Artikkelit

Nuuksio Classic maraton – tuloslistalla DNF

Eilen juostiin Nuuksio Classic maraton Nuuksiossa. Kirjoitin aiemmin, kuinka valmistautuminen oli jännittänyt ja minulla oli aika kauhunsekaiset fiilikset siitä, mitä olen oikein menossa tekemään. Eilen tuo päivä koitti ja valmistautuminen oli mennyt hyvin: olin saanut levättyä ja nukuttua pitkästä aikaa kunnolla ennen kisapäivää.

Meillä maratonin juoksijoilla lähtö oli kello 10 ja ultramatkan juoksijat olivat lähteneet liikenteeseen jo kello 6 aamulla. Olin lähtöryhmässä 2 ja pääsimme 10:05 siis matkaan. Alku mentiin rauhassa ja massan siirtyessä poluille, tuli poluilla hiukan ruuhkaa. Jono alkoi kuitenkin liikkumaan eteenpäin ja päästiin juoksemaan hyvää vauhtia.

Olin aamulla ottanut buranan, sillä vasemman jalan takareisi ja pohje oli ollut koko lepoviikon kipeä. Sama vaiva oli ennen triathlonin perusmatkaa kesäkuussa. En ollut kuitenkaan tehnyt asialle mitään ihmeempää, mikä näin jälkikäteen ajateltuna on melko tyhmää. Odottelin vain, että lepo veisi kivun mennessään.

Nuuksio Classic polkujuoksumaraton

Kisanumeroiden haku perjantaina

Viiden kilometrin kohdalla alkoi pakarassa tuntumaan, että tuo sama vaiva on tulossa. Kipu alkoi levitä pakarasta takareiteen ja sieltä pohkeeseen, siten että viimeisessä vaiheessa jalan koukistaminen on todella kivuliasta ja etenkin alamäen juokseminen ihan kammottavaa.

Ajattelin, että maratonin juoksemiseen kuuluu kivut. Lähes kaikki maratonin aiemmin juokseneet ihmiset sanovat, että kyllä siellä tulee hetkiä, jolloin on hankalaa ja tekisi mieli luovuttaa. Purin hammasta ja yritin olla ajattelematta kipua.

Kymmenen kilometrin kohdalla tulee yksi jyrkimpiä nousuja Nuuksio Classicin reitillä Swinghill-laskettelurinteen nousussa. Aamulla oli satanut ja kalliolla pääsi todella testaamaan omaa kuntoa sekä kenkien pitoa. Ensimmäinen juomapiste oli myös laskettelurinteen jälkeen.

Olin ottanut taktiikaksi sen, että yrittäisin tankata karkkia ja geeliä kerran tunnissa. Näin saisin koko ajan energiaa ja samalla joisin vettä. Tämä taktiikka piti ja tuntui, että se toimi mielestäni ihan hyvin. Juostessa sai juotua ja otettua energiaa suunnitelman mukaisesti.

Reitistä oli tiedossa, että ensimmäinen puolikas on haastavaa maastoa ja niin se olikin. Poluilla oli välillä hankala juosta ja hyvin tuli esille se, että oma juoksutekniikka tekniselle maastolle vaatii kyllä paljon hiomista jos sellaista maastoa haluaa joskus juosta kovaa.

Ensimmäisen ja toisen huoltopaikan välillä oli 15 kilometriä ja matka huollolle oli kyllä pitkä. Olin melko poikki päästessäni 26 kilometrin huoltopaikalle ja eniten hiersi viiltävä kipu vasemmassa jalassa. Kipu oli levinnyt pakarasta pohkeeseen ja jokaisella askeleella tuntui, että joku lyö puukolla jalan koukistuessa pohkeeseen.

Rupesin pohtimaan, että mitä jos keskeyttäisi. Matkaa oli kuitenkin lähes puolet jäljellä. Jos olin purrut hammasta ja puskenut kipua vasten jo 20 kilometriä, niin todennäköisesti kivut eivät helpottaisi tulevillakaan kilometreillä.

Olin myös tehnyt päätöksen, etten ota mitään loukkaantumisriskiä puskemalla itseäni niin rajoille, että kompuroinnin tai kaatumisen riski kasvaisi. Viisi viikkoa aikaa, niin olisin lähdössä Nepaliin ja kyllä olisi harmittanut, jos olisin loukannut itseni eilen Nuuksiossa. Maaliin pääseminen matkan riskeeramisella ei tuntunut tarpeeksi isolta palkinnolta. 

Pääsi itku, harmitus ja pettymys, mutta päätin 30 kilometrin kohdalla etten jatka matkaa maaliin, vaan kävelen lyhintä reittiä kohti Nuuksion hotellia. Pettymys oli kyllä todella kova, sillä oli kuitenkin valmistautunut matkaa varten ja toivonut hyvää tulosta. Mielen valtasi epäonnistujafiilis, itsensä ruoskiminen ja karvas pettymys.

Nuuksio Classic polkujuoksu

Nuuksio Classic polkujuoksumaraton

Kävelin kolme kilometriä maalipaikalle ja itkin pettymystä pois. Mieli alkoi kohentumaan matkalla, sillä uskoin tehneeni oikean päätöksen. En pystynyt koukistamaan jalkaa ollenkaan ja juokseminen loppuun olisi todennäköisesti ollut jopa mahdotonta. Samalla olisin riskeerannut jopa syksyn reissun.

Vaikka minulla oli todellinen luuseriolo, niin tämäkin puoli kuuluu urheiluun ja urheilijan elämää. Välillä tulee pettymyksiä ja toisaalta usein kova työ myös palkitaan. Tämä epäonnistuminen myös on aiheuttanut sen, että olen pohtinut, onko minulla levon ja treenaamisen suhde oikealla tolalla. Epäonnistuneita juoksukilpailuja on tullut nyt kaksi putkeen ja treenit on viime aikoina muutenkin takunnut.

Olin kuitenkin tosi iloinen kaikkien tuttujen upeista suorituksista ja aidosti pystyin tuntemaan, miten kovan suorituksen kaikki olivat tehneet. Tiesin, mitä vaikea päivä itsellä oli takana, niin voin uskoa maaliin pääsyn olleen vähintään yhtä haastavaa.

Keskeyttäminen on ikävää, mutta tämän hetken kivut vasemmassa jalassa viestii siitä, että oikeasti tein varmasti oikean päätöksen. Nyt olennaista on hoitaa oikea ongelma kuntoon eikä vain syödä buranaa piilottamaan kipuja ilman oikeaa hoitoa ja lepoa.

Etsin jo keväällä valmentajaa ja tämä epäonnistuminen kyllä vauhdittaa näitä etsintöjä. Selkeästi tarvitsen jonkun, joka sanoo, mitä tehdä ja tämä omatoiminen sählääminen ei tuota optimaalista tulosta. Seuraavaksi pitää kartoittaa sopivia vaihtoehtoja tähän.

Onneksi epäonnistumisista myös aina oppii. Tästäkin keikasta tuli monta uutta oppia tulevaa varten ja nyt alkaa palautuminen eilisestä lenkistä ja jalan hoitaminen kuntoon.

Nuuksiossa tuli upeita tuloksia, onneksi olkoon kaikille maaliin juosseille! Olette tosi mahtavia!

 

Tunteiden hallintaa – mikä auttaa minulla?

Olin eilen huonolla tuulella. Kiukutti, olin herännyt niin sanotusti väärällä jalalla. Mikään erityinen juttu ei mennyt pieleen niin kuin usein väärällä jalalla menee. Olin vain huonolla tuulella. Tämähän kuuluu elämään, mutta pohdin eilen sitä, että miten nämä ikävät fiilikset vaikutti omaan toimintakykyyn ja käsittelin niitä. Tunteiden hallinta on mun mielestä oleellinen omaisuus urheilijalle, kiipeilijälle ja vuorikiipeilijälle. Turha hermostua asioista, joille ei välttämättä ole tehtävissä mitään ja toisaalta on tärkeää päästä fiiliksistä yli mahdollisimman tehokkaasti.

Sain eräältä lukijalta meiliä tuossa hetki sitten ja hän kysyi olenko pohtinut, millaisia ominaisuuksia pidän tärkeinä kiipeilykavereissa ja toisaalta, onko minulla omasta mielestäni sellaisia piirteitä, joita haluaisin parantaa. Noniin, nyt päästään sitten itse asiaan.

nuuksio polkujuoksu

Mistä kiukku oikein tulee?

Olen huomannut, että olen välillä kiukkunen ihan turhista asioista. Niin kuin me kaikki silloin tällöin, mutta en oikein tykkää tämänkaltaisesta piirteestä, jossa annan kiukun ottaa minusta vallan ja vaikuttaa niin voimakkaasti sekä itseeni että ympärillä oleviin ihmisiin. Anteeksi vilpittömästi vain kaikille, jotka ovat saaneet kiukkumyrkystä osansa.

Mitä nämä turhat asiat siis ovat? No ärsyynnyn siitä, että kaikki asiat eivät mene niin kuin suunnittelin. Ruuhkasta, haastavasta asiakascasesta töissä, äänekkäästä työkaverista, puristavasta kengästä ja kauramaito loppuu ja kahvi ei maistu samalta tavallisen kanssa. Siis aivan turhaa kaikki ja oikeasti ärsyyntyminen on täysin oma syyni eikä asiakkaiden tai oikeastaan kenenkään muun ympärillä hyvää tarkoittavan ihmisen.

nuuksio kansallispuisto

Ulkoilemassa kiukkua pois

Millä hiljentää näitä negatiivisia fiiliksiä ja pyrkiä harjoittelemaan mieltä sen mukaisesti, että samanlaiseen negatiivisuuden kierteeseen ei joutuisi vuorilla? Itsellä yksi oleellisimpia tekijöitä negatiivisten fiilisten kitkemiseksi on se, että pääsen rauhoittumaan ja mieluiten ulos. Kiukku alkaa laantumaan heti ulkoilmassa ja poluilla pääsee rauhoittumaan omiin fiiliksiin eikä negatiivisuus ota samalla tavalla valtaa mielestä.

Eilen kiukkua laannutti tieto polkujuoksulenkistä Nuuksion kanssallispuistossa. Maratonin valmistautumista silmällä pitäen tarkoitus oli tehdä vielä tällä viikolla yksi pidempi lenkki matalilla sykkeillä ja testailla eväitä, joita ottaisin mukaan tulevalle maratonille. Karkkipussin kanssa siis lenkille, vähän nihkein fiiliksin, mutta puolipakolla menin vain.

Lenkki alkoi nihkeästi, sillä pää tuntui olevan jumissa päivän kiukkufiiliksistä. Hymyä ei meiannut irrota, mutta jo muutaman ensimmäisen kilometrin jälkeen kroppa alkoi rentoutumaan. Sai keskityttyä erityisesti vain ja ainoastaan seuraavaan askeleeseen. Ylitettävään puuhun, juurakkoon, kiveen ja kiivettävään mäkeen. Matka alkoi luistamaan ja pian kilometrejä olikin kertynyt useampi.

Ilma on muuttunut viimeisen viikon aikana selkeästi syksyiseksi ja eilen illalla oli jo selkeästi viileämpää kuin viikko aiemmin. Edelleen oli lämmintä ja juoksulenkki taittui The North Facen juoksuhameessa (joka on muuten yksi mun tämän hetken ehdoton suosikki treenivaatteista) ja t-paidassa. Elokuinen ilta on siitä maaginen, että ilmassa on syksyä ja toisaalta kesän lämpö ja valo siivittää iltaa vielä pitkälle.

No äkkiä olinkin juoksuflowssa ja kiukku alkoi unohtumaan. En edes muistanut, miksi olin ollut vihainen tai kenelle. Lenkki oli siis onnistunut, kiukku laantunut ja akku tyhjennetty sopivasti Nuuksion poluille. Loppulenkki menikin nauttiessa upeasta säästä ja siitä, että meillä on tuollainen paikka alle tunnin päässä Helsingin keskustasta, jossa pääsee nauttimaan hiljaisuudesta keskellä arkiviikkoa ja nauttimaan luonnosta.

Kiukkuhallintaa siis haluaisin opetella paremmin myös vuoria varten. Sielläkin tulee, varsinkin pitkällä reissulla, hetkiä jolloin ei ehkä huvita, tunnu hyvältä tai fiilis ei ole katossa. Miten opetella hallitsemaan paremmin näitä fiiliksiä? Itsellä ainakin tekeminen auttaa, ajatuksien saaminen pois näistä asioista. Ja oikeasti ihan puhdas tsemppaaminen. Tiedän, että tuo on heikko kohtani ja minun täytyy tietoisesti opetella toimimaan toisin.

Usein itsellä urheilu on myös paras tapa nollata ajatuksia. Tuntuu, että pääsee irtautumaan päivän muista asioista, rentoutumaan ja keskittymään olennaiseen eli omaan tekemiseen enkä siihen, mitä muut tekevät. Kiukkupäiviä varmaan tulee jatkossakin, mutta ehkä tietoisella ajattelulla ja tekemisellä osaan käsitellä kiukkua paremmin. Tsemppiä ruudun toiselle puolelle, mikäli sinulle on sattunut kiukkupäivä!

 

Matkalla kohti Nuuksio Classic polkujuoksumaratonia

60 päivää ja tänään hiukan vähemmän ennen kuin Baruntsen reissu alkaa. Syksy tuo sen lisäksi myös muita urheilullisia tavoitteita. Olen menossa juoksemaan syyskuun ensimmäisenä päivänä elämäni ensimmäistä maratonia ja vieläpä polkujuoksumaratonia.

Syksystä lähtien on tullut juostua poluilla. Polvivammojen jälkeen poluilla on ollut turvallisen tuntuista juosta ja juokseminen on ollut mukavaa. Ei kipuja polvessa ja polvi on kestänyt juoksemista todella hyvin, yllättävänkin hyvin. Polkujuoksussa on yhdistynyt luonnossa liikkuminen, haastavuus ja toisaalta urheilullisuus. Poluilla vaeltaminen on oma lajinsa, mutta juostessa pääsee täysin omaan fiilikseen ja flowhun. Samalla poluilla juokseminen voi olla kortin kääntöpuolella kammottavaa ja todella raskasta.

Syksyllä tuli juostua Sipoossa, sitten Sipoonkorpi Trailin 21 kilometrin matkalla, keväällä juostiin Nuuksiossa pitkä polkujuoksulenkki, Repovedellä viikonloppu, heinäkuussa Kopparnäs Coast Traililla, viime viikolla Nuuksiossa pitkä lenkki ja tällä viikolla olen käynyt Keskuspuistossa juoksemassa.

Juoksemiseen on minulla sellainen jännä viha-rakkaussuhde. Ensimmäisen kerran päädyin poluille Suunnon kellon karttojen vuoksi: katsoin, missä olisi mahdollista päästä ulos ja pian olin juoksemassa kelloon piirretyn reitin avulla Sipoonkorvessa. Välillä juokseminen on upeaa ja mukavaa, mutta toisaalta se on viedä kropasta kaikki mehut.

nuuksio classic polkujuoksu

Nuuksio Classicille harjoittelemassa Keskuspuistossa

Yksi syy, miksi olen juoksemisesta oikeasti innostunut, on se kuinka polkujuoksu on myös harjoittelua vuoria varten. Tulee oltua haastavassa maastossa juoksemassa, opeteltua liikkumista kivillä, kallioilla ja poluilla ja lähemmäs luontoa on vaikea päästä jokaisena arkipäivänä.

Polkujuoksu tarjoaa myös mahdollisuus arkipäivien seikkailuille. Keskuspuisto on ihan Helsingin keskustassa ja arkena on mahdollista lähteä lähipoluille juoksemaan. Toisaalta polkujuoksu avaa mahdollisuuksia lähes missä tahansa Suomea. Reittejä riittää ja upeita maastoja löytyy käytännössä kaikista kaupungeista.

nuuksio classic polkujuoksu

Keskuspuistossa lenkillä

Päätin ilmoittautua maratonille hiukan ystäväni Kaisan innoittamana, sillä hän ilmoittautui ensin. Mietin pitkään, että hitto vie, enhän minä ole mikään maratoonari tai juoksija ja pian olinkin jo ilmoittautunut. Maratonista tulisi testi, mitä kroppa kestää ja oikeanlaisella valmistautumisella uskoisin selviytyväni tulevasta juoksusta.

Nyt viime viikkojen aikana on sitten tullut käytyä poluilla ja olen pyrkinyt juoksemaan vähintään pari kertaa viikossa. Tarkoitus on selvitä säällisessä ajassa kotiin kilpailusta ja päästä tekemään päivän paras suoritus. Kärkijuoksijat menevät todella kovaa, lähes käsittämättömän kovaa vauhtia, joten mitään aikatavoitetta ei suoraan ole. Toki toiveita kuuden tunnin alituksesta löytyy, mutta päivän kunto täytyy olla kohdillaan ja valmistautumisen mennä nappiin.

nuuksio classic

Testaamassa uusia vaatteita Keskuspuistossa – Nuuksio Classic maratonia varten

Välillä on kauhunsekaiset fiilikset, mitä tässä on taas tullut tehtyä. Toisaalta olen innoissani, mutta kyllä joka päivä jännittää myös tuleva juoksu enemmän ja enemmän. Nyt tulevat viikot sisältävät vielä treenejä, mutta ennen maratonia tarkoitus on rauhoittua, huoltaa kehoa ja palautua kunnolla.

Koko ajan on pääfokus tietenkin Baruntsen reissussa ja mitään turhia riskejä en aio ottaa sen suhteen, että reissu vaarantuisi. Sen vuoksi olen ottanut juoksemisen nyt rauhassa ja pyrkinyt lisäämään maltillisesti juoksukilometrejä viikko viikolta lisää. Ensisijainen tavoitteeni on kuitenkin myös pitää hauskaa ja nauttia tekemisestä.

Kopparnäs Coast Trail -polkujuoksukilpailu

Viime lauantaina 28.7. järjestettiin ensimmäistä kertaa Kopparnäs Coast Trail -niminen polkujuoksukilpailu Siuntiossa. Ilmoittauduttiin mukaan kilpailuun jo jokunen tovi sitten ja ajatuksissa oli mennä juoksemaan vähän pidempi lenkki ja kilpailu vielä ennen syksyn Nuuksio Classic maratonia.

Olin tullut Norjasta saman viikon maanantaina ja olimme viimeisenä ennen kotiin paluuta tehneet kaksi pidempää kiipeilyä ensin Uranostindin huipulle ja sitten Store Smorstabbtindin huipulle. Norjasta ajettiin kauheeta kyytiä Ruotsiin ja sieltä yölautalla Suomeen. Jotta aika oli optimoitu ihan tappiin, niin menin tietysti suoraa lautalta myös töihin maanantaina.

kopparnns coast trail polkujuoksu

Tunnelmat ennen lähtöä -nauratti

Aika haipakkaa siis oli viikon ohjelma ja sitten vielä päälle tavaroiden purkaminen, huoltaminen ja vähän pitkäksi venyneet palauttelulenkit. Laiminlöin oikeastaan täysin palautumisen reissusta ja tuleva juoksukisa viikonloppuna alkoi jo torstaina lähinnä ahdistamaan. Tukkoinen olo kropassa, todella kuuma päivä ja hellettä tiedossa sekä vähäiset juoksukilometrit viime viikoilta lähinnä kauhistutti tulevaa kilpailua varten.

Koska Kopparnäs Coast Trail voitti juuri Suomen kauneimman polkujuoksureitin äänestyksen, olisi tuntunut tuhlaukselta jättää menemättä tapahtumaan. Päätin, että menen retkeilemään ja tulos tulee olemaan, mitä sitten se on. Olinhan kuitenkin itse vähän aiheuttanut omalla säätämisellä huonon valmistautumiseni.

Lauantai sitten koitti ja lähdimme hyvissä ajoin Helsingistä matkaan. Ajomatkaa keskustasta tulee noin 50 kilometriä kisapaikalle, jossa autot parkkeerattiin kahden kilometrin päähän lähtöpaikalta. Siinä käppäiltiin rauhassa lähtöpaikalle, haettiin kisalaput ja valmistauduttiin lähinnä varjossa tulevaan koitokseen.

Ilmoittautuminen nopeimpaan lähtöryhmään osoittautui myös hienoiseksi virheeksi, sillä kovat juoksijat tietenkin lähtivät melkoista vauhtia heti lähtömerkistä. Lähtöryhmän hännille jääminen tosin mahdollisti sen, että pääsi heti alusta asti juoksemaan täysin omaa juoksuaan.

Reitti alkoi hiekkarannalta, jossa juostiin noin 100 metriä. Heti tämän jälkeen siirryttiin kapeammalle metsäpolulle ja aika pian rantakallioille. Eikä mikään ihme, miksi reitti on äänestetty Suomen kauneimmaksi: rantakalliolta avautui upeat maisemat merelle, aurinko paahtoi kuumana ja kalliolla paineltiin yllättävänkin kovaa vauhtia eteenpäin. Kalliota juostiin alkumatkasta noin neljä kilometriä ja välillä poikettiin isolla hiekkatiellä ja taas palattiin kallioille.

Ensimmäinen huoltopiste oli seitsemän kilometrin kohdilla ja otin ensimmäisen geelin tässä kohtaa. Tuntui, että kroppa kiehuu sisältä päin ja otin pari vesimukillista, jotka kaadoin vaan päälleni huollossa. Olin kurkannut sykemittaria kolmannen kilometrin kohdalla ja sykeluvusta 200 tiesin, että alkumatkan vauhti oli liian kovaa.

kopparnns coast trail

Fiilikset tuskaisen kisan jälkeen

Huoltopisteeltä sitten jatkettiin isompaa hiekkatietä ja takaisin kalliolle, josta ensimmäisen kympin kohdalla palattiin lähtöviivan tuntumaan. Ensimmäinen kymppi oli takana ja tiesin reittikuvauksesta jo etukäteen, että se oli myös nopeampi kymppi. Tästä alkaisi sitten hitaampi lenkki kapealla metsäpolulla. Olo oli aikalailla uupunut, juoksu takkusi ja tuntui suorastaan kammottavalta.

Päätin kympin kohdilla, että juoksen koko matkan, vaikka teki välillä mieli kävellä. Juoksen vaikka ihan hitaasti ja yritän nautiskella reitistä ihan rauhassa. Oli kuuma ja tarkoituksena ei kuitenkaan ollut esimerkiksi pilata tämän viikon treenejä repimällä kaikkea irti selkärengasta kilpailusuoritukseen. Hoin itselleni, että muista mikä on tavoite ja muista, että nyt ei kannata loukkaantua vaan suorittaa järkevästi.

Tämä päätös helpotti oloa tosi paljon, sillä päästin nopeampia edelle, söin seuraavalla huoltopisteellä 14 kilometrin kohdilla geelin ja jatkoin omaa hidasta hölköttelyä poluilla. Takalenkki eli viimeinen kahdeksan kilometriä kulki kapeaa metsäpolkua, joka ei varmaan lauantain juoksijoiden tamppaamisen jälkeen ole niin kapea, jossa välillä hypittiin kaatuneiden puiden yli. Ei mahdottoman vaikeaa polkua, mutta selkeästi hitaampaa kuin ensimmäisellä kympillä.

Viimeinen pari kilometriä olikin aikamoista taistelua, sillä poluilta palattiin taas aivan rannan tuntumaan ja kallioille, joissa kuumuus oli aivan eri luokkaa kuin metsän keskellä. Ja tuntui muuten tosi pitkiltä kilometreiltä, mutta pääsin maaliin ja mereen vilvoittelemaan. Aika 18 kilometrin kilpailussa oli 2:10 ja maalissa olin onnellinen, että en kävellyt ja viilennys odotti heti mereen pulahtaessa.

Olin kyllä vaikein kisa sitten hetkeen, mutta sehän on elämää ja urheilua. Välillä näitä tulee ja olin vähän osannut odottaa tuloksen tasoa edellisten viikkojen menojen perusteella. Vaikka haluaisin sanoa, etten ole pettynyt, niin vaikeaahan se on ja toisaalta merkki siitä, että asiasta kuitenkin vähän välittää. Viimeisen vuoden aikana kaikki tapahtumat, joissa olen käynyt, on onnistunut hyvin ja olen pystynyt venymään joka kerta jopa parempiin tuloksiin, mitä olisin arvannut. Olin tyytyväinen Sipoonkorpi Trailin aikaan ja triathlonin perusmatkaan.

Tämä kilpailu oli myös erittäin hyvä muistutus levon tarpeesta ja siitä, että tapahtumien ahnehtiminen ei myöskään kannata. Joka viikonlopulla olisi mahtavaa tekemistä, mutta jossain kohti kannattaa miettiä, viekö kaikki nämä tekemiset alkuperäistä tavoitetta eteenpäin. Olen kyllä tyytyväinen, että tuli juostua pidempi lenkki ja kokeiltua, että miltä oikeasti urheilu helteessä tuntuu.

kopparnns coast trail

Uimisen jälkeen jo hymyilytti

Kopparnäs Coast Trailin reitti sen sijaan oli juuri niin upea, mitä olin ajatellut. Rantakalliot, metsäpolku ja vain vähän hiekkatietä kruunasi kyllä reitin. Erityisen paljon mieltä lämmitti se, että kilpailun reitti oli erinomaisesti merkattu. Kertaakaan ei tullut tunnetta, etteikö olisi tiennyt, mihin pitää seuraavaksi mennä. Järjestäjät olivat onnistuneet siis täydellisesti reitin merkkaamisessa ja huoltopisteillä oli riittävästi juotavaa ja kannustusta myös tarjolla.

Reitti pääsee kyllä myös omalla listalla erittäin korkealle ja voin lämpimästi suositella kilpailua kaikille. Fiilis oli mukava ja maalialuueella kannustus kuului. Alueella ei ollut vesivessoja, mutta kenttävessat ja tavaroiden säilytys oli silti onnistuttu hoitamaan tyylikkäästi ilman, että niitä edes jäi kaipaamaan. Täysi kymppi suoritus siis järjestäjiltä, kiitos vielä!

 

Treeniviikonloppu Repovedellä

Vietän tänä vuonna kesälomani vasta syksyllä Nepalissa, kun lähden pidemmälle reissulle Baruntselle. Tämä tarkoittaa, että viikonloput ja arki-illat ovat niitä hetkiä, jolloin ehdin nauttimaan kesäsäästä ja ulkoilemaan. Päivät tulee vietettyä töiden parissa.

Viikonloppuna suuntasimme treenaamaan Kouvolan lähellä olevaan Repoveden kansallispuistoon. Ihan loistava viikonloppukohde, jonne ajaa Helsingistä reilut pari tuntia. Matkalla voi näppärästi käydä Kouvolassa ostamassa viikonlopun ruuat ja suunnata suoraan perjantaina iltapäivällä töiden jälkeen kohti Repovettä.

Olen käynyt Repovedellä muutamia kertoja ja tämä kerta ei varmastikaan ollut viimeinen. Paikka on todella upea ja Suomen luonto on ihan kauneimmillaan. Kirkkaita järviä, jylhiä kallioita, jyrkkiä nousuja, suota, havumetsää ja raikasta koivikkoa. Kaikki samassa paketissa ja helposti saavutettavissa.

tervajärvi

Tervajärvi

Suunnitelma viikonlopun viettoon oli seuraavanlainen: perjantaina ajoimme Tervajärven parkkipaikalle, josta kävelimme reilu kolme kilometriä Lojulammen leirintäpaikalle. Siellä vietimme molemmat yöt. Lauantaina ja sunnuntaina suunnitelmissa oli polkujuosta ympäri Repovettä.

lojulampi

Matkalla Lojulammelle

Lauantaina juoksimme pitkän polkujuoksulenkin siten, että jätimme teltan, makuupussit ja rinkat lerintäpaikkaan ja mukaan otimme vain pienet juoksureput, johon mahtui oikeastaan vain vedet ja päivän aikana tarvittavat eväät. Lauantain lenkistä tuli 24 kilometriä ja käytännössä kiersimme lähes koko Kaakkurin kierroksen, joka menee käytännössä Repoveden ympäri.

Välillä oli reitin piirtäjä eli minä taas hukassa ja reitti kulki osittain hiekkateitäkin pitkin. Kiipesimme kuitenkin esimerkiksi Olhavan huipulle ja paistattelimme päivää ja söimme eväitä ehkä yhdessä upeimmassa taukopaikassa pitkästä aikaan.

olhavan huippu

Olhavan huippu

Suosittelen ehdottomasti käymään Olhavalla ja kiipeämään kallion päälle. Kalliolla pääsee myös katselemaan kiipeilijöiden meininkiä, sillä Olhavalta löytyi myös viikonloppuna useampia kiipeilijöitä touhuilemasta.

Polkujuoksuun Repoveden polut olivat ainakin omaan tasooni nähden melko haastavia. Paljon haastavia kivikkoja, juurakkoja ja jyrkkiä nousuja. Aika paljon jouduin kävelemään reittien varrella, sillä omat taidot eivät riitä vielä juoksemaan noita kaikista haastavampia kohtia.

olhava repovesi

Olhavalla tauolla

Pitkällä lenkillä huomasi taas, kuinka tärkeässä osassa lenkkiä on se, että muistaa juoda päivän aikana tasaisesti. Tällä kertaa tauot pidettiin ihan kellon kanssa puolen tunnin välein, jolloin otettiin vettä ja energiaa. Positiivista oli se, että koko lauantain pitkän lenkin ajan energiatasot pysyivät melko hyvänä. Lenkin loppupuolella oli muutama tiukka kilometri, mutta mitään taistelufiiliksiä ei kuitenkaan ollut.

Olimme takaisin leiripaikalla jo alkuiltapäivästä ja loppupäivän aikana kerkesin hyvin käymään uimassa järvessä ja relaamaan rannassa. Netti toimi huonosti, joten viikonlopun aikana tuli myös näprättyä puhelinta todella paljon vähemmän kuin yleensä. Tuli oltua läsnä nuotiopaikalla ja juteltua uusien tuttavuuksien kanssa.

kaakkurinkierros repovesi

Kaakkurinkierros

Sunnuntaina aamulla aamupalan jälkeen kävelimme takaisin autolle ja jätimme rinkat ja isot tavarat autoon. Vaihdoimme tavarat kevyempiin ja jatkoimme kohti sunnuntain lenkkiä. Tarkoituksena oli tehdä selkeästi lyhyempi lenkki kuin lauantaina.

Vaihdoimme alkuperäistä suunnitelmaa siten, että reittimme vei kohti Lapinsalmen riippusiltaa ja Ketunkierroksen lossin ylitystä. Reitti oli sunnuntaina reilut 10 kilometriä ja otimme sen vielä hitaammin kuin lauantaina.

lapinsalmi repovesi

Lapinsalmen riippusilta

Jaloissa tuntui, että edellisenä päivänä oli tullut oltua poluilla monta tuntia ja sunnuntain lenkin lopulla minulla alkoi selkeästi olemaan bensa ihan lopussa jaloista. Pääsimme maaliin kuitenkin lenkiltä ja maalissa oli todella raukea olo. Kilsoja viikonlopun aikana ehti kertyä 40 ja patterit olivat täydellisesti tyhjennetty poluille.

Kävimme vielä uimassa Tervajärvellä ja lähdimme ajamaan kohti Kouvolaa. Siellä pysähdyimme syömään ja jätskille. Seuraava kohde olikin sitten Helsinki.

Reissu oli todella hyvä, sillä viikonlopun aikana ehti ensinnäkin kantamaan painavaa rinkkaa, polkujuoksemaan ja relaamaan luonnon rauhassa. Repovedellä oli yllättävän paljon ihmisiä ja on ilahduttavaa, että ihan kaikenlaiset ihmiset harrastavat retkeilyä viikonloppuisin.

Nuotiolla tuli uusia kohtaamisia ja toisaalta sai nollata työviikkoa omien ajatusten kanssa juostessa. Fyysisesti reissu oli haastava, sillä polut olivat välilä erittäin haastavia, mutta toisaalta viikonloppu oli juuri sellaista treeniä, jota tarvitsen Baruntsen reissua varten.

Suosittelen menemään Repovedelle ja oma seuraava reissu onkin reilun kuukauden päästä, sillä menen palauttamaan Kouvolaan lainassa olevaa maantiepyörää.

Sipoonkorpi Trail 21 km

Viime lauantaina juostiin Sipoonkorpi Trail Sipoonkorven kansallispuistossa. Matkoina oli 10, 21 ja 30 kilometriä. Olin syntymäpäivien kunniaksi menossa juoksemaan 21 kilometrin matkan. Elämäni ensimmäinen polkujuoksutapahtuma oli edessäni.

Pari viikkoa ennen juoksua alkoi jännittämään, sillä talven juoksukilometrit ovat olleet todella vähissä. Käytännössä olin käynyt koko talven aikana pari kertaa juoksemassa matolla ja Coloradon reissun jälkeen pari kertaa poluilla.

Juoksemisen jännittämisen lisäksi minua alkoi myös jännittämään, sillä kevät on ollut melkoisen kylmä ja viimeiseen asti jännitettiin, että sulaako lumet ja pääseekö poluilla juoksemaan. Viikko ennen tapahtumaa polut olivat jäässä ja liukastelimme reitillä peruskestävyyslenkin läpi.

Minulla ei ole nastalenkkareita, mutta arvoin viimeiseen asti, että pitäisikö minun ostaa sellaiset. Suolainen hinta ja kesän tulo kuitenkin sai minut odottelemaan sopivien kenkien ostamista. Varsinkin kun olin juuri ostanut kesäksi uudet polkujuoksuun sopivat kengät.

Viime viikko oli sen verran lämmin, että lumet ja jäät sulivat hyvää vauhtia ja perjantaina illalla tuli viestiä, että Sipoonkorvessa on reitillä ihan muutamassa kohdassa lunta ja jäätä. Illalla hurrattiin kotona, sillä rahat olivat säästyneet toistaiseksi ja pääsisin juoksemaan omilla hyvillä sisäänajetuilla maastojuoksukengillä.

Lauantaina suunnattiin jännittyneenä Sipoonkorpeen ja pian oltiinkin jo lähtöviivalla. Millaisia asioita opin ensimmäisen polkujuoksukilpailun aikana?

sipoonkorpi trail

Maalissa aikaan 2:25

  1. Aloita rauhassa

Rauhassa aloittamisen taito on kyllä jalo taito juoksutapahtumassa. Varsinkin, jos sinulla ei ole mitään hajua, millaista vauhtia pystyt tai kykenet juoksemaan.

Katsoin, että ensimmäisten kolmen kilometrin aikana vauhtini heilui 5-6 minuutin kieppeillä ja tiesin, että jos jatkan tätä vauhtia, niin seinä tulee nopeasti vastaan. Olin pitkillä lenkeillä pystynyt juoksemaan märissä olosuhteissa ihan maksimissaan reilun kahdeksan minuutin kilometrejä.

Hidastin vauhtia ja keskiarvollisesti kilometrit alkoivat heilua 7 minuutin kieppeillä. Olin tyytyväinen, sillä vauhti oli haastavaa, mutta pystyin juoksemaan sitä useamman kilometrin putkeen.

Tavoitteeni oli panostaa toiselle kympille ja tulla maaliin väsyneenä ja kaikkensa antaneena. Tämä tavoite toteutui täysin, sillä maalissa kello näytti 2:25. Olin alkuun arvioinut, että alle kolme tuntia olisi hyvä aika ja alitin oman tavoitteeni siis aika reilusti.

  1. Älä laita liikaa päälle

Aamulla oli todella kalsea tuuli ja tuntui, että paleltaa olla hetkenkin verran ulkona. Olin lähdössä juoksemaan takki päällä, lämmin panta päässä ja melkeinpä hanskat kädessä.

sipoonkorpi trail

Maalissa hymyilyttää

Vartin lämmittelyn aikana kuitenkin tuli hiki ja vähensin vaatetta. Matkan varrella huomasi, että vaatetta olisi voinut olla huomattavasti vähemmänkin. Esimerkiksi ohuempi paita tai caprit olisivat olleet sopiva varustus reilun 10 asteen lämmössä. Olen joskus kuullut vinkin, että lenkille pitäisi pukeutua kuin ulkona olisi 10 astetta lämpimämpää kuin todellisuudessa on. Tämä neuvo varmaankin pätee aika hyvin.

  1. Älä pelästy, jos väsyttää

Puolimaraton ja puolimaraton maastossa on jo sen verran pitkä matka, ettei kannata pelästyä, vaikka jossain kohtaa tulisi hetki, jolloin tuntuu seinän tulevan vastaan.

Itselläni matka sujui mukavasti ensimmäisen 10 kilometrin matkan ja kympin jälkee alkoi muutama musta kilometri. 13-15 kilometrin aikana tuntui, että nyt loppuu meikäläiseltä lihaksista bensa. Syötiin kavereiden kanssa geelit ja hörpättiin juotavaa. Seuraavat kilometrit eivät olleet ihan niin tuskaisia.

Tämä on myös sellaista henkistä taistelua ja huomaan usein vaipuvani säälittävään ajatteluun, jossa kovalta tuntuva treeni aiheuttaa tunteen, jossa rupean säälimään itseäni. Ai ai kun sattuu, varmaan kannattaisi hidastaa ja niin edelleen. EI!!! Lopeta ne sellaiset rumat puheet pään sisällä ja tsemppaa itseäsi jatkamaan. Me ihmiset ollaan ihan käsittämättömän kestäviä, kun vain halutaan olla.

Polkujuoksu on myös siitä kivaa, että koska ainakin itselläni matka taittuu selkeästi hitaammin kuin tasaisella, niin pieniä taukojen tai ylämäen käveleminen ei käytännössä vaikuta loppuaikaan mitenkään dramaattisesti. Kävelin jyrkimmät mäet ja pidin muutaman nopean tauon, jolloin söin tai join jotain.

  1. Älä välitä

Juoksun aikana tipahdin virtaavaan ojaan, kengät kastuivat, pari rakkoa tuli jalkaan ja ajoittain oli kuuma. Nämä tuntemukset kuuluvat prosessiin ja oleellista on olla vain välittämättä.

Nämä ovat ongelmia, jotka kyllä selviävät ja todennäköisesti unohdat suurimman osan kun et vain anna ajatuksissasi tilaa ajatella niitä. Ja tämän tekeminen voi olla ajoittain hankalaa, mutta onnistut ihan varmasti myös tässäkin.

  1. Nauti ja pidä hauskaa

Tämä on oikeasti sääntö numero yksi: pidä hauskaa ja nauti. Kyse on vain polkujuoksemisesta tai urheilemisesta yleisesti. Jos et tee sitä ammatiksesi, niin pääasia on, että pidät hauskaa. Ja vaikka tekisitkin ammatiksi juuri tätä, niin nauti silti.

Meillä oli hauskaa ja kyllä porukalla tekeminen on mukavaa. Yhdessä mentiin kisapaikalle, juostiin samaa vauhtia (ei sovittu tätä etukäteen) ja maalissa hurrattiin yhdessä suoritukselle. Olin niin ylpeä, että kaikki meidän neljän hengen porukasta pääsi maaliin tosi kovilla ajoilla ja kukaan ei loukkaantunut tai mitään muutakaan suurempia ongelmia ei tullut eteen.

Sipoonkorven reitti oli tänä vuonna kuulemma melko hitaassa kunnossa, sillä välillä matkalla oli todella mutaisaa ja märkää. Myöhäinen kevät ja sen aiheuttamat haasteet näkyivät myös matkalla. Välillä kahlattiin mutavellissä, mutta pääasiassa reitillä pääsi juoksemaan kuivaa polkua pitkin.

sipoonkorpi trail

Maalissa laskemassa sykettä alas

Tykkään itse Sipoonkorvesta tosi paljon, sillä reitti on selkeä, sitä on helppo juosta ja vaikka välillä onkin nousua, niin silti reitti ei ole mahdoton. Vaikka kisajärjestäjän ohjeissa lukee, että 21 ja 30 kilometrin matka on tarkoitettu kokeneille polkujuoksioille, niin sanoisin silti osallistumisen olevan täysin mahdollista myös ilman suurempaa kokemusta.

Voin siis suositella Sipoonkorven reitin juoksemista, seuraava tapahtuma on syksyllä ja sitä ennen reitin voi hyvin käydä itsenäisesti juoksemassa. Seuraavaksi suunnataan polkujuoksemaan Lahden Salpausselkä Trailille ja sitten mietitään, että voisiko tänä vuonna vielä juosta jopa maratonin.

Polkujuoksu on muuten myös ihan yksi parhaimpia tapoja viettää aikaa ulkona ja harjoitella vuorikiipeilyä varten. Pitkäkestoisia treenejä ja jaloille tulee iskutusta, jota tarvitaan myös vuorilla. Välillä täytyy myös kestää epämukavaa tunnetta ja voittaa niitä mustiltakin tuntuvia kilometrejä.

Harjoittelun peruspilarit vuorikiipeilyyn

Tämän vuoden reissut ja vuoret ovat nyt suunniteltuna ja seuraava vaihe on miettiä, millaista treeniä näitä reissuja varten täytyisi sitten tehdä. Treenaaminen on ollut osa arkeani jo hyvin pitkää ja myös tuleva vuosi tulee olemaan urheilupainotteinen.

Soutukilpailut

Ensi viikolla on edessä sisäsoudun soutukilpailut Helsingissä. Mennään soutamaan Crossfit Central Helsingin joukkueella joukkuekilpailuun.

Olin alkuun ajatellut, että jättäisin kilpailut välistä, mutta kilpailuvietti on ehdottomasti vahvempi. Alkuperäisessä päätöksessä pysyin siinä mielessä, että en aio edelleenkään soutaa yksilökilpailussa, mutta joukkuekilpailuun on tosi hauska mennä soutamaan.

Joukkuekilpailussa ei tiedetä etukäteen matkaa, vaan se ilmoitetaan vasta ensi lauantaina paikan päällä. Todennäköisesti, perustuen aiempien vuosien matkoihin, edessä on melko lyhyt ja kova veto.

Olen nyt soutanut todella paljon vähemmän ja oikeastaan kaikki kovat treenit ovat jääneet pois. Tällä viikolla on sitten hiukan tullut testailtua, miltä ne maitohapot kropassa tuntuikaan.

Kiipeily

Kun soutukilpailut ovat taputeltu, seuraava panostuksen kohde on kiipeilyssä. Tavoitteena olisi päästä vähintään kerran viikossa kiipeilemään joko jäälle tai sisälle.

Ei mahdoton tavoite ollenkaan, mutta vaatii omat järjestelynsä, sillä mukaan tarvitaan aina myös tietenkin kiipeilykaveri. Kaveri toki tekee kiipeilystä myös entistä hauskempaa.

Kiipeilyä on myös tarkoitus harjoitella tulevaa Coloradon reissua varten, sillä tulemme Coloradossa kiipeilemään enemmänkin.

Kiipeilyharjoituksia Seattlessa

Kiipeily on siis harjoitteluni tekniikkaosuus eli hiotaan erilaisia teknisiä taitoja, joita tarvitsen vuorikiipeilyä ja kiipeilyä varten.

Voimaharjoittelu

Tykkään kovasti käydä myös kuntosalilla ja voimaharjoittelu on ollut osa arkipäiviäni jo muutamien vuosien ajan. Jossain kohtaa tuli pyörittyä lähinnä crossfit-salilla ja jossain kohtaa enemmän niin sanotulla perinteisellä kuntosalilla.

Koen, että voimaharjoittelusta on ollut hyötyä monessa eri kohdassa: soutamisen aloittamisessa, hiihdossa, pyöräilyssä, polkujuoksussa ja ennen kaikkea vuorikiipeilyssä.

Tällä hetkellä tarkoituksena on siis pitää pari hyvin perinteistä voimaharjoitusta viikossa, jotta korjataan vieläkin loukkaantumisten jälkeisiä lihasepätasapainoja ja toisaalta rakennetaan pohjaa vuorikiipeilyä varten.

Voimaharjoittelu osana vuorikiipeilyä

Voimaharjoittelu on toinen harjoitteluni tärkeä osa ja tavoitteena on pitää vielä toistaiseksi kaksi voimaharjoitusta viikossa. Painotus tulee muuttumaan, kun ollaan lähempänä esimerkiksi Nepaliin lähtöä tulevana syksynä.

Peruskuntoharjoittelu

Viimeisen parin kuukauden aikana harjoitusohjelmani on muuttunut hyvin paljon ja erityisesti peruskuntoharjoittelun määrä on lisääntynyt.

Olen käynyt juoksemassa, hiihtämässä, pyöräilemässä ja soutamassa. Näiden lisäksi on tullut tampattua Malminkartanon mäkeä ja Lahden mäkihyppyreiden portaita. Pitkiä aikoja ja maltillisemmalla sykkeellä.

Välillä on turhauttanut, sillä peruskuntoharjoittelu on saattanut ajoittain olla tylsää, mutta toisaalta tällä viikolla kovia soututreenejä tehdessä olen ollut yllättynyt, kuinka paljon hyötyä näistä tunneista on ollut.

Vuorikiipeily on hyvin pitkälti kovaa peruskuntoa vaativaa urheilua ja sen vuoksi tämän vuoden pääpaino tulee olemaan peruskunnon täydelliseksi viilaamisessa. Syksyllä laktaattitestissä todettiin, että minulla on lähes puutteellinen peruskuntoalue ja sen jälkeen asiaan ollaan kiinnitetty erityisen paljon huomiota.

Hiihtämässä

Peruskuntoharjoittelun määrä tulee olemaan kaikista suurin osuus harjoittelussani. Tämä sen vuoksi, että se on myös yksi oleellisimpia tekijöitä vuorilla selviämisen kannalta.

Eli tällä hetkellä harjoittelussa on kolme selkeää kokonaisuutta: kiipeilyn tekniikkaharjoittelu jäällä ja sisällä, voimaharjoittelu ja peruskuntoharjoittelu. Näillä sitten rakennellaan 5-6 treenikertaa viikkoon ja tavoitteena on ennen kaikkea pitää homma järkevänä ja sellaisena, että kunto kehittyy optimaalisesti ilman suuria riskejä.

Jos siellä lukijoiden puolella on paljon eri lajien harrastajia omilla tavoitteilla, tekisi mieli kovasti kuulla, millaisia treenipainotuksia tai suunnitelmia teillä on? Kommentoi alle!

 

Sipoonkorvessa polkujuoksua

Olen pitkään himoinnut polkujuoksemisesta, mutta se on ollut kiellettyjen urheilulajien listalla. Viime viikolla sain fysioterapeutti Aleksilta kuitenkin luvan käytännössä tehdä järkevyyden rajoissa mitä vain. Ja heti oli tietenkin päästävä juoksemaan maastoon. Onhan polkujuoksu myös ihan todella hyvää treeniä vuoria varten ja mikä parasta, siinä juostessa ollaan ulkona.

Sipoonkorpi

Sipoonkorven kansallispuisto on sijaitsee Helsingin, Vantaan ja Sipoon rajalla. Se on perustettu 2011 ja sen saavuttaminen on todella helppoa koko pääkaupunkiseudulta.

Päätettiin, että lähdetään Sipoonkorpeen, koska sinne on helppo mennä julkisilla Helsingin keskustasta. Bussi 739 lähtee ihan keskustasta ja menee Kuusijärvelle, jonne voi jättää tavarat juoksemisen ajaksi säilöön.

Katsoin Suunnon Movescount-ohjelmasta, millaisia reittejä Suunnon käyttäjät ovat Sipoonkorvessa juosseet ja päädyin Sipoonkorpi Trail polkujuoksutapahtuman sivuille. Moni käyttäjä oli ilmeisestikin juossut juuri nimenomaisessa kilpailussa, sillä reitit kulkivat täsmälleen tuota reittiä ja matkatkin täsmäsivät tapahtuman kilometreihin.

Reitiksi valikoitui tuo 21 kilometrin reitti, joka kulkisi aika mukavassa maastossa ja tarjoaisi varmasti myös haastetta. Enhän ole juossut maastossa ihan hetkeen, koska polvioperaatiot ovat estäneet juurikin tämän kaltaisen urheilemisen.

Juoksulenkillä Helsingin keskuspuistossa

Latasin Suunto Spartan Sport -kelloon reitin ja lähdimme juoksemaan. Reittiä oli yllättävän helppo seurata kellolta juoksemisen aikana ja yllätyin itsekin, kuinka helppo kellon kanssa oli juosta maastossa. Ilman kelloa olisi voinut olla melko haastavaa löytää perille, sillä paikoitellen reitti meni keskellä metsää ja luotto siihen, että reittiä seuraamalla pääsee maaliin, oli melko kova.

Polkujuoksukokemus

Polkujuoksua siis pitkästä aikaa. Ensimmäiset kilometrit meni leikiten. Muutama päivä aiemmin oli satanut vettä melko runsaasti ja välillä maasto oli todella märkää. Tuli kahlattua upottavassa mutavellissä ja suossa aina silloin tällöin.

Reitin puolessa välissä pidimme pidemmän juoma- ja evästauon, jonka jälkeen jatkoimme matkaa. Muutama kerta harhauduimme hiukan reitiltä, mutta löysimme takaisin reitille kun vain seurasi tarkasti kellon reittiä.

17 kilometrin kohdalla pidimme toisen juomatauon, jonka aikana söin energiageelin. Tämän voimalla jaksoi aika mukavasti maaliin. Toki jaloissa alkoi painamaan ja reidet tuntuivat todella ”täysiltä”.

Lopulta reitistä tuli lähes 22 kilometriä ja pari viimeistä kilometriä oli jo hyvinkin raskaita. Maalissa olimme, kun kellossa oli mennyt 3,5 tuntia aikaa. Maastossa juoksuvauhti on todellakin hitaampaa. Välissä olleet märät pätkät, joissa joutui etsimään reittiä ja kävelemään, laskivat tietysti keskinopeutta omalta osaltaan.

Sipoonkorpi Trail on myös polkujuoksutapahtuma ja tämä lenkki sytytti vähän inspiraatiota, että josko minäkin juoksisin tämän reitin joskus ihan oikeassa tapahtumassa. Katsotaan, miten tämän kanssa käy.

Polkujuokseminen oli ihan mahtavaa, koska siinä täytyy olla täysi keskittyminen jokaisella askeleella. Aika meni kuin siivillä ja oli ihan mahtavaa juosta keskellä metsää. Maasto oli reitillä myös todella vaihtelevaa ja oli kiva päästä metsästä kalliolle ja takaisin polulle. Reitti oli siis todella onnistunut valinta.