Artikkelit

Millaisilla treeneillä kohti 7000 metrin vuorta?

Toipuminen Jenkkien matkasta ja sitten heti perään Sipoonkorpi Trailista alkaa olemaan hyvässä vauhdissa. Sehän tarkoittaa tietenkin sitä, että katse on siirrettävä seuraavaksi myös tämän vuoden seuraavien tavoitteiden suuntaan ja miettiä, että mitä asioita on vielä otettava huomioon ennen tämän vuoden päätavoitettani eli Nepalin 7000 metrin vuorta, Baruntsen reissua.

Olen lähdössä heinäkuussa Norjaan jäätikkökurssille ja se on seuraava isompi reissu, joka on tiedossa. Hieman vajaat pari viikkoa Norjassa harjoitellaan jäätikkötaitoja ja näin tällä viikolla kurssin vetäjän Kiipeilyareenalla ja tuli tosi hyvä fiilis, että kurssi on varmasti erittäin hyvää harjoittelua syksyn reissua varten.

Heinäkuun Norjan reissua varten tulee oleellisinta olemaan se, että yleiskunto on hyvä ja se takaa nauttimisen matkalla. Mitään juuri tätä reissua varten tehtävää erityisvalmisteluja ei ole tarkoitus tehdä, vaan seuraavan puolen vuoden pääfokus on ensimmäisen 7000 metrin vuoren tavoittelussa.

Nepaliin suunnataan sitten tämän vuoden lokakuussa ja tavoitteena on kuuden viikon aikana kiivetä yksi 6000 metrin vuori ja sitten suunnata elämäni ensimmäiselle 7000 metrin vuorelle. Tämä jos joku on mahtava tavoite, mutta tavoitteen täyttämiseksi täytyy tehdä paljon hommia. Yksi iso asia, mihin pystyn itse vaikuttamaan on se, kuinka hyvässä kunnossa olen tulevaa reissua varten.

Seuraavien kuukausien tavoite on siis parantaa kuntoa siten, että olisin mahdollisimman timanttisessa kunnossa lokakuussa. Se, onko huippukunto vielä heinäkuun reissua varten, ei ole tärkeintä vaan tämän vuoden suurin pääfokus on nimenomaan lokakuussa.

Olen tässä syksyn ja kevään aikana hapuillut, miettinyt eri vaihtoehtoja treenaamiseen, miettinyt tavoitteitani ja pohtinut, että mikä olisi paras tapa saavuttaa omat tavoitteet. Valmiiden ohjelmointien kanssa olen pohtinut sitä, että ne eivät ota lähtötasoani huomioon eivätkä myöskään surullisen laajaa vammahistoriaa. Olen myös miettinyt valmentajan palkkaamista, mutta en ole toistaiseksi löytänyt ainoastaan vuorikiipeilyyn erikoistunutta valmentajaa. Yksi vaihtoehto on ollut kokonaan oman ohjelmoinnin tekeminen ja se ei ole tässä kohtaa tuntunut täysin oikealta vaihtoehdolta. Nämä vaihtoehdot huomioon ottaen parhaimmaksi vaihtoehdoksi on jäänyt yhdistää näitä kaikkia edellä mainittuja.

Seuraavat kuukaudet ennen heinäkuun reissua, minulla on seuraavanlainen suunnitelma. Kaksi kertaa viikossa voimaharjoittelua, johon minulla on nyt apua ja valmentaja. Voitaisiin sanoa, että minulla on voimaharjoittelun valmentaja ja teemme yhdessä töitä, jotta kasvatamme minulle erityisesti kestävyysvoimaa, jota tarvitaan vuorilla.

coretreenit

Voimaharjoitteluun kuuluu isona osana core-treenit

Voimaharjoittelun lisäksi tavoitteena on pitää vähintäänkin yksi kiipeilykerta viikossa, jolla varmistaa, että köysitaidot pysyvät hallussa. Köysitaitoja on siis tarkoitus harjoitella kerran viikossa ja esimerkiksi käydä harjoittelemassa nimenomaan vuorikiipeilyn kannalta oleellisia taitoja kuten kiinteän köyden kiipeilyä.

kiipeily

Kiipeily osana valmistautumista Baruntselle

Nyt viikon seitsemästä päivästä on suunniteltu kolme. Jäljelle jää siis kolme päivää, sillä viikossa tulee aina olemaan vähintäänkin yksi lepopäivä. Tarpeen vaatiessa enemmänkin. Vuorilla yksi oleellisimmista ominaisuuksista on kestävyys ja kestävyyttä varten täytyy harjoitella peruskestävyystreenejä.

Käytännössä tämä siis tarkoittaa, että kolme muuta päivää jää kestävyysharjoittelulle. Porrastreenejä, polkujuoksua, sauvakävelyä, rinkan kanssa vaeltamista, melontaa, soutua, pyöräilyä ja mäkien tunkkaamista ylös ja alas. Helppoa toteuttaa, ilmaista ja ennen kaikkea kesällä suurin osa viikosta tulee oltua ulkona.

polkujuoksu

Polkujuoksua osana valmistautumisessa

Tämä peruskestävyyden harjoittelu tulee edelleen olemaan yksi isoimpia pääpainoja tulevan reissun valmistautumisessa ja heinäkuussa, kun palaan Norjasta tulee jaksotus myös hiukan muuttumaan siten, että ohjelmaan lisätään selkeästi kovemmalla volyymilla treenejä rinkan ja ylävuoristokenkien kanssa.

porrastreenit

Porrastreenit osaksi valmistautumista

Ykköstavoite on kuitenkin nauttia ja pitää hauskaa. Vaikka treenataan tosissaan, niin silti tarkoitus on pitää huolta kropasta ja järki päässä. Nyt ei ole varaa loukkaantumisiin, joten pääasia on pitää kroppa kasassa, jotta syksyn reissu toteutuu.

Seuraavien kuukausien aikana tulen varmaan aika paljon kirjoittelemaan treenaamiseen liittyvissä asioissa, koska ne tulevat täyttämään myös arkeni varsin tehokkaasti. Olen tosi innoissani ensinnäkin siitä, että voimatreeneihin tulee järkeä ohjelmoinnin ja valmentajan avulla ja nyt viikko-ohjelma näyttää siltä, että seuraavaksi tärkein tavoite on vain tehdä asioita suunnitelman mukaisesti.

 

Fiksuilla on suunnitelma, haaveilijalla pelkkiä tarinoita

Fiksut ihmiset suunnittelevat tulevaa, haaveilijoilla on pelkkiä tarinoita siitä, mitä he haluaisivat tehdä. Suunnitelma on kaikki kaikessa. Siihen perustuu myös minun matkani Mt. Everestin huipulle. Ja vitsit, suunnitelma toteutuu, se on varmaa.

Everest vasemmalla

Olen viime viikkoina suunnitellut tätä ja tulevia vuosia. Tällä hetkellä suunnitelma minun suunnitelma vuodelle 2018 on aikalailla valmis. Tänä vuonna siis olen ehtinyt jo olemaan Seattlessa kiipeilemässä, lähden maaliskuussa Leville ja Coloradoon, heinäkuussa Norjaan ja lokakuussa Nepaliin Baruntselle tavoittelemaan ensimmäistä 7000 metrin huippua.

Matkojen lisäksi on täytynyt suunnitella sitä, miten saavutan nämä tavoitteet. Olen yrittänyt kaikin voimin keskittää energiani siihen, että pysyn jatkossa terveenä ja huolehdin siitä, että työ sekä lepo ovat tasapainossa. Tavoitteen lisäksi olen suunnitellut sitä, miten minun täytyy harjoitella fyysisiä koitoksia varten.

Nepalissa 2014

Suunnitelmaa suunnitelman perään ja näiden suunnitelmien lisäksi olen suunnitellut, miten lähden viemään elämäni muita haaveita eteenpäin kuten uraan tai asuinpaikkaan liittyviä haaveita.

Miksi fiksuilla sitten on suunnitelma? Sen vuoksi, että fiksu pysyy myös suunnitelman avulla kärryillä, missä mennään ja sadan pallon ollessa ilmassa, on vielä mahdollisesti todennäköistä, että korttipakka ei kaadu ihan niin helposti.

Rakastan myös suunnitelmien tekemistä, mikäli ette ole huomanneet. Ja yhden suunnitelman tullessa valmiiksi, yleensä tulilla on jo seuraava suunnitelma. Tämä on vain minun luontoni ja sen kanssa joudun välillä kamppailemaan itse, mutta tästä välillä kärsivät myös elämässäni mukana olevat ihmiset. Tiedättekö sen, jolla on aina uusi idea? Täältä niitä meinaa löytyy.

Suunnitelmat ovat saaneet vauhtia Nepalin maisemista

Olen myös tehnyt monta virhettä, koska minulla ei ole ollut suunnitelmaa. Perustin oman sivuston ilman minkäänlaista kokemusta ja tietoa asiasta. Aikaa on mennyt ihan valtavasti asioiden opetteluun ja virheiden korjaamiseen. Toisaalta olen joutunut oppimaan kantapään kautta, miten oman kropan tunteminen olisi voinut auttaa loukkaantumisten välttämisessä. No, tälläistä elämä myös on. Asioiden oppimista ja opettelua.

Tarinatätejä ja -setiä tässä maailmassa riittää. Tiedätte niitä tyyppejä, jotka kertoo tekevänsä ja yhtä ja toista. Ikinä mitään ei kuitenkaan tapahdu, mutta silti tuntuu, että suurin meteli syntyy sieltä suunnalta. Tämä on myös varmaankin luonnekysymys, sillä toisilla asioiden julkistaminen on toisille motivaattori, kun taas toisille se ei välttämättä tarkoita yhtään mitään.

Ainakin itse ihailen suuresti ihmisiä, joilla on suunnitelma ja he kertovat siitä. Me kaikki tiedetään, että aina kaikki ei mene suunnitelmien mukaan. Tässä kohtaa tuleekin sitten tärkeä kohta, sillä suurimman arvostuksen saavat ainakin minun silmissäni ne ihmiset, jotka yrittävät silti. Mitä sitten vaikka tulee turpiin? Ylös vaan ja uusi yritys. 

Minulta kysyttiin hiljattain, että minkä ohjeen antaisit ihmiselle, joka haaveilee vuorille lähtemisestä. Selkein ohjeeni on se, että tee suunnitelma. Milloin haluat lähteä? Kenen kanssa? Mitä vaaditaan, että pääset reissuun? Listaa nämä asiat ylös ja pilko suunnitelma pieniksi paloiksi. Sellaisiksi, että sinun on mahdollista saavuttaa ne.

Everest Base Camp trekking varrelta 2014

Tämä sama neuvo muuten pätee ihan mihin tahansa muuhunkin projektiin. Töissä on iso projekti edessä, jolla on yleensä deadline. Pilko projektia ja suunnittele, mitkä asiat sinun täytyy hoitaa, jotta pääset tavoitteeseen eli projekti valmistuu. Suunnitelman toteuttaminen vaatii ihan varmasti energiaa ja puskemista tylsienkin tilanteiden läpi. Varaudu myös niihin, mutta muista nauttia. Näitä asioita muistuttelen itsekin mieleen ihan viikottain.

Ja muista, fiksu suunnittelee ja haaveilijalla on pelkästään tarinoita. Suunnitelman avulla haaveilu konkretisoituu pieneksi askeleiksi yhdestä asiasta toiseen. Tsemppiä kaikille suunnitelmien tekemiseen!

 

Harjoittelun peruspilarit vuorikiipeilyyn

Tämän vuoden reissut ja vuoret ovat nyt suunniteltuna ja seuraava vaihe on miettiä, millaista treeniä näitä reissuja varten täytyisi sitten tehdä. Treenaaminen on ollut osa arkeani jo hyvin pitkää ja myös tuleva vuosi tulee olemaan urheilupainotteinen.

Soutukilpailut

Ensi viikolla on edessä sisäsoudun soutukilpailut Helsingissä. Mennään soutamaan Crossfit Central Helsingin joukkueella joukkuekilpailuun.

Olin alkuun ajatellut, että jättäisin kilpailut välistä, mutta kilpailuvietti on ehdottomasti vahvempi. Alkuperäisessä päätöksessä pysyin siinä mielessä, että en aio edelleenkään soutaa yksilökilpailussa, mutta joukkuekilpailuun on tosi hauska mennä soutamaan.

Joukkuekilpailussa ei tiedetä etukäteen matkaa, vaan se ilmoitetaan vasta ensi lauantaina paikan päällä. Todennäköisesti, perustuen aiempien vuosien matkoihin, edessä on melko lyhyt ja kova veto.

Olen nyt soutanut todella paljon vähemmän ja oikeastaan kaikki kovat treenit ovat jääneet pois. Tällä viikolla on sitten hiukan tullut testailtua, miltä ne maitohapot kropassa tuntuikaan.

Kiipeily

Kun soutukilpailut ovat taputeltu, seuraava panostuksen kohde on kiipeilyssä. Tavoitteena olisi päästä vähintään kerran viikossa kiipeilemään joko jäälle tai sisälle.

Ei mahdoton tavoite ollenkaan, mutta vaatii omat järjestelynsä, sillä mukaan tarvitaan aina myös tietenkin kiipeilykaveri. Kaveri toki tekee kiipeilystä myös entistä hauskempaa.

Kiipeilyä on myös tarkoitus harjoitella tulevaa Coloradon reissua varten, sillä tulemme Coloradossa kiipeilemään enemmänkin.

Kiipeilyharjoituksia Seattlessa

Kiipeily on siis harjoitteluni tekniikkaosuus eli hiotaan erilaisia teknisiä taitoja, joita tarvitsen vuorikiipeilyä ja kiipeilyä varten.

Voimaharjoittelu

Tykkään kovasti käydä myös kuntosalilla ja voimaharjoittelu on ollut osa arkipäiviäni jo muutamien vuosien ajan. Jossain kohtaa tuli pyörittyä lähinnä crossfit-salilla ja jossain kohtaa enemmän niin sanotulla perinteisellä kuntosalilla.

Koen, että voimaharjoittelusta on ollut hyötyä monessa eri kohdassa: soutamisen aloittamisessa, hiihdossa, pyöräilyssä, polkujuoksussa ja ennen kaikkea vuorikiipeilyssä.

Tällä hetkellä tarkoituksena on siis pitää pari hyvin perinteistä voimaharjoitusta viikossa, jotta korjataan vieläkin loukkaantumisten jälkeisiä lihasepätasapainoja ja toisaalta rakennetaan pohjaa vuorikiipeilyä varten.

Voimaharjoittelu osana vuorikiipeilyä

Voimaharjoittelu on toinen harjoitteluni tärkeä osa ja tavoitteena on pitää vielä toistaiseksi kaksi voimaharjoitusta viikossa. Painotus tulee muuttumaan, kun ollaan lähempänä esimerkiksi Nepaliin lähtöä tulevana syksynä.

Peruskuntoharjoittelu

Viimeisen parin kuukauden aikana harjoitusohjelmani on muuttunut hyvin paljon ja erityisesti peruskuntoharjoittelun määrä on lisääntynyt.

Olen käynyt juoksemassa, hiihtämässä, pyöräilemässä ja soutamassa. Näiden lisäksi on tullut tampattua Malminkartanon mäkeä ja Lahden mäkihyppyreiden portaita. Pitkiä aikoja ja maltillisemmalla sykkeellä.

Välillä on turhauttanut, sillä peruskuntoharjoittelu on saattanut ajoittain olla tylsää, mutta toisaalta tällä viikolla kovia soututreenejä tehdessä olen ollut yllättynyt, kuinka paljon hyötyä näistä tunneista on ollut.

Vuorikiipeily on hyvin pitkälti kovaa peruskuntoa vaativaa urheilua ja sen vuoksi tämän vuoden pääpaino tulee olemaan peruskunnon täydelliseksi viilaamisessa. Syksyllä laktaattitestissä todettiin, että minulla on lähes puutteellinen peruskuntoalue ja sen jälkeen asiaan ollaan kiinnitetty erityisen paljon huomiota.

Hiihtämässä

Peruskuntoharjoittelun määrä tulee olemaan kaikista suurin osuus harjoittelussani. Tämä sen vuoksi, että se on myös yksi oleellisimpia tekijöitä vuorilla selviämisen kannalta.

Eli tällä hetkellä harjoittelussa on kolme selkeää kokonaisuutta: kiipeilyn tekniikkaharjoittelu jäällä ja sisällä, voimaharjoittelu ja peruskuntoharjoittelu. Näillä sitten rakennellaan 5-6 treenikertaa viikkoon ja tavoitteena on ennen kaikkea pitää homma järkevänä ja sellaisena, että kunto kehittyy optimaalisesti ilman suuria riskejä.

Jos siellä lukijoiden puolella on paljon eri lajien harrastajia omilla tavoitteilla, tekisi mieli kovasti kuulla, millaisia treenipainotuksia tai suunnitelmia teillä on? Kommentoi alle!

 

Lähdenkö Baruntselle?

Alun perin tarkoituksenahan oli, että lähden tämän vuoden lokakuussa Baruntse-nimiselle vuorelle Nepaliin. Baruntse olisi ollut ensimmäinen yli 7000 metrin ylittävä kokeilu ja siten myös korkein sekä pisin retkikunta, mihin tähän mennessä olen osallistunut.

No sitten tapahtui muutama juttu. Ensin katkesi olkakuu  ja sitten pamahti oikeasta polvesta kierukkaSuunnitelmat ovat siis siitä asti ollut hiukan vaakalaudalla ja sain nyt elokuun alkuun asti miettimisaikaa, perunko vai lähdenkö Baruntselle. Ja oikeasti päätöksen tekeminen olikin todella vaikeaa. Miksi?

Sen takia, että käsi on kuntoutunut hyvin. Huomaan sen heikkoudet enää muutamissa jutuissa ja lokakuuhun mennessä käsi on varmasti aika hyvä. Polvi on kuntoutunut myös suunnitelmien mukaisesti. Polven kanssa on vielä tekemistä ja kuntoutuminen jatkuu koko ajan pikku hiljaa eteenpäin. Eli siis loukkaantumisista huolimatta, kuntoutuminen on ollut nopeaa ja hyvää. Jossain kohtaa aika toivottomalta tuntunut tilanne on alkanut pikku hiljaa kääntymään paremmaksi ja paremmaksi.

Jos toukokuussa joku olisi kysynyt, mitä aiot tehdä Baruntsen suhteen, olisin varmasti vastannut, että perun reissun. Kuitenkin heinäkuun aikana koko ajan eteenpäin menevä kuntoutus toi mukanaan myös toivoa. Mitä jos sittenkin? Mitä jos lähtisin kokeilemaan. Jos en lähde, niin huiputukselle ei ole mitään mahdollisuuksia, mutta jos lähden on kuitenkin olemassa joku mahdollisuus, että pääsisin Baruntsen huipulle. Toivo siis matkasta eli koko aika ja joka päivä kuntoutuksen edetessä myös toivo kasvoi. Sitten alkoikin armoton pohdinta, onko lähteminen järkevää.

Monen mielestä vastaus on hyvinkin selvä: ei ole järkevää lähteä. Niin se oli tietyllä tavalla myös minunkin mielestä, mutta sitten kuitenkin oli se pieni mahdollisuus päästä huipulle. Mietin asiaa aika pitkälti sitä kautta, että millainen riski lähtemisessä olisi.

Baruntsen reissu on ensinnäkin hyvin pitkä, lähes kuusi viikkoa, joista suurin osa ajasta kuitenkin liikutaan ja kiivetään. Reissu on siis selkeästi kovempi kuin yksikään aiempi. Tämä mielestäni siis tarkoittaa myös sitä, että reissuun lähtiessä täytyisi olla hyvässä kunnossa. Ehjä treenijakso takana ja treenit ajateltu kiipeämistä varten. Baruntsella kannetaan myös omat tavarat, joka tarkoittaa sitä, että isomman rinkan kantamista kannattaa ehdottomasti totutella jo kotona.

Toisekseen fakta valitettavasti vain on se, että olen ollut pitkään loukkaantunut. Reilun vuoden minulla on ollut koko ajan joku paikka remontissa tai vähintäänkin kuntouttamisvaiheessa. Se tarkoittaa automaattisesti sitä, että ensimmäisen kohdan ehjä treenijakso ei ole käytännössä toteutunut. Vaikka paikat on kuntoutunut, niin loukkaantumiset ovat vaikuttaneet silti monellakin tapaan sekä treenaamiseen että valmistautumiseen.

Sitten päästäänkin kolmanteen ja ehkä kuitenkin ehdottomasti yhteen merkittävimpään tekijään eli siihen, millaisessa kunnossa pääkoppa on tässä kohtaan. Voin ihan suoraan kertoa, että viimeinen vuosi on ollut aikamoinen ja olen joutunut käymään todella syvällä myös henkisen jaksamisen kanssa. Välillä on vain tehnyt mieli luovuttaa, ihan oikeasti vain heittää hanskat tiskiin ja antaa kaiken olla. Tyyliin lopettaa urheilu, tämä blogi ja vuorista haaveilu. Onneksi noista kaikista pahimmista fiiliksistä on kuitenkin päästy yli ja koko ajan fyysisen kuntoutumisen ohessa on myös tapahtunut henkistä kuntoutumista. Mielestäni Baruntsen kaltaiselle vuorelle lähtiessä sekä fyysisen että henkisen kapasiteetin pitäisi olla kunnossa. Pelko loukkaantumisesta, siitä kestääkö kroppa, epäily omista tekemisistä ja lähitapahtumat vaikuttavat siihen, että nyt lokakuussa en usko olevani vielä oikeasti valmis henkisellä tasolla Baruntsen kaltaiseen koitokseen, jossa vaikeita päiviä varmasti tulee ja pienet kolotukset kuuluvat asiaan.

Eli lopputuloksena näistä pohdinnoista alkoikin kehkeytymään päätös, että perun matkani. Siirrän Baruntsea vuodella, hoidan kuntoutumisen huolella nyt maaliin ja saan sen ehjän treenijakson sekä olen valmiimpi myös henkisesti isommalle vuorelle. Päätös oli vaikea tehdä ja itkin vuolaasti surkeaa fiilistäni, kun päätös vihdoin oli tehty. Välillä näissä asioissa pitää myös pyrkiä vain ajattelemaan järjellä eikä tunteella. Vaikka huipulle pääsemiseen olisi ollut pieni mahdollisuus, niin silti riski on vain liian iso, että jotain sattuisi vaikkapa heti alkumatkasta ja tällöin kallis reissu jäisi siihen ja harmi olisi täysin käsittämätön.

Perumisen jälkeen alkoi tietysti suunnittelu, että mihin sitten käyttäisin lomani, jotka ovat lokakuussa. Aika selvää oli, että tavoitteena olisi kuitenkin pyrkiä vuorille. Helpompaa maastoa, ei teknistä kiipeilyä, mutta kuitenkin korkealle ja johonkin uuteen kohteeseen. Pallottelin eri vaihtoehtoja ja lopulta päädyin Afrikkaan ja Kilimanjaroon. Kilin lisäksi tarkoituksena olisi mennä myös safarille ja Sansibarille. Eli yhdessä paketissa vähän kaikkea: vuoria, safaria ja rantalomaa. Kuulostaa aika täydelliseltä.

Kilimanjaro on käveltävä huippu. Suurimmat riskit taitavatkin liittyä nopeaan nousutahtiin, jolla huipulle pyritään. Eli käytännössä vuoristotaudin riskit on selkeästi olemassa. Mitään teknistä kiipeilyä, ylävuoristokenkiä tai muita sellasia ei ole tiedossa. Kili on kuitenkin mielestäni tähän kohtaan aika täydellinen vaihtoehto ja nyt minulla on selkeä tavoite lokakuulle.

Kilimanjaron matka on nyt varattu ja nyt alkoikin hiukan yllättäen valmistautuminen hiukan erilaisempaan vuorireissuun kuin aiemmin oli ajatuksissa, mutta pääasia, että vuoria on syksylle tiedossa. Tätä varten oli myös heti tietysti päästävä ulos testaamaan, miten jalalla pystyy tällä hetkellä retkeilemään. Suuntana oli Nuuksio ja yhden yön lyhyt reissu.

Ai vitsit ja jalkahan kestää. Ei ollut suurempia ongelmia vaan pienet matkat sujui ihan mutkitta. Fiilistä toi eniten se, että pääsi oikeasti ulos. Keittelemään iltapalat ja aamupalat keittimellä sekä nukkumaan teltassa.

Välillä suunnitelmiin on tehtävä muutoksia, jotta päästäisiin lopulliseen tavoitteeseen. Omalla kohdallani suunnitelmien muutos tarkoittaa nyt Baruntsen siirtämistä vuodella eteenpäin ja tämän vuoden vuoreksi hieman maltillisempaa Kilimanjaroa. Lopullinen tavoite ei vieläkään ole siis muuttunut, mutta matka sinne jo moneen kertaa. Edelleen kuitenkin tavoitteet kirkkaana mielessä on hyvä jatkaa valmistautumista ensin Kilimanjarolle ja sitten seuraaville vuorille.

 

 

Kiire ja huono odottamaan

On asioita, joita on tullut paljon mietittyä ja yksi näistä asioista on se, mitä teen syksyn kiipeilymatkan eli Baruntsen suhteen.

“Mutta Samulilla oli myös heikkou­tensa, Phil sanoo. Hän oli huono odottamaan. Hänellä oli kova kiire myös Annapurnalle, vaikka sen vaarallisuus tiedetään.” Hs Kuukausiliite 6.5.2017

Nämä sanat ovat lehtijutusta, jossa käsiteltiin Samuli Mansikkaa ja hänen viimeistä kiipeilyään Annapurnalle. Kirjoittelin tästä aiheesta jo aiemmin täällä.

Erityisesti nuo sanat kiire ja huono odottamaan särähti korvaani. Olenko sortumassa itse samankaltaisiin virheisiin? En tietenkään ole verrattavissa Samuliin millään tavalla, mutta ovatko nuo sellaisia ominaisuuksia, jotka ovat paheita ihan kelle tahansa ja erityisesti ihmisille, jotka liikkuvat vuorilla.

Kiireestä mielestäni kertoo osittain kaikki ne asiat, mitä olen jo tehnyt. Kun käden tapaturma sattui, minulla oli todella kiire takaisin salille ja liikkumaan. En oikeastaan levännyt ja treenasin jo pian särkylääkkeiden voimalla. Pitkälti vain ja ainoastaan sen takia, että pelkäsin syksyn reissun peruuntuvan.

No sitten sattui ja paukkui vielä lisää ja taas reissu on vaakalaudalla. Kuntoutuminen on lähtenyt ihan mukavasti liikenteeseen, mutta pitkät päivät on vielä edessä ennen terveitä päiviä ja sellaisia, että kaikki olisi täysin kunnossa.

Tämän vuoksi olen alkanut pohtimaan Baruntsen siirtämistä vuodella eteenpäin ja vaihtamaan reissua johonkin hiukan rauhallisempaan versioon. Ja samalla olen suunnitellut, että mikäli paikat pysyy nyt kasassa, niin ensi vuonna edessä olisi parikin reissua. Nyt syksyllä kuitenkin johonkin korkealle suuntaan, mutta on eri asia olla reilu kuukausi ison rinkan kanssa reissussa kuin viikko vaeltamassa.

Pohtimisaikaa Baruntsen suhteen on heinäkuun loppuun ja teen lopulliset päätökset silloin.

Baruntse-kiire

Näihin maisemiin Nepaliin tulen palaamaan

Näiden sanojen kirjoittaminen on todella vaikeaa, ja jopa tuntuu, että olen luovuttaja, kun sanon nämä jo täällä ääneen. Riskit ovat kuitenkin jo ihan uudenlaiset Baruntsella sen korkeuden ja haastavuuden takia. Reissu on myös rahallisesti kallis ja iso panostus sekä rahallisesti että henkisesti. Haastavuuden ja reissun hintalapun vuoksi olen tosissani miettinyt reissun lykkäämistä vuodella.

Vuorilla on kuitenkin kaikesta riskien minimoinnista huolimatta voi tapahtua paljon kaikkea. Se voisi olla yksi vierivä kivi ja juuri kuntoon tullut polvi sanoisi naps ja taas se olisi lukossa ja reissu olisi siinä. Pahimmassa tapauksessa kävisi vielä jotain huonompaa kuin vain reissun loppuminen ennen aikojaan.

Vuorihan pysyy siellä ja ensi vuonna, toivottavasti ehjän treenivuoden jälkeen minulla olisi paremmat mahdollisuudet myös päästä huipulle. Osa riskien minimoimista on mielestäni myös tässä kohtaa tosiasioiden tunnistaminen ja niiden myöntäminen itselleni. Olen ollut todella pitkään nyt kuntoutujana ja loukkaantuminen toinen toisensa perään on seurannut minua. Se, mikä on vain valitettava tosiasia, niin kroppa ei tällä hetkellä ole iskussa. Halua on enemmän kuin ehjiä raajoja.

Kyse ei ole vain siitä, että tulenko kuntoon, sillä uskon edelleen siihen täysin kaikesta huolimatta. Vieläkään mitään peruuttamatonta ei ole käynyt. Kyse on vain siitä, että olenko täydessä kunnossa ja ehjän harjoittelukauden alle saaneena jo lokakuun alussa. Siihen kukaan ei tietenkään osaa tällä hetkellä vastata vaan seuraava reilu kuukausi tulee näyttämään sen.

Kiire ja huono odottaminen täytyisi kuitenkin unohtaa ja kääntää jollain tavalla voimavaraksi. Rauhassa ja odottamalla tulee myös tuloksia. Olkoonkin se sitten Baruntse tai joku toinen vuori nyt syksyllä. Nyt vain teen töitä joka päivä niin, että jonain päivänä joko syksyllä tai ensi vuonna seison myös Baruntsen huipulla.

Mitä seuraavaksi?

Minulla on ollut reilu kolme viikkoa aikaa olla kotona, parantua, levätä ja miettiä. Ennen kaikkea miettiä, että mitä seuraavaksi? Tauko on sinällään tehnyt ihan hyvää, toki tauon oisi voinut pitää ilman leikkauspöytäkäyntejäkin. Mutta sitten asiaan…

Olen yrittänyt keksiä, että mitä voisin tehdä, mikä ei liity urheilemiseen. Olen lukenut kirjoja, kokkaillut erilaisia virityksiä yhdellä jalalla seisoen ja miettinyt, mitä tuleva pitää.

Urheilu jatkuu, mutta hieman eri muodossa vähintäänkin seuraavat pari kuukautta. Nyt kuntoutan jalkaa ja kättä ihan rauhassa ”normisalilla” ja mietin crossfitin jatkoa sitten elokuussa uudestaan. Tämä sen takia, että nyt ei ole kiire oikeastaan niihin treeneihin, vaan pitää kuntoa yllä muuten. Mutta, kuten ystäväni sanoi, ei tiikeri pääse raidoistaan ja haluaisin kovasti vielä joskus mahdollisesti kilpailla jossain urheilulajissa. Tätä siis täytyy vielä miettiä, kun paikat taas kestää paremmin. Yksi tämän kesän tavoitteeni on päästä soutamaan olympiaveneellä.

Valmennus on nyt tauolla myös tuon pari kuukautta ja tavoitteenani on pitää kuntoa yllä itsenäisesti. Olen saanut tähän valtavasti oppia valmennuksessa olemisesta viimeisen vuoden aikana ja näillä opeilla on hyvä toteuttaa omatoimista harjoittelua. Rajoitteiden vuoksi tuleva kesä tulee keskittymään erityisesti peruskuntopuolelle, sillä kohta pystyn jo aloittamaan rauhalliset pyöräilyt, vesijuoksun ja soutamisen. Voiman kasvattaminen ei tässä kohtaa sovi, koska käsi sekä jalka rajoittaa voimatreenejä. Nyt lähinnä elvytellään oikean käden voimia takaisin normaaliin tasoon ja sama on edessä jalkojen kanssa.

Peruskuntokausi tulee myös sikäli hyvään kohtaan, että edelleen mietin Baruntselle lähtemistä. Oikeastaan seuraava kuukausi tulee näyttämään, että millainen kohtalo reissulla on. Olen miettinyt jopa sen siirtämistä vuodella ja kahden vuoren kiipeämistä ensi vuonna ehjemmän treenikauden jälkeen. Vuoria varten myös peruskunnon kasvattaminen on yksi tärkeimpiä tekijöitä ja sinällään kovien voimatreenien pois jättäminen hetkeksi ei haittaa, koska pystyn kuitenkin pitämään hyvää peruskuntoa yllä.

Oikeastaan valmennuksen tauottaminen tuntuu nyt hyvältä vaihtoehdolta. Itkuhan siinä pääsi, kun tämän päätöksen tein ja pohdin tätä todella pitkään. Monta viikkoa itseasiassa. Tykkään harjoitella siten, että raportoin siitä valmentajalle ja pidän ajatuksesta, että kun teen ohjeiden mukaisesti osa vastuu kehityksestä on myös valmentajalla. Nyt kuntoutuksen alaisena kuitenkin ensisijainen tavoite on vain kuntoutua ja monen vamman sattuessa samaan aikaan, sulkeutuu myös esimerkiksi vain ylä- tai alakropan treenaaminen pois.

Valmennuksen tauottaminen tarkoittaa myös hieman vapaampaa aikataulutusta. Tänä kesänä aion viettää enemmän aikaa ulkona, sillä melominen ja ulkosoutu ovat hyviä vaihtoehtoja viettää aikaa ulkona. Töiden puolesta olen töissä koko kesän, joten kesällä vapaista on mahdollista nauttia iltaisin ja viikonloppuisin. Suunnitteilla on viikonloppureissuja meloen lähialueille siten, että voi olla teltassa yötä viikonlopun ja nauttia ulkona olemisesta.

Mieli menee aikamoista vuoristorataa ihan päivittäin, mutta nyt on oikeastaan yllättävän hyvä olo. Toisaalta varmaan tietynlaisia paineita suorittamiselta jäi pois, kun päätin, että tulen nyt ottamaan kesän ihan rauhassa ja enemmän pitempiä pk-treenejä tehden. Yritän kuitenkin pitää mieltä korkealla, muukaan ei tässä kohtaa auta. Päätökset Baruntsesta tulee sitten ajan kanssa ja nyt on rauha vielä parantumiselle. Kuitenkin jokainen päivä on parempi ja sekä jalkaa että kättä pystyy jumppaamaan paremmin ja paremmin päivästä toiseen.

Kaipuu kuitenkin koviin crossfit-treeneihin on kova ja niihin paluuta ainakin jollain tasolla on myös edessä tulevaisuudessa. Nyt ei vain ole niiden hetki, enkä toisaalta halua nyt myöskään kiirehtiä vaan ottaa hetken ihan rauhassa. Syyskuun alussa soudetaan taas puolimaraton, joten toivoisin olevani kunnossa siihen mennessä. Katsotaan sitä myös lähempänä.

Ensi viikolla alkaa sitten vihdoinkin varaaminen taas leikatulle jalalle ja kävelyn opetteleminen uudestaan. Tästä ja varmaankin vertailua viime vuoden toipumiseen tulen käymään myös täällä läpi tarkemmin, kun ensimmäiset päivät on takana. Onneksi minulla on video viime vuoden ensimmäisistä askelista, joten nyt voi hyvin vertailla, millaista se kävelemisen aloittaminen on tällä kertaa.

Seuraavan projektin odottamista

”Millainen olo sulla on nyt kun gradu on palautettu?”, kysyi salikaveri tällä viikolla.

Olohan on ollut todella outo viime päivät. Koko syksy on tullut suoritettua laput silmillä ja välillä on ollut niin kiire, että ei ole edes huomannut hengähtää.

Nyt aikaa on ollut sitten myös hengähtää. On ruvennut väsyttämään ja uni on maistunut öisin, olen myös katsonut monena iltana telkkua ja Netflixistä on juuri nyt etsinnässä uusia sarjoja, joita voisi katsoa. Muuten arki rullaa aikalailla samalla tavalla kuin ennenkin.

Samaan aikaan olo on ollut vähän tyhjä. Kaipaan uusia projekteja täyttämään vapaa-aikaa. Onneksi uusia projekteja on tuloillaan ja ensi viikolla on tiedossa seuraava ortopedin kontrollikäynti, jossa toivottavasti saan ”terveen paperi” ja luvan kiipeilylle.

Ensi viikko on kyllä odotettu kuin kuuta nousevaa ja nyt vaan sormet ja varpaat ristiin, että ortopedi Tulikoura kokee, että jalat alkaa olemaan hyvässä kunnossa. Sen jälkeen on mahdollista viedä tulevia vuoriprojekteja eteenpäin.

Projekteja on siis jo suunnitteilla, näistä tulee tietoa lisää ihan pian. Pysykää linjoilla.