Artikkelit

Vaikeuksien kautta voittoon

Te blogia pidempää seuranneet tiedättekin, millainen parin viime vuoden matka on ollut. Matkaan on mahtunut todella paljon vaikeuksia ja erilaisia huonoja vaiheita. Viimeinen vuosi on ollut kuitenkin kuin nousukiitoa, sillä kroppa on pysynyt ehjänä ja olen päässyt tekemään upeita reissuja ympäri maailmaa. Tällä hetkellä valmistaudun pitkäaikaiseen haaveeseen eli ensimmäiselle 7000 metrin vuorelle kiipeämiseen.

Viimeinen vuosi on ollut yhdellä sanalla: upea. Miksi? Olen vihdoin päässyt tekemään niitä asioita, joista olen haaveillut ja joita olen halunnut tehdä. Vaikeuden ovat kääntyneet voitoiksi yksi askel kerrallaan.

Vaikeuksien kautta voittoon

Vaikeuksien kautta voittoon

Tosi usein ihmiset ovat kyselleet, että miten oikein jaksoit silloin, kun oli kaikkein vaikeinta. No, vaikeaa se olikin, mutta omalla kohdallani selviytymistä on helpottanut se, että minulla on koko ajan ollut selkeät tavoitteet ja toiveet, mihin haluan pyrkiä.

Oikeasti vaikeimpina hetkinä tuntui, että haluan vaan olla neljän seinän sisällä kotona ja ahdistuneena katsoin, kuinka “kaikki muut” tekivät juuri niitä asioita, joita toivoin itsekin tekeväni. Eli edes selkeät tavoitteet eivät vaikeimpina hetkinä lohduttaneet.

Vaikeuksien kautta voittoon

Hymyä – se on ilmaista

Olen kuitenkin aina loukkaantumisten hetkellä päättänyt, että hitto vieköön, tulen tekemään kaikkeni, että täältä palataan kovempana takaisin kuin mistä lähdettiin. Nämä ajatukset ovat antaneet voimaa ja energiaa.

Voimaa on myös antanut koko prosessi tähän pisteeseen, sillä vaikeuksien jälkeen alkaa aina vaiheet, joissa koko ajan tulee pieniä voittoja eli joku asia alkaa sujumaan paremmin, seuraavaksi prosessi kehittyy seuraavaan vaiheeseen ja siitä seuraavaan.

Paljon omassa prosessissa on auttanut se, että on jaksanut hymyillä, myös niille huonoille hetkille. Itseironia ja musta huumori on kyllä auttanut silloin kun on ärsyttänyt. Välillä on mietitty, että mitähän nyt vielä.

Vaikeuksien kautta voittoon

Kyllä on hauska fiilis

Tällä hetkellä tilanne on se, että kaikki paikat on kunnossa ja olen pystynyt treenaamaan täydellä teholla jo useamman kuukauden miettimättä loukkaantumisia. Ja tämä on todella voimaannuttavaa. Askeleita kohti Everestin huippua on tullut otettua ihan eri tavalla kuin parin viime vuoden aikana.

Viime kuukaudet on ollut monella tavalla kiireisiä ja on joutunut optimoimaan levon määrää eri tavalla. Edelleen suurin haaste on levätä tarpeeksi ja pitää volyymit sopivalla tasolla työn, vapaa-ajan, urheilun ja muun elämän kanssa. Tämä on varmaankin loppuelämän prosessi.

Kovat treenit eivät aina tunnu ihan mahtavalta, mutta jaksan aina siinä kohtaa muistutella itselleni, kuinka liikunnan riemua kaikki urheileminen on silti. Vuosi sitten istuin pyörätuolissa enkä liikkunut yhtään mihinkään. Hymy on siis aina huulilla, koska liikkuminen on vain niin mahtavaa ja liike on lääkettä lähes kaikkeen.

On ollut tosi hienoa huomata, että tuntemattomatkin ihmiset ovat olleet tässä projektissa mukana ja he ovat laittaneet viestiä, kuinka inspiroituneita ovat olleet ja fiiliksissä siitä, että hommat ovat edenneet vuoden aikana tähän pisteeseen.

Matka kohti vuoria jatkukoon, hymy huulilla tietenkin.

 

Uusi jakso on alkanut polvioperaatiossani

Polven kuntouttamisessa on alkanut uusi jakso. Viime päivät ovat ollut juhannuksen takia melko kiireisiä, tai ei oikeastaan kiireisiä vaan somettomia. Myös polvesta puhuminen tietyllä tavoilla harmittaa ja niiden tuntemusten myöntäminen täälläkin on osittain hankalaa.

Eilen siis sain luvan aloittaa varaamaan jalalle. Olin suunnitellut pitkän listan, mitä minun täytyy hoitaa heti kun voin taas kävellä. Toisin kävi, sillä käveleminen ei ole tällä hetkellä ollenkaan niin sujuvaa kuin olin kuvitellut. Toki nyt pari päivää sitä miettineenä sehän on täysin selvää, eihän kuukauden kävelettömyyden jälkeen hypellä sängystä ylös ja varsinkaan kaupungille hoitamaan asioita.

Nyt olen siis pikku hiljaa ottanut ensimmäisiä askelia ja vaikka jalka mukavasti jo taipuukin, niin kävellessä se on todella jäykkä. Jokainen askel on kuitenkin eteenpäin ja uskoisin, että kehitys tulee olemaan aika huima seuraavan kuukauden aikana.

Lupa myönnettiin myös rauhalliselle pyöräilylle, soutamiselle ja vesikävelylle. Uusi ystäväni onkin kotiin asennettu pyörätelakka ja oma pyöräni, jota voin pieniä pätkiä kerrallaan polkea. Yllätykseksi pyöräily tuntuu polvessa todella hyvälle, ei kipua ja liikkuvuus on parempi kuin kuvittelin. Liike tuntuu myös tekevän hyvää polvelle, sillä se ikään kuin vetreytyy polkiessa.

Vaikeinta tässä kaikessa on kuitenkin ollut se, että olen tottunut kulkemaan ja tekemään oman aikataulujeni mukaisesti ja siten, miltä nyt hyvältä tuntuu. Nyt olen ollut täysin tai ainakin osittain avun tarpeessa eikä avun tarve hetkeen vielä lopu kun mitään painavia juttuja ei saa nostella ja polven kiertovääntöliikkeet on kielletty. Välillä tuntuu, että avun pyytäminen on todella vaikeaa ja ennen kaikkea vaivan aiheuttaminen toiselle tuntuu ikävältä.

Toinen juttu, miksi on ollut vähän vaikeaa, on tunne etten ole ansainnut näitä polven ongelmia. Tein syksyllä Aconcagualle valmistautuessani kaiken ohjekirjan mukaan ja kaikki meni ihan putkeen. Ongelmia toki oli alkukeväästä ties minkälaisten pienten vaivojen kanssa, mutta mittavaan polvioperaatioon en osannut valmistautua tai edes pahimmissa kuvitelmissani varautua. Hetket, jolloin on myös vähän itkettänyt on liittynyt varmasti suurimmaksi osaksi väsymykseen ja turhautumiseen.

Onneksi nämä turhautumiset ovat olleet vain hetkiä ja olen kuitenkin todella iloinen, että tulevaisuus näyttää paremmalta ja valoisammalta polven suhteen. Kuntoutuminen vie oman aikansa ja tiedän olevani sen verran sisukas tyyppi, että siitä polven kuntoutuminen ei ainakaan jää kiinni. Kaikki tsempit crossfitsalilla ja kamuilta lämmittää mieltä. Ne ennen kaikkea rohkaisee jatkamaan kohti tavoitettani: parempaa polvea, jolla valloitetaan Everest.

Toivoa kuntouttamiseen antaa myös huippu-urheilijat kuten Kaisa Lehtonen, jonka polvi leikattiin 2009 ja 2016 hän voitti Iron Man kilpailun. Todella huipulle on mahdollista palata kun jalat saadaan kuntoon ja hän on oiva osoitus siitä.

Katseet ovat jo tulevassa ja olen niin iloinen, että tämä uusi jakso polven kuntouttamisessa on lähtenyt käyntiin. Jo pelkästään kävely tekee mielen niin iloiseksi ja se, että en tunne olevani loukussa kotona. Nyt uusin, hyvin mielin eteenpäin!