Artikkelit

Lähtöpäivä Nepaliin

Tänään on lähtöpäivä Nepaliin Baruntsen reissulle. Tätä päivää on odotettu reilut kaksi vuotta ja tuntuu ihan epätodelliselta, että tänään se todella toteutuu. No mahtavaa, että toteutuu ja ne vaikeat hetket valmistautumisessa on selätetty.

Valmiina vuorille

Meillä lähtee illalla lento Suomesta ja olen jo tämän päivän lomalla. Kathmandussa minulla todennäköisesti on vielä netti hotellissa, mutta siitä eteepäin yhteydet ovat varmasti melko huonoja tai jopa olemattomia. Täällä blogin puolella ei siis tule päivityksiä ennen paluuta reissusta marraskuun loppua.

Matkaa pääsee seurailemaan tarkemmin Instragramin puolelta laittamalla seurantaan Vuorenvarma.fi -sivun.

vuorikiipeily nepalissa

Valmiina vuorimaisemiin Nepaliin

Viime hetken fiilikset ovat tosi jännittyneet, mutta odotan kyllä todella paljon tulevaa reissua. Vihdoinkin päästään tositoimiin vuorille ja ihan tosi ihanaa palata neljän vuoden tauon jälkeen Nepaliin.

Baruntsen kiipeäminen

Valmiina lumimaisemiin

 

4 päivää lähtöön Nepaliin – mikä fiilis?

Tänään lähtöön Nepaliin on neljä päivää. Aika on mennyt kyllä todella nopeasti ja valmistautuminen on mennyt osittain suunnitelmien mukaan ja osittain suunnitelmia on tullut vaihdettua muutaman pienen takapakin takia, kuten Nuuksio Classicin DNF -tuloksen jälkeen.

Lähtö siis lähestyy ja jännitys on kasvanut sen myötä. Toki matkakuumetta on ollut jo pitkän aikaa, mutta lähtö alkaa oikeasti realisoitumaan ja tuntuu ihan käsittämättömältä, että kolme työpäivää ja olemme lentokoneessa. Millainen fiilis on nyt sitten lähteä reissuun?

Harjoittelu vuorikiipeilyä varten

Olen paljon täällä blogin puolella kirjoittanut harjoittelusta vuorikiipeilyä varten. Olen käynyt läpi, millaisia lajeja olen harrastanut, millaisissa kilpailuissa olen käynyt ja miten olen treenannut. Viime vuonna tämän reissun siirtyessä vuodella eteenpäin, oli vahvasti mielessäni se, että tänä vuonna lähtisin reissuun ehjällä kropalla ja mahdollisimman hyvässä kunnossa.

Kuntoa on rakennettu vuoden ajan hiihtoladuilla, poluilla, salilla, maantiellä ja uimalla. Kaikki on mennyt hyvin lukuunottamatta pieniä vaivoja, joita on aina silloin tällöin tullut esille. On kolottanut, palautumisen kanssa on ollut haasteita ja ajoittain on vain tullut treenattua liikaa ja liian kovaa.

vuorikiipeily - treenit

Viime hetken treeneissä Paloheinässä

Ajatukseni oli alunperin, että Nuuksion maratonin jälkeen lepään ja sitten vedän vielä kovan treenijakson erityisesti mäkitreenien parissa. Suunnitelma kuitenkin muuttui epäonnistuneen juoksun myötä ja heräsin tarkastelemaan treenihistoriaani tältä vuodelta. Oli havaittavissa, etten ollut levännyt tarpeeksi ja voimat tuntui häviävän eikä kasvavan.

Viimeisen kuukauden ajan olen siis panostanut lepoon ja siihen, että lähtisin reissuun mahdollisimman tuoreella kropalla. Tässä on myös tullut onnistuttua aika hyvin, sillä unet ovat tulleet takaisin ja kropassa on selkeästi freesimpi olo kuin vaikkapa kuukausi sitten.

En varmastikaan ole tämän vuoden kovimmassa kunnossa, mutta olen paremmissa voimissa ja valmiimpi lähtemään pitkälle reissulle kuin alkuperäisen suunnitelman toteuttamisen jälkeen.

Matkalaukkujen pakkaaminen

Olen kertonut useaan otteeseen täällä blogin puolella pakkaamisesta, viimeisten tavaroiden ja lääkkeiden hankkimisesta reissuun sekä luottovarusteistani. Pikku hiljaa on siis laukut täyttyneet ja eilen tein viimeisimmän pakkauksen. Nyt pitäisi olla kaikki tavarat kasassa ja on kyllä helpottunut olo, sillä aina puuttuvien tavaroiden hankkiminen jollain tavalla stressaa, varsinkin jos tulee tunne, että jokin on unohtunut.

Lennämme Qatar Airwaysin lennolla ja heillä saa ruumaan laittaa 30 kiloa ja käsimatkatavaroihin 7 kiloa. Tällä hetkellä omat ruumalaukkuni painavat 31 kiloa ja käsimatkatavarat 9 kiloa. Toivon, että asiasta ei tule sanomista kentällä tai sitten jos tulee, niin hätäkeinona täytyy laittaa ylävuoristokengät kassista jalkaan ja paksu untuvatakki päälle. Näin kassien paino laskee tarpeeksi alhaiseksi ja näin ollen painon kanssa ei pitäisi tulla ongelmaa.

vuorikiipeily nepalissa - eväiden pakkaaminen

Pakkaamassa eväitä pieniin pusseihin

Alkuperäinen suunnitelma oli ottaa lentokoneeseen ylimääräinen laukku sport gear -laukkuna, ja siihen olisi saanut 20 kiloa lisää tavaraa 180 euron hinnalla. Nyt Qatar Airways on kuitenkin muuttanut ehtojaan ja tänä vuonna laukku olisi maksanut 260 euroa yhteen suuntaan eli yli 500 euroa koko reissulle ja kiloja olisi saanut ottaa vain 15. Tämän säätämisen myötä päätettiin, että yritetään saada kaikki kamat mahtumaan sallittujen kilojen määrään.

Yleinen fiilis

On todella odottavainen, jännittynyt, välillä hermostunut, mutta kuitenkin kutkuttava tunne, mitä onkaan edessä ja millainen reissu on tiedossa. Ainakin pisin tämän vuoden reissuista eli tiedossa on kunnolla aikaa vuorilla. Jo pelkkä ajatus vuorilla olemisesta herättää sellaisen innostuneen pikkulapsen ja lämpimän fiiliksen koko kroppaan.

On jotenkin niin iso matka takana tämän reissun toteutumiseen, ajoittain se matka on tuntunut mahdottomalta kaikkine loukkaantumisten ja vastoinkäymisten kera. Onneksi oma usko on jaksanut kantaa ja on tehty oikeanlaisia asioita, jotta tämän reissu toteutuu. Sikäli on kyllä todella kiitollinen olo, että vaikeudet ovat kääntyneet konkreettisesti reissun toteutumiseen.

vuorikiipeily - varusteiden huoltaminen

Huoltamassa vaelluskenkiä valmiiksi

Fiilis on siis erittäin hyvä ja oikeasti positiivinen. Vuoret tulevat varmasti aiheuttamaan kärsimystä, haasteita ja vaikeita hetkiä, mutta uskon olevan tänä vuonna valmiimpi kohtaamaan niitä kuin esimerkiksi vuosi sitten. Tarjolla on varmasti myös paljon oppimista ja kasvun paikkoja tulevia haasteita varten.

Neljä päivää ja se on menoa! Oikeasti todella jännittävää ja ihan mahtavaa.

 

Vuorikiipeily – Baruntsen matkaohjelma

Kaksi viikkoa ja lähden vuorikiipeilemaan Nepaliin. Tätä Baruntsen reissua on odotettu viimeiset kaksi vuotta ja on todella upeaa, että odottaminen alkaa pikku hiljaa muuttumaan pakkaamiseksi, viimeisiin valmisteluihin ja matkan jännittämiseen. On ollut jotenkin sellainen olo kuin ei olisi lähdössä, kiireinen syksy on meinannut ajoittain viedä voimat ja keskittyminen on ollut lähinnä päivästä toiseen selviytymisessä. Nyt kuitenkin reissu lähestyy ja oikeasti lähtö on ihan pian.

Kuten sanottu, takana on pitkä valmistautuminen ja yli kaksi vuotta on enemmän tai vähemmän odotettu tätä reissua. Pakkaaminen on ollut jo jonkin aikaa käynnissä ja nyt viimeiset tavarat on tullut hankittua ja saatua The North Facelta.

The North Face - vuorikiipeily matkalle

Takki saatu The North Facelta

Vuorikiipeilyyn kuuluu läheisesti pitkä valmistautuminen reissuun ja yleensä matkat ovat hyvissä ajoin tiedossa. Ei tule yllätyksenä, että mitä kaikkea täytyy hankkia ja useimmiten tähän on varattu riittävästi aikaa ja paljon ehtii miettimään reissulle tulevia asioita.

Baruntsen reissusta moni on viime aikoina alkanut kyselemään tarkempiä tietoja ja sen takia avaan tässä artikkelissa hieman tarkemmin tulevaa reissuohjelmaa. Ohjelma tuskin tulee pysymään juuri sellaisena kuin se on suunniteltu, mutta jota kuinkin reissuohjelma tullee menemään näin.

Lähtö ja saapuminen Nepaliin

Lähdemme Suomesta iltapäivästä 11.10 kahden viikon päästä. Lennämme Kathmanduhun Dohan kautta ja olemme perillä Nepalissa 12.10. Siirrymme suoraan lentokentältä viisumirumban jälkeen hotelliin ja seuraavana päivänä tapaamme retkikuntaporukan kanssa.

Saapumisen jälkeen meillä on yksi päivä aikaa Kathmandussa hoitaa puuttuvia varusteita, vaihtaa rahaa, pakata tavaroita uudestaan ja levätä ennen siirtymistä vuorille. 13.10. Lähdemme pois Kathmandusta ja siirrymme pienillä lentokoneilla Luklaan, joka on yksi ikonisimpia lentokenttiä keskellä vuoria. Luklasta oikeastaan kaikki sitten alkaakin ja tässä kohtaa siirrymme huonompien yhteyksien ääreen.

Trekkaaminen kohti Mera Peakin perusleiriä

Vaikka reissun pääkohde on 7129 metriä korkea Baruntse, niin pyrimme kiipeämään 6476 metriä korkean Mera Peak -vuoren aklimatisoitumishuippuna ennen Baruntsea. Luklasta lähdemme siis trekkaamaan kohti Mera Peakin perusleiriä.

Matka perusleiriin kestää kahdeksan päivää ja Mera Peakin perusleiri on 5100 metrin korkeudessa eli puhutaan jo hyvistä korkeuksista, joissa pääsee nukkumaan tottumaan ohueeseen ilmaan. Tässä kohtaa liikkuminen on siis pelkästään trekkaamista eikä mitään teknisiä taitoja tarvita. Lähinnä liikutaan hitaasti ja nautitaan vain maisemista.

Mera Peak 6476 metriä

Mera Peakin perusleirin jälkeen aloitamme kiipeämisen kohti Mera Peakin High Campiä, joka on 5768 metrin korkeudessa. Tämä on viimeinen leiri ennen huipulle kiipeämistä ja maisemat tulevat varmasti olemaan omaa luokkaansa. Tässä kohtaa reissussa ollaan oltu 12 päivää ja suunnitelmien mukaisesti seuraavana päivänä yritämme ensimmäisen kerran Mera Peakin huipulle.

Vuorikiipeily matka - valmistautuminen

Pakkaaminen on aloitettu ja kasa alkaa kasvamaan olohuoneessa

24.10. on siis suunnitelmien mukaan se päivä, jolloin yritämme Mera Peakin huipulle. Tähän tulee kuitenkin varmasti vaikuttamaan moni asia, kuten sääolosuhteet, retkikunnan vointi ja muut muuttuvat tekijät. Teille, jotka seurailette blogia, niin on varmasti kiva tietää, missä milloinkin mennään.

Siirtyminen Baruntsen leireihin

Mera Peakin kiipeämisen jälkeen laskeudumme alas 4683 metrin korkeuteen, josta lähdemme sitten trekkaamaan kohti Baruntsen perusleiriä. Tämä matka perusleiriin kestää kolme päivää ja sen jälkeen lepäämme perusleirissä pari päivää ja keräämme voimia tulevaa koitosta kohti.

Perusleirin jälkeen on vielä kaksi leiriä: Camp 1 6120 metrin korkeudessa ja Camp 2 6400 metrin korkeudessa. Näihin leirihin kannetaan omat tavarat ja muuten matkassa kulkee oikeastaan pelkän päivärepun tavarat. Camp 1 vietämme yhden lepopäivän ja sitten lähdemme taas liikkeelle kohti Camp 2:sta. Tämä varmasti on myös sellainen kohta reissusta, jossa mennään paljon olosuhteiden mukaan ja erityisesti sää tulee vaikuttamaan etenemiseen erittäin paljon. Tässä kohtaa reissussa ollaan alkuperäisen suunnitelman mukaan oltu 22 päivää eli reilu kolme viikkoa.

The North Face - untuvatakki Summit Series

Sain The North Facelta puuttuvan Summit Seriesin takin matkalle

Baruntsen huippu

Meillä on suunnitelman mukaisesti varattu ensimmäinen mahdollinen huiputuspäivä Baruntselle 23. reissupäivän kohdalla, joka käytännössä tarkoittaa päivämäärässä marraskuun kolmatta päivää. Tämä tarkoittaa, että mahdollinen Baruntsen huiputus tulee tapahtumaan marraskuun ensimmäisten päivien aikana, sillä huiputukselle on myös varattu kaksi extrapäivää sopivan sääikkunan odotteluun.

Baruntse on 7129 metriä korkea vuori ja tähän mennessä korkein vuori, jolle yritän kiivetä. Isoin haaste tulee olemaan ohut ilmanala, kylmä sää ja pitkä reissu, joka varmasti haastaa sekä fyysisesti että henkisesti.

Baruntselta palataan sitten alas ja aikaa Kathmanduuhun jää parista päivästä päivään, riippuen aikataulusta, jolla päästään yrittämään huipulle. Kotiin palataan 15.11 torstaina.

Reissussa ollaan siis viisi viikkoa ja kyllä alkaa jännitys pikku hiljaa nousemaan. Olen tosi innoissani lähdössä reissuun ja palan halusta päästä vuorille!

 

Hei me lennetään

Hei me lennetään Nepaliin. Eilen syksyn reissu eteni yhden askeleen konkreettisemmalle tasolle, sillä lokakuussa palataan vihdoinki tuonne vuorien paratiisiin. Lentoliput ovat nyt takataskussa.

Reissu ajoittuu siis lokakuun puolesta välistä marraskuun puoleen väliin. Tämä tarkoittanee noin viittä viikkoa ja 34 yötä matkalla. Melkoisen pitkä reissu siis tiedossa. Sehän on tietysti mukavaa, sillä tuossa ajassa ehtii jo mukavasti imeä vuori-ilmaa itseensä, kiipeämään kaksi eri vuorta ja nauttimaan noista upeista maisemista.

Lennot kulkee Helsingistä, Tukholman ja Dohan kautta Kathmanduhun ja matkat kestänee noin 20 tuntia suuntaansa. Suurin haaste on taas kerran olemaan tavaroiden ja erityisesti kilojen sämplääminen ja tällä kertaa on lähes pakko ottaa yksi ylimääräinen laukku lennoille.

Kathmandusta matka jatkuu sitten pienillä potkurikoneilla kohti Luklaa, jota sanotaan yhdeksi ”maailman vaarallisimmiksi lentokentiksi”. Tämä johtuu siitä, että Luklan kiitorata on käytännössä ylä- tai alamäki, riippuen siitä, ollaanko tulossa vai menossa. Tullessa laskeudutaan ylämäkeen ja lähtiessä otetaan alamäestä vauhtia. Kiitorata on vuorten välissä ja siksi hyvin sääherkkä paikka. Luklaan siis lennetään aina käytännössä hyvässä säässä ja välillä ihmiset joutuvat odottamaan parempaa lentosäätä pienessä Luklan kylässä.

Ai että, jotenkin helpotti eilen, kun lennot on nyt ostettu. Lähtö on jollain tasolla konkreettisempaa, kun on lennot ja retkikuntapaikka eikä vain jossittelua, että varatakko vai eikö varata.

Nyt voi keskittyä täysillä vain matkalle valmistautumiseen, jotta retkikuntapaikasta ja lennoista tulee konkreettisesti totta.

Retkikuntapaikka varattu

Kerroin teille jo aiemmin, että syksyllä tarkoituksena olisi suunnata takaisin Nepaliin ja lähteä jahtaamaan 7000 metrin vuorta ja käydä kiipeämässä myös toinen, hieman matalampi vuori samalla reissulla.

Kädelle sattui, mitä sattui ja retkikuntapaikan varaaminen siirtyi. Sairaalassa tuntui, että koko projekti oli taas tuomittu epäonnistumaan, mutta lääkärit eivät nähneet asiaa ollenkaan näin. Nyt paraneminen on lähtenyt käyntiin ja seuraavaksi alkaakin todellinen valmistautuminen, toki hieman luovemmin, mitä olimme alun perin ajatelleet, mutta valmistautuminen alkaa joka tapauksessa.

Olen tänään nimittäin varannut, itseasiassa juuri äsken retkikuntapaikkani tulevalle syksyn matkalle. Sain sovittua retkikuntaoperaattorin kanssa seuraavaa: käden tapaturman johdosta sain lisäaikaa miettiä lopullista lähtöä 1.8.2o17 saakka. Olen varannut paikan ja maksanut 10 % varausmaksun matkasta, mutta päätös lopullisesti lähdöstä täytynee tehdä vasta elokuun ensimmäisenä. Päätöksen jälkeen joko maksan loput retkikunnasta tai sitten nyt maksamani raha palautetaan.

Kohti tuollaista sumuista maisemaa siis. Jos käden paraneminen menee suunnitellusti eteenpäin, niin jo kesällä treenit on siinä mallissa, että tulen tietämään tasan tarkkaan lähdenkö vai en. Koko ajan tulen tekemään hommia sillä ajatuksella, että lähden reissuun.

Minulla on taas kerran, se ihana kutkuttava, jännittävä, vatsaa kalvava ja iloinen olo, että uskallan tehdä tämän päätöksen. Samaan aikaa pelottaa: haukkaanko liian ison palan kakkua? Onko tavoitteet liian korkealla? Selviänkö? Nämä kaikki epäilyt kuuluvat kuitenkin kuvioon ja ilman suuria unelmia ei tietenkään tule myöskään otettua riskejä. Nyt ajatukset ovat vahvasti kädessä ja siinä, että kuntoa rakennetaan edelleen suunnitelmien mukaan tähtääväksi siihen, että kiipeän syksyllä ja kaikki menee siltä osin nappiin.

Retkikuntapaikka on nyt varattu ja seuraavaksi voidaankin keskittyä siihen, että miten retkikuntapaikka saadaan elokuussa vahvistettua pysyväksi ja sellaiseksi, että reissulle todella kannattaa lähteä.

Seuraava vuorikohde

Viime vuonna polven operaation alkaessa katseet olivat jo tässä vuodessa ja tämän vuoden vuoressa. Tarkoituksena oli, että kuntoudun siten, että tämän vuoden vuori on mahdollista kiivetä. Näin olikin, kunnes olkaluuni yllättäen katkesi tapaturmaisesti.

Mikään ei ole muuttunut, edelleen katseet ovat tämän vuoden syksyssä ja kuntoutumisen onnistumisesta, jotta pääsen tämän vuoden syksyllä kiipeilemään.

Suunnitelmat syksyn reissusta alkoivat jo reilu vuosi sitten. Eri vaihtoehtoja on tullut pyöriteltyä suuntaan jos toiseen. On verrattu vuoria, retkikuntaoperaattoreita ja ajankohtia, jolloin lähteä.

Seuraava vuorikohde on Nepalissa: Baruntse. Baruntse on 7 129 metriä korkea vuori Nepalissa Khumbun alueella eli samalla alueella kuin, missä Everest sijaitsee, mutta hieman eri suunnassa. Ennen Baruntsea tarkoitus olisi kiivetä Mera Peak, joka on 6 476 metriä korkea vuori.

Matkalla tarvitaan kiipeilytaitoja ja etenkin Baruntsella kiivetään jo tosissaan. Korkeutta on jo reilusti enemmän kuin Aconcagualla, mutta uskon, että tulen selviämään korkeudesta ja kiipeilystä.

Retkikuntaoperaattori on jo valittu ja paikkakin siis melkein varattu. Olen edelleen siis lähdössä, mutta paikan varaaminen siirtyy nyt parilla kuukaudella, sillä ensimmäisenä täytyy katsoa, miten käden luutuminen lähtee liikenteeseen.

Tämän blogin tarkoitus on kertoa matkastani Mt. Everestille ja tähän matkaan liittyvistä ylä- ja alamäistä. Loukkaantumiset ovat piinanneet minua nyt viimeisen vuoden ja taistelu näistä liittyy myös vahvasti myös matkaani Everestin huipulle.

Seuraava vuoreni toivottavasti tulee olemaan Baruntse ja toivottavasti kaikki menee niin kuin olen asioiden toivonut ja suunnitellut menevän. Seuraavat viikot ja kuukaudet tässä blogissa tulen kirjoittelemaan tiiviisti siitä, miten hyvin pystyn valmistautumaan vuorille ja kuntouttamaan kättäni vaikka olen edelleen loukkaantunut.

Ortopedini Töölön sairaalassa sanoi: ”ethän sinä tuolla kädellä sinne kiipeä”… Toivottavasti pitää paikkaansa ja saan käden siihen kuntoon, ettei se häiritse kiipeilyä tai valmistautumista vuorille.

Tulevat kuukaudet siis tulevat ratkaisemaan päätökseni vuorille lähtemisestä. Pistetään sormet ja varpaat ristiin, että kaikki menee tästä eteenpäin hyvin ja haaveet vuorista pysyy yllä.

Vuorimatkan suunnittelu

Olen jo pitkään puhunut suunnitelmista seuraavaan reissuun liittyen. Luvassa hieman paljastuksia, mitä tulevaisuus toivottavasti tuo tullessaan.

Viime toukokuusta lähtien olen suunnitellut seuraavaa matkaani, vaikka polviprojekti vaikutti suunnitelmiin hyvinkin negatiivisesti ja lähinnä ajatukset on ollut viimeiset kuukaudet kuntoutusprojektissa. Suurin motivaationi kuitenkin kuntoutukseen on ollut se, että pyrin kuntoutumaan tämän vuoden syksyksi takaisin vuorille.

Olen luvannut, että odotan ensin niin sanotusti terveen paperit ennen kuin varaan mitään matkoja. Suunnitelmien tekeminen ei kuitenkaan ole kiellettyä.

Millaisia asioita otan sitten huomioon vuorimatkan suunnittelussa?

Ensimmäisenä homma lähtee liikkeelle aina itselläni siitä, että etsin mielenkiintoisia kohteita. Tällä hetkellä niitä riittää ihan ympäri maailmaa. Denali, Peru, Nepali, Kirgisia ja Intia ihan nyt noin vaan mainitakseni.

Seuraavaksi aloitan armottoman tiedon etsimisen. Millä vuorella on milloinkin kiipeilykausi, millainen vuori on teknisyydeltään, paljonko retkikunnat maksavat, millaiset huiputusmahdollisuudet vuorella on ja niin edelleen. Tähän tiedon etsimiseen liittyy myös vahvasti kysely niiltä ihmisiltä, jotka ovat vuorilla jo olleet. Millaista se oli, oliko retkikuntaoperaattori onnistunut valinta ja mitä ehkä tekisit toisin?

Armotonta pohdintaa, selvittelyä ja päiviä haaveillen vuorista. Näistä alkaa sitten muotoutumaan ideaa, mikä olisi seuraava kohde.

Tällä hetkellä on aika vahva tunne, että seuraava kohde on Nepalissa. Ollaankin siirrytty alkuvaiheesta retkikuntien vertailuun. Tarjoajia meinaan löytyy juuri niin paljon kuin haluaa vertailla. Tässä kohtaa painaa sellaisten kiipeilijöiden mielipide, jotka ovat olleet operaattorien matkalla ja heillä on oikeita referenssejä sanoa, mikä toimi ja mikä mahdollisesti ei.

Vertailua tulee tehtyä moneltakin kantilta. Ensin vertaillaan operaattorien matkaohjelmaa, sitten hintaa, mahdollisia palveluesittelyitä ja niin edelleen. Tämä tapahtuu ihan taulukoiden ja eroja etsien. Näin päästään viestittelemään muutaman operaattorin kanssa ja paljon päätökseen vaikuttaa myös se, miten hyvin operaattori vastaa viesteihin ja millainen vaikutelma niistä viesteistä tulee.

Nyt hinkataan sitten exceliä budjetista: paljonko on rahaa säästössä, paljonko sitä tarvitaan, mitä täytyy vielä hankkia matkaa varten ja mitä kaikkia kuluja matkasta tulee. Teen budjetin aina sen vuoksi, ettei kulut sitten yllätä tonneilla sinne tai tänne. Usein on itseasiassa käynyt niin, että budjetoin hieman liikaa ja edellisen matkan kassasta jääkin sitten seuraavan matkan kassaan hieman rahaa.

Sitten alkaakin olla päätösten aika. Vertailua on tehty, on pohidttu ja käännelty ja väännelty. Mietitty ja mietitty vähän lisää. Näitä päätöksiä ei mielestäni kannata tehdä hätiköiden vaan rauhassa ja varmana siitä, että päätös on hyvä.

Nyt hetki enää, niin terveen paperit on täällä ja retkikuntapaikka on minun.

Inspiraatiota

Tapasimme tänä viikonloppuna Nepalin 2013 ryhmän kanssa. Meillä oli poikkeuksellisen hauska matka Nepalissa ja porukasta tuli lyhyessä ajassa mielestäni aivan mahtava. Naurettiin paljon siitä huolimatta, että ryhmässä oli täysin eri ikäisiä ja erilaisia ihmisiä. Persoonia joka lähtöön, mutta kuitenkin kaikki mielestäni yhdistää ehtymätön mielenkiinto kauniita maisemia, ulkoilmaa, vuoria ja oman elämän seikkailuja kohtaan.

Vuorokausi hyvässä seurassa inspiroi. Koen todella tärkeänä sen, kuinka muiden ihmisten kokemuksista voi oppia ja vinkkejä voi hyödyntää omilla reissuilla. Tästä porukasta tulikin ideoita paljon! Huippuvuoret, Islanti, Dolomiitit, Hyuana Potosi, Kilpisjärvi, thriatlon, hiihtovaellus, varusteet, teltat, Kirgisia ja monen monta muuta uutta ideaa, mihin suunnata seuraavaksi.

5000 metriä täynnä

Tässä piileekin retkikunnan paras anti: toisilleen tuntemattomat ihmiset matkustavat muutaman viikon yhdessä ulkomaailmasta erillään ja sen jälkeen ryhmästä tulee niin yhtenäinen, että olemme tavanneet vähintäänkin kerran vuodessa matkan jälkeen. Elinikäisiä ystävyyssuhteita sanon minä. Inspiraatiota, josta voi olla vain kiitollinen ja tuntea olevansa täysin etuoikeutettu!

Pitkän huiputuspäivän jaksaminen

Eilen telkusta tuli Subdoc: Ueli Steck ja hänen tarinansa nopeuskiipeilijänä Alpeilla. Dokumentti oli harmittavan lyhyt, mutta hyvä. Ueli oli kuin vuorikauris kipittäessään Alppien kolmen huipun pohjois-seinämiä ylös ja hän rikkoi kaikilla vuorilla nopeusennätykset. Kova suoritus sanon minä!

Dokumentissa mielestäni tuli hyvin esille myös se, että kuinka hän treenaa vuoria varten. Kunto on rakennettu kovan treenin kautta ja se mahdollistaa kovat suoritukset. Nopeuskiipeily on mielestäni kovin erilaista, mitä korkealla kiipeily on. 6000 metrissä ei enää juosta siihen malliin, tai voi yrittää, mutta tiedän, että meikäläinen ainakin hyytyy ensimmäisen viiden askeleen jälkeen. Happea on enää 40% siitä, mitä meren pinnalla on ja tämä näkyy nopeana hengästymisenä.

Puhuin äitini kanssa pari päivää sitten ja kuten monet muut, myös hän on tarkkaan seurannut Huippujengiä. Viime jaksossa kiipeilijät opettelivat railopelastautumista ja laskeutumista. Äitini kommentit tästä jaksosta menivät jota kuinkin: ”onpa hurjaa, en tiedä päästänkö sinua enää vuorille”. En tiedä, millaiseksi äitini on kiipeilyn kuvitellut, mutta laskeutuminenhan on myös osa harrastusta.

Hurjuus ja rankkuus valkeni minulle Nepalin matkalla 2014. Huiputuspäivämme kesti 19 tuntia ja olin ensimmäisten joukossa sekä huipulle, että takaisin leirissä. Päivän aikana keli oli kauniin aurinkoinen, lumisateinen ja lopulta maisemat olivat hyvinkin yksipuoliset: valkoiset. Joka puolella näkyi vain valkoista, sillä lumisade ja pilvet ympäröivät vuoria. Maisemat huipulta ei ollut kehuskelemisen arvoiset, fiilis tietysti sitäkin parempi.


Kiipeily sujui omalta osaltani hyvin, ja olin aivan fiiliksissäni koko 400 metrin jääseinämän ajan, joka kiivettiin kiinteissä köysissä apuna käyttäen nousukahvaa ja hakkua. Muistan elävästi ajatelleeni, että huipulla minulla täytyy olla puolet voimista jäljellä, sillä alas on myös jaksettava. Söin yhden Snickersin kesken seinää ja jaksoin hyvin alas. Viimeisen alastuloköyden kohdalla yksi kiipeilykamu totesi, että: ”nyt kävelet repulle, syöt kaikki eväät, juot ja laitat kaikki vaatteet päälle”. Miksi?

Kerroin, että olin ensimmäisten joukossa ja odotin seuraavaa tulijaa noin tunnin verran yksin lumisateessa. Söin, join, puin ja odotin. Pikku hiljaa yksi kiipeilijä kerrallaan alkoi valumaan seinämältä repuille, jotka olimme jättäneet seinämän alle. Draamaa tästä kiipeilystä ei puuttunut, sillä yksi nainen tippui railoon ja keli oli, mitä oli. Tämän lisäksi kulutimme aivan liian paljon aikaa seinämällä eli teimme vuorilla liikkumisen yhden massiivisen virheen: emme pysyneet aikaikkunassa. Nainen pelastettiin railossa, eikä hän onneksi loukannut itseään ja kaikki pääsivät todella pitkän päivän päätteeksi leiriin.

Kuvasta näkee, että pitkä päivä näkyy naamalla. Yleinen ongelma huiputuspäivinä on, että ihmiset unohtavat juoda. Niin unohdin minäkin ja pitkä päivä auringossa poltti huuleni. Juomisen puute näkyy naaman turvotuksena.

Tämä kiipeily oli kuitenkin todella opettavainen, sillä ymmärrys keliä, aikaikkunaa, omia voimia ja taitoja kohtaan kasvoi huomattavasti. Ymmärsin, kuinka tärkeää on tunnistaa omat voimat ja niiden riittäminen. Vaikka näytin hakatulta ja turvonneelta pullataikinalta seuraavana aamuna, jaksoin silti hyvin painaa 19 tunnin päivän. Reissu vahvisti uskoa siirtyä uusien haasteiden pariin Aconcagualle.

Eilisessä dokumentissa Ueli Steck kertoi myös jaksamisesta. Häntä motivoi kello ja halu päästä huipulle mahdollisimman nopeasti. Myös hän korosti, että jaksaminen on pitkälti kiinni myös henkisistä voimavaroista kiinni.

Kaikkein tärkeintä pitkän huiputuspäivän onnistumiseen on ymmärtää, kuinka paljon vielä itse jaksaa. On jaksettava ylös, mutta vielä tärkeämpää on jaksaa alas. Omaa jaksamista on arvioitava mahdollisimman realistisesti koko ajan ja sen ymmärtäminen on mielestäni myös turvallisuustekijöistä yksi tärkeimmistä. Oman jaksamisen ymmärtäminen on myös retkikunnan turvallisuustekijä, sillä mielestäni on väärin koko retkikuntaa kohtaan, että yksi kiipeilijä jatkaa kiipeilyä vaikka hän tietäisi matkan ylös vievän kaikki voimat ja pian ollaan tilanteessa, jossa alas mentäessä koko retkikunta on ongelmissa yhden henkilön voimien loppuessa.

Mielestäni on ymmärrettävä sekän oman että retkikunnan turvallisuuden vuoksi, miten itse jaksaa pitkän huiputuspäivän. Päätöksen tekeminen on sitten toinen vaikea asia, jota voisi pohtia todella paljon.