Artikkelit

Selvisin hiihtotraumoista

Jos minulle olisi vuosi sitten sanottu, että olet viikon Lapissa hiihtämässä, olisin todennäköisesti nauranut räkäisesti ja vastannut, että en ikinä ja kuka hullu nyt hiihtämään menee. Toisin kävi ja kahdessa päivässä kilsoja reilut sata takana.

Olin 14 vuotta hiihtämättä yhden ainoata metriä. Noiden vuosien aikana ei ole käynyt mielessäkään, että voisin tykätä hiihtämisestä tai siitä tunteesta, joka lenkin jälkeen on. Mistä moiset traumat olivatkaan syntyneet?

Hiihtolomalla Levillä

Koululiikunta

Kyllä vain, minulla on ihan kamalat muistot koululiikuntatunneilta. Vaikka olen aina ollut suhteellisen lahjakas ja hyvä liikkumaan, eivät koululiikuntatuntien pallopeli- tai hiihtotunnit olleet mitään lemppareita.

Silti näitä lajeja oli harrastettava ja tehtävä, jotta sai kunnollisen arvosanan. Muistan jotenkin elävästi erilaisia hiihtoharjoituksia, joissa piti mennä yhdellä suksella ja toisaalta, kuinka tunnilta pääsi kotiin, kun oli hiihdetty viisi kilometriä. Kilpailuhenkiselle tyypille, kuten minulle se tarkoitti tietysti sitä, että hiihdettiin henki hieverissä lenkki kilpaa ja ekana maaliin tullut pääsi ensimmäisenä kotiin. Verenmaku suussa sitä mentiin ja kilpailtiin.

Pakottaminen ei yleensä ole kovin siisti juttu ja sama on pätenyt hiihtämiseen. Siitä on tullut liikkatuntien takia entistä vastenmielisempää ja toki opetussuunnitelman, opettajien mieltymysten ja kelien takia hiihtämään on menty ja vaikka pakolla. Pakko meinaa itselle usein myös huonoa motivaatiota ja sen löytäminen voi olla sellainen tuskien taival, että hyvää päivää.

Välineet

Juu, minulla on kolme isosiskoa ja voinette arvata, että olen neljäntenä tyttönä käyttänyt siskojen vanhoja välineitä. Tämä on nyt sinänsä ihan selvää, sillä ymmärrän hyvin, että tavaroita pitää ja kannattaa kierrättää. Huomasin kuitenkin tänä talvena suksia ostaessani, että silläkin on aika iso merkitys, millaisilla välineillä tätä lajia yrittää tuolla tahkota.

Perheessäni on aina arvotettu urheilua ja meitä lapsia on tuettu urheilemaan. Viety harkkoihin, kuskattu kisoihin ja tuettu kokeilemaan eri lajeja. Ikinä ei ole sanottu, että et saa harrastaa jotain asiaa, vaan enemmän kannustettu. Varsinkin, kun kyse on ollut urheilemisesta.

Välineet ovat olleet varmasti ihan kohdillaan, mutta mietin, että olikohan minulla luistelu- vai perinteisen sukset ja kysyttiinkö koulussa ikinä, että millaiset sukset sinulla on. Varmaan on hiihdetty molempia lajeja ihan sekaisin ja ilman kyselyjä.

Kunnon välineillä hymyilyttää

Tänään jos joku pakottaisi minut lähtemään perinteisen hiihtotavan lenkille luistelusuksilla, sanoisin että meeppä kuule ihan keskenäsi. Ei tulisi mieleenkää kokeilla, sillä onhan tuo nyt ihan sama asia kuin yrittäisi ajaa Jopolla maantiepyöräkilpailussa. Väärillä välineillä hiihtokin voi olla kuin tervanjuontia.

Luulen, että vääränlaiset ja vääränkokoiset välineet ovat yksi isoimpia syitä, miksi lapset traumatisoituvat ja toivovat, ettei heidän täydy enää koskaan ikinä missään tilanteessa hiihtää tai joutua hiihtämään pakotettuna.

Selviytyminen traumoista

Ensimmäinen askel selviytymiseen on ollut se, että olen vain mennyt kokeilemaan. Unohtanut, että ehkä se hiihtäminen oli ihan hanurista, mutta voisiko se olla ihan kivaa tauon jälkeen.

Kokeilemisen jälkeen seuraava askel oli se, että hankin kunnon varusteet. Sellaiset, joilla voin hiihtää mukavasti ja mahdollisimman vaivattomasti. Tarvittiin hyvät monot, sukset, sauvat ja vaatteet. Kaikki nämä ovat niin hyvät, että koko ajan ei hierrä, purista, ahdista tai ärsytä joku.

Sitten tarvittiin hiihto-opetusta eli vinkkejä, miten tämä homma nyt toimikaan. On videoitu ja keskusteltu tekniikasta ja mietitty, että miten tekniikkaa hiotaan ja mitä pitäisi vielä tehdä, jotta hiihtäminen ja ennen kaikkea vapaan hiihtotyylin hiihtäminen muuttuisi mahdollisimman vaivattomaksi.

Sen jälkeen on täytynyt saada kilsoja. On vain pitänyt hiihtää ja hiihtää. Kilsoja on kerätty nyt reilut 400 tämän talven aikana ja se on tarkoittanut sitä, että olen aika useasti viikonlopuksi matkannut äitini luo Lahteen hiihtämään ja arkena on käyty bussilla Paloheinässä.

Upea hiihtosää

Uskon, että suurin syy siihen, että hiihtäminen tuntuu melko vaivattomalta tällä hetkellä on se, että nyt kilsoja alkaa olemaan jo sen verran takana, ettei jokaisella potkaisulla tarvitse pelätä kaatumista vaan pystyn hiihtämään pitkiä lenkkejä peruskestävyysalueella.

On siis käytetty aikaa, rahaa ja vaivaa, jotta on päästy tähän pisteeseen. Viikko Lapissa hiihtolomalla, jonka aikana on tarkoitus hiihtää useampi sata kilometriä. Ja on muuten kannattanut, sillä nämä asiat tukevat myös treenaamista vuoria varten.

Olen vihdoinkin löytänyt tavan nauttia ulkoilmasta myös talvella ja tehden pitkiä peruskestävyysharjoituksia joka viikko. Nämä ovat olleet ennen ihan myrkkyä, mutta nyt huomaan nauttivani pitkistä lenkeistä yhä enemmän ja enemmän.

Kannustaisin kaikki vähintäänkin unohtamaan hetkeksi hiihtotraumat ja antamaan tuolle mahtavalle liikuntamuodolle uuden mahdollisuuden, saatat jopa yllättyä, kuinka mukavaa hihitäminen onkaan. Ja kaiken lisäksi kunto kasvaa sivussa.

 

Kuka muu haluaa nauttia talvisäästä?

Voi vitsit, että olemme saaneet nauttia täällä Etelä-Suomessa talvisäästä! Nyt menkää hyvät ihmiset ulos, mikäli ette ole sitä vielä tehneet. Millaisia asioita on tullut tehtyä, mikäli haluat nauttia talvisäästä?

Luistelu

Kaivoin viime viikolla erään uuden tuttavan innoittamana luistimet ullakolta esille. Olen harrastanut 10 vuotta taitoluistelua, mutta luistelu on viime vuosien aikana jäänyt aivan tyystin erilaisten uusien harrastusten vuoksi.

Luistelemassa

Terät olivat osittain ruosteessa, mutta uhmasin silti luistinten huonoa kunto ja kävin reilun tunnin kiertelemässä ja kaartelemassa lähikentän jäätä. Voi vitsit, miten haastavaa tuo luistelu on, vaikka sitä on mukamas joskus niin hyvin tullut luisteltua. Kokeilin paria piruettia ja seuraavassa hetkessä silmissä näkyi vain tähtiä, kun päässä pyöri siihen malliin.

Pääasia kuitenkin oli se, että paikat ovat edelleen kasassa ja minulla oli hauskaa.

Jääkiipeily

Kuten jo viime viikolla kirjoittelin, niin jääkiipeily on aivan mahtavaa ja sitä on mahdollista tehdä Helsingissä Pirunkallion jäällä.

Tällä viikolla olisi taas tarkoitus päästä kiipeilemään ja toivottavasti näin myös tapahtuu. Olen pysynyt hyvin tahdissa kiinni, jossa olen käynyt kerran viikossa ulkona kiipeilemässä ja toisina viikkoina myös sisällä siihen päälle. Tekniikka kehittyy koko ajan ja se jos, mikä motivoi.

Luistelemassa pitkästä aikaan

Hiihto

No, missäs muuallakaan kuin ladulla on tullut taas nautittua? No eipä, sillä esimerkiksi Paloheinässä ladut ovat ihan todella upeassa kunnossa ja peltolenkillä pääsee harjoittelemaan luistelutekniikkaa.

Olin vuosia hiihtämättä, mutta tänä talvena on löytynyt tuo inhottu, koulutraumojen jälkeinen nautinto. On ollut ihanaa olla ulkona ja viettää niitä pitkiä peruskestävyysharjoituksia ulkosäässä. Myönnettäköön, että ihan kaikki harjoitukset eivät ole olleet peruskestävyysharjoituksia, vaan välillä on tullut hiihdettyä sykkeet aivan tapissa monta tuntia putkeen.

Ulkoilu

Viimeisten viikkojen aikana on tullut myös oltua ulkona. Siis kävelemässä ympäri kaupunkia ja viimeksi lauantaina kävelimme ystävän kanssa Helsingissä Löylyyn kahville.

Löylyssä oli yllätyksenä nuotio päällä ja istuimme hyvän tovin auringon paistaessa ja nuotien lämmittäessä. Vaatteet muuten tuoksuivat nuotion jälkeen ihanalta. Tulelta, ulkoilmalta ja nuotiolta. Ennen kaikkea aurinkoiselta talvisäältä.

Talvisäästä ehtii hyvin nauttimaan, vaikka olisi päivät töissä. Tällä hetkellähän valoa riittää jo useamman tunnin neljän jälkeen, joten loppu on ihan viitsimisestä kiinni. Ainakin minä aion nauttia tästä upeasta talvesta kaikin mahdollisin keinoin.

 

Jääkiipeilyhuumaa

Huh, onpa meitä suomalaisia hellitty viimeisen viikon aikana aivan upealla talvisäällä! Hiihtolomat ovat käynnissä ja en yhtään ihmettele, miksi ihmiset ovat ulkona. Aivan upea talvisää, pakkasta reilut kymmenen astetta ja aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta.

Viime viikonloppuna kävin ensimmäistä kertaa hiihtämässä vapaalla hiihtotyylillä reilut 40 kilometriä ja nautin todella Lahden upeista maastoista (ja jyrkimmillä mäkiosuuksilla mietin, että miksi ihmeessä olen täällä). Hiihtolenkin jälkeen seuraavana päivänä tuli sitten ulkoiltua jäällä äitini koirien kanssa.

Tällä viikolla ihana ulkoilusää on sitten vienyt hiihtoladuille ja Pirunkalliolle jääkiipeilemään. Eilen ilalla useamman kiipeilytunnin jälkeen minulla oli niin hirvittävä jääkiipeilyhuuma, että siitä on päästä kirjoittamaan heti myös tänne blogin puolelle.

Jääkiipeily

Pirunkallio

Pirunkallio on tosiaan Helsingissä sijaitseva jääseinämä, joka jäädytetään keinotekoisesti joka vuosi. Paikalle pääsee näppärästi julkisilla kulkuvälineillä ja jopa arki-iltoina ehtii kiipeilemään useamman tunnin ennen kuin kello näyttää ihan mahdottomia.

Adventure Partners -niminen yritys pyörittää ja jäädyttää paikan ja heidän kauttaan on tosiaan myös mahdollista vuokrata välineitä ja he järjestävät erilaisia jääkiipeilykokeiluja ja –kursseja.

Olin ennen tätä talvea kiipeillyt vastaavanlaisella jääseinämällä muutamia kertoja ja siksi aloitin uuden aluevaltauksen jääkiipeilyn peruskurssilla, jossa opetettiin rakentamaan ankkurit ja toimimaan putouksella turvallisesti.

Pirunkallion jääputous

Tämän kurssin jälkeen on tullut sitten viikottain käytyä kiipeilemässä ja hiomassa taitoja. Millaista huumaa jääkiipeily sitten oikein on?

Alkuun kiipeily oli vaikeaa, miten asetellaan jaloissa olevat jääraudat ja miten asetellaan kädessä olevat jäähakut jäähän. Miten hyvin voi luottaa, että välineet pysyvät jäässä eivätkä lipsahda alas ja kuinka kovaa esimerkiksi hakkuja täytyy lyödä jäähän.

Olin juuri ostanut myös välineet vuorikiipeilyä varten eli minulla on esimerkiksi vaellushakku ja -jääraudat. Hakkua ei esimerkiksi voi oikein puhtaassa jääkiipeilyssä käyttää ja raudatkaan eivät ole optimaalisimmat. Tämän vuoksi olen sitten lainannut tavaroita Adventure Partnersin välinevarastosta. Pikku hiljaa olen alkanut katsomaan, että mitäs jos kuitenkin ostaisi omat välineet myös tähän touhuun.

Ensimmäiset seinät jäällä olivat haastavia ja erityisesti epävarmalta tuntui se, että kuinka hyvin välineisiin voi luottaa. Jalat ja kädet lipsuivat seinältä ja tuntui, että koko ajan olen hieman hassuissa asennoissa. En myöskään luottanut, että välineet toimii.

Nyt useampia reittejä kiivenneenä homma alkaa tuntumaan aika paljon luottavaisemmalta, sillä jokaisen seinän aikana tuntuma jäähän ja välineisiin paranee eikä jokainen nousu ole täyttä taistelua.

Parasta koko hommassa on se, että onnistuminen motivoi. Pääset reitin paremmin ja ilman lipsumisia ylös, löydät jäästä uusia ulottuvuuksia ja pääset haastamaan itsesi. Tuntuu hassulta, että pääasiassa kiipeämme koko ajan samaa seinää, mutta silti jokainen nousu on ainakin tähän mennessä tuntunut täysin uniikilta.

Jääkiipeilyä Pirunkalliolla

Ja parasta lopulta kuitenkin on se, että saa olla ulkona ja touhuta upeassa talvisäässä jotain näin haastavaa ja mielenkiintoista. Tekninen jääseinän kiipeily ei ole suoraan sama asia kuin vuorikiipeily, mutta näistä taidoista ei varmastikaan ole missään nimessä haittaa vuorilla.

Esitän avoimen kutsun kiipeilemään, eli mikäli olet kiinnostunut lähtemään Pirunkalliolle, niin nakkaa meiliä tai kommentoi tähän alle. Sovitaan aika, milloin sinäkin pääset kokeilemaan!