Artikkelit

Luottovarusteet – merinovilla aluskerrasto

Luottovarusteiden kolmas osa kertoo merinovilla alusasuista. Luottovarusteistani vuorille olen kirjoittanut tällä viikolla aiemmin Gore Tex -kuorivaatteiden ja untuvavaatteiden osalta. Kolmas tärkeä varuste on merinovillaiset varusteet ja olen saanut uuden yhteistyökumppanin Mons Royale -nimisen firman, joka tekee ehkä universumin upeimpia merinovillavaatteita.

Merinovilla aluskerraston paita

Mons Royale -merinovilla aluskerrasto

Merinovilla

Merinovilla on peräisin merinolampaista, joita löytyy pääasiassa Uudesta-Seelannista ja Ausseista. Normaaliin villaan verrattuna merinovilla on kevyttä, lämmintä, tehokkaasti kosteuttavaa siirtävää ja merinovilla ei ala käytön myötä haisemaan esimerkiksi hieltä. Tykkään itse käyttää merinovillaa ulkoillessa, retkillä ja vuorilla merinovillaa on lähes koko ajan päällä.

Merinovillan parhaimpia ominaisuuksia on sen lämmittävyys, sillä yksittäiset merinovillan kuidut ovat tavallista villaa ohuempia ja sen vuoksi villaan tulee mikroskooppisen pieniä ilmataskuja, jotka taas keräävät iholta lämpöä. Merinovilla on samaan aikaan myös hengittävää, joten merinovilla sopii sekä lämpimälle kelille t-paitojen muodossa tai kylmälle kelille aluskerraston muodossa.

Merinovillavaatteet ovat myös siinä mielessä ihania, että ne eivät kutita iholla. Aika monet villaiset vaatteet saattavat kutittaa, mutta merinovillaiset buff-kaulaliinat, paidat ja alusvaatteet eivät tee kutiavaa fiilistä iholle. Mons Royalen merinovillakerrastot ovat pehmeitä ja iholla todella miellyttävän tuntuisia.

Mons Royale merinovilla aluskerraston housut

Raitahousut

Koska kyse on villasta eikä esimerkiksi untuvasta, niin merinovilla lämmittää vaikka se kastuisi. Tämä on erityisen tärkeä ominaisuus vuorilla, sillä ylämäkeen kiivetessä saattaa tulla todella kuuma ja ainakin itse hikoilen herkästi. Tällöin esimerkiksi selän kohdalta paita useimmiten kastuu. Iho alkaa nopeasti kylmettymään kastuessa, mutta merinovillakerrasto päällä kosteus siirtyy keholta pois ja iho pysyy lämpimänä. Näin ei tarvitse olla huolissaan vaikka kiipeilyn aikana hieman hikoilisikin.

Tiedätte varmasti kaikki tilanteen, jossa hikiset vaatteet alkavat haisemaan. Jepjep, kuvittele tilanne kuuden viikon reissuun, jossa pidät samoja vaatteita koko ajan päällä. Haju alkaa olemaan melkoinen siinä kohtaa, mutta merinovilla ominaisuuksiltaan sopii myös tähän tilanteeseen. Merinovilla on luonnostaan antibakteerinen materiaali, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että villa tarjoaa huonon kasvualustan bakteereille. Tämä johtaa siihen, että merinovillaista aluskerrasto ei tarvitse pestä niin usein kuin tavallista keinokuituista kerrastoa. Sanotaankin, että hyvä tuuletus merinovilla aluskerrastolle ja vuorilla vaatteen pitäminen ulkona pesee kerrastot kuin itsestään.

Merinovilla alusasu - paita

Mon Royale -merinovilla paita

Merinovillan ainut huono puoli on se, että villavaatteisiin tulee herkemmin reikiä kuin keinokuituiseen kerrastoon. Olen kuitenkin muutaman vuoden aikana todennut sen, että reiät eivät todellisuudessa ole ongelma, sillä niitä ei kovin helposti synny ja vaatteet kestävät hyvin kuluttamista.

Merinovilla alusasu

Vuorilla käytän ainoastaan merinovillaisia alusasuja. Käytän aina yöllä makuupussissa merinovilla alusasua nukkuessa, päivällä puen toisen kerraston päällä ja näin pelaan käytännössä kahdella eri kerrastolla.

Tykkään, että merinovilla alusasun paidassa on vetoketju ja korkea kaulus. Näin saan suojattua kaulan ja tarvittaessa avattua vetoketjua auki, jos päivällä on kuuma ja hikoilen. Mons Royalen merinovilla alusasun paidoissa on myös hihansuussa peukaloreiät, joihin saa näppärästi pujotettua peukalot.

Merinovilla aluskerrasto aluspaita

Mons Royale -aluskerraston hihansuut

Alusasun housuissa on tärkeää, että lahkeet ovat tarpeeksi pitkät ja vyötäröllä on napakka resori, joka pitää housut kunnolla päällä. Mons Royalen kerraston housut ovat kaiken lisäksi ihan maailman söpöimmät raitoineen ja tykkään tulevan syksyn malliston värimaailmasta todella paljon.

Hinnaltaan merinovillaiset alusasut ovat kalliimpia kuin keinokuituiset, mutta suosittelen panostamaan merinovillaan. Tulet todennäköisesti yllättymään, kuinka käteviä ne ovat ja miten hyvin todella kerraston osat kestävät hikoilua ja silti pitävät vuorilla lämpimänä. En itse vaihtaisi missään nimessä takaisin keinokuituisiin kerrastoihin.

Merinovilla alusvaatteet

Merinovillaisten aluskerrastojen lisäksi käytän ihan merinovillaisia alusvaatteita. Rintisikat ja alushousut ovat myös merinovillaisia. Suurin syy siihen on se, että esimerkiksi tulevalle Baruntsen reissulla ei ole mahdollsta ottaa kuin tietty määrä vaatteita ja todennäköisesti reissun lopussa tulen pitämään useamman päivän samoja alusvaatteita.

Merinovillan hyödyt tulevat tällöin esille, sillä ne eivät rupea haisemaan tai tuntumaan erityisen likaisilta päältä. Alusvaatteet ovat myös lämpimät ja toisaalta hikoilun aikana ne siirtävät kosteuden iholta pois. Olen huomannut tämän olevan todella tärkeä ominaisuus myös merinovillaisissa alusvaatteissa.

Merinovilla alusalusasu - housut ja resori

Mons Royale

Baruntsen reissulle lähtee siis myös Mons Royalen alusvaatteet urheiluliiveistä alushousuihin ja niitä olen testannut Suomessa retkeillessä. Hyvin ovat toimineet enkä ole huomannut mitään ongelmia. Pesu onnistuu helposti tuulettamalla ja vaatteet eivät ala haisemaan.

Suosittelen lämpimästi hankkimaan merinovillaisia kerrastoja ja alusasuja, en ole kuullut ikinä, että kukaan olisi ollut pettynyt niiden hankintaan. Markkinoilla löytyy paljon eri vaihtoehtoja ja mallistoja, joista pääsee valitsemaan. Itse käytän tästä syksystä eteenpäin Mons Royale -kerrastoja.

 

60 päivää Baruntselle – mitä mietteitä?

Tupsahti tuossa Summit Climbin kirje sähköpostiin: 60 päivää Baruntsen retkikunnan alkuun. Kuulostaa pitkältä ajalta, mutta aika tulee menemään todella nopeasti. Millaisia mietteitä tuleva matka aiheuttaa?

Valmistautuminen

Valmistautuminen on mennyt hyvin. Olen tosi tyytyväinen, kuinka hyvin olen päässyt treenaamaan talven ja syksyn aikana. Keväällä ja alkukesästä myös tein 10 viikon voimaharjoittelujakson, jossa voimaa tarttui aika mukavasti.

Kirjoitin treeneistä ja siitä, millainen suunnitelma minulla on niiden suhteen. Totuudenmukaisesti olen hiukan tehnyt eri asioita, mitä suunnittelin. Maantiepyörän ostaminen on tehnyt sen, että olen pyöräillyt aika paljon viime viikkojen aikana. Tämän lisäksi on tullut juostua poluilla ja tehtyä kaikenlaista mukavaa ulkoaktiviteettia. Norjan reissu oli myös omalta osaltaan erittäin hyvää treeniä.

Valmistautumista on ollut myös henkisellä puolella, sillä muistan viime kesän olleen niin synkkää aikaa, etten oikein uskonut itseeni kiipeilijänä. Vastoinkäymiset olivat vieneet intoa, elämänjanoa ja tuntui, että kriisi toisensa jälkeen vain tuli ja polki itsetuntoa alaspäin. Itkin, etten ole mikään kiipeilijä.

Nyt kun takana on hyvää, ehjää valmistautumista, niin myös itsetunto on kasvanut. Usko omiin taitoihin on parempi kuin koskaan, sillä onnistunut Kilimanjaron huippu, jäätikkökurssi Seattlessa, kiipeilyt Coloradossajäätikkökurssi Norjassa ja kiipeilyt Suomessa ovat vain entisestään kasvattanut itsetuntoa tulevalle matkalle.

baruntse

Nepalissa 2014 – seuravaaksi Baruntselle

Olen myös oppinut viimeisen vuoden aikana ihan valtavasti itsestäni, mutta myös teknisistä taidoista. Lepäämisen merkityksestä, harjoittelun monipuolisuudesta, ihan teknisistä kiipeilytaidoista lähtien oman taidot ovat syventyneet ja koko ajan on ollut mielessä se, että näiden asioiden pitää tukea mun tavoitetta seisoa Mt. Everestin huipulla.

Rönsyily on myös vähentynyt, vaikka sitä edelleen on. Rönsyilyllä meinaan sellaisen järkevän fokuksen kadottamista ja vääriin asioihin keskittymistä. Välillä unohtuu, että mikä olikaan tärkeintä. Oliko sillä väliä, että monta grammaa sinkkiä saan päivässä jos laiminlyön jatkuvasti yöunia? Tai monta leukaa pystyn vetämään jos peruskuntoni on huonossa kunnossa? Tai onko aika kaikkeen pakko sanoa kyllä, aina ei välttämättä ole järkevää kilpailla vaan välillä voi vain relata. Tätä joudun muistuttelemaan mieleeni aika usein ja kysymään, että miten tämä minun toimi vie mua tavoitetta kohti ja hyödynkö tästä.

Olen kyllä tyytyväinen siihen pisteeseen, jonka olen nyt saavuttanut. Tässä on siis tasan kaksi kuukautta vielä aikaa treenata ja toisaalta aion levätä kunnolla ennen reissua, jotta saan itsestäni kaiken mahdollisen irti sitten Nepalissa.

Hoidettavia asiat

Tämän päivän sähköposti toi myös tullessaan paljon tehtävää ja hankittavia asioita. Pitää päivitellä The North Facen kanssa varusteita, hankkia neljän kilon edestä eväitä, kuivamuonaa yläleiriin ja miettiä, mitä kaikkea ostoslistalta vielä puuttuu.

Olen pohtinut tässä kunnollisen aurinkokennon ostamista, jonka avulla hoituisi akkujen lataaminen reissussa. Tämän lisäksi tiettyä elektroniikkaa tekisi mieli ostaa kuten esimerkiksi kameran vakauttaja ja parempi kamera. Isoja investointeja ja katsotaan, mihin kaikkeen riittää paukut rahapussissa.

Baruntsen kiipeäminen

Baruntsen huippu 2014 vuodelta

Näiden lisäksi retkikunta vaatii lääkärintodistuksen, että olen ymmärtänyt, mihin olen lähdössä ja olen tarpeeksi terve tekemään tämän. Näiden lisäksi retkikunta vaatii todistuksen matkavakuutuksesta, passin kopion, passikuvan ja lomakkeen, josta löytyy kaikki tietoni. Paperihommia ja juuri tällä viikolla täytin uuden passin hakemuksen.

Näiden lisäksi yksi iso päivitettävä asia on tietenkin lääkevarastot ja apteekin puolittainen tyhjennys on taas edessä. Pitää varautua kaikenlaiseen ja kaikkeen, joten ensiapupakkauksesta tulee löytymään vaivaan kuin vaivaan lääkettä. Toivottavasti suurin osa jää käyttämättä.

Yleinen fiilis reissusta

Yleinen fiilis reissuun lähtemisestä on ihan huikea. On ollut paljon tekemistä tässä kesän aikana ja aika on hujahtanut ihan super nopeasti. Käytännössä joka viikonloppu on ollut tekemistä ja kotona ei ole juuri tullut oltua. Nyt huomaa, että tauko viikonloppureissaamisesta tekisi ihan hyvää.

Tuo päätön ja välillä aika kovatahtinenkin meno on aiheuttanut sen, että välillä on unohtanut olevansa lähdössä. Aika menee ihan siivillä ja tajuaa, että vitsit, kohtahan sitä tässä mennään. Hoidettavien asioiden lista on pitkä ja ajatukset, että sehän on vasta syksyllä, ovat pinnalla ja pian ymmärrän, että syksyhän on melkein täällä.

baruntse nepal vuorikiipeily

Nepalista 2014

Vuoret ovat kyllä mielessä ihan päivittäin ja mietin myös Baruntsea joka päivä. Harrastuksesta on tulossa työ ja päiväni kyllä sisältävät paljon fiilistelyä vuorista. Ensi vuoden reissut ovat suunnitteilla ja sponsorihakemukset käyvät kuumana.

Niinä hetkinä kun havahdun, että olen lähdössä, tulee perhosia vatsaani. Oikeasti olen suunnitellut tätä matkaa kaksi vuotta ja nyt viimein se on lähempänä kuin koskaan ja se on lähempänä joka päivä. Fiilis, että tulen viettämään reilut viisi viikkoa vuorilla, on viedä mennessään ja tuntuu ihan käsittämättömän upealta päästä reissuun. Vaikka tänä vuonna on jo upeita reissuja takana, niin tätä olen kuitenkin odottanut eniten. 60 päivää ja lähtö Helsingistä odottaa.

 

Nordic Outdoor Blogger Award 2017

Sain viime viikolla ilahduttavan sähköpostin. Minua kysyttiin mukaan Nordic Outdoor Blogger Award 2017 ehdokkaaksi. Kilpailussa on kaksi osaa: ensin äänestetään Suomen suosituin ulkoilublogi ja sen jälkeen raati valitsee Pohjoismaiden parhaan ulkoilublogin.

Tämä on kiva homma sen takia, että blogini on huomattu ja minua pyydettiin mukaan. Olen tehnyt kevään ja kesän aikana aika paljon töitä blogin ylläpidon eteen ja opetellut käytännössä kaiken täysin nollasta. En tiennyt nettisivujen tekemisestä, ylläpitämisestä tai saati eteen tulevista haasteista yhtään mitään ennen viime kevättä.

On aika siistiä, että taustalla tehty työ alkaa näkymään konkreettisesti lukijamäärän kasvulla ja teidän lukijoiden ihanilla kommenteilla. Ette tiedäkään, kuinka paljon ne lämmittävät mieltä! Te siellä ruudun toisella puolella olette saaneet minut myös jatkamaan blogin kirjoittamista silläkin hetkellä, kun on tehnyt mieli lopettaa.

Minä vuorilla – Aconcagua

No, miten pääsette äänestämään vuoden ulkoilublogia?

1. Klikkaa kilpailun sivuille: TÄSTÄ

2. Äänestä mielestäsi parasta blogia 20.11-3.12

3. Jätä yhteystietosi äänestyksen yhteydessä, jotta voit voittaa lahjakortin Addnaturen verkkokauppaan

4. Ulkoile räntäsateesta ja pimeydestä huolimatta

 

Ei muuta kuin äänestämään! Mukavaa viikon alkua!

 

Huiputuspäivä

Aamu alkoi yhdentoista aikaa illalla, muutama tunti unta takana ja monta tuntia nousua edessä. Jännitti, mutta fiilikset olivat rauhalliset. Minulla oli vahva tunne, että mikäli päästään vain matkaan, niin seisomme myös huipulla.

Edessä oli kuusi tuntia nousua pimeässä, otsalampun valossa ja kylmässä. Päälläni olivat kaksi lämmintä kerrastoa housuja, kuorihousut, monta paitaa, kuoritakki ja lämpimin untuvatakkini. Sormia lämmitti paksuimmat hanskani.

Pimeys vaihtumassa valoon

00:00 meillä oli luku ja lähdimme matkaan. Tunnin välein pidettäisiin tauko: se kestäisi vain hetken ja tärkein tehtävä taukojen aikana olisi juoda vettä ja syödä evästä. Tauon jälkeen jatkettaisiin tasaisesti matkaa tunti kerrallaan ja odotettaisiin auringon nousua.

Ensimmäiset pari tuntia sujui hyvin. Kolmannen ja neljännen tunnin aikana sormia alkoi palelalla ja vatsassa kiertää. En ollut ihan varma, että onko vatsatauti iskenyt vai miksi mahassa niin kovasti pyöri. Ei käynyt mielessä luovuttaminen, mutta mielessä kävi, että kuinkahan tässä käy.

Pimeydessä etenevä joukko otsalamppujen kanssa

Neljä, viisi ja kuusi tuntia kului. Aurinko alkoi nousta ja voi vitsit, kuinka kaunista se olikaan. Itku pääsi ja helpotus, että kohta tulisi lämmintä. Vieläkin meinaa itkettää, kun miettii tuota hetkeä nyt kotisohvalta. Myös Kilimanjaron ensimmäinen huippu Gilman’s Point alkoi olla ihan lähellä. Pääsimme kaikki huipulle, siis koko 14 hengen huippua kohti lähtenyt ryhmä. Tämäkin on aika huikeeta!

Gilman’s Point

Tämän jälkeen Uhuru Peakille eli Kilimanjaron korkeimmalle kohdalle oli matkaa vielä pari tuntia. Matka sujui aika mukavasti ja tässä kohtaa pääsi etenemään omaa tahtia. Sää oli upea, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja jäätiköt eri puolilla loistivat kauneuttaan.

Matkalla Uhuru Peakille

Pian päästiin ihan lähelle huippua ja huipulla oleva kyltti alkoi näkymään. Saavuimme huipulle kahdeksan aikaa aamulla ja taas itkettiin kyyneleitä: millainen matka on ollut, mitä on pitänyt käydä päästäkseen tuohon pisteeseen ja kuinka kaunista joka puolella oli. Tavoite oli saavutettu, mutta mielessä oli koko ajan, että nyt ollaan puolessa välissä. Vielä pitäisi jaksaa sama matka alas.

Kilimanjaron huipulla

Alas tuleminen on selkeästi raskaampaa ja kun pääsimme takaisin Gilman’s Pointille, tuntui kuin joku olisi hakannut kymmenellä vasaralla päähäni. Minulla oli siis ensimmäistä kertaa koko matkan aikana selkeitä vuoristotaudin oireita. Nyt lähdettäisiin alas ja mahdollisimman nopeasti. Päänsärky oli kovaa ja se helpottaisi alempana.

Alamäki oli jyrkempi kuin muistin sen olleen ylöspäin. Vyöryviä pieniä kiviä ja menimme sitä alas kuin telemark-hiihtoa. Rinne pöllysi ja parin tunnin aikana tuli nieltyä aika iso määrä pölyä. Alaspäin meneminen oli kyllä todella hauskaakin ja haastavaa. Pari kertaa tuli mietittyä, että mitenhän polvi kestää rytäkkää, mutta hyvinhän se kesti.

Jyrkkä alamäki takana

Alamäen aikana sai myös riisuttua suurimman osan vaatteista ja aurinko paahtoi todella kuumana. Pääsimme lähdöstä 11 tuntia myöhemmin ensimmäiseen leiriin, jossa saimme juotavaa ja syötävää. Huomasin, että olin juonut koko aamun aikana alle 2 litraa nestettä ja juomisen sekä syömisen jälkeen tulikin hiukan huono olo. Hyvin todennäköisesti keho kärsi pienestä nestehukasta, joka onneksi helpotti nopeasti ruuan ja juoman jälkeen.

Tästä jatkoimme vielä neljä tuntia satula-alueen läpi kohti seuraavaa leiriä. Nämä neljä tuntia tuntui pitkältä ja energia alkoi olla jo lopussa. Kaikki pääsi kuitenkin leiriin: polvia kolotti, mutta päällimmäinen fiilis oli kuitenkin aivan upea. Me kaikki onnistuttiin ja käytiin Afrikan korkeimman vuoren huipulla.

Upeaa oli huomata, että pitkästä päivästä huolimatta jaksoin yllättävän hyvin sekä henkisesti että fyysisesti. Yön aikana oli kaksi selkeästi haastavampaa tuntia, jolloin vatsassa pyöri ja oli hiukan kylmä. Auringon nousua fiilis oli kuitenkin ihan katossa ja jopa alamäki tuntui upealta. Sain myös kokea, miltä todellinen päänsärky tuntui ja olen todella iloinen siitä, että olimme tässä vaiheessa jo menossa alaspäin.

Kaikki meni huiputuspäivänä todella hyvin ja saimme nauttia upeasta vuoristosäästä. Seuraavana päivänä satoi vettä ja ylempänä olisi tullut lunta, jolloin myöskään huipulle ei välttämättä olisi ollut mitään asiaa. Kaikki meni siis aivan nappiin myös säiden puolesta. Näinhän se ei aina todellakaan ole vaan vuorilla täytyy vain sopeutua sen päivän vallitsevaan säähän.

Kokemuksena Kilimanjaron huippu oli rankempi kuin olin kuvitellut. Vaikka huipulle ”vain” kävellään, on päivä ensinnäkin melko pitkä ja kun liikutaan lähes 6000 metrin korkeudessa, vaikeutuu tankkaaminen joka puolestaan vaikuttaa tietysti suorituskykyyn. Mielestäni erittäin tärkeä tekijä huiputuksen onnistumisen kannalta oli se, että olin pystynyt tankkaamaan etukäteen todella hyvin ja tuntui, ettei energia loppunut edes vaikeimpien hetkien aikana.

Tiimihenkeä huiputuksen jälkeen

Alamäki yllätti kyllä taas kerran, sillä nouseminen sujuu mukavasti, mutta alamäkeen päästessä alkaa lihaksia kolottamaan ja töitä täytyy tehdä vähintäänkin kaksi kertaa enemmän. Huippu on myös tässä kohtaa saavutettu, joten pään pitäminen hommassa mukana on myös todella tärkeää ja keskittyminen pääsee helposti herpaantumaan. Itse muistuttelin tasaiseen tahtiin itselleni, että keskity täysillä siihen mitä teet.

Kilimanjaro oli siis todella hyvä testi siihen, että missä mennään ja mitä täytyy harjoitella ensi vuoden Baruntsen reissua varten. Paljon alamäkeä, painavan rinkan kantamista ja pitkiä treenejä on siis paljon tiedossa seuraavan vuoden aikana. Motivaatio on tällä hetkellä aivan huipussaan ja muistin matkalla, miksi olen jaksanut vaikeinakin hetkinä. Vuorilla oleminen on yksinkertaisuudessaan vain niin upeaa ja samaan aikaa haastavaa.

Kaikki valmiina Kilimanjarolle

Nyt on kaikki valmiina. Iso kassi täynnä vaatetta Kilimanjarolle, safarille ja Sansibarin rannoille. Kaikki lääkkeet pakattuna ja malarian estolääkitys aloitettu jo tänään. Kaikki ladattavat laitteet kuten kamerat, kello ja kuulokkeet ladattuna ja pakattuna mukaan.

Valmiina lähtöön

Nyt vain lomamoodi käyntiin ja sitten mennään. On jotenkin sellainen olo, ettei vielä ole edes tajunnut lähdön olevan edessä, vaikka loma alkoi jo perjantaina.

Viikonloppu on vierähtänyt lähinnä laukkuja pakatessa, tavaroita järjestellessä ja syödessä. Ainakin on nyt levätty ja tankattu, että siitä ei ainakaan pitäisi jäädä reissussa mikään kiinni.

Huomenna sitten suunnataan aamuyöstä kentälle ja lennetään Amsterdamin kautta Nairobiin, josta matka jatkuu sitten Tanzanian puolelle heti seuraavana päivänä. Päästään siis aikalailla heti ihan tosi toimiin ja laitettua vaelluskamppeet niskaan.

Viimeistelylenkillä Seurasaaressa

Seuraavat kolme viikkoa onkin varmaan aika hiljaista täällä blogin puolella. Päivittelen matkakuulumiset sitten marraskuun puolella. Sosiaalisen median kautta varmasti jo aiemmin. Jatkan Afrikasta lähes suoraan vielä Lappiin, joten sen takia blogihiljaisuus todennäköisesti hiukan venyy.

Palataan, mukavaa sunnuntaita kamut!

Saako vuorikiipeilijää pelottaa?

Mietin otsikon mukaista kysymystä muutama päivä sitten ja tallensin sen luonnoksiin. Tänään palasin tähän ajatukseen: saako vuorikiipeilijää pelottaa?

Mistä nämä ajatukset kumpuaa? No varmasti pitkälti graduni haastatteluista. Haastattelenhan esikuviani, suomalaisia vuorikiipeilijöitä, jotka ovat onnistuneet Everestin valloituksessa. Heiltä olen saanut paljon todella mielenkiintoista ajateltavaa ja tähän kysymykseen olen palannut uudestaan ja uudestaan.

Kyllä saa pelottaa. Ainakin mun mielestä, onhan pelko osa ihmisen laajaa tunnekirjoa ja vuoristo-olosuhteet jos mitkä, ovat sellaisia, missä kaikki tunteiden kirjot tulevat esille. On iloa, surua, epätoivoa, epäilystä, pelkoa ja kaikkea maan sekä taivaan väliltä.

Olen pelännyt aika paljon viime aikoina. Pelkään tällä hetkellä jalkojani. Tulevatko ne kestämään, kauan kestää kuntoutua, mitä jos ei, mitä jos nyt mokaan ja mitä josjosjos… Kaikki nämä pelottavat tekijät liittyy epävarmuuteen, mitä vuorillakin pitkälti on. Et tiedä, tuletko sairaaksi, miten kroppa taas tällä kertaa sopeutuu ja miten kaikki rahalliset sekä henkiset panostukset realisoituu. Jäätkö ilman huippua ja miten voit tehdä kaikkesi sen eteen, että pääset huipulle, riskeeraamatta kuitenkaan liikaa?

Mielestäni vuorikiipeilijä saa pelätä, mutta pelkoon täytyy sekoittua kunnioitus vuoria kohtaan. Pelko ei saa ottaa vallan, vaan asiat tulee käsitellä ennen vuorille lähtemistä. Mitä jos jotain tapahtuu, onko kaikkeen varauduttu ja miten riskit on minimoitu? Oikeastaahan nämä yhdistyy kaikki siihen, että miten hyvin olet valmistautunut.

Valmistautumiseen voit sinänsä itse vaikuttaa ja siten vähentää pelkoa ja lisätä kunnioitusta siihen, mitä vuorilla tapahtuu on osittain vain monen tekijän summa. Sää, olosuhteet, tiimi, pysytkö terveänä ja niin edelleen. Lopulta kyse voi olla aika pienistäkin asioista.

Pelkotuntemukset on myös noussut esiin graduni haastatteluissa. Ei tosin negatiivisessa mielessä vaan juurikin lähinnä kunnioituksena vuoria kohtaan. On hienoa, että ihmiset ovat selkeästi kunnioittaneet kovasti vuoria, kun he ovat päättäneet lähteä maailman korkeimmalle vuorelle. Niin minäkin tulen tekemään.

Pää pystyyn ja kohti seuraavia vuoria

Takaisin Mendozassa. Olemme olleet Mendozassa nyt kaksi päivää. Kirjoitan ensi viikon alussa matkasta pidemmin ja tarkemmin kun pääsen taas koneen ääreen. Tässä kuitenkin viimeisimmät kuulumiset lyhyesti:

Huippu jäi tällä kertaa saavuttamatta erittäin kovan lumisateen ja erityisesti tuulen takia. Kylmyys oli jotain sellaista, mihin en ollut osannut edespahimmissa peloissanivalmistautumaan. Yksikään retkikunta ei huiputtanut meidän huiputuspäivinä ja edelleenkin Aconcaguan sää näyttää todella surulliselta, sillä kova tuuli ja kylmyys on keskyttänyt monien unelmat.

Pettymys on ollut suuri ja mäestä tultiin alas itkien. Pettymyksen suurin syy on ollut se, että olin Camp 2:ssa 5500 metrin korkeudessa erittäin hyvässä kunnossa ja uskoin voimieni riittävän hyvin myös huippuun. Kelit eivät vain sitä mahdollistaneet.

Retkikunta on osoittautunut aivan mahtavaksi. Tulen virlä kirjoittamaan jäsenistä paremmin, mutta mielestäni ryhmä oli todella hyvä ja olemme nauraneet niin paljon yhdessä ja jakaneet varmasti sellaisen kokemuksen, joka ei unohdu kenenkään mielestä.

Kylmyyden takia isovarpaani ovat hieman ottanut osumaa. Molemmists varpaista lähdössä kynsi ja muhevat verirakkulst löytyy myös. Varpaat eivät kuitenkaan ole onneksi paleltuneet eikä niitä tarvitse poistaa. Selvittiin siis säikähdyksellä ja kuulemma kipu on hyvä merkki. Sitä kyllä löytyy, mutta onneksi myös buranaa.

Pettymyksestä, itkusta ja surusta huolimatta tämä matka on ollut enemmän kuin upea. Uskomaton seikkailu isojen vuorien ääreen, olen käynyt läpi taas uuden ja opettavaisen oppitunnin seuraavaa matkaa varten ja koen olevani taas selkeästi viisaampi.

Nyt pää vain pystyyn ja kohti seuraavia vuoria!

Huomenna lähdemme matkaamaan takaisin kohti Suomea ja päivittelen kuulumisia vielä pitemmin ensi viikolla.

Terkkui ja erilaista Joulua!

Jos minun täytyisi nyt veikata, niin sosiaalinen media, blogit ja uutiset tulvii: Hyvää Joulua! Jos seuraisin tätä reaaliaikaisesti, todennäköisesti laittaisin someni kiinni.

Tässä vaiheessa kiipeily on jo aloitettu, olemme todennäköisesti 3500 metrin korkeudessa jossakin kohtaan Aconcaguan rinnettä, matkalla kohti huippua. Ensimmäiset yöt teltassa on jo vietetty. Jouluruokaa ei teltassa ole tarjolla, vaan todennäköisesti syömme riisiä ja kasviksia. Ehkäpä jopa kuivalihaa.
Tämä on erilainen jouluaatto. Olen kaikki aiemmat Jouluni viettänyt äitini isovanhempien luona Mikkelissä. Perinteestä poikkeaminen on aiheuttanut etukäteen murhetta, mutta hyvän ystäväni sanoin: ”tulet nauttimaan seuraavasta Joulustasi kotona vielä enemmän”. Ja näin asia varmasti onkin. Joulustani tulen myös nauttimaan vuorella.
Ja varmasti nautinkin, koko valmistautumisen, rahan ja sieluni edestä. Hengitän vuori-ilmaa joka solulla siten, että muistan vielä vanhana mummonakin, miltä tuntui olla Aconcagualla. Tämä matka on paras joululahja, jonka olen itse itselleni mahdollistanut. Olen siitä todella kiitollinen ja toivon, että sinunkin Joulua siivittää ajatus kiitollisuudesta, olkookin se kiitollisuutta syödä suklaata niin paljon, että on paha olo tai kiitollisuutta perheestä!
Terkkuja sieltä, missä ikinä olenkin, sinne missä sinä oletkin! Hyvää Joulua!