Artikkelit

Baruntsen perusleiri

Mera Peakin kiipeämisen jälkeen sanoimme hyvästit osalle retkikunnan jäsenistä, jotka kiipesivät pelkästään Meran. Tämä oli piste, jossa lähdimme samalla myös kohti Baruntsen perusleiriä. Perusleiriin oli vielä kolmen päivän matka, mutta ajatuksissa alkoi valmistautuminen kohti uusia haasteita.

Baruntse on 7129 metriä korkea vuori ja teknisyydeltään jo selkeästi haastavampi kuin Mera Peakin kiipeäminen. Huipulle pääseminen vaatii usean jäätikön ylittämistä, vertikaaliseinän kiipeämistä ja lopulta huiputuspäivänä haastavampien huippuharjanteiden ylittämistä ja käytännössä koko ajan kiinteässä köydessä olemista. Tämä vuori oli myös minulle selkeästi uusi haaste niin teknisyyden kuin korkeuden puolesta.

Päivät ennen Baruntse perusleiriä

Jo aiemmin kirjoitin, kuinka olin saanut flunssan jo Kharessa. Mera Peakin kiipeämisen jälkeen aloin yskiä ja yskä yltyi niin pahaksi, että päätin aloittaa antibioottikuurin seuraavana päivänä heti kiipeämisen jälkeen. Antibiooteista täytyy kertoa sellainen asia, että Nepalissa 90 % bakteereista on resistenttejä antibiooteille, joten kuurin aloittaminen ei välttämättä takaa varmaa parantumista. Korkeissa olosuhteissa kuitenkin joutuu myös tekemään päätöksiä, joita ei Suomessa tekisi ja sen vuoksi päätin kokeilla, kuinka hyvin antibiootti auttaisi yskään ja nuhaan.

Leiri ennen Baruntsea

Ihana lapsi Mera Peakin jälkeisessä leirissä

Mera Peakin kiipeämisen jälkeen kävelimme yläleiristä seuraavaan leiriin ja päätimme pitää tässä leirissä myös lepopäivän. Kannatin itse lepopäivää, sillä ajattelin, että olisi hyvä levätä yskänkin vuoksi yksi päivä. Olin myös todella ryytynyt Mera Peakin huiputuspäivän jälkeen ja siinäkin mielessä lepopäivä tuli todella tarpeeseen.

Leiripaikka Mera Peakin jälkeen

Leiripaikkamme Mera Peakin jälkeen

Lepopäivän aikana sai myös kuivatettua kaikki tavarat ja järjesteltyä kassit uudestaan. Leirimme oli melko askeettinen ja yllättävänkin kylmä. Aamupäivällä pystyi olemaan ulkona, mutta iltapäivän vietimme teltan sisällä katsoen puhelimestani offline-tilassa Netflixistä elokuvia. Päivä sujui nopeasti ja valmistauduimme seuraavana päivänä siirtymään taas lähemmäs Baruntsen perusleiriä.

Lepopäivä ennen Baruntsen perusleiriä

Ensimmäinen lepopäivä Mera Peakin jälkeen

Seuraava trekkauspäivä oli yksi koko reissun haastavimpia päiviä. Matka alkoi puolen tunnin ylämäellä, jota seurasi sitten viisi tuntia melko tasaisella kävelyä. Menimme melko lujaa ylämäen ylös ja huomasin, että sykkeeni nousee ihan pienestä tosi korkealle. Jouduin myös pidättelemään yskää ja minulla oli lähes koko ajan kurkkupastilli suussa, jotta kurkku pysyisi koko ajan kosteana. Yritin myös pitää buff-huivia kasvoilla, jotta hengitettävä ilma olisi lämmintä ja kosteaa sekä pahimmat pölyt jäisi hengittämättä.

Baruntsen perusleiriin matkalla

Matkalla kohti Baruntsen perusleiriä

Päästessämme seuraavaan leiriin oloni oli kyllä tosi nihkeä kaikin puolin. Yskä ja nuha oli vienyt voimia, sykkeet olivat olleet koholla ja olo oli kaikin puolin voimaton. Menin leiriin pääsyn jälkeen suoraan telttaan ja lepäämään. Pian ihana kokkiapulaisemme toi teltan ovelle teetä ja nuudelikeiton, joka muutti fiilistä täysin. Voimat alkoi kohentumaan ja taas kerran ruoan ja juoman merkitys korostui: vuorilla yksi tärkeimpiä asioita on pitää itsestään huolta ja kipeänä tämä korostuu entisestään.

Seuraavana trekkipäivänä jatkoimme sitten kohti perusleiriä ja Baruntse alkoi näkymään jylhänä edessämme. Ja se näky olikin pysäyttävä. Perhosia alkoi tulla vatsaan, hermostuneisuutta, jännitystä ja vatsanpohjaa kutittelevaa tunnetta siitä, että kohta alkaa oikea kiipeily kohti tämän vuoden päätavoitetta eli Baruntsen huippua kohti.

Baruntsen perusleiriin matkalla

Näkymät ennen Baruntsen perusleiriä

Viimeinen trekkipäivä ennen perusleiriä noudatteli aikalailla edellisen päivän fiiliksiä. Jouduin pidättelemää yskää koko päivän ja yskimään jatkuvasti kävellessä. Se on ihan kamala tunne, kun yskä ei meinaa millään tavalla loppua. Yskänkohtaukset haittasivat kävelyä, mutta pystyin silti pitämään oman hyvän vauhtini yllä. Pääsimme neljässä tunnissa perusleiriin ja seuraavat päivät tulisimme viettämään perusleirissä.

Baruntsen perusleiri

Baruntsen perusleiri on 5400 metrin korkeudessa ja tiesimme etukäteen, että tulisimme viettämään perusleirissä ihan vähintään kolme päivää. Näiden päivien aikana Sherpat joutuisivat kiipeämään laittamaan fiksatut köydet vuorelle, sillä olimme syksyn ensimmäinen ryhmä Baruntsella. Perusleiripäivien aikana oli tarkoitus myös pitää puja-seremonia, jossa siunataan kaikki kiipeilyvarusteet ja kiipeilijät turvalliselle kiipeilylle. Tämän lisäksi suunnitelmissa oli aklimatisoitumiskävely ensimmäiselle jäätiköllä ja kiipeilyn harjoittelua.

Baruntsen perusleiri

Baruntse 7129 metriä

Perusleirissä kaikilla retkikunnan jäsenillä oli mahdollisuus omaan telttaan, mutta jaoimme Matka-Mikon kanssa teltan. Teltassa on lämpimämpää ja tietysti mukavampaa, kun siellä on seuraa. Päivällä perusleirissä oli ilman tuulta niin lämmin, että päällä oli vain ohut untuvatakki ja paksut pitkikset. Illalla auringon laskettua lämpötila kuitenkin tipahti reilusti nollan alapuolelle ja teltan ulkopuolella oli kaikki paksut vaatteet päällä. Lämpötila ei kuitenkaan mielestäni ollut jäätävä vielä perusleirissä.

Perusleirissä meillä oli oma vessateltta, jossa tarpeet käytiin tekemässä ja ruokailuteltta, jossa kaikki ruokailut olivat. Tämä on todella perinteinen asetelma perusleiriin ja hetkellisesti näistä paikoista tulee kiipeilijän koti. Meillä oli kaikki päivittäin tarvittavat varusteet teltassa, jossa nukuimme ja toisessa teltassa säilytimme loppuja varusteita.

Baruntsen perusleiri

Baruntsen perusleiri

Vietimme lopulta perusleirissä yhteensä kuusi päivää, jonka aikana ensin odotimme, että Sherpat saavat rauhassa tehtyä työnsä köysien kanssa. Kävimme yhtenä päivänä harjoittelemassa kiipeilyä läheisellä jäätiköllä, yhtenä päivänä pidimme puja-seremonian ja yhtenä päivänä teimme pidemmän aklimatisoitumiskävelyn kohti ensimmäistä yläleiriä 5900 metrin korkeuteen.

Baruntsen perusleiri

Harjoittelupäivä läheisellä jäätiköllä

Olin yllättynyt, kuinka paljon todellisuudessa aikaa meillä oli vain vietettävänä. Tässä kohtaa korostuu kyllä se, että viihtyy omien ajatusten kanssa ja mukana on paljon tekemistä, jonka avulla tappaa aikaa. Hyviä kirjoja, leffoja, musiikkia, hyvää seuraa, mukavia ajatuksia itsensä kanssa ja taitoa vain olla. Ja jos nyt tekisin jotain toisin, niin ottaisin ajanviettämiseen sopivia aktiviteetteja kuten leffoja paljon paljon enemmän mukaan.

Perusleirielämää Baruntsella

Meidän oma elokuvateatteri vuorilla

Baruntsen perusleiri on upeassa paikassa, sillä näkymä huipulle ja koko vuorelle on henkeäsalpaava. Vuori on niin lähellä, että sen jäätiköt näkee ja haasteet näkyvät myös koko ajan silmien edessä. Se on jotenkin maaginen tunne, kun tajuaa oman unelman olevan siinä silmien edessä, mutta vielä on kuitenkin pitkä matka tavoitteiden saavuttamiseen.

Baruntsen kiipeäminen

Ensimmäinen ylitettävä jäätikkö Baruntsella

Seuraava artikkeli tulee kertomaan siirtymisestä Baruntsen yläleireihin ja siitä, miltä tuntuu vain istua teltassa tekemättä mitään. Pysykää kuulolla!

 

Ensimmäiset vaelluspäivät Khareen

Nyt on pahimmat Nepalin pölyt karisteltu  ja lähes kaikki varusteet huollettu. Olo kropassa ei ole mikään mieltä imarteleva, sain tuliaiseksi Nepalista matkustajaripulin, flunssan, ihottumaa ja sinisiä varpaankynsiä. Pikku juttuja, mutta niiden hoitamiseen on mennyt viime viikko.

Koska reissu oli mielettömän pitkä ja tapahtumarikas, niin haluan paloitella matkakertomukseni useaan juttuun, jotta niitä on ensinnäkin mukavampi lukea ja helpompi käsitellä täältä kotisohvalta. Tuntuu, että ensimmäisistä päivistä reissussa on ikuisuus, ja onhan niistä pitkä aika, jo yli kuukausi.

Matkalla Luklaan

Jännittyneenä pienkoneessa matkalla Luklaan

Matkahan eteni siten, että kiipesimme ensin Mera Peak -nimisen 6476 metriä korkean vuoren ja sen jälkeen lähdimme Baruntsen perusleiriin, josta sitten tarkoituksena oli kiivetä Baruntsen 7129 metrinen huippu. Matka oli siis jo alkuasetelmiltaan upea, sillä mahdollisuudet kahteen eri huippuun ja ympyrän malliseen reittiin oli ihan käsillä.

Retkikunta

Olen kirjoitellut useaan otteeseen retkikunnan merkityksestä vuorikiipeilyssä. Olen itse viehättynyt ajatuksesta, että jokaisella reissulla tutustun uusiin ihmisiin ja luon aina uusia ystävyyssuhteita tuleville reissuille, matkalla ja jopa elämänmittaisia ihmissuhteita. Tälläkin kertaa odotin retkikunnan tapaamista kuin kuuta nousevaa.

Retkikunta muodostuu siis toisilleen tuntemattomista ihmisistä, jotka ovat valinneet saman retkikuntaoperaattorin eli meidän tapauksessamme Summit Climbin retkikunnan järjestäjäksi. Emme siis tienneet ennen Kathmanduta muuta kuin sen, mistä maista retkikuntaan on liittymässä ihmisiä.

Retkikuntamme oli alussa kymmenen jäsentä. Kaksi heistä kiipesi ainoastaan Mera Peak -vuoren ja loput kahdeksan molemmat vuoret. Tämä oli sinänsä harmillista, koska Mera Peakin kiipeäminen tuntui olevan todella aikaisessa vaiheessa reissua ja näiden kiipeilijöiden kanssa olisi mielusti viettänyt pidempääkin aikaa vuorilla.

Retkikuntamme jäsenet olivat: yhdysvaltalainen 60-vuotias kokenut vuorikiipeilijä Stuart, saksalainen 57-vuotias Detlef, suomalainen 55-vuotias kasitonnisten kävijä Matti, sveitsiläinen reilu 50-vuotias ensikertalainen Anna, minä, Matka-Mikko, 62-vuotias yhdysvaltalainen Darel, noin 40-vuotias australialainen lääkäri (en muista hänen nimeään, koska hän kääntyi toisena päivänä pois kotona olleen sairastapauksen vuoksi), reilu 50-vuotias italialainen Silvio, joka kiipesi vain Mera Peakin ja englantilainen 34-vuotias Steve, niin ikään vain Meralla.

Tämän lisäksi retkikuntaan kuului yhdysvaltalainen retkikunnan johtaja Don, Sherpoja, kokki, keittiöpoikia, kantajia ja isoimmillaan työllistimme 70 eri henkilöä erilaisiin tehtäviin. Tälläisellä kokoonpanolla olimme liikenteessä ja muistan olleeni yllättynyt siitä, kuinka vanha keski-ikä retkikunnassa oli. Tällähän ei sinällään ole väliä ja kuten reissu sen osoitti, on huiputtamisen mahdollisuudet kyllä aivan eri asioista kiinni kuin iästä.

Lentomatkat polkujen varteen

Lähdimme Suomesta siis 11.10 ja lensimme Qatar Airwaysin avulla Dohaan ja sieltä hyppäsimme sitten Kathmandun koneeseen. Tuo yhteys on kyllä todella näppärä, sillä vaihtoajat ovat järkevät, Qatarilla homma toimii ja Dohassa oli mukava odotella keskellä yötäkin vaihtoa. Lennot ovat vielä todella inhimillisen mittaiset kuuden ja neljän tunnin pituuksilta sekä ajoissa varaava saa lennot 400-600 euron hintaankin.

Kathmandussa sitten tapasimme kaikki retkikunnan jäsenet, kävimme läpi varusteet ja esimerkiksi omalla kohdallani kuituhousut eivät läpäisseet varustetarkastusta vaan jouduin vuokraamaan paksut untuvahousut. Housut kyllä pelastivat minut palelemasta. Olin sitten kylmissä olosuhteissa onnellinen, että retkikunnan johtaja Don oli pakottanut minut vuokraamaan ne housut.

Seuraava siirtyminen Kathmandusta on lento pienkoneilla Luklan lentokentälle, joka on pieni lentokenttä vuoren rinteiden välissä. Luklasta puhutaan, että se on yksi maailman vaarallisimmista kentistä, mutta todellisuudessa onnettomuuksien määrä on minimaalinen. Syy siihen on se, että he ovat erittäin tarkkoja säästä, jolla Luklaan lennettään ja sään täytyy olla kirkas, jotta koneet liikkuvat mihinkään.

Luklan lentokenttä 2800 metrin korkeudessa

Luklan lentokenttä 2800 metrin korkeudessa

Lentopäivänä Kathmandun ja Luklan sää näytti heikolta ja päätimme ajaa pienemmälle lentokentälle neljä tuntia Kathmandusta, josko siellä olisi kirkasta ja pääsisimme Luklaan sitä kautta. Ajomatka oli sen arvoinen, sillä pääsimme lentämään heti aamupäivästä Luklaan. En ole lentopelkoinen isoissa koneissa, mutta on kyllä pakko sanoa, että tämä lentomatka pienellä 10-paikkaisella koneella jännittää ja ottaa mahan pohjasta ihan joka kerta.

Helpotus päästä vaeltamaan kohti määränpäätä

Lukla on 2800 metrin korkeudella ja oli todellinen helpotus laskeutua pomppivasta koneesta alas. Lukla on pieni kylä, josta saa ostettua kaikki länsimaalaiset mukavuudet kuten kuuman suihkun, yöpaikan sisältä ja erilaisia tarvikkeita vaellukseen. Söimme Luklassa lounaan ja edessä oli kolmen tunnin vaeltaminen ensimmäiseen leiriin.

Lukla on legendaarinen paikka siinä mielessä myös, että lähes kaikki Nepalin puolelta Everestille lähtevät kiipeilijät kulkevat sitä kautta. Luklasta lähtee siis polku Everestin laaksoon, mutta me lähdimme Hinku Valleyhin, joka on siis eri suuntaan kuin Everestin laakso. Tämä laakso on myös väylä Mera Peakille ja se, mistä erityisesti pidin niin tämä laakso on myös todella paljon hiljaisempi ja poluilla ei juuri törmää muihin ihmisiin.

Ensimmäiset askeleet poluille

Helpotus oli suuri päästä vihdoin kävelemään ja poluille. Olihan ennen ensimmäistä trekkipäivää kökitty ensin lentokoneessa, sitten odoteltu autossa, lisää lentokoneessa ja malttamattomana odoteltu vuorien pilkahtamista esiin. Vihdoinkin oli aika aloittaa kävely kohti tämän vuoden päätavoitetta eli Baruntsen huippua.

Vaellus Khareen 4900 metrin korkeuteen

Kahden ensimmäisen yön jälkeen jatkoimme ylämäkeä 4000 metrin korkeuteen ja ylitimme ensimmäisen 4600 metriä korkean solan matkallamme. Ylämäki tässä kohtaa reissua tuntui raskaalta ja etenemisvauhti oli erittäin rauhallisesti. Päivien aikana juteltiin paljon ja fiilis oli kokonaisvaltaisesti hyvä.

Mera Peakin kiipeäminen

Leiri 4000 metrin korkeudesta

Aklimatisoituminen menee itselläni lähes aina samaa kaavaa: ensimmäinen viikko korkealla on vaikeaa, saan nukuttua mutta en kovin syvää unta. Heräilen öisin, havahdun telttakaverin kuorsaamiseen ja aamulla on tokkurainen olo. Ruokahalu pysyy lähes muuttumattomana ja se jopa kasvaa päivien kuluessa. Tämä on aina hyvä merkki, sillä energiaa noissa oloissa myös kuluu.

Solan jälkeen jatkoimme alamäkeen ja leiripaikkaan, jossa pääsimme ensimmäistä kertaa myös paikalliseen teahouseen eli majataloon, jossa on kamina ja illalla myös lämmintä. Oli ihanaa istua illalla sisällä ilman palelua ja jutustella retkikunnan tyyppien kanssa. Yhdellä jenkillä oli tässä kohtaa jo huonompi olo ja hän kärsi selvästi akuutista vuoristotaudista. Annalla oli myös päänsärkyä ja hän oli nukkunut huonosti useamman yön. Myöskään Steve ei ollut nukkunut kunnolla. Varsin yleisiä oireita siis korkeasta ilmanalasta.

Mera Peak vuori Nepalissa

Mera Peak vasemmalla

Leiripaikasta jatkoimme seuraavana päivänä tähän mennessä pisimmän ja viidennen trekkipäivän 1000 vertikaalimetrin alamäen kävelyllä. Tämä oli myös päivä, jolloin pääsimme ensimmäistä kertaa suihkuun ja voi vitsit, miten voimaantunut olo siitä tulikaan. Elämä on niin perusasioiden äärellä vuorilla: kävelet, syöt, kävelet, juot, syöt, nukut ja tätä kuviota toistetaan päivästä toiseen. Oikeastaan sillä ei ole merkitystä, mitä sosiaalisessa mediassa tapahtuu, mitä uutisissa tapahtuu vaan elämä on siinä hetkessä ja läsnäoleminen on helppoa ilman turhia ärsykkeitä.

Lepopäivät Kharessa

Kuudentena trekkipäivänä matka jatkui kohti Kharea, joka on Mera Peakin kiipeämisessä selkeä merkkipaalu. Khare on 4900 metrin korkeudessa oleva kiipeilykylä, josta löytyy tarvittavat hyödykkeet valmistautumisessa kiipeilyyn. Kharessa pääsimme taas sisälle teahouseen ja vietimme yhteensä kolme yötä Kharessa. Lepopäivinä kävimme korkeammalla totuttelemassa ohueeseen ilmanalaan, harjoittelimme fiksatussa köydessä kiipeämistä ja lepäsimme.

Vuorikiipeily Nepalissa

Matkalla Khareen, näkymät 4500 metrin korkeudesta

Khareen pääseminen oli pidemmän päivän lopun ylämäen jälkeen yllättävän rento päivä. Kävelimme todella rauhallisesti ja jutustelimme matkalla. Steve nauroi, että mun ääni kuului laaksossa kun hölötin Matka-Mikon kanssa suomeksi. Sanoin vaan, että parasta tässähän on se, että te ette edes ymmärrä mistä me puhutaan. Oma salakieli on noin pitkällä reissulla ihan kiva asia, sillä saa purettua kaikki asiat rauhassa kiipeilykaverille.

Kharessa ensimmäisen lepopäivän aikana tunsin, kuinka kurkussa alkoi olla polttava tunne ja kuin kaktus olisi ilmaantunut kurkkuun. Kylmä ja kuiva vuoristoilma tekee helposti kurkun kipeäksi ja aloitin heti syömään erilaisia kurkkupastilleja. Yöllä minua ahdisti rintaan ja buff-kaulaliina helpotti suun edessä hengittämistä. Valvoin yhden yön pelätessä äityvää kurkkukipua.

Khare 4900 metriä ja Nepali

Khare 4900 metriä

Viimeisenä lepopäivänä pakkasimme tavaroitamme Mera Peakille, yksi kassi lähtisi Mera Peakin high campiin seuraavana päivänä 5800 metrin korkeuteen ja toinen kassi lähtisi jo kohti Baruntsen perusleiriä. Seuraavana päivänä lähtisimme myös oikeasti kiipeilemään, sillä virittelimme kaikki kiipeilyvarusteet kuntoon ja valmistauduimme lähtemään Mera Peakin huiputukseen. Poiketen monen muun matkanjärjestäjän ohjelmasta emme olleet yhtään yötä Mera Peakin varsinaisessa perusleirissä, vaan siirryimme suoraan Kharesta yläleiriin.

Tässä vaiheessa reissua olimme siis 4900 metrin korkeudessa ja valmiina lähtemään Mera Peakin huiputukseen yhden yläleirin kautta. Kirjoitan seuraavassa postauksessa Mera Peakin huiputuksesta – yhdestä rankimmasta yöstä, jonka olin siihen mennessä kokenut.

 

Lähtöpäivä Nepaliin

Tänään on lähtöpäivä Nepaliin Baruntsen reissulle. Tätä päivää on odotettu reilut kaksi vuotta ja tuntuu ihan epätodelliselta, että tänään se todella toteutuu. No mahtavaa, että toteutuu ja ne vaikeat hetket valmistautumisessa on selätetty.

Valmiina vuorille

Meillä lähtee illalla lento Suomesta ja olen jo tämän päivän lomalla. Kathmandussa minulla todennäköisesti on vielä netti hotellissa, mutta siitä eteepäin yhteydet ovat varmasti melko huonoja tai jopa olemattomia. Täällä blogin puolella ei siis tule päivityksiä ennen paluuta reissusta marraskuun loppua.

Matkaa pääsee seurailemaan tarkemmin Instragramin puolelta laittamalla seurantaan Vuorenvarma.fi -sivun.

vuorikiipeily nepalissa

Valmiina vuorimaisemiin Nepaliin

Viime hetken fiilikset ovat tosi jännittyneet, mutta odotan kyllä todella paljon tulevaa reissua. Vihdoinkin päästään tositoimiin vuorille ja ihan tosi ihanaa palata neljän vuoden tauon jälkeen Nepaliin.

Baruntsen kiipeäminen

Valmiina lumimaisemiin

 

4 päivää lähtöön Nepaliin – mikä fiilis?

Tänään lähtöön Nepaliin on neljä päivää. Aika on mennyt kyllä todella nopeasti ja valmistautuminen on mennyt osittain suunnitelmien mukaan ja osittain suunnitelmia on tullut vaihdettua muutaman pienen takapakin takia, kuten Nuuksio Classicin DNF -tuloksen jälkeen.

Lähtö siis lähestyy ja jännitys on kasvanut sen myötä. Toki matkakuumetta on ollut jo pitkän aikaa, mutta lähtö alkaa oikeasti realisoitumaan ja tuntuu ihan käsittämättömältä, että kolme työpäivää ja olemme lentokoneessa. Millainen fiilis on nyt sitten lähteä reissuun?

Harjoittelu vuorikiipeilyä varten

Olen paljon täällä blogin puolella kirjoittanut harjoittelusta vuorikiipeilyä varten. Olen käynyt läpi, millaisia lajeja olen harrastanut, millaisissa kilpailuissa olen käynyt ja miten olen treenannut. Viime vuonna tämän reissun siirtyessä vuodella eteenpäin, oli vahvasti mielessäni se, että tänä vuonna lähtisin reissuun ehjällä kropalla ja mahdollisimman hyvässä kunnossa.

Kuntoa on rakennettu vuoden ajan hiihtoladuilla, poluilla, salilla, maantiellä ja uimalla. Kaikki on mennyt hyvin lukuunottamatta pieniä vaivoja, joita on aina silloin tällöin tullut esille. On kolottanut, palautumisen kanssa on ollut haasteita ja ajoittain on vain tullut treenattua liikaa ja liian kovaa.

vuorikiipeily - treenit

Viime hetken treeneissä Paloheinässä

Ajatukseni oli alunperin, että Nuuksion maratonin jälkeen lepään ja sitten vedän vielä kovan treenijakson erityisesti mäkitreenien parissa. Suunnitelma kuitenkin muuttui epäonnistuneen juoksun myötä ja heräsin tarkastelemaan treenihistoriaani tältä vuodelta. Oli havaittavissa, etten ollut levännyt tarpeeksi ja voimat tuntui häviävän eikä kasvavan.

Viimeisen kuukauden ajan olen siis panostanut lepoon ja siihen, että lähtisin reissuun mahdollisimman tuoreella kropalla. Tässä on myös tullut onnistuttua aika hyvin, sillä unet ovat tulleet takaisin ja kropassa on selkeästi freesimpi olo kuin vaikkapa kuukausi sitten.

En varmastikaan ole tämän vuoden kovimmassa kunnossa, mutta olen paremmissa voimissa ja valmiimpi lähtemään pitkälle reissulle kuin alkuperäisen suunnitelman toteuttamisen jälkeen.

Matkalaukkujen pakkaaminen

Olen kertonut useaan otteeseen täällä blogin puolella pakkaamisesta, viimeisten tavaroiden ja lääkkeiden hankkimisesta reissuun sekä luottovarusteistani. Pikku hiljaa on siis laukut täyttyneet ja eilen tein viimeisimmän pakkauksen. Nyt pitäisi olla kaikki tavarat kasassa ja on kyllä helpottunut olo, sillä aina puuttuvien tavaroiden hankkiminen jollain tavalla stressaa, varsinkin jos tulee tunne, että jokin on unohtunut.

Lennämme Qatar Airwaysin lennolla ja heillä saa ruumaan laittaa 30 kiloa ja käsimatkatavaroihin 7 kiloa. Tällä hetkellä omat ruumalaukkuni painavat 31 kiloa ja käsimatkatavarat 9 kiloa. Toivon, että asiasta ei tule sanomista kentällä tai sitten jos tulee, niin hätäkeinona täytyy laittaa ylävuoristokengät kassista jalkaan ja paksu untuvatakki päälle. Näin kassien paino laskee tarpeeksi alhaiseksi ja näin ollen painon kanssa ei pitäisi tulla ongelmaa.

vuorikiipeily nepalissa - eväiden pakkaaminen

Pakkaamassa eväitä pieniin pusseihin

Alkuperäinen suunnitelma oli ottaa lentokoneeseen ylimääräinen laukku sport gear -laukkuna, ja siihen olisi saanut 20 kiloa lisää tavaraa 180 euron hinnalla. Nyt Qatar Airways on kuitenkin muuttanut ehtojaan ja tänä vuonna laukku olisi maksanut 260 euroa yhteen suuntaan eli yli 500 euroa koko reissulle ja kiloja olisi saanut ottaa vain 15. Tämän säätämisen myötä päätettiin, että yritetään saada kaikki kamat mahtumaan sallittujen kilojen määrään.

Yleinen fiilis

On todella odottavainen, jännittynyt, välillä hermostunut, mutta kuitenkin kutkuttava tunne, mitä onkaan edessä ja millainen reissu on tiedossa. Ainakin pisin tämän vuoden reissuista eli tiedossa on kunnolla aikaa vuorilla. Jo pelkkä ajatus vuorilla olemisesta herättää sellaisen innostuneen pikkulapsen ja lämpimän fiiliksen koko kroppaan.

On jotenkin niin iso matka takana tämän reissun toteutumiseen, ajoittain se matka on tuntunut mahdottomalta kaikkine loukkaantumisten ja vastoinkäymisten kera. Onneksi oma usko on jaksanut kantaa ja on tehty oikeanlaisia asioita, jotta tämän reissu toteutuu. Sikäli on kyllä todella kiitollinen olo, että vaikeudet ovat kääntyneet konkreettisesti reissun toteutumiseen.

vuorikiipeily - varusteiden huoltaminen

Huoltamassa vaelluskenkiä valmiiksi

Fiilis on siis erittäin hyvä ja oikeasti positiivinen. Vuoret tulevat varmasti aiheuttamaan kärsimystä, haasteita ja vaikeita hetkiä, mutta uskon olevan tänä vuonna valmiimpi kohtaamaan niitä kuin esimerkiksi vuosi sitten. Tarjolla on varmasti myös paljon oppimista ja kasvun paikkoja tulevia haasteita varten.

Neljä päivää ja se on menoa! Oikeasti todella jännittävää ja ihan mahtavaa.