Artikkelit

Denali – miten reissussa kävi?

Lähdin hiukan alle kuukausi sitten kohti Alaskaa ja tavoitteena kiivetä Pohjois-Amerikan korkeimmalle huipulle Denalille. Edessä oli uusia haasteita, jäätiköllä olemista useita viikkoja ja painavien kuormien liikuttelua rinkan sekä ahkion kanssa. Olin todella innoissani, sillä kaikki tuntui olevan kunnossa reissuun lähdettäessä.

9.6. Lähdimme Talkeetna-nimisestä pikkukylästä lentokoneilla kohti Denalin perusleiriä ja meillä oli tuuria matkassa, sillä pääsimme lentämään hyvässä säässä suoraan jäätikölle. Joskus näitäkin lentoja voi joutua odottamaan pidemmän aikaa, mutta meillä lennot sujui nopeasti ja pienillä potkurikoneilla laskeuduttiin jäätikölle.

Ahkiot ja rinkat

Tuosta päivästä lähtien vietimme aikaa siis koko ajan jäätiköllä, joka tarkoittaa sitä, että pitää olla tarkkana missä liikutaan ilman köysistöä ja jäätikön haasteet eli piilossa olevat lumikuopat ja railot ovat mahdollisia missä tahansa päin, myös leirissä.

Olimme perusleirissä kaksi päivää ja kävimme erilaisia taitoharjoituksia vielä läpi: muodostimme köysistön, pakkasimme ahkioita, kertasimme railopelastuksen ja kävimme erilaisia skenaarioita läpi, jos joku tippuu tai jos joku toinen vaaratilanne tulee eteen. Perusleiristä lähdimme sitten kohti jäätikköä, joka oli tänä vuonna vielä tähänkin aikaan poikkeuksellisen hyvässä kunnossa.

Ensimmäisten päivien aikana jäätikkö on suhteellisen tasaista ja se on hyvä, sillä tässä kohtaa rinkan ja ahkion yhteispaino oli minullakin lähempänä 70 kiloa. Tuon kuorman siirtely tasaisellakin lumikengät jalassa oli riittävän haastavaa ja kahdeksan tunnin päivä jäätiköllä tuntui kyllä illalla lihaksissa.

Lumikengillä Denalilla

Viidessä päivässä etenimme 11 000 jalan eli noin 3500 metrin korkeuteen leiriin, josta tuli lopulta leiri, johon minun matkani myös päättyi. Leirissä harjoittelimme taitoja ylemmälle vuorelle ja lopulta kävimme viemässä ensimmäisen satsin tavaroita yli 4000 metrin korkeuteen ja palasimme takaisin leiriin. 

Denalilla homma menee siten, että riippuen hieman retkikunnan taktiikasta, mutta yleisesti tavaroita kannetaan useassa erässä vuorella. Eli ensimmäisenä päivänä viedään ylemmäksi tavaraa ja ne haudataan lumeen. Sitten seuraavana päivänä viedään loput tavarat seuraavaan leiriin ja taas tästä seuraavana päivänä haetaan tavarat haudatusta kätköstä. Tätä kiertoa sitten toistetaan hieman taktiikasta riippuen useamman kerran.

Olimme siis käyneet tekemässä kätkön ylemmäksi ja ajatuksena oli siirtyä 14 000 jalan leiriin eli reiluun 4000 metriin seuraavaksi. Olimme aamulla pakkaamassa tavaroita 3500 metrin leirissä ja touhuiltiin siinä reippaasti telttaa pois, pakattiin ahkioita ja rinkkoja. Kävellessäni leirin vähemmän kuljetulla alueella, tipuin lumipeitteiseen kuoppaan ja polveni vääntyi ja rusahti ikävästi tippuessani. Nousin ylös ja pian tajusin, että viiltävän kivun vuoksi en pysty astumaan jalalla. Jotain oli ikäänkuin luiskahtanut polven väliin enkä saanut jalkaa suoristettua.

Denalin leiripaikka jäätiköllä

Tästä alkoikin sitten nopealla aikataululla tapahtumaketju, jossa minut siirrettiin kivuissani takaisin telttaan makuupussiin, sillä jo kymmenessä minuutissa minua oli alkanut paleltamaan. Tämän jälkeen satelliittipuhelimella soitettiin kansallispuiston evakuointiin ja yritettiin tilata evakuointilento pois jäätiköltä. Keli oli leirissä kuitenkin niin huono, että seuraavaan kahteen vuorokauteen leiriin ei pystytty laskeutumaan helikopterilla, joten ainut vaihtoehto oli vain odottaa teltassa sopivaa sääikkunaa lennolle.

Lopulta odotin siis kaksi vuorokautta helikopterievakuointia Talkeetnaan, kävin Talkeetnassa lääkärissä mutta mitään ei voitu todeta ilman magneettikuvaa ja siirryin siitä autokyydillä Anchorageen. Vakuutusyhtiöni sitten hankki kotilennot takaisin Suomeen ja pääsin viikko sitten maanantaina Suomessa lääkäriin ja magneettikuviin. Polven kierukka oli kokonaan repeytynyt tippumistilanteessa ja vääntynyt kaksikerroin nivelen väliin. Jalka oli edelleen lukossa, joten sillä ei pystynyt astumaan ja ainoa hoitotapa oli leikata jalka. Nyt torstaina sitten polvi operoitiin kasaan Helsingissä.

Tästä alkoi siis kuntoutusoperaatio, jossa olen nyt seuraavat kuukaudet. Kuusi viikkoa kepeillä kävelyä ja puolivarauskieltoa jalalle. Tämän jälkeen rauhalliset kuntoutumiset kohti takaisin kiipeilykuntoa. Onneksi olen saanut luvan mennä uimaan ja vesijuoksemaan, kun jalasta poistetaan tikit ensi viikon jälkeen. Tämä tuo henkiselle puolelle tosi paljon helpotusta, vaikka kävely onkin kiellettynä.

Ylämäessä ahkioiden kanssa

Kyllä on harmittanut ja sellaisia pettymyksen kyyneleitä on tullut vuodatettua ettei tosikaan. Tiedän, että Denali pysyy ja Alaska pysyy paikallaan ja pääsen vuorelle kyllä uudestaan. Reissu oli upea ja varmasti myös tulen palaamaan Alaskaan, mutta eniten huolta on ollut tulevasta. Minulla on kesän kynnyksellä työkuviot muuttunut reilusti ja tulevana syksynä oli tarkoitus olla kahdessa reissussa vuorilla. Tämän lisäksi olin ehtinyt jo varaamaan Everestin retkikuntapaikkani. 

Huoli siis tulevista reissuista ja siitä, mitä Everestille käy on oikeastaan isompi kuin harmi menetetystä Denalin huipusta. Kiipeilyyn liittyy niin paljon epävarmuustekijöitä, että pelkkien huippujen takia kiipeily saattaa aiheuttaa isojakin pettymyksiä. Minulle kiipeilystä on tullut elämäntapa ja montaa muuta asiaa määrittelevä tekijä, kyse ei ole vain Denalin huipulle pääsemisestä tai minkään toisen vuoren huipusta. Kyse on elämäntavasta ja itsensä toteuttamisesta, jotka ovat kokonaisuutena paljon laajempia asioita kuin vain yksi huippu.

Toki olen ymmärtänyt myös varsin hyvin riskit, jotka liittyvät kiipeilyyn ja tällä kertaa kävi todella huono tuuri. Kuka vain ja mikä tahansa jalka olisi voinut mennä rikki tapaturmassa ja näin asiaa hetken sulatelleeni olen onnellinen ettei pahemmin sattunut. Kaksi päivää jäätiköllä odottamista on pitkä aika ja nyt saimme kivut järkevästi hallintaan särkylääkkeillä. Eli oikeasti matkassa oli paljon tuuria.

Oloni alkoi helpottamaan, kun pääsin Suomeen ja tiesin, että pääsen nopeasti hoitoon. Nyt kyse tulee olemaan vain siitä, että jalka kuntoutuu takaisin hyväksi ja siitähän minulla on jo aiempaa kokemusta, miten homma hoidetaan. Minulla on siis varsin hyvä fiilis siitä, että kunhan tämä kuuden viikon keppijakso saadaan taputeltua, niin kovalla työllä jalasta tulee kyllä entistä parempi kiipeilyjalka. 

Onneksi pystyn tekemään töitä kotoota käsin ja pääsen normaaliin arkeen jo tällä viikolla kiinni siltä osin kuin se on töiden parissa mahdollista. Pitkää pinnaa ja kärsivällisyyttä siis tarvitaan tulevien viikkojen aikana, mutta onneksi ainakin tällä hetkellä on ihan luottavainen fiilis, että täältä kerätään taas kunnolla taistelutahtoa tuleviin koitoksiin. En ole luovuttaja ja tämä vastoinkäyminen tekee minusta vain entistä vahvemman.

 

Alter G -juoksumatto: kuntoutujan pelastus

Ystäväni, joka on fysioterapeutti, vinkkasi jo joskus kesäkuussa minulle Alter G Antigravity -juoksumatosta. Matto on siis Nasan kehittelemä juoksumatto, jossa omaa kehon painoa saa vähennettyä jopa -80 prosenttia. En ollut ikinä ennen kuullutkaan matosta ja heti täytyi selvittää, että onko Helsingissä mahdollista päästä kokeilemaan mattoa.

No, Leppävaarasta Liikuntafysio Sellosta löytyikin sitten lähin matto. Kyselin jo kesäkuussa lupaa juoksulle, mutta sekä fysioterapeutti Aleksin että ortopedi Tulikouran mielipide oli se, että vasta nyt elokuussa on hyvä aloittaa matolla polven kuntouttaminen.

Matolla siis saa vähennettyä omaa kehon painoa ja täten rasitus ja iskut juostessa vähentyy. Mattoa voidaan käyttää siis alaraajavammojen kuntoutuksessa, harjoitteluvolyymin ylläpitämisessä esimerkiksi maratoonareilla tai yleisesti erilaisten sairauksien hoidossa ja kuntoutuksessa. Eli käytännössä nyt omalla kohdallani käytän mattoa kuntoutuksen tukena ja kevennän iskutusta asteittain ja siirryn progressiivisesti matolta normaaliin juoksuun.

Alter G -matto siis tosiaan toimii siten, että juoksija pukee päälleen mattoon kuuluvat shortsit ja shortsit kiinnitetään matossa kiinni olevaan ”kuplaan”. Tähän kuplaan sitten taas saadaan aikaiseksi ilman avulla paine, jolla saadaan painoa myös kevennettyä. Shortsit olivat ikäänkuin juoksushortsit ja ne puetaan omien vaatteiden päälle ihan normaalisti.

Miltä matto sitten tuntui? Aloitin ensin kävelyllä ja painosta oli otettu puolet pois. Tämän jälkeen pikku hiljaa nostin vauhtia juoksuun ja pian hölköttelinkin jo 10 km/h-vauhtia matolla. Ajoittain otin hiukan lisää omaa painoa mukaan eli vähensin kuplassa olevaa painetta. Juoksu tuntui suorastaan liitelyltä, sillä askel on todella kevyt ja tuntuu, että juoksu on käytännössä täysin vaivatonta. Kuitenkin sykkeitä saa pidettyä 140 paikkeilla eli jos harjoitteluvolyymia haluaisi lisätä ilman iskuja, toimii Alter G -matto varmasti myös siinä.

Matto on monessakin mielessä hyvä juttu, sillä ensinnäkin olen hyvinkin kyllästynyt vesijuoksuun ja vaihtelu virkistää ja tuo ihan uutta puhtia kuntoutukseen. Toisena onkin se, että maton avulla pääsee hiomaan juoksun liikemalleja turvallisesti ja pienemmällä kokonaisrasituksella kuin normaalilla juoksulla.

Matto on kyllä tuonut ihan uutta puhtia omaan kuntoutusprojektiini ja tässä kohtaa kaikkien uusien, kuntoutusta eteepäin vievien keinojen käyttäminen onkin sallittua. Matolla liitely tuntuu huomattavasti miellyttävämmältä kuin vesijuoksu ja näin pääsen pikku hiljaa kiinni ulkona juoksemiseen. Maton lisäksi olen sitten testannut lyhyitä pätkiä myös ulkona, joten liikemallit matolta siirtyy oikeaan juoksuun.

Mattoa voi käydä Liikuntafysiossa juoksemassa joko heidän fysioterapeutin tai oman fysioterapeutin kanssa tai sitten itsenäisesti. Jokaiseen ensimmäiseen mattokertaan kuuluu opastus, miten matto toimii ja harjoitteluun pääsee helposti täten käsiksi. Harjoitteluita voi ostaa joko 30 minuutin tai 60 minuutin pätkissä. Ja mattoa pääsee helposti varaamaan netistä suoraan siihen kohtaan, jolloin pääset itse mattoa juoksemaan.

*Yhteistyössä Liikuntafysion kanssa

Kymmenen viikkoa

Kymmenen viikkoa. Onko siitä tosiaan vasta niin vähän? Kierukan kiinnityksestä ja polven kursimisesta kasaan. Kymmenen viikkoa on myös toinen selkeä merkkipylväs kuntoutumisen kannalta. Ensimmäinen oli se, että sain aloittaa neljän viikon kohdalla kävelyn ja jalalle varaamisen.

Aika on mennyt yllättävän nopeasti ja etenkin viime viikkoina olen tehnyt jo itseasiassa aika paljon. Tunteja liikunnan parissa on yht’äkkiä taas alkanut kertymään, toki kovat treenit ovat olleet poissa koko tämän ajan. Kymmenen viikon kohdalla lukee kuntoutusohjelmassani: ”kiertovääntöharjoittelu”. Tätä ennen kaikki kiertoväännöt ovat olleet ehdottomasti kielletty.

Maanantaina katsottiin sitten uudet harjoitteet, joilla lähdetään tekemään kiertovääntöjä rauhallisesti polvelle. Aika mahtavaa, että nyt pari päivää näitä jumppia jumpatessa, jalka ei ilmoittele itsestään yhtään sen enempään kuin ennen kiertovääntöharjoitteluja. Suunta on siis oikea.

Polvi on ollut käytännössä ilman tärähdyksiä nyt monta viikkoa. Parin viikon päästä saan aloittaa kevyen juoksemisen, joten sitä ennen progressiivisesti polvea aloitetaan totuttamaan siihen, että nivel saa taas tärähdyksiä. Nyt on siis aika aloittaa hyppynarulla hyppiminen kevyesti. Sovittiin kyllä aika tiukat rajat nyt alkuun: eilen 15 sekuntia ja jos tänään välipäivänä kaikki näyttää hyvältä, niin saan aloittaa nostamaan hyppymääriä viidellä sekunnilla päivässä. Ja ei, tätä ei saa ajatella treeninä vaan kuntoutuksena.

Nyt vihdoinkin oikeasti alkaa tuntumaan siltä, että valoa tunnelin päässä alkaa näkyä. Tie tähän kymmeneen viikkoon ja tästä muutama kuukausi eteenpäin vaatii vielä hurjasti töitä, mutta vihdoinkin myös omasta mielestäni on alkanut näyttää siltä, että todella kuntoudun. Vieläkin on päiviä, jolloin on selkeästi vaikeampaa, mutta jo se, että toisena päivänä on helpompaa, auttaa kyllä jaksamaan eteenpäin. Joka päivä edelleenkin minua täysillä motivoi se, että kuntoutan jalkani vielä kiipeilykuntoon. Sellaiseen kuntoon, että voin tällä jalalla liikkua turvallisesti vuorilla.

Ilmoittauduin syyskuun lopulla soudettavaan sisäsoudun puolimaratoniin, joten siinä on seuraava urheilullinen tavoite sitten edessä. Katsotaan nyt, miten hommat siihen mennessä etenee. Toivottavasti peruskuntokausi tuottaa tulosta ja pystyisin soutamaan maratonin kunnialla läpi. Tätä ennen tavoitteena on saada juoksuaskelia, syväkyykky ja voimaa takaisin jalkoihin.

Moni asia on muutenkin nytkähtänyt harppauksia eteenpäin. Suunnitelmat lähitulevaisuudesta ja vähän pidemmällekin ovat saaneet viimeisten viikkojen aikana selkeämpää suuntaa. Näistä pian lisää!

8 viikkoa polvileikkauksesta

Eilen tuli tasan kaksi kuukautta oikean polven kierukan ompelusta. Aika päivitellä, miten jalan kanssa menee.

Aika on mennyt yllättävän nopeasti ja etenkin aika sen jälkeen, kun sain aloittaa taas jalalle varaamisen ja kävelyn.

Mitä tämän jälkeen onkaan tapahtunut? Muutama kyynel, mutta myös onnen hetkiä. Olen jumpannut aika paljon. Ensimmäisenä aloitin pyöräilyn pienellä vastuksella. Ensin minuutin kerrallaan, sitten minuutti lisää ja niin edelleen. Eilen sitten poljin jo 40 minuuttia putkeen. Näiden lisäksi olen käynyt uimassa, soutamassa, salilla jumppaamassa ja kävelemässä.

Fiilikset kuntoutumisesta kulkee jyrkkää vuoristorataa sekä ylös että alas. Otetaanpa esimerkiksi eilinen päivä: aamulla tuntui, ettei jalan kanssa tekemisestä tule mitään. Hermokipua polven sisäsyrjällä ja huoli tulevaisuudesta on todella iso. Rikonko jalan taas? Voinko tehdä jo nyt jotain väärin, että jalka menee rikki? Mitä jos? Näitä asioita on tullut mietittyä aika paljon. Sitten illalla menin soutamaan ja pian olin ollut vesillä reilut pari tuntia. Huolet jalan kunnosta oli unohtunut tekemisen lomassa eikä polvi ilmoitellut itsestään mitään soutamisen aikana.

olympiasoutu

Soutamassa soutustadionin lähistöllä

Viime viikolla jumppasin myös maailman parhaimman ja asiantuntevan fysioterapeutti/osteopaatti/hieroja Aleksin kanssa salilla. Jumpat päätyi siihen, että vollotin salilla turhautumistani. Edelleen loukkaantumiset ottaa koville ja etenkin ajatukset siitä, että kovalla työllä hankitut voimat ja kunto heikentyy joka päivä kovempaa vauhtia kuin, millä ne hankittiin. Myös tulevaisuus pelottaa ja ajatukset siitä, että liikunko vielä joku päivä ilman huolia kivuista tai siitä, että hajoaako jokin paikka.

Oloani helpotti puhua näistä asioista sellaiselle ihmiselle, joka antaa myös oman panostuksensa kuntoutumiselle ja Aleksi onkin ollut mukana kuntoutumisprojektissa käden tapaturmasta asti. Oloa helpottaa myös se, että pystyn luottamaan siihen, että kun me sovitaan, mitä seuraavaksi saan tehdä, niin tiedän tekeväni oikeita asioita kuntoutumisen eteen. Kaikki nuo jutut luovat myös uskoa siihen, että kyllä täältä vielä noustaan. Isot raudat eivät ehkä nouse pitkään aikaa, mutta tavoitteena onkin päästä nyt kiipeilykuntoon.

kuntoutusmis-fiilikset

8 viikkoa kierukan kiinnityksestä

Positiivista kaikista negatiivisista fiiliksistä huolimatta on se, että edelleen uskon täysillä täyteen kuntoutumiseen ja siihen, että kiipeän vielä vuorilla ilman minkäänlaisia kipuja. Nyt rauhallisella ja lähinnä peruskestävyyteen keskittyen kuntouttamisella hommat etenee oikeaan suuntaan pienistä epätoivon hetkistä huolimatta.

Kaikki on mennyt ihan toivotulla tavalla, kuntoutuminen on vain piinaavaan hidasta ja toivoisin asioiden etenevän konkreettisemmin päivä päivältä. Sama kuntouttaminen jatkuu nyt eteenpäin ja heinäkuun lopulla saan aloittaa kiertovääntöharjoittelun ja elokuun alussa kevyen juoksemisen. Ennen juoksemisen aloittamista on kuitenkin tehtävä isoja päätöksiä liittyen syksyn reissuun, mutta kerron päätösten lähestyessä täällä vielä tarkemmin.

Ensimmäiset askeleet

Tiistaista lähtien olen aloittanut kävelemään. Ensimmäiset askeleet olivat taas edessä ja pienellä pelolla niitä myös odotin. Muistoissa oli viime vuoden ensiaskeleet, jolloin polvi ei taipunut milliäkään ja jokainen askel sattui.

Tiistaina ensimmäiset askeleet eivät olleet läheskään yhtä huonoja. Kävely onnistuu, se on hidasta ja turhauttavaa, mutta se ei satu yhtä paljon kuin viime vuonna. Toki polvi lähettelee erilaisia hermotuntemuksia ja viestejä, että mitä ihmettä nyt tapahtuu. Selkeästi jalan hallintaa täytyy opetella ihan uudestaan ja jo pelkällä yhdellä jalalla seisominen on haastavaa. Jos jalka on kipeä, se on kipeä samasta kohtaa kuin vuosi sitten. Se on juurikin se kohta, jota on myös tässä vuoden aikana hoidettu teippaamalla. Särkylääkkeitä en ole kuitenkaan pariin viikkoon syönyt ollenkaan, joka on iso plussa jo tässä vaiheessa.

Kuntoutus etenee nyt rauhallisesti siten, että saan aloittaa rauhalliset ja vastuksettomat pyöräilyt, vesijuoksun ja soutelun.

uimastadion

Uimastadionilla vesijuoksemassa

Eilen sitten kävelin uimastadionille tuon loputtoman tuntuisen matkan ja kävin ystävän kanssa vesijuoksemassa. Sanonpahan vain, vesijuoksu on mielestäni yksi turhauttavimpia liikuntamuotoja, mitä tiedän. Se on hidasta ja eilinen 35 minuuttia tuntui paljon pidemmältä kuin se todellisuudessa oli. Vesijuoksu tekee kuitenkin jalalle hyvää ja kävely vesijuoksun jälkeen on selkeästi helpomman tuntuista.

Eilen myös katsottiin, miten pystyn aloittamaan jumppaamaan jalan kanssa kotona kuminauhojen kanssa. Pyörä on taas kannettu telakkaan sisälle ja olen kokeillut jo pyöräilyä päivien aikana. Aikalailla perus polven kuntoutusjumppaa siis taas kerran. Tänään käymme sitten katsomassa, mitä saan aloittaa tekemään salilla.

Mietin juuri eilen, että näiden koettelemuksien jälkeen minulla täytyy olla oikein lehmän hermot. Kävelyn hitaus ärsyttää, mutta sekin tuntuu voitolta, koska pääsen edes liikkeelle. Olen tullut siihen tulokseen, että selkeästi tärkeämpää on nyt se, kuinka hyvin pää jaksaa tämän kuntoutuksen läpi. Kuntouttaminen muuten sujuu varmasti muuten hyvin.

Elämä alkaa voittamaan

Maanantain jälkeen päivät ovat menneet aikamoisessa sumussa polvileikkauksen jälkimeiningeissä. Kovat kipulääkkeet ovat tehneet päästä hieman tokkuraisen oloisen ja päivät ovet kuluneet ihan omalla painollaan.

Kivut ovat olleet yllättävän kovia ja kävin torstaina lääkärissä vielä säätämässä kipulääkitystä sopivammaksi, jotta ei tarvitsisi kärsiä kotona ja yöt tulisi nukuttua paremmin. Öisin olen nukkunut hyvin pätkittäistä unta ja milloin kivut ja milloin mikäkin on herättänyt noin tunnin välein katsomaan kelloa.

Kävimme hakemassa minulle myös pyörätuolin, jonka avulla olen nyt parina päivänä päässyt hetkeksi ulkoilemaan. Nuo 15 minuutin ulkoilut tekevät kyllä hyvää, sillä mieli pysyy selkeästi virkeämpänä kun pääsee neljän seinän sisältä myös ulos. Kököintähän polven kanssa liikkuessa tällä hetkellä on se, ettei polveen saa varata seuraavaan neljään viikkoon vaan keppien kanssa on kynkättävä pienetkin liikkumiset kotona ja ulkona. Pitemmät matkat taittuu sitten tuolla pyörätuolilla.

Polven kipujen lisäksi toissayönä kärsin todella kovasta pahoinvoinnista ja tuskaisena keskellä yötä valvoin muutaman tunnin. Tuo pahoinvointi on ehkä kaikista ikävintä, sillä sille ei oikein voi tehdä mitään ja ainoa asia joka auttaa on uni. Tällä hetkellä pystyssä istuminen aiheuttaa pahoinvointia ja pystyn olemaan vain lyhyempiä aikoja aivan pystyssä.

Ongelma ehkä on se, että kun on hyvä hetki niin olo on todella mainio. Polvi on kivuton ja paha olo on tipo tiessään ja tämä kostautuu helposti omien voimien yliarvioimisella ja seuraavassa hetkessä onkin jo huonompi olo. Nyt pitää vain malttaa olla vähän kerrallaan pystyssä ja levätä mahdollisimman paljon.

 

Se, mistä olen todella ylpeä, on polven liikkuvuuden lisääntyminen. Olen ahkerasti tehnyt ohjeiden mukaan liikkuvuusharjoittelua ja polvi liikkuu jo melko mukavasti. Tiedän, että ortopedi tulee olemaan tyytyväinen parin viikon päästä tikkien pois ottamisen yhteydessä jos ja kun jatkan liikkuvuuden parantamista koko ajan.

 

Vaikka kivut ja pahoinvointi onkin vaivannut, on minulla silti tosi hyvät fiilikset. Jokainen päivä on hieman parempi kuin edellinen ja levolla sekä kipulääkkeillä saa hallittua vaivoja hyvin. Haaveilen jo salille menemisestä parin viikonpäästä ja yläkropan treenaamisesta. Toivotaan, että tämä haave toteutuu!Olen myös onnellinen, että ryhdyin tähän projektiin. Nyt nivelpinnat oli vielä kunnossa ja tämän polven ennuste on erittäin hyvä. Kuntouttaminen tulee olemaan pitkä projekti, mutta varmasti vaivan arvoinen.

Polveni operaatio on alkanut

Kotiuduin eilen sairaalasta. Vietin yhden yön sairaalassa  polvioperaation jälkeen ja se oli erittäin hyvä päätös.

Polveni siis leikattiin maanantaina illalla. Operaatio oli pitkä (noin kolme tuntia) ja taitava ortopedi löysi polvesta yllättäviäkin vikoja.

Alunperin tarkoituksena oli vain poistaa eturistisiteeni ja täyttää ruuvien kolot biopankista saatavalla luumassalla. Nyt kuitenkin molemmista kierukoistani löytyi myös repeämiä. Toisessa kierukassa oli yksi repeämä ja toisessa kaksi. Nämä repeämät ovat nyt ommeltu ja paikattu sekä eturistisiteen reiät täytetty.

Tämä tarkoittaa sitä, että seuraavat neljä viikkoa kävelen kepeillä eikä jalalle saa astua. Polvi on todella kivulias ja sen kanssa liikkuminen on tällä hetkellä vielä todella hidasta.

Olen onnellinen, että leikkaus tehtiin nyt, sillä nivelpintani eivät olleet vielä kulunut ja ennuste parantumiselle on erittäin hyvä. Tämä oli ortopedinkin sanojen mukaan täysin oikea aika leikata.

Nyt alkaakin sitten sinnikäs kuntoutumisoperaatio ja seuraavan parin viikon suurin agenda on saada jalka koukkuun ja suoraksi. Treenit muuttuivat aika dramaattisesti, mutta nyt kuntoutumishetkiä on kuusi kertaa päivässä ja tarkoituksena on saada polveeni mahdollisimman hyvä liikkuvuus.

Kipu on ainut riesa, mutta onneksi kipuun on lääkkeitä ja juuri nyt voin onnellisesti sanoa, että juuri tällä hetkellä kipu on vähäistä. Hyviä ovat nuo vahvat kipulääkkeet!

Nyt positiivisin mielin eteenpäin ja polvi tulee olemaan kiipeilykunnossa ja parempana kuin koskaan tämän operaation jälkeen!