Artikkelit

Vaikeuksien kautta voittoon

Te blogia pidempää seuranneet tiedättekin, millainen parin viime vuoden matka on ollut. Matkaan on mahtunut todella paljon vaikeuksia ja erilaisia huonoja vaiheita. Viimeinen vuosi on ollut kuitenkin kuin nousukiitoa, sillä kroppa on pysynyt ehjänä ja olen päässyt tekemään upeita reissuja ympäri maailmaa. Tällä hetkellä valmistaudun pitkäaikaiseen haaveeseen eli ensimmäiselle 7000 metrin vuorelle kiipeämiseen.

Viimeinen vuosi on ollut yhdellä sanalla: upea. Miksi? Olen vihdoin päässyt tekemään niitä asioita, joista olen haaveillut ja joita olen halunnut tehdä. Vaikeuden ovat kääntyneet voitoiksi yksi askel kerrallaan.

Vaikeuksien kautta voittoon

Vaikeuksien kautta voittoon

Tosi usein ihmiset ovat kyselleet, että miten oikein jaksoit silloin, kun oli kaikkein vaikeinta. No, vaikeaa se olikin, mutta omalla kohdallani selviytymistä on helpottanut se, että minulla on koko ajan ollut selkeät tavoitteet ja toiveet, mihin haluan pyrkiä.

Oikeasti vaikeimpina hetkinä tuntui, että haluan vaan olla neljän seinän sisällä kotona ja ahdistuneena katsoin, kuinka “kaikki muut” tekivät juuri niitä asioita, joita toivoin itsekin tekeväni. Eli edes selkeät tavoitteet eivät vaikeimpina hetkinä lohduttaneet.

Vaikeuksien kautta voittoon

Hymyä – se on ilmaista

Olen kuitenkin aina loukkaantumisten hetkellä päättänyt, että hitto vieköön, tulen tekemään kaikkeni, että täältä palataan kovempana takaisin kuin mistä lähdettiin. Nämä ajatukset ovat antaneet voimaa ja energiaa.

Voimaa on myös antanut koko prosessi tähän pisteeseen, sillä vaikeuksien jälkeen alkaa aina vaiheet, joissa koko ajan tulee pieniä voittoja eli joku asia alkaa sujumaan paremmin, seuraavaksi prosessi kehittyy seuraavaan vaiheeseen ja siitä seuraavaan.

Paljon omassa prosessissa on auttanut se, että on jaksanut hymyillä, myös niille huonoille hetkille. Itseironia ja musta huumori on kyllä auttanut silloin kun on ärsyttänyt. Välillä on mietitty, että mitähän nyt vielä.

Vaikeuksien kautta voittoon

Kyllä on hauska fiilis

Tällä hetkellä tilanne on se, että kaikki paikat on kunnossa ja olen pystynyt treenaamaan täydellä teholla jo useamman kuukauden miettimättä loukkaantumisia. Ja tämä on todella voimaannuttavaa. Askeleita kohti Everestin huippua on tullut otettua ihan eri tavalla kuin parin viime vuoden aikana.

Viime kuukaudet on ollut monella tavalla kiireisiä ja on joutunut optimoimaan levon määrää eri tavalla. Edelleen suurin haaste on levätä tarpeeksi ja pitää volyymit sopivalla tasolla työn, vapaa-ajan, urheilun ja muun elämän kanssa. Tämä on varmaankin loppuelämän prosessi.

Kovat treenit eivät aina tunnu ihan mahtavalta, mutta jaksan aina siinä kohtaa muistutella itselleni, kuinka liikunnan riemua kaikki urheileminen on silti. Vuosi sitten istuin pyörätuolissa enkä liikkunut yhtään mihinkään. Hymy on siis aina huulilla, koska liikkuminen on vain niin mahtavaa ja liike on lääkettä lähes kaikkeen.

On ollut tosi hienoa huomata, että tuntemattomatkin ihmiset ovat olleet tässä projektissa mukana ja he ovat laittaneet viestiä, kuinka inspiroituneita ovat olleet ja fiiliksissä siitä, että hommat ovat edenneet vuoden aikana tähän pisteeseen.

Matka kohti vuoria jatkukoon, hymy huulilla tietenkin.

 

Pelkkää hymyä

Aloitin tyhjentämään kamerani muistikortteja ja puhelimen kuvakokoelmaa, jotta tulevan matkani kuvat mahtuvat kameralle sekä puhelimelle. Samalla hymy nousi korviin, muistoja, joita ei päivittäin muista, mutta kuvien muodossa vievät hetkeksi siihen hetkeen, jonka olen reissussa viettänyt. Etenkin ihmisiä, joiden kanssa olen reissannut tuli kova ikävä – mahtavia ystävyyksiä, yllättävie tilanteita ja tietyn epämukavuuden sietämistä. Olen todella kiitollinen, että olen pystynyt reissaamaan viimeisen vuoden aikana näin paljon. Ja tuleva reissu se vasta kiitollisuutta minussa herättääkin!

Tässä kuvia vielä kevään reissulta:

Matkailijan yksi merkkipaalu saavutettu

Valmistautuminen tulevaa Aconcaguan matkaani varten aloitin tosissani toukokuun lopussa kun saavuin vaihdostani Suomeen. Tiesin siinä vaiheessa, että kovasti töitä on edessä ja kovasti töitä onkin tehty. Nyt matkaan ollessa muutama viikko aikaa on hyvä ehkä kerrata tämän puolivuotista matkaa, mitä on tullut tehtyä ja mitä ehkä on jätetty tekemättä.

Toukokuun lopussa treenit alkoivat siten, että käytännössä päätavoitteeni oli parantaa kuntoa. Kestävyyttä sekä kasvattaa paremmat voimatasot salitreenin myötä. Käytännössä tämä tapahtui seuraavalla tavalla: treenasin koko kesän ajan Elokuun loppuun asti 4-7 kertaa viikossa, koostin treenini vähintään yhdestä juoksulenkistä, Malminkartanon porrastreenistä ja salitreenistä. Salin  lisäksi treenasin siten, että jokainen treeni sisälsi enemmän tai vähemmän myös aerobista kuntoa kasvattavaa osuutta eli pyöräilyä/juoksua/crossailua.

Syyskuussa oli muutto edessä takaisin Lappeenrantaan ja elokuun viimeisen viikon höntsäilin eri jumpissa, totesin että nyt tarvitaan uutta haastatte ja päätin ottaa harjoitusohjelman. Tämä päätös oli erittäin hyvä ja sen etenemisestä tänne olen monessa otteessa kirjoitellutkin sekä sen lopputuloksista.

Tällä hetkellä vietän treenien suhteen ”one more time – viikkoani” eli inhokki/mieleen jäänneiden treenien uusimista. Eilen mietin salilla boksille nousuja tehdessäni, että one more time, eiku one more time, no vielä one more time. Mutta kolmen viikon päästä nämä one more time – ajatukset ovat historiaa, sillä matka on jo alkanut ja ajatukset eivät ole enää valmistautumisessa. Matkalla ajatukset tulevat olemaan täysin fokusoituneena itse matkalla olemiseen, ja nauttimiseen. Olenhan kuitenkin lähdössä myös lomalle ja nauttimaan; maisemista, raittiista ilmasta ja vuorifiiliksistä.

Yksi merkittävä vaihe, joka tuntui seitsemän kuukautta sitten todella kaukaiselta, on aloitettu – pakkaaminen. Olen aloittanut sisustamaan olohuonettamme uudella tavalla, keräämään tarvittavia varusteita pikku hiljaa kasaan. Näin on helpompi hahmottaa, mitä tavaroita vielä puuttuu ja käydä pakkauslistaa läpi.


Miksi pakkaaminen on sitten niin merkittävää? Tietysti sen lisäksi, että kaikki tavarat tulevat mukaan, on pakkaaminen tietynlainen viimeinen silaus koko valmistautumiseen. Kassien ja reppujen kanssa sitten matkaan kohti lentokenttää ja todellinen matka alkaa. Pakkaamisessa on aina myös tietynlainen jännitys ilmassa, olkookin se vain pieni matka. Sehän tietää seikkailun alkua.

Pakkaaminen on myös tietyllä tavalla stressaavaa, mahtuvatko kaikki tavarat, onko painoa liian paljon, mitä voin hankkia Mandozasta, mitkä tavarat laitan käsimatkatavaraan, kumpi reppu lentokoneeseen… Mietittäviä asioita on paljon, mutta järkeilemällä asiat tuntuvat selkeytyvän päivä päivältä, ja tuo tällä hetkellä epämääräiseltä näyttävä kasa siirtyy kassiin.

Pakkaamisen aloittamisen myötä on mielestäni lähtöön enää todella vähän aikaa. Uskon, että 16 päivän päästä Helsinki-Vantaalla on mieleni jo rauhoittunut, tehtävät asiat on tehty ja todellinen matkasta nauttiminen voi alkaa.

Matkailija merkkipaalu on siis saavutettu: pakkaaminen on aloitettu.

Hups, ei mun pitänyt… Mutku!

Eilen matkasin Helsinkiin tarkoituksena ostaa kiipeilykypärä ja nähdä telttakamua. Kävin myös Amer Sportin Brandstoressa Suunnon huollossa tarkastuttamassa kelloni.

Amer Sportin brändeihin kuuluu muun muassa Arctreryx, jonka varusteita olen tässä pikku hiljaa haalinut itselleni.  Kirjoittelen varusteista vielä tarkemmin, mutta mielestäni kyseinen merkki on yksinkertaisesti paras. Parhautensa lisäksi varusteet ovat törkeän hienoja! Värit on mahtavia ja vaatteet näyttävät hyvältä, mistä tulee toki suurta plussaa.

Eilisestä päivästä tuli odotettua parempi! Siis todellinen huippupäivä. Kaikki tarvittavat asiat tuli hoidettua ja siihen päälle vielä rutkasti lisää. Matkalle lähteminen alkaa muuttumaan päivä päivältä todellisemmaksi ja ajankohtaisemmaksi. Telttakamun tapaaminen viimeistään herätteli matka-Annin ajatuksia esiin.

Paljon hoidettavia asioita on vielä jäljellä: matkavakuutuksen viilaaminen, tavaroiden koepakkaaminen, tarvikkeita apteekista (vieläkin, vaikka sen jo melkein tyhjensin!), asioiden tarkistamista retkikunnan kanssa, tavaroiden testaamista ja paikkatarvikkeiden hankkimista. Siis pitkä lista, johon käytännössä tulee päivittäin vielä lisää asioita.

Olen kirjoittanut aina listaani koko ajan uusia asioita sitä mukaan, kun niitä tulee mieleen. Muuten asiat unohtuu kovin helposti tai jäävät vaivaamaan päätä. Toteutan tälläisiä listoja myös muussakin elämässä kuin matkan suunnittelussa. Kouluhommat, työhommat ja näiden kaikkien kompinaatioiden muistaminen on todella paljon helpompaa kun ne ovat listassa ylhäällä ja niitä voi viivata yli sitä mukaan kun ne tulee tehtyä. Voisin suositella tätä keinoa ihan kaikille!

Vertaistuki on kyllä ihmeellinen asia tässä hommassa. Tuntui todella hyvältä nähdä telttakamua ja huomata, että samoja asioita ollaan pohdittu ja samankaltaisten asioiden kanssa on painiskeltu tässä syksyn aikana. Myös sellaista tervettä jännitystä on ilmassa, jännitys saattaa tilanteesta riippuen olla mukavaa tai toisaalta myös pelon puolelle kääntyvää. Kokonaisvaltaisesti fiilis on kuitenkin selkeesti todella positiivisen odottavainen.

Sä pystyt mihin vaan

Treeniviikko 10/10 lähtee käyntiin tänään illalla. Aikamoista, miten treeniprojekti Aconcaguaa varten alkaa loppua vaikka juurihan se alkoi. On ollut happoa, kyykkyä ja hikeä. Välillä tunne, että reidet räjähtää ja henki ei kulje. Viime viikolla alkuviikosta mietin juoksumatolla juoksun tuntuessa tosi nihkeeltä, että taistellen vaikka koko matka.

Treeniviikkoen kuluessa on oma usko fyysiseen kuntoon parantunut. Alkutilanne, josta toukokuussa treenit alkoi oli jopa lohdutun. Muistan salilla tuskailleeni, kuinka en jaksanut tehdä 12 toistoa hauiskääntöjä 5kg käsipainoilla.. Pikku hiljaa kuitenkin voimatasot alkoivat parantua ja samaiset haukkasarjat meni kesän lopussa jo 10kg painoilla.

Parasta toukokuusta lähtien tässä projektissa on ollut huomata se, kuinka oma usko omaan tekemiseen kasvaa koko ajan. Tuloksia näkee peilistä sekä henkisellä puolella. Muistan katsoneeni harjoitusohjeelmaani ja miettineen sen alkaessa, etten ikinä tulisi jaksamaan 1000 boksille nousua. Viime viikolla nousuja oli 900, mutta tonni menee tällä viikolla varmasti rikki. Mielessä ei ole vaihtoehtoa luovuttaminen.

Jaksan vahvasti uskoa siihen, että kunnon puolelta alkaa projekti olemaan aika mukavassa vaiheessa. Kestävyys on selkeästi parantunut ja vuorella ei tule olemaan täysi shokki, kun rinkkaan pistetään 15kg painoa ja edessä on päivä kävelyä. Tämän viikon jälkeen korostuu yhä enemmän mielen vahvuus.

Uskoisin, että huiputtaminen tulee olemaan myös pitkälti vahvasti, sinnikkäästä ja kovapäisyydestä kiinni. Vuoren kipuaminen ei varmasti tule olemaan helppoa, sillä se tulee todennäköisesti sisältämään hetkiä, jolloin tahtoa punnitaan. Näissä hetkissä vahva mieli on keino selviytyä.

Millä minä olen kasvattanut omia henkisiä voimavarojani? Pitkälti varmasti tulee jo luonteesta, olen todella kovapäinen. Motivaation ollessa kohdillaan olen minusta kuullut sanottavan, että menen vaikka läpi harmaan kiven. Paljon on myös kiinni siitä, miten tsemppaan itseäni. Yritän uskoa täysillä siihen mitä teen ja miten teen. Tässä auttaa ajattelutapani, että kyllä minä pärjään. Musiikki on myös yksi voimvaroja kasvattava voima, tsemppiä tulee kun musiikki pauhaa täysillä korvissa. Tykkään erityisesti ulkomailla kuunnella suomalaista musiikkia. Kaikista tärkeintä on kuitenkin uskoa itseensä kokonaisvaltaisesti. Huippu on varmasti saavutettavissa näillä eväillä. Sormet ristiin, että olosuhteet ja sääikkuna on myös meidän puolellamme. Tsemppiä antaa ajatus, että sä pystyt mihin vaan.

Säkin pystyt mihin vaan
 
Muistan jo uidessa korostuneen onnistuneisiin suorituksiin positiivinen mieli. Eräs valmentajani antoikin joskus hyvän neuvon.. Kun Anni menee strattiin nauraen alkaa tulosta syntyä eikä suoritus ole yliyrittäminen. Tämä rentous ja hymy tulee muistaa myös vuorilla. Mukavaa alkanutta viikkoa! Hymyä!