Epäonnistumisen häpeä

Nyt on reilut 1,5 viikkoa polven leikkauksesta takana ja pahimmat kivut on selätetty ja toipuminen on lähtenyt hyvin käyntiin. Tällä kertaa polvi on ollut vähemmän kipeä kuin aiemmin ja tuntuu, että olen nopeammin päässyt takaisin kiinni esimerkiksi normaaliin päivärytmiin ja olen palannut työhommien pariin jo viime viikolla. Alaskan reissusta on tulossa lisää tarinaa siihen asti, […]

Miten löysin intohimon?

Minulta on viime aikoina kysytty, miten löysin vuorille ja miksi erityisesti tykkään panostaa niin paljon aikaa, rahaa ja henkisiä resursseja harrastukseni takia. Uskon, että kyseessä on intohimoni ja se on suurin syy siihen, miksi todella jaksan. Intohimo on mielestäni todella syvää ja polttavaa tunnetta siitä, että haluat toteuttaa itseäsi tietyllä tavalla. Intohimo saa meidät ihmiset […]

Miksi kannattaa lähteä vuorille?

Tämän päivän joulukalenterin luukussa on juoksuvideo Seurasaaresta. Sen innoittamana olen tänään miettinyt, että miksi kannattaa lähteä vuorille. Haasteet Ainakin itselleni vuorille lähteminen on iso haaste. Se on haaste fyysisesti, mutta myös henkisesti. Vuorille lähtemisessä ja vuorilla olemisessa on oikeasti minun mielestäni omien rajojen venyttämisestä ja niiden rajojen voittamisesta. Haasteiden myötä olen myös oppinut itsestäni todella paljon. […]

Pieleenhän se meni

Olin lupautunut vapaaehtoiseksi erääseen urheilutapahtumaan viikonlopuksi. Perjantaina lähdin matkaan Helsingistä tulevaa viikonloppua varten. Takaraivossa kolkutteli pieni epäilys, että mitenhän puolikuntoinen jalka kestää tämän kaiken liikkumisen. Äkkiähän sitten minulle tapahtumapaikalla selvisi, että olin saanut hieman erilaista informaatiota siitä, mitä tehtäväni tulisi sisältämään. Olisi pitänyt pystyä hölkkäämään ja olemaan polviseisonnassa. Vahingossa myös perjantaina illalla jostain kumman syystä […]

Voittoisa päivä

Voi kuulkaa! Tiedättekö tätä päivää mä olen odottanut. Valmistuin vihdoinkin kauppatieteiden kandiksi. Kandityö ja kurssit lukuunottamatta yhtä pirulaista lukuun ottamatta olivat kasassa jo hyvä tovi sitten, mutta tuo yksi kurssi laahasi valmistumistani usean kuukauden ajan. Tänään siis valmistui eli hain todistukseni. Voittoisa päivä siis takana. Miksi kandiopintoni ovat sitten kestäneet näin kauan? Osittain aika ajoin […]