Kuka muu haluaa nauttia talvisäästä?

Voi vitsit, että olemme saaneet nauttia täällä Etelä-Suomessa talvisäästä! Nyt menkää hyvät ihmiset ulos, mikäli ette ole sitä vielä tehneet. Millaisia asioita on tullut tehtyä, mikäli haluat nauttia talvisäästä?

Luistelu

Kaivoin viime viikolla erään uuden tuttavan innoittamana luistimet ullakolta esille. Olen harrastanut 10 vuotta taitoluistelua, mutta luistelu on viime vuosien aikana jäänyt aivan tyystin erilaisten uusien harrastusten vuoksi.

Luistelemassa

Terät olivat osittain ruosteessa, mutta uhmasin silti luistinten huonoa kunto ja kävin reilun tunnin kiertelemässä ja kaartelemassa lähikentän jäätä. Voi vitsit, miten haastavaa tuo luistelu on, vaikka sitä on mukamas joskus niin hyvin tullut luisteltua. Kokeilin paria piruettia ja seuraavassa hetkessä silmissä näkyi vain tähtiä, kun päässä pyöri siihen malliin.

Pääasia kuitenkin oli se, että paikat ovat edelleen kasassa ja minulla oli hauskaa.

Jääkiipeily

Kuten jo viime viikolla kirjoittelin, niin jääkiipeily on aivan mahtavaa ja sitä on mahdollista tehdä Helsingissä Pirunkallion jäällä.

Tällä viikolla olisi taas tarkoitus päästä kiipeilemään ja toivottavasti näin myös tapahtuu. Olen pysynyt hyvin tahdissa kiinni, jossa olen käynyt kerran viikossa ulkona kiipeilemässä ja toisina viikkoina myös sisällä siihen päälle. Tekniikka kehittyy koko ajan ja se jos, mikä motivoi.

Luistelemassa pitkästä aikaan

Hiihto

No, missäs muuallakaan kuin ladulla on tullut taas nautittua? No eipä, sillä esimerkiksi Paloheinässä ladut ovat ihan todella upeassa kunnossa ja peltolenkillä pääsee harjoittelemaan luistelutekniikkaa.

Olin vuosia hiihtämättä, mutta tänä talvena on löytynyt tuo inhottu, koulutraumojen jälkeinen nautinto. On ollut ihanaa olla ulkona ja viettää niitä pitkiä peruskestävyysharjoituksia ulkosäässä. Myönnettäköön, että ihan kaikki harjoitukset eivät ole olleet peruskestävyysharjoituksia, vaan välillä on tullut hiihdettyä sykkeet aivan tapissa monta tuntia putkeen.

Ulkoilu

Viimeisten viikkojen aikana on tullut myös oltua ulkona. Siis kävelemässä ympäri kaupunkia ja viimeksi lauantaina kävelimme ystävän kanssa Helsingissä Löylyyn kahville.

Löylyssä oli yllätyksenä nuotio päällä ja istuimme hyvän tovin auringon paistaessa ja nuotien lämmittäessä. Vaatteet muuten tuoksuivat nuotion jälkeen ihanalta. Tulelta, ulkoilmalta ja nuotiolta. Ennen kaikkea aurinkoiselta talvisäältä.

Talvisäästä ehtii hyvin nauttimaan, vaikka olisi päivät töissä. Tällä hetkellähän valoa riittää jo useamman tunnin neljän jälkeen, joten loppu on ihan viitsimisestä kiinni. Ainakin minä aion nauttia tästä upeasta talvesta kaikin mahdollisin keinoin.

 

Add a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *


The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.