päästään tositoimiin.

Päivän teemana oli yleisesti jäätiköllä liikkuminen jäärautojen avulla. Jäärautojen käyttö oli tuttua, mutta aina ensimmäiset askeleet jäällä ovat aina jännittäviä ja hetken aikaa kestää tottua siihen, että raudat kyllä pitävät jyrkkääkin rinnettä kunhan niihin vain uskaltaa luottaa.

jäätikkökurssi norja

Toisen päivän harjoitukset

Tämän lisäksi harjoittelimme jääruuvin käyttöjä ja haastavammassa maastossa liikkumista. Miten varmistetaan köysistön muita jäseniä paikoissa, joissa on vaara tippua ja mihin kohtaan jääruuvit kannattaa laittaa. Kävimme railon pohjalla ja kiipesimme jäätikköä ylös ja alas. Tosi kiva oli huomata, että talven jääkiipeilyt olivat tuoneet oman varmuuden hakun ja jäärautojen kanssa liikkumiseen.

jäätikkökurssi norja

Nigardsbreen-jäätiköltä

Päivä toi uusia oppeja varmistamiseen brusik-solmuilla ja varmuutta jäätiköllä liikkumiseen köysistön kanssa. Oli ihan huippu päivä ja aurinko paistoi täydeltä taivaalta koko päivän.

Kolmas päivä

Kolmantena päivänä tarkoitus oli harjoitella railopelastusta. Tätä päivää olin odottanut innolla ja odotukset olivat todella korkealla. Edellisestä päivästä poiketen suuntasimme eri jäätikölle kohti Tuftebreen-jäätikköä.

jäätikkökurssi norja

Kurssin kohokohta: railopelastukset

Matka jäätikölle alkoi kovalla nousulla, jossa kerättiin nousumetrejä ihan huolella 1,5 tunnin ajan. Päivä oli paahtavan kuuma ja varmaan kaikki kuusi kurssilaista hikoili ylämäessä aamun ajan. Itse laitoin kevyet kengät jalkaan ja vuoristokengät reppuun, mikä osottaitui hyväksi suunnitelmaksi. Vuoristokengät olivat kuumat ja raskaat, joten kevyillä kengillä kävely oli suorastaan ihanaa ylämäessä. Oli myös kiva huomata, että hyvä treenitalvi ja kevät on tehnyt tehtävänsä: ylämäki kulki kevyesti.

Kolmas päivä vietettiin täysin railopelastuksen maailmassa ja liikuimme itse jäätiköllä melko vähän. Rakensimme erilaisia taljoja ja harjoittelimme kaverin nostamista railosta ylös. Kaikki pääsi tekemään ja vihdoinkin taljojen rakentamisesta alkoi avautumaan jokainen vaihe erikseen. Mielestäni tämä päivä oli ehdottomasti kurssin paras ja antoisin päivä.

jäätikkökurssi norja

Minua pelastettiin railosta

Taljan rakentamisessa täytyy muistaa monta osaa ja sen takia oli myös hyvä, että ihan käytännössä tehtiin pelastamista. Tositilanteen tullen olisi kiusallista jos kaikki muistettavat asiat eivät olisi kristallin kirkkaana mielessä. Taljaaminen on myös pieni älypeli ja vaatii oman logiikan toimiakseen, pientä pähkinää siis myös sitä kautta.

Kolmas päivä oli erittäin lämmin ja aamun lähestymisreissun hikoilun lisäksi paluu autolle oli todella kuuma. En ollut ajatellut, että Norjassa voisi olla niin kuuma, että aivot tuntuvat sulavan. Olin varautunut untuvatakeilla, lämpimillä vaatteilla ja paksulla makuupussilla. Todellisuudessa pääasiassa hikoiltiin rinteillä ja ihmeteltiin kuumuutta.

Neljäs päivä

Neljäntenä päivänä teimme pitkän retken, jonka suunnittelimme itse. Kävimme kolmannen päivän illalla läpi retken omatoimista suunnittelua ja sen perusteella teimme oman reittisuunnitelman. Reitin suunnitteluun vaikuttaa kuljettava matka, nousumetrit, sääolosuhteet ja reitin haastavuus.

jäätikkökurssi norja

Nigardsbreen-jäätikölle kipuamassa

Alunperin pitkä retkipäivä piti olla kurssin viimeinen eli viides päivä, mutta sääennusteet näyttivät erittäin huonoa keliä retkipäivälle. Tämän vuoksi retki siirrettiin neljännelle päivälle ja retkisuunnitelmia tehdessä täytyi ottaa huomioon neljännen päivän sääennusteessa ollut ukkosmyräkkä.

Päätimme lähteä Nigardsbreen-jäätikölle ja valitsimme kartalta tietyn pisteen, jonka halusimme saavuttaa. Tarkoituksemme oli myös etsiä sellaista jäätikköä, missä eteneminen olisi hankalampaa ja selkeästi haastavampaa.

jäätikkökurssi norja

Railossa odottelemassa pelastumista: tämä oli harjoitus

Pääsimme tavoitepisteeseen suunniteltua aiemmin retkipäivänä ja harjoittelimme vielä railopelastusta kertaalleen läpi. Tavoitteemme myös täyttyi, sillä pääsimme jäätiköllä sellaiseen kohtaan, josta jouduimme kääntymään takaisin ja etsimään paremmin liikuttavaa jäätikköä.

Retkipäivä oli myös siinä mielessä opettavainen, että keli muuttui todella nopeasti ja iltapäiväksi povattu ukkosmyrky tuli nopealla tahdilla trombien kera jäätikkö kohti. Onneksi olimme juuri pääsemässä jäätiköltä pois ja kaikki meni siinä mielessä hyvin, mutta opetus sekin, kuinka keli voi muuttua minuuteissa aurinkoisesta ja kuumasta kovaan tuuleen ja ukkoseen.

jäätikkökurssi norja

Meidän Ice Monkeys -ryhmä

Myrskyssä hajosi myös telttani, joka oli leirintäalueella paikoillaan ja teltassa oli sisällä painava vaatekassini. Silti teltta oli liikkunut useita kymmeniä metrejä ja repeytynyt ja kaaret ihan vinksallaan. Onneksi mitään vakavampaa ei sattunut ja kaatuneiden puiden alle ei jäänyt ketään alle.

Viides päivä

Alkuperäisen retkipäivämme suunnitelmat siis muuttuivat vesisateen vuoksi ja pidimme viidentenä päivänä teoriapäivän, jossa kertasimme vielä kaikki eri taljaussysteemit, teimme köydestä paarit ja harjoittelimme prusikoiden avulla railopelastautumista.

Viides päivä ei ollut fyysisesti rankka, mutta uusia taitoja tuli kerrattua ja opittua aamupäivän aikana vielä runsaasti lisää. Päivä huipentui vielä yhteisiin burgereihin lähikaupungissa, josta porukka jatkoi sitten kohti omia seikkailujaan. Meillä matka jatkui kohti Uranostind-vuoren valloitusta.

Fiilikset kurssista

Kurssi oli ehdottomasti parempi, mitä odotin. En arvannut, kuinka paljon minulla olisi vielä opittavaa asioista ja toisaalta tälläkin kertaa huomasi, että niin monta asiaa voi tehdä eri tavalla.

Oman tiedon vajavaisuuden ymmärtäminen on myös aika nöyrää ja vetää mielen tilaan, joka on avoin vastaanottamaan uusia oppeja. Siisteintä on huomata, että ympärillä on koko aika inspiroivia tyyppejä, joilta on mahdollisuus oppia aina vaan lisää ja lisää.

Suosittelisin kurssia ehdottomasti kaikille, jotka ovat kiinnostuneita jäätiköllä liikkumisesta. Norjassa on tähän todella mahtavat puitteet ja olen aivan myyty: tämä ei varmasti ollut viimeinen kerta Norjassa ja mieli tekee jo nyt päästä treenaamaan lisää. Kiitos kurssista järjestäjille, nautin todella siitä!

Opin paljon uutta, kertasin vanhaa ja ennen kaikkea kertyi sellaista itsevarmuutta, että todellakin pystyn tekemään myös näitä reissuja omatoimisesti jatkossa. Mahtavaa olikin, että pääsimme heti testaamaan kurssilla opittuja taitoja, joista lisää huomenna.

 

Terveisiä Norjasta

Moikka moi kamut!

Terveisiä Norjasta. Ihan huikea reissu takana. Päästiin jäätikkökurssilla harjoittelemaan paljon jäätiköllä liikkumista ja kurssin jälkeen pääsimme vielä tekemään omatoimisesti muutaman vuoren huiputuksen.

norja jäätikkö

Harjoittelemassa Norjan jäätiköllä

Ajoimme eilen kaasu pohjassa Norjan ja Ruotsin läpi lautalle ja tulimme yölautalla Suomeen. Koska aikaa oli verrattaen vähän ja paljon upeaa tekemistä, optimoin reissun siten, että kävin pyörähtämässä vain kotona ja sen jälkeen kiiruhdin jo työpöydän ääreen.

nigardsbreen norja

Terveisiä Norjan jäätiköltä!

Tänään on tiedossa kamojen purkamista ja pyykkikone laulaa illan ajan. Kirjoittelen huomenna paremmin reissusta ja siitä, mitä kaikkea ehdimme oikein Norjassa seikkailemaan.

terveisiä norjasta

Lumirinnettä kiipeämässä köysistön kanssa

Aurinkoa päivään!

Voiko kymmenessä viikossa kasvattaa voimaa?

Kerroin toukokuussa, kuinka treenipuolella tuli uusia tuulia. Aloitin toukokuussa kymmenen viikon mittaisen voimaohjelmoinnin Crossfit Central Helsinki -salilla. Tarkoituksena oli kasvattaa voimaa, tasoittaa oikean ja vasemman käden välistä voimaeroa ja luoda pohjaa Baruntsen reissua varten.

Ohjelmointi oli sellainen, että minulle tehtiin Centralin valmentajan Benin toimesta kaksi kertaa viikossa voimatreenit ja sain itse päättää, milloin käyn tekemässä treenit. Tämän lisäksi olen vastannut itse omista treeneistäni salin ulkopuolella. Voimaharjoittelun lisäksi on tullut pyöräiltyä, juostua, uitua ja ulkoiltua. Kaikkea tasaisesti ja aika paljon.

voimaharjoittelu

Crossfit Central Helsingin -sali

Viikossa on keskimäärin kertynyt reilut kymmenen tuntia treenejä ja tämän päälle reilu tunti pyöräilyä kaupungissa päivittäin. Välillä on ollut haasteita yhdistää pitkät treenit ja voimatreenit, sillä palautumisen kanssa on silloin tällöin ollut haasteita. Nyt voimaviikot on kuitenkin takana päin ja kova työ on tuottanut tuloksia.

Ensimmäinen kerta oli puhtaasti testikerta ja tiesin, että myös viimeinen kerta tulee olemaan testejä. Näin saataisiin käsitys siitä, että millainen kehitys on tapahtunut viimeisen kymmenen viikon aikana. Millaisia asioita tällä kertaa testattiin ja millaiset tulokset olivat?

Kehonpaino

Tämä ei varsinaisesti ollut testattava asia, mutta myös ohjelmoinnin aikana tarkkailtiin painoa ja mihin suuntaan se kehittyy. Kymmenessä viikossa paino lisääntyi 1.5 kilolla ja olen ihan tyytyväinen. Painon lisääntyminen aina ottaa päähän, mutta toisaalta yritän aina miettiä, että sehän on vain luku. Kroppa toimii ja pystyn liikkumaan, mikä on tärkeintä.

Leuat

Testattiin leuanveto vastaotteella. Ensimmäisellä kerralla tein 10 toistoa ja toisella kertaa 12 toistoa. Leuoissa ei saanut potkia vauhtia vaan kaikki piti olla niin sanotusti tiukasti vedetty. Olen tosi iloinen, sillä leuoissa tuntuu, että yhdenkin lisätoiston saaminen vaatii ihan todella paljon töitä.

Ylöstyöntö

Seuraava testattava asia oli ylöstyöntö boksilta istuen hitaaseen tempoon. Painoa tangossa oli 30 kiloa. Ensimmäisellä kerralla sain seitsemän toistoa ja nyt toistomäärä kasvoi yhdellä toistolla kahdeksaan.

voimaharjoittelu

Testeissä ylöstyöntö

Työntö on ollut pitkään yksi inhokkiliikkeistäni ja sitä se on edelleen, etenkin yhdellä kädellä tehtävät liikkeet on ollut ihan myrkkyä. Ja voin kertoa, näitä ollaan kyllä harjoiteltu viime viikkojen aikana. Sinänsä on kiva, että tulos parantui ja ennen kaikkea liike oli muuttunut laadukkaammaksi, sillä oikean ja vasemman käden ero ei ollut enää niin merkittävä kuin aiemmin.

Boksikyykky

Kolmas liike, joka testattiin oli viiden toiston boksikyykky 51 senttiä korkealle boksille sumokyykkyasennossa. Tässä tulos parani huikeasti 20 kiloa. Rupesin jopa epäilemään, että olenko oikeasti laittanut oikein viime kerralla tuloksen.

boksikyykky

Kyykkäämässä

Ehkä suurin syy kyykyn vahvistumiseen on ollut voiman lisääntymisen lisäksi myös itsevarmuus, joka on tullut sitä kautta, että ohjelmoinnissa on tehty paljon jaloilla ja vahvistettu erityisesti takaketjua.

Maastaveto isolla tangolla

Seuraavaksi testeissä oli edessä 90 % omasta painosta maastaveto fatbarilla eli halkaisijaltaan isommalla tangolla. Tässä kohtaa tehtiin taas hitaalla temmolla ja sai painella menemään niin pitkään kuin vain jaksoi.

Ohjelmointiin on kuulunut paljon puristusvoiman parantamiseen tähtääviä liikkeitä ja se näkyy tässä liikkeessä hyvin. Tanko on normaalia paksumpi, jolloin siitä on vaikeampi puristaa ja puristusvoima on oleellisessa osassa, kun tankoa on tarkoitus liikutella.

Toistot lisääntyivät kymmenessä viikossa viidestä seitsemään ja olen tosi tyytyväinen tähän, koska mielestäni myös liikkeen laatu kasvoi reilusti.

Kylkilankku

Ohjelmaan on kuulunut myös monenlaisia eri keskivartalon vahvistamiseen liittyviä harjoitteita ja kunnon corea on etsitty ihan urakalla. Viimeinen testin osa oli siis maksimipito kylkilankussa kyynärpää maassa.

Vasen kylki oli ensimmäisellä viikolla 3:30 ja tällä kertaa 3:35. Oli jotenkin tuskainen reilu kolme minuuttia ja vaikeaa. Joutui taistelemaan reilusti, että sai pidettyä edes saman kuin aiemmin.

Oikea kylki oli edellisellä kerralla 3:21 ja tällä kertaa 3:45. Parannusta siis reilusti ja tulokseen voi olla taas erityisen tyytyväinen.

Voimaa siis voi kasvattaa kymmenessä viikossa. Tähän on monta eri reseptiä ja tapaa ja tällä kertaa ohjelmointi perustui pitkälti hitaisiin toistoihin ja pitkiin sarjoihin, joilla haettiin erityisesti kestovoimaa, jota tulen tarvitsemaan myös vuorilla.

Olen tosi tyytyväinen ohjelmointiin ja erinäisistä haasteista huolimatta tulokset puhuvat puolestaan. Kehitystä on tullut viime viikkojen aikana ja tavoitteet täyttyivät reilusti.

Nyt voi tyytyväisenä mennä nukkumaan ja aamulla lähteä Norjaan.

Kiipeilysolmut

Solmut ovat yksi tärkeimpiä osia kiipeilyssä. Niiden avulla turvataan, että pysytään köydessä turvallisesti ja toisaalta varmistetaan, että ankkurit pysyvät kiinni siten, että kiipeilijä on turvassa. Solmut ovat myös sellainen asia, joka on kaikkien kiipeilijöiden opeteltava: ilman niitä ei ole mahdollista käytännössä kiivetä juuri mitään vuoria, seiniä tai edes sisäseinällä.

Solmujen opettelu on ainakin itselleni ollut kunnon prosessi. Olen joutunut tekemään satoja kertoja solmuja, jotta ne ovat jääneet päähän kunnolla. Muutaman kerran olen myös väsyneenä tehnyt solmun väärin, jolloin olen tajunnut, että harjoiteltavaa riittää.

kiipeilysolmut

Kasisolmu

Seattlen reissulla unohdin väsymyksessä yhden kiipeilijän perussolmun eli kasisolmun tekemisen ja silloin päätin, ettei näin saisi käydä enää ikinä. Tuon reissun jälkeen olen ottanut viikko-ohjelmaani solmujen harjoittelemisen. Näitä on tullut toki harjoiteltua myös kiipeillessä, mutta olen tehnyt kotona sohvalla istuessa solmuja ja kerrannut erilaisia ankkureita ja opiskellut lisää aiheesta Youtube-videoiden ja muutaman erittäin hyvän kirjan avulla.

Nyt muutamia kuukausia harjoitelleena voin sanoa, että osaan kaikki tarvittavat solmut, mitä tarvitsen ankkureiden rakentamiseen, kiipeämiseen ja köysistössä liikkumiseen. Solmuja on toki paljon näiden lisäksi ja opittavaa riittää.

kiipeilysolmut

Tuplakasi valmisteilla

Jos mielit kiipeilyharrastuksen aloittamista, niin suosittelisin opettelemaan seuraavanlaisia solmuja. Näitä tarvitaan erityisesti vuorilla ja kalliokiipeillessä.

Tuplakasi

Kaiken perusta on tuplakasisolmu, joka kiinnitetään kalliokiipeilyssä köyden päästä omiin valjaisiin. Solmu on mentävä valjaiden molempien luuppien läpi ja oikein tehtynä solmuun piirtyy kaksi selkeää kahdeksikkoa.

Vuorikiipeilyssä ja jäätiköllä liikkuessa tuplakasi tehdään siten, että solmu sidotaan keskellä köyttä ja kiinnitetään sulkurenkaalla valjaiden luuppiin kiinni. Minulle on opetettu, että vuorilla valjaisiin ei juurikaan kiinnitetä solmuja vaan solmut tulevat sulkurenkailla kiinni valjaisiin.

kiipeilysolmut

Kasi melkein valmiina

Tuplakasin tekemiseen mielestäni on hyvä muistisääntö: tehdään lumiukolle pää, laitetaan lumiukolle kaulaliina ja nenä. Näin köysi liikkuu oikein ja siitä muodostuu kasi. Tämän jälkeen köyden toinen pää kiinnitetään joko valjaisiin tai sitten tehdään jo tehtyä kasia seuratan uusi kasi. Näin syntyy tuplakasi.

Siansorkka

Siansorkkasolmu on solmu, jolla pystytään kiinnittämään köysi ja rakentamaan ankkurin toinen pääty kiinni itse ankkuriin. Siansorkka on siitä hyvä solmu, että se kestää vetoa kumpaan tahansa suuntaan vedettäessä ja toisaalta sitä on mahdollista löysyttää tarpeen vaatiessa.

kiipeilysolmut

Siansorkkasolmun ”mikkihiiren korvat”

Siansorkka on ennen kaikkea ankkureiden rakentamiseen hyvä jää- ja kalliokiipeilyssä. Solmu tehdään siten, että tehdään “mikkihiiren korvat” köydestä ja sitten taitetaan korvat päällekkäin. Solmu sitten kiinnitetään sulkurenkaaseen ja sen avulla ankkuriin.

Kalastajansolmu

Kalastajansolmu tarvitaan siihen, että rakennetaan varmistussolmu. Kalastajansolmu on sellainen solmu, jossa saadaan pitävästi solmittua naru esimerkiksi lenkille. Kiinnitin kiipeilyn lisäksi myös esimerkiksi riippumaton puuhun juurikin kalastajansolmuja käyttämällä.

Kalastajansolmun avulla saadaan kiinnitetty sitten prusiknaru eli pelastusnaru köyteen, jonka avulla sitten taas kiipeilijä voi varmistaa omaa laskeutumista. Prusiknarua tarvitsee laskeutuessa yläankkurilta alas.

Perhossolmu

Perhossolmu on sellainen solmu, jossa köysistön keskivälissä olevat henkilöt voivat kiinnittyä köysistöön. Perhossolmu kestää vetoa molempiin suuntiin, joten köysistössä ja jäätiköllä liikkuessa se on erityisen hyvä jos esimerkiksi köysistön keskimmäinen jäsen tippuisi railoon ja köyteen tulee nopeasti vetoa solmun molemmilta puolilta.

Perhossolmu kiinnitetään köysistössä yhtä lailla myös sulkurenkaalla valjaisiin ja tätä siis käytetään vain köysistön keskimmäisillä jäsenillä. Köysistön ensimmäinen tai viimeinen käyttää aina solmuna tuplakasia.

kiipeilysolmut

Solmujen lisäksi olen harjoitellut köyden vyyhdittämistä

Solmuja on siis hyvin paljon näiden lisäksi ja huomasin, että kirjoittaminen, miten solmut tehdään onkin yllättävän vaikeaa selkokielisesti. Solmujen opetteluun mielestäni parhaita mahdollisuuksia ovat hyvä opettaja, videot ja erilaiset kuvat, jotka auttavat hahmottamaan, miten solmut oikeasti tehdään.

 

Valmistautuminen ensimmäiseen triathloniin

Kerroin muutama viikko sitten, kuinka ilmottauduin Vantaan triathlonin perusmatkalle. Perusmatkan kilpailu on nyt tulevana sunnuntaina ja jännitys on alkanut kasvamaan. Edessä on jotain täysin tuntematonta ja uutta, mikä kauhistuttaa, perhostelee ja kutkuttaa vatsan pohjassa.

Valmistautumisen suhteen en ole tehnyt mitään ihmeellisiä asioita. Kävin parisen viikkoa sitten harjoittelemassa elämäni ensimmäistä kertaa uintia, pyöräilyä ja juoksua putkeen Kuusijärvellä HUUB Pyrähdys -nimisessä tapahtumassa.

Oli erikoinen olo, kun vaihtoi pyöräilystä juoksuun. Tuntui, että jalat lentää ja juokseminen oli liitelevää ensimmäiset pari sataa metriä. Sen jälkeen alkoi tuntumaan ikävältä ja pian jalat alkoivatkin sitten tottumaan juoksuun. Pyrähdyksessä uitiin 300 metriä, pyöräiltiin 10 kilometriä ja juostiin 1,3 kilometriä. Tulevana viikonloppuna matkat ovat 1500 metriä, 40 kilometriä ja kymmenen kilometriä.

ensimmäinen triathlon

Mökillä valmistautumassa ensimmäiseen triathloniin

Koska elämä ja etenkin urheilu on aina sellaista aallonharjalla taiteilua, niin tähänkään kilpailuun valmistautuminen ei ole mennyt ilman ongelmia. Viime viikon lauantaina olin mökillä juoksemassa lenkkiä ja vasen jalkani äityi todella kipeäksi lenkin aikana. Kipu alkoi ensin vasemman jalan pakarasta, levisi takareiteen ja pian tuntui, että minulla puuttuisi vasen jalka kokonaan.

Lenkin jälkeen otin sitten projektiksi, että teen kunnolla lihashuoltoa ja yritin availla todella tukkoisen tuntuisia jalkoja pitkin iltaa. Venytyksiä, mutta ennen kaikkea pumppaavia dynaamisia venytyksiä, joiden tavoitteena oli saada ravinnerikasta verta kiertämään kireissä lihaksissa. Olo alkoi helpottumaan ja sunnuntaina oli jo parempi fiilis.

vantaa triahtlon valmistautuminen

Valmistautumista mökillä

Sunnuntaina sitten viestiteltiin Aleksin kanssa ja sovittiin, että nähdään maanantaina. Katsotaan jalkaa ja mitä sen kanssa kannattaisi tehdä. Maanantaina sitten suuntasin vastaanotolle Munkkiniemeen ja tulos olikin yllättävä.

Olin luullut, että minulla on vasen jalka jumissa. No näinhän asian laita oli, mutta syy siihen löytyi todennäköisesti oikeasta jalasta. Oikean polven operaation jälkeen minulla oli pitkään myös lonkka jumissa eikä lonkka päässyt liikkumaan optimaalisella tavalla. Tämä taas vaikeutti kävelyä, juoksua ja kaikkea liikkumista.

Jumittunut lonkka aukaistiin ja sen jälkeen olo helpottui. Nyt oli tilanne ihan sama. Oikea jalka niin jumissa, että todennäköisesti vasen jalka on joutunut niin kovasti töihin, että sen myötä pitkillä lenkeillä ja rasituksessa on myös vasen jalka on alkanut jumiutumaan ja kireytymään. Nyt hommaa on jatkunut niin kauan, että tilanne vain kärjistyi lauantain lenkillä.

Jalat, lonkat ja takareidet aukaistiin ja sain ohjeita, miten taas kerran pääsen jumppailemaan. Vasen pakara ei myöskään aktivoidu, joten työmaata jälleen kerran riittää. Hommahan menee niin, että heikkouksia on helppo löytää ja niiden parissa puuhastelu ei näköjään tunnu loppuvan oikein koskaan.

vantaa triahtlon valmistautuminen

Triathlon valmistautuminen

Sunnuntaina siis kilpaillaan ja valmistautuminen on mennyt tällä viikolla siten, että salitreenit ovat nyt jäämässä väliin kipeytyneen jalan vuoksi. Olin maanantaina pyöräilemässä ja eilen harjoittelemassa pyörän ja juoksemisen yhdistämistä. Kipuja ei ollenkaan eli nyt näyttää oikein hyvältä.

Nyt lepäillään ja tavoitteena on, että pääsisin matkaan mahdollisimman hyvin palautuneella kropalla. Vaikeinta onkin tässä vaiheessa lepääminen ja treenien selkeä keventäminen. Tuntuu, että hyvä kunto menee hukkaan.

Matkaan lähden onnellisen tietämättömänä siitä, mitä on oikeasti edessä. Tavoitteena on päästä maaliin ja siten, että lopussa tuntuisi, että nyt on tankit täysin tyhjennetty kisapaikalle.

Mitään riskejä ei ole kuitenkaan tarkoitus ottaa ja jos jalka kipuilee pahasti, niin jätän sitten kilpailun kesken, koska tällä hetkellä ei ole tarkoitus ottaa minkäänlaisia riskejä, jotka voisivat vaarantaa Baruntsen reissun.

 

Lämpöpohjalliset Baruntselle

Baruntsen reissun lähestyessä alkaa myös valmistautuminen varusterintamalla. Minulla alkaa olemaan aika hyvin kasassa kaikenlaisia vaatteita ja kiitos yhteistyökumppanini The North Facen -vaatepuoli on kunnossa.

Kiipeilyvarusteista on myös käytännössä kaikki kasassa. Ylävuoristokengät löytyvät ja kaikki kiinteillä köysillä kiipeämiseen tarvittavat varusteet löytyvät varastosta.

Aconcanguan reissulla vuoden 2015 alussa varpaita palelsi ikävästi ja mustat varpaankynnet huiputusyrityksen jälkeen pelästyttivät siihen, että mitäs jos ne olisivatkin oikeasti paleltunut ja siitä olisi tullut jotain ikäviä jatkotoimia.

Silloin Acolla huiputuspäivän aamuna satoi siis lunta aika sakeasti ja tuulta oli arviolta noin 20 metriä sekunnissa. Pakkasta arvioisin olleen parinkymmenen pintaan. Tuulen ja pakkasen yhteislukema tekee tietenkin sen, että pakkasen purevuus on paljon enemmän kuin mittarin näyttämä luku.

Tarvoimme huonossa kelissä muutaman tunnin siinä myrskyssä etsien reittiä ja pian päätimme, että käännytään takaisin. Tätä ennen minua oli jo sormia paleltanut ja varpaissa ei tuntunut juurikaan mitään. Kuulemma ensimmäisen vaaran merkki paleltumisessa on se, että ensin paleltaa ja sitten jossain kohtaa palelu loppuu ja silloin paikat voivat oikeasti paleltua.

No huiputusyrityksen jälkeen päästiin takaisin leiriin ja menimme telttaan. Otin ylävuoristokengät pois jalasta ja isovarpaan päät näyttivät tummuneilta ja kynsi mustuneelta. Juttelin oppaiden kanssa ja sovittiin, että käyn näyttämässä varpaita vielä perusleirin lääkärille. Perusleirissä kävin lääkärillä ja hänen arvio oli, että varpaat eivät ole pahasti paleltuneet ja tällä kertaa selvittiin säikähdykseltä.

thermic pohjalliset

Therm-ic pohjalliset

Varpaat turposivat verisille vesikelloille ja molemmat isovarpaan kynnet lähtivät kokonaan irti. Aika pitkään kesti ennen kuin varpaat alkoivat taas näyttämään normaalilta ja kävin reissun jälkeen vielä Suomessakin näyttämässä varpaita. Hetken aikaa siinä varpaita paranneltiin ja nyt kaikki on kuten ennen.

Se, mikä tuosta reissusta jäi kuitenkin päällimäisenä mieleen on se, että en missään nimessä halua palelluttaa varpaitani ja kuinka salakavala vihollinen tuo paleltuminen oikeasti on. Sama asia on auringon kanssa, sillä palaminen tapahtuu niin puolivarkain ja vahingossa.

Aconcaguan jälkeen olen myös huomannut sen, että jos varpaita paleltaa, niin aina paleltaminen alkaa noista isovarpaista. Sanotaan, että kerran paleltunut paleltuu myöhemmin herkemmin ja sen kyllä todella uskon.

 

Noista muistoista viisastuneena ostoslistalla Baruntsea varten on ollut lämpöpohjalliset, jotka laitetaan ylävuoristokenkään lämmittämään jalkoja. Näitä samoja pohjallisia voisi käyttää esimerkiksi laskettelumonossa, vaelluskengässä, luistimissa tai miksei vaikka hiihtomonossakin.

Kyseessä on siis pohjallinen, joka laitetaan kenkään ja pohjalliseen liitetään molempiin akut, joilla pohjalliset sitten lämpenevät. Pelkillä pohjallisilla siis ei tee mitään, vaan yhtä tärkeä varuste pohjallisten lisäksi on nuo akut.

Pohjalliset ja akut ovat Therm-ic -merkkiset. Akkujen kestoksi luvataan maksimissaan 17 tuntia ja lämpöä pystyy säätelemään kolmelle eri tasolle. Akuissa on myös hieno ominaisuus, sillä lämmön tasoa voidaan säädellä myös puhelimeen asennettavan appsin kautta ja akut saa yhdistettyä tähän appsiin. Vuorilla ei ehkä paras ominaisuus, mutta muissa aktiviteeteissa ehkä.

thermic pohjalliset

Näillä varusteilla ei varpaat palellu

Näiden pohjallisten ja akkujen tarkoitus on siis suojata varpaita paleltumasta. Tiedän, että hollantilainen ystäväni, joka on kiivennyt Everestille, käytti näitä samoja pohjallisia Everestillä. Itseäni ainakin arveluttaa, miten hyvin akut oikeasti kestävät kylmyyttä ja korkeutta. Googlen syöverit antavat kuitenkin positiivisia merkkejä siitä, että akkujen pitäisi toimia erittäin hyvin.

thermic pohjalliset

Pohjalliset ja akut

Näin on saatu käyntiin varusteiden hankkiminen Baruntselle. Suuria tarpeita ei tällä hetkellä ole, mutta pikku hiljaa tulee aina pieniä juttuja, mitä tarvitsee reissuun mukaan. Niistä lisää aina kun varusteiden hankkiminen on ajankohtaista.

thermic pohjalliset

Therm-ic akut