Artikkelit

Coloradon kansallispuistot

Kävimme Coloradon reissulla useammassa kansallispuistossa ja useita jäi käymättä. Kansallispuistoja ja toisistaan täysin erilaisia on joka puolella ja maisemat ovat joka kerta ihan käsittämättömän kauniita.

Reissun aikana kolusimme kolme eri kansallispuistoa: Canyonlands (Utahin puolella), Mesa Verden ja Black Canyon of the Gunnison. Nämä kolme olivat myös todella erilaisia ja keskenään kuin eri maasta.

Helpoin tapa liikkua kansallispuiston sisällä on auto. Autolla ajetaan kansallispuiston sisään rakennettuja teitä pitkin ja näköalapaikoille on tehty parkkipaikkoja, joista pääsee kävellen 1-6 kilometrin matkoja vielä paremmille näköalapaikoille. Käytännössä ilman autoa ei näihin kansallispuistoihin myöskään pääse, sillä etäisyydet ovat melko pitkiä.

Yöpyminen kansallispuistoissa tapahtuu merkityillä telttapaikoilla ja vettä saa yleensä vähintäänkin kansallispuiston vierailijakeskuksesta tai sisääntulon kohdilta. Ruokaa ei oikeastaan voi hankkia mistään kansallispuiston osasta, joten ruuat täytyisi puistoon mennessä olla mukana.

Canyonlands

Utahin puolella oleva kansallispuisto on nimeensä viitatenkin kansallispuisto, jossa on kanioneita. Ja niitä on joka puolella ja jokainen näköalapaikka on toinen toistaan henkeäsalpaavampi ja tuntuu käsittämättömältä, miten jotain tuon kaltaista on voinut syntyä joskus.

Canyonlands

Canyonlandsissä olimme yhden yön, sillä menimme katsomaan auringonlaskua erään harjanteen luo. Näkymät olivat huikeat ja meillä oli rentouttava riisipataillallinen kanionin reunalla auringonlaskua ihastellessa.

Auringonlasku

Pimeän tullen vaelsimme toiselle puolelle kanionia yöpymään, jotta näkisimme auringonnousun paalupaikoilta. Tämä yö on jäänyt muuten elävästi mieleen, sillä yöllä tuuli todella kovaa ja minulla oli vaikeuksia saada unta. Kun olin vihdoin jo hetken nukkunut, herään siihen että revin vieressä olevani kaverin makuupussin pääaukkoa ja hoen suomeksi, että mä en saa unta. Jenkkikaveri oli ihmeissään, että nyt se sekosi. Tajusin, että olin unessa ja käänsin kylkeä ja jatkoin uniani. Tätä sitten aamulla naurettiin porukalla.

Canyonlands

Auringonnoustua kävimme katsomassa yhtä aivan huikeaa kivimuodosteltaa, jonka alta aurinko lumoavasti nousi. Tämän jälkeen keitettiin aamupalaa ja seuraavaksi lähdimme ajamaan kohti Mesa Verde -kansallispuistoa.

Auringonnousu Canyonlands

Auringonnousu Canyonlands

Jos olette Utahissa tai Coloradossa, niin menkää Canyonlandsiin käymään. Näkymät ovat ihan kreisit ja olin ainakin itse todella vaikuttunut siitä, mitä oikein näin ja koin. Tunne, että me ihmiset olemme niin pieniä, on jotain käsittämätöntä. Näitä näkymiä olen nähnyt elokuvista, mutta niiden kokeminen livenä oli jotain ihan erilaista. Pari kyyneltäkin taisi päästä auringonlaskun aikaan, koska luonto oli vain niin kaunis.

Mesa Verde

Mesa Verde on kansallispuisto Coloradon puolella, jonne ajoimme Canyolandsin jälkeen. Mesa Verde on ihan erilainen kuin Canyonlands, koska maisemat vaihtuvat havumetsään ja värit vaihtuvat vaaleammaksi.

Mesa Verde

Mesa Verde on myös pueblointiaanien aikoinaan asuttama alue, josta edelleen löytyy kallioiden välistä kaupunkeja, joissa intiaanit ovat asuneet. Paikka muistuttaa jollain tavalla Machu Picchua, sillä intiaanien asutukset ovat edelleen paikalla ja historia, miksi intiaanit ovat menneet juuri tähän paikkaan muistuttaa hyvin paljon inkojen perinteitä.

Mesa Verden maisemat

Mietimme pitkään, että miltähän siitä ensimmäisestä ihmisestä on tuntunut, joka löysi nämä kylät ja kallioseinämiin tehdyt asutukset. On varmaan ollut aikamoinen ihmettely, että millainen historia löytyikään.

Mesa Verde

Mesa Verden kalliot

Kansallispuistossa ei saanut ollenkaan yöpyä, sillä se on argeologista aluetta ja ymmärrän hyvin, miksi turisteja ei päästetä merkittyjen polkujen ulkopuolelle. Tämän vuoksi menimme katsomaan auringonlaskun, joka oli muuten upea pinkin ja oranssin sävyissä ja tämän jälkeen ajoimme lähimpään kaupunkiin ja olimme motellissa yön.

Mesa Verden auringonlasku

 

Black Canyon of the Gunnison

Seuraavana aamuna lähimme ajamaan kohti Telluriden kylää ja matkalla ajoimme Black Canyon of the Gunnisonin ohi. Tässä kohtaa oli ehkä hiukan kansallispuistoähky ja mietimme, että jättäisimmekö koko puiston välistä, mutta päätimme kuitenkin mennä katsomaan miltä tämä kansallispuisto näyttäisi ja onneksi menimme.

Maisemat Black Canyonilla

Kansallispuisto oli täysin erilainen kuin kaksi ensimmäistä puistoa, sillä se oli väreiltään mustan ja harmaan eri sävyjä täynnä. Pudotukset näköalapaikoilta olivat satoja metrejä ja kanionin pohjalla kuohusi iso koski.

Kävimme kiertämässä kaikki mahdolliset näköalapaikat ja polut, jotka olivat avoinna. Tykkäsin puistosta todella paljon, sillä se on täysin erilainen kuin Canyonlands tai Mesa Verde.

Black Canyonin reunalla

Black Canyonin reunalla

Huomasin myös, että minua todella huimasi olla kanionin reunalla ja katsoa monta sataa metriä syviä pudotuksia. Sanoinkin, etten tule reunalle ilman turvaa. Tämä tunne oli aivan uusi ja huomasin, että se liittyi vahvasti siihen, kuinka minulla ei ollut minkäänlaista turvaa köydestä tai valjaista. Kiipeilessä nimittäin näitä ongelmia ei ollut.

Upeat kolme hyvin erilaista kansallispuistoa tuli kierrettyä, jonka jälkeen suuntasimme kohti kalliokiipeilypaikkoja. Näistä tarinoita seuraavassa postauksessa.

 

Torres del Paine

Reissasin Etelä-Amerikassa 2015, kun olin vaihto-opiskelemassa Buenos Airesissa. Puolen vuoden aikana tuli koluttua Argentiinasta monen monta paikkaa, Chilen eri osia, seikkailtua Perussa ja Brasiliassakin. Kuitenkin yksi kauneimpia paikkoja oli Patagonia.

Patagonialla tarkoitetaan Chilen ja Argentiinan eteläosassa olevaa aluetta, jossa on paljon erilaisia isoja kansallispuistoja. Puistoissa on vuoria, jäätiköitä ja aivan upeaa luontoa. Patagonia on edelleen yksi suosikkipaikoistani ja useasti ihmiset kyselevätkin, mitä Patagoniassa kannattaa tehdä.

Jos menet Patagoniaan, niin suosittelen ehdottomasti suuntaamaan Torres del Painen kansallispuistoon ja W-trekille.

Torres del Paine

Torres del Paine sijaitsee siis Chilen puolella. Menimme kansallispuistoon siten, että lensimme Buenos Airesista Punta Arenasiin eli Chilen ihan eteläkärkeen ja otimme sieltä bussin kohti Puerto Natalesia. Siellä majoituimme ystäväni isän hostellissa, vuokrasimme teltat, keittimet ja makuupussit sekä täydensimme ruokavarastot.

Puerto Natalesista jatkoimme sitten kohti Torres del Painen kansallispuiston porttia, johon pääsee siis vajaassa tunnissa bussilla. Portilta lähdimme sitten neljän päivän W-trekille.

W-trek

W-trek on siis W-kirjaimen muotoinen reitti, joka kuljetaan neljässä päivässä. Vaellus on suhteellisen helppo kulkea ja vaikka ympärillä on koko ajan vuoristoa, korkeutta ei kuitenkaan ole eli liikkuminen on omasta nopeudesta riippuvaista.

Reitin aikana näkee kansallispuiston kauneimmat osat: Cordillera del Paine eli kauniit vuorimassiivit ja Glacier Grey eli massiivisen jäätikön.

Cordillera del Paine auringonnousun aikaan

Trekki on siitä upea, että se on todella monipuolinen. Ensimmäisenä päivänä kävellään pitkään ylämäkeen ja kipuaminen Cordillera del Painelle on melko jyrkkää polkua. Toinen päivä on puolestaan melko pitkä ja matkaa tulee yllättävän paljon. Lähdimme katsomaan auringonnousua Cordilleraan ja saavuimme seuraavaan leiriin juuri pimeän tullen. Kolmantena päivänä kivutaan taas jyrkkään ylämäkeen ja kävimme katsomassa upeita maisemia mäkien huipulla ja juoksimme huipulta alas. Neljäntenä päivänä kävellään reilut 20 kilometriä katsomaan jäätikköä. Viimeinen päivä on siitä raskas, että puistosta lähtee lautta, johon on ehdittävä mikäli mielii puistosta pois.

Maisemia kolmannelta trekkipäivältä

Selailin vanhoja kuvia puhelimelta ja muistui tämäkin reissu mieleen. En ole tästä aiemmin kirjoittanut, koska reissut olivat jo reissattu ennen tämän blogin olemassaoloa. Ihmiset kuitenkin usein kyselevät, että missä olen tykännyt käydä ja Torres del Paine on edelleen listani kärkipäässä.

Lisää maisemia

Kannoimme mukanamme tosiaan kaikki varusteet ja ruuat. Yövyimme teltoissa ja vuokratut tavarat toimivat tässä kohtaa aivan hyvin. En ollut ajatellut vaihtoon lähtiessäni, että tarvitsisin kaikkien tavaroiden lisäksi myös vaellustarvikkeita vaan lähdimme reissuun niillä varusteilla, mitä sillä hetkellä löytyi.

Sininen hetki trekillä

Kansallispuistossa pystyy juomaan vettä käytännössä mistä tahansa purosta, joten veden hankkiminen oli myös helppoa eikä meidän tarvinnut keittää tai puhdistaa vettä millään tavalla. Tämä helpotti tavaramäärän jakamista seurueemme kolmen hengen kesken.

Pääsimme puistoon helposti bussilla ja puistosta pois lautan ja bussin avulla. Näin suurin osa ihmisistä tekee ja puistoon on järjestetty tarpeeksi kuljetuksia, jotta halukkaat pääsevät vaeltamaan. Vaikka bussiin mennessä näytti siltä, että väkeä on ruuhkaksi asti, sai puistossa vaeltaa hyvinkin rauhassa oman porukan kesken.

Vaellus oli todella kaunis ja nostattaa edelleenkin hymyn huulille. Lähtisin minä hetkenä tahansa uudestaan!

Suomen luonnon päivän retki

Tiesittekin varmaan, että eilen 26.8 vietettiin Suomen luonnon päivää. Ensimmäisenä maana maailmassa Suomessa liputettiin luonnolle ja sille, että meillä kaikilla on mahdollisuus täysin ilmaiseksi nauttia luonnosta ja esimerkiksi poimia marjoja ja sieniä metsästä. Päivä on osa tämän vuoden juhlavuotta, jolloin Suomi täyttää 100 vuotta.

No sen kunniaksi lähdettiin Nuuksioon retkeilemään. Tai oikeastaan juhlapäivä selvisi, kun retkipäivä oli jo lyöty lukkoon, mutta juhlat antoi vain entistä parempaa intoa lähteä retkeilemään. Nuuksio on siitä kiva paikka, että sinne pääsee pienellä vaivalla myös julkisilla liikennevälineillä ihan Helsingin keskustasta. Bussi 245 lähtee Espoon juna-asemalta ja menee suoraan Haltian luontokeskukselle, josta sitten pääsee näppärästi joko merkatuille poluille tai sitten retkeilemään niiden ulkopuolelle.

Tällä kertaa suuntana oli Pöksynhaara ja Valkealampi. Molemmat leiripaikat ovat merkattujen reittien ulkopuolella ja niille löytämiseksi tarvitsee kompassin ja hyvän kartan. Jotkut pro-retkeilijät saattavat toki löytää myös pelkällä kartalla, mutta nyt mukana oli kompassi ihan senkin takia, että suunta oli aivan uusi ja oli kiva päästä pitkästä aikaa harjoittelemaan kompassin käyttöä.

Kompassi ja kartta suunnistusvälineinä

Haltian luontokeskukselta käveltiin noin 1,5 tuntia ja syötiin järven rannassa lounasta. Tästä jatkettiin sitten kohti Pöksynhaaraa ja sen jylhiä kallioita. Matkalla oli polkua ja sitten suunnistettiin täysin ilman polkua suolla. Matkalla poimittiin kanttarelleja ja mustikoita. Ai että muuten olin taivaissa, sillä suon vieressä oli aivan mielettömän isoja ja makeita mustikoita. Aikaa kului yht’äkkiä reilusti, kun innostuin poimimaan mustikoita.

Matkalla Pöksynhaaraan

Pöksynhaaraan päästessä päätimme jatkaa matkaa kohti Valkealampea, joka on itseasiassa melko lähellä Pöksynhaaraa. Valkealammen vesi oli todella kirkasta ja lämmintä. Ihan harmitti, ettei ollut märkäpukua mukana, että olisi voinut käydä uimassa. Lammen rannassa oli todella hyvä telttapaikka ja lammella sai iltaa viettää todella rauhassa, oikeastaan vasta myöhään illalla paikalle saapui muita retkeilijöitä.

Pöksynhaara

Valkealammelle päästyä laitettiin teltta pystyyn, tehtiin välipalaa ja otettiin päikkärit. Sen jälkeen pienet iltakäppäilyt lähistöllä ja poimimme vielä aamuksi mustikoita aamupuuroon. Illalla tehtiin keittimellä vielä iltapalat ja ajoissa nukkumaan. Nukuin pitkästä aikaa todella hyvin ja sikeästi koko yön. Yöllä lämpötila laski +4 asteeseen, mutta teltassa oli oikein mukavaa ja osasyy hyviin uniin varmasti olikin tuo melko viileä yö.

Valkeamlammen aamu-usva

Aamulla sitten pakattiin kamat ja lähdettiin kohti Haltian luontokeskusta. Tällä kertaa kierrettiin Saarijärven rantaa Orajärvelle ja sieltä sitten polkuja pitkin takaisin Haltiaan. Maastot olivat kyllä tosi vaihtelevia: välillä oltiin lehtimetsässä, suolla, kalliolla ja pian taas järven rannassa.

Olipahan ihana Suomen luonnon päivä. Luonto ei pettänyt tälläkään kertaa, sillä olo on kuin olisi ollut pidemmälläkin lomalla. Tuntui, että kahden päivän patikoinnit keskellä metsää, retkiruoan tekeminen ja teltassa nukkuminen virkistää ihan eri tavalla kuin kotona lepääminen. Kaiken lisäksi nuo metsät tulvivat marjoja ja sieniä, joita teki mieli vain jäädä poimimaan. Aika useasti tulikin napattua muutama mustikka suuhun kävelyn lomassa.

Vaikka nyt olikin erityinen luonnon päivä, niin se päivä voi olla ihan joka päivä ja viikonloppu. Nyt on levännyt ja raukea olo, joilla voi tuleva viikko alkaa. Hyvää alkavaa viikkoa kamut!